PlayStation 3 tallentaa pelikuvaa

PlayStation 3 tallentaa pelikuvaa

Ossi Saarinen Kirjoittanut 15.11.2006 Ossi Saarinen

Nintendon George Harrison ja Sonyn Phil Harrison ovat puhuneet kilpaa viime päivinä. Nintendon paljastettua Wiin muhkeat mainosvarat Sonyn Harrison avasi jälleen sanaisen arkkunsa. PlayStation 3:lle kehitetään ominaisuutta, jolla oman pelisession videoiminen ja kavereille jakaminen olisi mahdollista.

- Teemme kovasti töitä systeemin eteen. Kehitteillä on peli, jota varten järjestelmä oikeastaan alun perin suunniteltiin. Aiomme käyttää sitä kuitenkin monissa muissakin tulevissa peleissä, Harrison paljasti.

Bungie on kertonut jo aiemmin käyttävänsä samantyylistä tekniikkaa Halo 3:ssa. Pelaajat voivat jakaa yksin- ja moninpelivideoitansa ympäri Liveä.

Muistatteko muuten vielä kauan sitten julkaistun Killzone PS3-trailerin? Harrison kertoi, että peli näyttää jo nyt huomattavasti paremmalta. Lisämateriaalia pelistä saadaan kuitenkin vasta ensi vuoden puolella.

Tuoreimmat uutiset

Esittelyssä seuraava Ghostbusters (37) 03.12.2008 14:00
Uusia kuvia Haamujengistä
Ready 2 Rumble Revolution esittelyssä (9) 03.12.2008 13:48
Nyrkkirysy lähestyy Wiitä
PS3 tukee 400 gigatavun Blu-ray-levyjä (117) 03.12.2008 13:03
MGS5:stä 400 gigatavun kokoinen peli?
Tässäkö Gran Turismon voittaja - Kuvia! (85) 03.12.2008 12:52
Race Pro -kuvia
Sam & Max Season 2 -kuvia (12) 03.12.2008 12:46
Atarin julkaisemia kuvia

20 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Muistatteko muuten vielä kauan sitten julkaistun Killzone PS3-trailerin? Harrison kertoi, että peli näyttää jo nyt huomattavasti paremmalta. Lisämateriaalia pelistä saadaan kuitenkin vasta ensi vuoden puolella.”

Jos todellakin näyttää (edes siltä trailerilta) niin PS3 tulee tähän kotiin varmasti.

Tonimus Prime

Pisteet: +8

Tonimus Prime sanoi:

Toi pelaamisen videointi vois olla ihan tyylikästä. (Army of Two)?!

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Niin, sanoiko se että se NÄYTTÄÄ paremmalta?

”I can tell you, some elements already exceed the trailer.”

http://www.threespeech.com/

’Elementti’ ei välttämättä tarkoita grafiikkaa. Se voi ylittää trailerin, esim. jos se ei ole esirenderöity. :)
Tai sitten löytyy joku ’magee’ ase, jota ei trailerissa näkynyt.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Pelaajalla on tupannut olemaan ärsyttävä tapa vähän vääristellä uutisia enemmän itseään miellyttävään ja kohua nostattavaan muotoon.

Scarf

Pisteet: +8

Scarf sanoi:

”Harrison kertoi, että peli (Killzone) näyttää jo nyt huomattavasti paremmalta. Lisämateriaalia pelistä saadaan kuitenkin vasta ensi vuoden puolella.”

Juu näin on. Harmi vain, ettei yksikään PS3-peli ole päässyt edes promilleen Killzone-trailerin näyttävyydestä. Mutta ensi vuonna kaikki on aivan toisin.

Believe.

jones

Pisteet: +12

jones sanoi:

Toi on hieno ominaisuus..saa nyt vihdoin konsoleillakin helpommin videokuvaa omista suorituksista eikä tarvitse juuri noitten piuhojen kanssa pelleillä.. voi sitten Voorumeilla leuhkia..heh:D Tällä menolla saadaan hienoja pätkiä kaikille video sivuille ennen kuin itse kerkeää koneen haltuun saada:)

zoukka

Pisteet: +6

zoukka sanoi:

Mahtijuttu. Varsinkin kaikenmaailman combo-videoihin ja time-trialeihin.

Toivottavasti ominaisuus tulee mahd moneen peliin….

TEKKEN6

ULVI

Pisteet: +8

ULVI sanoi:

Mahtava tuo nauhoitusominaisuus.

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että kaikissa kovalevyllisissä laitteissa (ja PSP:ssäkin) pitäisi olla vähintään screenshottien kuvaus- ja tallennusmahdollisuus. Ei ole mitään syytä, miksei olisi.

SimSonic

Pisteet: +5

SimSonic sanoi:

”Killzone näyttää entistäkin paremmalta”

Se entinen oli pelkkä teknologiademo. Sonyn tällaisia puheita en ihan helposti usko. Saavat antaa oikeasti todisteita.

Gears of War näyttää loistavalta, ja se on tässä ja nyt. Sonyn tilanne on heikko, mutta ainakin heillä on kova brändi.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Wii:ssä voi ottaa screenshotteja :) Ja luulen että ehkä videoita kun PR-manageri sanoi IGN:n haastettelussa että he kertovat julkaisussa jotain ei niin isoa mutta ”your folks will totally love it” joten mahdollisuus on :D

Ja se killzone traileri meni näin:
-Hype
-Paljastui esirendatuksi skotti-yhtiön CGksi
-”Ollaan saatu Traileri pyörii nyt 5 FPS nopeudella PS3:lla”
-Nyt se siis toimii ihan hyvin(?)

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

olisi varmaan kiva tehdä pelivideo tämän systeemin avulla, mutta onko se käytännössä edes mahdollista konsolilla?

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Paperilla ihan mukava idea, mutta ei minua ainakaan jaksaisi kiinnostaa katsella kovinkaan montaa kertaa, miten joku kaverini juoksee sokkeloissa ja jakelee headshotteja, saati sitten joku tuikituntematon tavis. Olisi mielenkiintoista tietenkin nähdä, miten esim. jonkun Fatal1ty:n (ammattilais-videopelaaja) pelit sujuvat, mutta jonkun Pera Peruspelaajan geimitallennukset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Vähän sama juttu kuin Youtubesta löytyvät lukemattomat kotivideot, missä teinit apinoivat idoliaan webcamin edessä tanssimalla ja laulamalla tämän biisejä. Kyllähän ne huvittavat kerran tai ehkä toisenkin, mutta siihenpä se sitten jääkin:) Ne muutamat hyvät taltioinnit hukkuvat tuhansien turhien ja mitäänsanomattomien esitysten massaan, ja pelkäänpä, että sama ilmiö voi toistua tämänkin palvelun/ominaisuuden kanssa.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

sony ja sen lupaulkset.
Onko sony muuten pitänyt yhtään lupausta ps3?

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

seuraavaksi sony sanoo että Playstation 3 tallentaa televisio lähetyksiä tai jotain

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

saa nähdä onko PS3 niin hyvä kuin kehutaan…

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”sony ja sen lupaulkset.
Onko sony muuten pitänyt yhtään lupausta ps3?”

On, mutta aika paljon ”lupaukset” on peruuntuneet ties mistä syystä.

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!