Japania ei kiinnosta PlayStation 3:n netti
Kirjoittanut 24.09.2006
Thomas Puha
Jotakin PlayStation 3:n verkkopalvelujen vähäisestä tärkeydestä japanilaisesta näkökulmasta kertoi se, että ”Downloaded Games” -alue oli haudattu Sonyn ständin taka-osaan, jonne monet eivät edes eksyneet.
Täällä valtavalla seinällä komeili ”PlayStation 3 Download games” -plakaatti. Ständillä oli neljä PlayStation 3-demoyksikköä. Kahdessa oli PSP, johon oli ladattu PS3:n kautta verkosta LocoRoco ja Ridge Racer PSP:lle. Kutaragi puheli, että netistä voi ladata jossakin vaiheessa PS2- ja PS1-pelejä, joita voi pelata PS3:lla. Kolmannessa oli demo PS3:n käyttiksen näytönsäästäjästä.
Flow
Neljännessä demoyksikössä piili yksi messujen erikoisimmista ja puhutuimmista peleistä. Kuulin perjantain aikana usealta kollegalta ja eräältä Nokian suomalaiselta edustajalta (moikka Aapo ja onnittelut avioliitosta!), että PS3-peli nimeltään Flow kannattaisi tsekata.
Todellakin kannatti. Tuttuun tapaan, yksikään länsimainen Sonyn edustaja ei osannut kertoa pelistä, eivätkä japanilaiset puolestaan antaneet siitä minkäänlaista informaatiota. Copyright-tietojen perusteella kyseessä on Sony Computer Entertainment American tekemä peli ja todennäköisesti Santa Monica PS3:lle kehittämä peli. Sittemmin selvisi, että kyseessä on jo netissä pelattava peli, joten googlettakaa ”Flow”. Sony on tuomassa pelin PS3:lle alkuperäisen tekijän kanssa.
Flow on PlayStation 3:lle verkosta ladattava, visuaalisesti Electroplanktonia etäisesti muistuttava peli, joka rakentuu täysin PS3:n peliohjaimen liikkeentunnistukselle. Pelissä ohjataan vektorigrafiikasta muodostettua, pitkulaista ”planktonkasaa”, jolla syödään kaikenlaisia pieniä mereneläviä meren syvyyksissä. Jos ohjainta kallistaa itseenspäin, plankton ui ylöspäin jolloin vesi kirkastuu ja auringonvalo vahvistuu. Kallistamalla ohjainta alaspäin, sukelletaan syvemmälle. Napostelemalla muita eliöitä, oma otus kehittyy ja kasvaa.
Flown pelaaminen oli kummallisen hypnoottista ja hauskaa. Ohjaimen liikkeentunnistusominaisuudet toimivat hyvin, sillä jotenkin luonnostaan Flowta pelatessa kädet kallistelivat ohjainta rauhallisesti, toisin kuin esimerkiksi Warhawkia pelatessa.
Flow on ladattavissa PS3:n netistä heti konsolin julkaisun yhteydessä.
Tuoreimmat uutiset
- All Points Bulletin -pelin luojien uusin on täyskäännös (0) 30.07.2010 11:40
- Rikollisliigapelin luojien uusin peli on hyvin erilainen
- Halo: Reach näyttää komealta - katso! (4) 30.07.2010 10:03
- Uusi traileri kehissä
- Päivä jolloin 3DS saa julkaisupäivän paljastettiin (6) 29.07.2010 16:50
- Tuore julkistus julkistuksesta
- Vuoden 2010 myydyin XBLA-peli on yllättävä (12) 29.07.2010 15:43
- Myyntiluvut ovat yllättäviä
- Rockstar-taide jää sittenkin näkemättä (6) 29.07.2010 14:24
- Massiivinen taidekirjakokoelma ei tulekaan myyntiin
14 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Joel-san sanoi:
Pisteet: +1
AndyO sanoi:
Pisteet: +1
PetriP sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
snap sanoi:
Pisteet: +3
Wiii sanoi:
Pisteet: -3
Aivovamma sanoi:
Pisteet: +1
Aivovamma sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Kommentointi on sallittu vain Pelaaja-lehden tilaajille.
Kirjaudu sisään tai tilaa lehti tästä!