Hideo Kojima teki paljastuksia
Kirjoittanut 22.01.2007
Ossi Saarinen
Legendaarisen Metal Gear Solid -sarjan isä Hideo Kojima on myöntänyt olevansa kiinnostunut pelin kehittämisestä Xbox 360:lle ja pc:lle.
- Olen erittäin kiinnostunut kehittämään Xbox 360:lle. Konsoli on myynyt hyvin Yhdysvalloissa ja Euroopassa, ja uskon sen myyvän erinomaisesti tänäkin vuonna. Olen myös todella suuri Gears of Warin fani. Se on erittäin mielenkiintoinen peli, Kojima kertoi GameProlle.
Mediassa on liikkunut huhuja, joiden mukaan Kojima olisi mukana Xbox 360:lle julkaistavassa peliprojektissa. Japanilainen ei ole kuitenkaan kommentoinut asiaa virallisesti.
- Suoraan sanoen haluan tehdä jotain myös pc:lle. Se on edelleen yksi merkittävimmistä pelialustoista, ja haluan tarjota jotain myös sen käyttäjille. Metal Gear Solid 4 on itse asiassa tulossa vain PS3:lle tällä erää, Kojima paljastaa.
On siis mahdollista, että Guns of the Patriots jää PS3:n yksinoikeuspeliksi. Asiat voivat kuitenkin muuttua hyvinkin nopeasti julkaisun molemmin puolin.
Tuoreimmat uutiset
- Kumpi näistä kansista on hienompi? (66) 06.01.2009 12:32
- Vertailussa kannet
- Microsoft: Xbox 360 selvästi PS3:a edellä (86) 06.01.2009 12:16
- Greenberg: Kasvatamme eroa Sonyyn
- Metal Gear -mies: Muutoksen vuosi alkaa (63) 05.01.2009 15:57
- Kojima Productions muutoksen kourissa
- Japanilainen Dead Rising -traileri ihmetyttää - Katso! (27) 05.01.2009 14:08
- Frank West ryöstää mikin
- Blu-ray-elokuvien myynti kasvoi viime vuonna räjähtävästi (66) 05.01.2009 13:04
- Blu-ray-myynti kasvoi vuonna 2008
41 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +2
ProBale sanoi:
Pisteet: +10
Tiduzz sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
Ryynix sanoi:
Pisteet: +7
zoukka sanoi:
Pisteet: +8
Sharkie sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
himopelaaja sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
himopelaaja sanoi:
Pisteet: +6
zoukka sanoi:
Pisteet: -4
Yanathan sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
jimi sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Silent Hill sanoi:
Pisteet: +9
Sharkie sanoi:
Pisteet: +3
kikko sanoi:
Pisteet: -1
Yanathan sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Riepu sanoi:
Pisteet: +2
Al87 sanoi:
Pisteet: -2
halofani sanoi:
Pisteet: +1
Tiduzz sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Kaze88 sanoi:
Pisteet: -3
Nesveri sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi: