Kingdom Hearts 2 syksyksi Suomeen

Kingdom Hearts 2 syksyksi Suomeen

feldon Kirjoittanut 29.06.2006 Toni Ruuska

Ubisoft on ilmoittautunut odotetun Kingdom Hearts 2:n julkaisijaksi. Yritys tuo maailmalla miljoonia myyneen pelin Pohjoismaihin syksyllä.

Disneyn piirroselokuvien ja Final Fantasy -hahmojen varaan nivottu Kingdom Hearts 2 julkaistiin alkujaan Japanissa jo viime jouluna. Yhdysvalloissa peli nähtiin tänä keväänä. Tuttuun tapaan eurooppalainen lokalisointi pitkittää täkäläistä julkaisua vielä useamman kuukauden verran, josta kielii myös se, ettei varsinaista julkaisupäivämäärää ole vieläkään lyöty lukkoon. Pelin on kuitenkin määrä ilmestyä yksinoikeudella PlayStation 2:lle vielä tulevan syksyn aikana.

Kingdom Hearts 2:n uskotaan menestyvän hyvin. Yhdysvalloissa ja Japanissa sitä on myyty noin 2,4 miljoonan kappaleen verran. Kaikkiaan Kingdom Hearts -sarjan pelejä on myyty maailmalla jo yli 9,1 miljoonaa kappaletta.

Huisaa?

Mikki

Tron

Surrounded.jpg

Tuoreimmat uutiset

Metal Gear -mies: Muutoksen vuosi alkaa (56) 05.01.2009 15:57
Kojima Productions muutoksen kourissa
Japanilainen Dead Rising -traileri ihmetyttää - Katso! (22) 05.01.2009 14:08
Frank West ryöstää mikin
Blu-ray-elokuvien myynti kasvoi viime vuonna räjähtävästi (62) 05.01.2009 13:04
Blu-ray-myynti kasvoi vuonna 2008
WET on edelleen työn alla - uusia kuvia (15) 05.01.2009 12:24
Uusia kuvia WETistä
Nämä ovat vuoden pelatuimmat Xbox 360 -pelit (46) 05.01.2009 10:46
Halo 3 on vuoden pelatuin

40 kommenttia. Lisää kommentti...

Yarichin

Pisteet: 0

Yarichin sanoi:

Ihan vain neuvoa anonyymeille raukoille

Pelikauppoja ei kannata uskoa virallisesti varmistamattomien julkaisupäivämäärien kanssa. Pelikaupat heittävät vain jotain epämääräistä päivämäärää aina kuukaudella tai parilla eteenpäin sitä mukaan kun peli ei näytä saapuvan hyllyille.

Taikuri

Pisteet: 0

Taikuri sanoi:

Vähä mietityttää se Tron maailma tossa pelissä.

Sehän on iki vanha leffa 80-luvulta… saa sitten nähä minkälainen se on, ideana hyvä.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

ZOUKKA:

Tronhan on tyylikkyyden perikuva. Retro tyyppinen musamaailma olisi vielä oikein piste iin päälle. Ja modeemin runkutus :)

Ensi kuussa jos jo julkaisevat niin hypin riemusta ! Paitsi jos käännös on yhtä kova kuin ykkösen kohdalla :x

Ja Bugisoftin logo pelin alkaessa on iso miinus.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

sen pitäis tulla suameen sen 3

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Huhuh, lapsellisuudella ei ole sitten mitään rajaa.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

siis onko kingdom hearts2 suomen kaupoissa ?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

-.-

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

kertokaa missä kaupassa kingdom2 on ??? :D

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!