Vain puoli miljoonaa uutta PlayStationia
Kirjoittanut 06.09.2006
Lassi Kurkijärvi
Sonyn PlayStation 3 -huolet jatkuvat. Associated Press -uutistoimistolle puhunut Ken Kutaragi vahvistaa, että konsolia saadaan Yhdysvaltain ja Japanin julkaisuun vain puoli miljoonaa kappaletta. Yhdysvalloissa 17. marraskuuta koneita tulee myyntiin 400 000 kappaletta ja Japanissa 11. marraskuuta vain 100 000 kappaletta.
Blu-ray -aseman aiheuttaman tuotanto-ongelman takia koko konsolin valmistus on lykkääntynyt kuukaudella. PS3:n valmistaminen aloitetaan vasta syyskuun lopussa. Sinisen diodin valmistuspulmat eivät Sonyn mukaan aiheuta pitkäkestoista haittaa, vaan maaliskuussa 2007 koneita pitäisi olla maailmalla kuusi miljoonaa.
Kutaragin mukaan vuoden 2006 loppuun mennessä PlayStation 3 -konsoleita saadaan tuotettua pari miljoonaa.
PlayStation 3 julkaistaan Euroopassa vasta ensi vuoden maaliskuussa.
Tuoreimmat uutiset
- Kumpi näistä kansista on hienompi? (142) 06.01.2009 12:32
- Vertailussa kannet
- Microsoft: Xbox 360 selvästi PS3:a edellä (136) 06.01.2009 12:16
- Greenberg: Kasvatamme eroa Sonyyn
- Metal Gear -mies: Muutoksen vuosi alkaa (67) 05.01.2009 15:57
- Kojima Productions muutoksen kourissa
- Japanilainen Dead Rising -traileri ihmetyttää - Katso! (27) 05.01.2009 14:08
- Frank West ryöstää mikin
- Blu-ray-elokuvien myynti kasvoi viime vuonna räjähtävästi (76) 05.01.2009 13:04
- Blu-ray-myynti kasvoi vuonna 2008
47 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +4
Mael Duin sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Scarf sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
OldHorny sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Cyrus sanoi:
Pisteet: +7
JayeizH sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Nazza sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Wiii sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi: