World of Warcraft tyttären syntymää tärkeämpi!
Kirjoittanut 30.01.2007
Lassi Kurkijärvi
”Hän valitsi World of Warcraftin eikä tyttärensä synnytystä”, amerikkalaisnainen tilitti televisiossa miehensä peliriippuvuudesta. Tyra Banks Show’n tuoreessa jaksossa käsiteltiin World of Warcraft -addiktiota. ”Jo aiemmin mieheni esimerkiksi viivytti syntymäpäiväillallistaan. Paikalle tulemisen sijaan hän toisteli vain ”vielä viisi minuuttia”", nainen kurmuutti WoWia.
Synnytys puolestaan venyi naisen mukaan pitkäksi ja mies karkasi kotiin suihkuun. Sairaalaan lähtemisen sijaan hän jäi kuitenkin pelaamaan World of Warcraftia yli kolmeksi tunniksi ennen paluutaan vaimon vuoteen viereen.
Tyra Banks Show onnistui kuitenkin mahdottomassa: mies antoi kenkää WoWille, eikä vaimo hänelle. Pätkät voi vilkaista YouTube-palvelusta tämän ja tämän linkin takaa.
Tuoreimmat uutiset
- Esittelyssä seuraava Ghostbusters (37) 03.12.2008 14:00
- Uusia kuvia Haamujengistä
- Ready 2 Rumble Revolution esittelyssä (9) 03.12.2008 13:48
- Nyrkkirysy lähestyy Wiitä
- PS3 tukee 400 gigatavun Blu-ray-levyjä (119) 03.12.2008 13:03
- MGS5:stä 400 gigatavun kokoinen peli?
- Tässäkö Gran Turismon voittaja - Kuvia! (85) 03.12.2008 12:52
- Race Pro -kuvia
- Sam & Max Season 2 -kuvia (12) 03.12.2008 12:46
- Atarin julkaisemia kuvia
64 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +4
Joel-san sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
TheKid sanoi:
Pisteet: +5
Joel-san sanoi:
Pisteet: +6
Anaconda sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Scarf sanoi:
Pisteet: +6
Wicked Soul sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Viper7 sanoi:
Pisteet: +7
lemmu sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Riepu sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Kimmo92 sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
redshift sanoi:
Pisteet: +4
gatherina sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi: