Analyytikko: PS3 halvemmalla vuoden päästä

Analyytikko: PS3 halvemmalla vuoden päästä

Ossi Saarinen Kirjoittanut 29.01.2007 Ossi Saarinen

Wedbush Morgan Securitiesin analyytikko Michael Pachter povaa PlayStation 3:lle nopeaa hinnanlaskua Euroopassa. Pachter uskoo Sonyn uutuuskonsolin myyvän loppuun toukokuuhun mennessä, mutta lisää samaan hengenvetoon, että vuoden 2008 alkupuolella on odotettavissa noin 150 euron hinnanalennus.

- Olen oikeastaan yllättynyt, että konsoleiden hinnoittelu on kovin erilaista kuin muun elektroniikan. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi alati halpenevat dvd-soittimet. Uskon kuitenkin PlayStation 3:n myyvän loppuun Euroopassa viimeistään huhtikuun lopussa, Pachter kertoi GamesIndustry.bizille.

PlayStation 3 on saapumassa Eurooppaan huomattavasti kilpailijoitaan jäljessä. Analyytikko ei kuitenkaan usko tämän aiheuttavan Sonylle kovinkaan suuria ongelmia.

- Maaliskuu ei tule liian myöhään. Veikkaan, että Wii on myynyt PS3:n julkaisupäivään mennessä 1,6-2 miljoonaa konsolia Euroopassa. Kyseessä ei ole siis kummoinenkaan etumatka. Uskon, että seuraava vuosi näyttää huomattavasti valoisammalta PS3:n ja Sonyn kannalta, Pachter päätti.

Tuoreimmat uutiset

Lisää kuumia messutyttöjä - Katso kuvat! 14.10.2008 14:33
Girls of Tokyo Game Show part 2
Silent Hill: Homecoming myöhästyy 14.10.2008 12:54
Kotiin palataan vasta ensi vuonna
Testaa MotorStorm: Pacific Riftiä 14.10.2008 12:44
Pacific Drift -demo torstaina
Call of Duty: World at War beta-avaimia tulossa jakoon! 14.10.2008 11:41
World at War -beta-avaimia tulossa jakoon
Pelaaja kosi tyttöystäväänsä LittleBigPlanetin avulla 14.10.2008 11:23
Virtuaalikosinta LBP:ssä

24 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Tuo alennus on jo niin raju, että sitä ei voi enään ostaa tänä kesänä.

TapsaKebab

Pisteet: +7

TapsaKebab sanoi:

”Olen oikeastaan yllättynyt, että konsoleiden hinnoittelu on kovin erilaista kuin muun elektroniikan.”

tuota ”muuta elektroniikkaa” sattuu valmistamaan suurinpiirtein kolme kertaa enemmän valmistajia kuin konsolialalla.. joitain printtereitä voi vielä kilpailuttaa hinnoilla kun alalla on kymmeniä valmistajia, mutta konsolisodassa on mukana vain kolme. nykyään kun gizmondokin jo kuollut :’(

itse en kyllä usko että noin nopeasti laskevat hintoja, tai jos niin ihan muista syistä, mallia ’kukaan ei osta näin kallista konetta’. ei niinkään ’olemme käärineet jo niin hyvät massit että voidaan jakaa tätä vaikka ilmaiseksi’
aika näyttää, turhaa kai sitä on vielä itkeä kun ei ole pökäle vielä housussa..

himopelaaja

Pisteet: +10

himopelaaja sanoi:

No hyvä saatankin joskus viellä harkita ps3:senkin ostoa. Vähänaikaa sitten luulin että sitä päivää ei koskaan tule. Tuo 2008 hinta kuitenkin on viellä mun lompakolle huima hinta kun toi ps3 Ei sentään pakko hankinta listalla ole ollut kuin joskus ihan alussa milloin soni ei ollut viellä kerennyt puhua läpiä päähänsä.

Xerobos

Pisteet: +8

Xerobos sanoi:

Analyytikko: Karhut paskovat metsään

lemmu

Pisteet: +4

lemmu sanoi:

Tuskin tiputtaa noin paljon hintaa. Sitähän myydään muutenkin tappiolla jo! Jotain rajaa sentäs analyytikkojenkin juttuun. PLeikkari vaan tarvii nyt niitä killeripelejä. Tosin hinnan tiputus ei ainakana haitaksi olisi.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Rahvas huutelee pusikoista tuulipuvut kahisten , mutta rahoituslaitosten ja sijoitusfirmojen analyytikot ovat siitä huolimatta olleet huomattavasti useammin oikeassa kuin väärässä.

Uskon mielummin ammattitaitoisia analyytikkoja kuin pelaajalehti.com -palstoilla riekkuvia fanipoikia, jotka ovat väärässä yhdeksän kertaa kymmenestä, vaikka sanoisivat vain ”päivää”.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Kun tuotanto siirretään Taiwanisa Kiinan puolelle, on toki oletettavaa myös tuotantokustannuksien siitä tippuvan. En menisi aivan heti kumoamaan ammattilaisten mielipiteitä jollain omalla mutulla. Pleikkarilla on vino pino killeripelejä jo julkaisussa ja siksipä se lähteekin jo silloin tänne.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Arvatkaan tiputtaako Xbox360 ja Wii hintaansa jos Ps3 tiputtaa? :D
Sitten PS3 on kuitenkin selkeästi kallein vehje.
Mitään pakkoostos pelejä sille ei ole ja tulosskaaan olevista ei ole kuin MGS4 IMO.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Menee välillä niin mielipide hommaksi että ihan turha kiistellä.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”No hyvä saatankin joskus viellä harkita ps3:senkin ostoa. Vähänaikaa sitten luulin että sitä päivää ei koskaan tule. Tuo 2008 hinta kuitenkin on viellä mun lompakolle huima hinta kun toi ps3 Ei sentään pakko hankinta listalla ole ollut kuin joskus ihan alussa milloin soni ei ollut viellä kerennyt puhua läpiä päähänsä.”

En oo varmaa eka joka sanoo näin: ”Suomeksi?”

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

kallis silti… ite tuotin koneen jenkeistä ja siinä ei koko levyasema toimi. menee minuutti, ennen kuin ps3 suostuu nielaisemaan levyn ja pyörittämään sitä. ja silloinkin aika metelillä, sit se hiljenee ja toimii kunnolla…ennen kuin levy pitää saada koneesta pihalle…sama ruljanssi

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Kyllä PS3:n hinta on mielestäni kohtuullinen ja kohdallaan, kun ottaa huomioon, mitä saa vastineeksi. Loppujen lopuksi turhaa vikinää ja eihän sitä toki ole pakko hankkia. Ainakin meikäläisen Xbox360 lähtee kierrätykseen, ei sitä rämisevää ja muuten meluavaa dvd-asemaa enää jaksa kuunnella… menee pelaamisestakin ihan maku… Toisaalta pelit kuten piakkoin tulevat Final Fantasy XII ja God of War 2 osoittavat sen, ettei ”uusi sukupolvi” välttämättä ihan hetkessä jyrää yli….

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Osta ps3, saat vastineeksi paskaa… ison säkillisen.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Ei mun XO360ssa ole ainakaan kova ääninen dvd asema… no pikkasen äänekkäämpi kuin tuossa jenkki PS3a. rasittavin ääni tuos XOss on et tuuletin kitisee…

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Just lol shaleen ei alennu.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

JEE!!!

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!