Testissä PlayStation 3:n paras ajopeli

Testissä PlayStation 3:n paras ajopeli

Wes - Kirjoittanut 05.02.2007 Wes -

giant_enemy_crab.jpg
Giant Enemy Crab… Kuva otettu suoraan telkusta, eli laatu sucks.

Kokeilemme valmista MotorStormia
Viimeisen puolen vuoden aikana esitellyt MotorStormin demot ovat olleet komeita, mutta ruudunpäivitys on pätkinyt ja hitaus on vaivannut. Se ei yllätä, koska esitelty koodi on ollut keskeneräistä.

Viimeisten kuukausien aikana jokainen pelaamani versio on mennyt parempaan suuntaan. Hyvä esimerkki kehityksestä ovat Coyote Rage- ja Rain God Mesa -radat, jotka olivat pelattavissa muun muassa Tokyo Game Show’ssa. Esittelin niitä muistaakseni DigiExpossa viime marraskuussa. Lopullisessa pelissä molemmat radat sisältävät monia uusia yksityiskohtia, kuten puita, kasvustoa, enemmän rakennuksia ja niin edelleen.

Valmis peli on nopea, sulava ja komea. Vauhdin tunne on etenkin nopeilla ajoneuvoilla boost-nappi pohjassa mitä mahtavin.

Kahdeksan rataa tuntuu vähältä, mutta laatu korvaa määrän. Jokaisessa radassa on jotakin mieleenpainuvaa. Suunnittelu on onnistunut, olivatpa kyseessä sitten Rockhopper-radan pitkät ja kapeat, kalliolla ajettavat suorat tai Mudpoolin mutainen ovaalirata, jossa ohituspaikat ovat vähissä ja isot rekat jyräävät pienemmät.

Kisoja käydään eri päivänaikoihin, mikä tekee ympäristöistä yllättävän erilaisen oloisia. Ainakin aamu-, ilta- ja päivävaihtoehdot ovat tulleet vastaan.

Pelasin pitkän session kaverin 40-tuumaisella HD-televisiolla, jolla pelatessa pelin grafiikka on upean näköistä. Piirtoetäisyydestä on paha puhua, kun kaikki on koko ajan näkyvissä pienintäkin yksityiskohtaa myöten.

Ilahduttavasti pelin grafiikka on komeaa normaalilla putkitöllölläkin pelattuna. MotorStorm tekee vaikutuksen silläkin, mutta on selvää, että peli myös menettää paljon ilman teräväpiirtoa.
Xbox 360- ja PlayStation 3 -pelaajien on syytä siirtyä HD-televisoiden käyttäjiksi - siitä ei pääse mihinkään.

motorstorm_20061031_11.jpg


Nettipeli

MotorStorm sisältää nettipelin, jonka käyttöliittymä noudattaa offline-pelin pelkistettyä tyyliä. MotorStorm onkin hyvin ”puhdas” ajopeli, jossa ei kerätä bonuksia toisten kuskien torppaamisesta tai hienoista hypyistä ja kolareista.

Nettipelin aloittaja voi valita radan, sallitut ajoneuvotyypit sekä sen, onko catch up –tekoäly tasoittamassa meininkiä ja mihin päivänaikaan kisa ajetaan.

ms_online_setup_1.jpg

Jokaisella pelaajalla on oma tilastosivunsa, mutta esimerkiksi eniten voittoja ajaneista ei pidetä maailmanlaajuisia listoja. Verkkopeli on pidetty simppelinä - se tarjoaa mahdollisuuden ajaa kilpaa muita nettipelaajia vastaan ja sillä siisti. Monimutkaisia klaanijuttuja tai vastaavia ei tarjota, mutta arcadepeliltä sellaista ei odotakaan.

Ikävä kylllä kaverilistojakaan ei ole, joten frendien kanssa kisaaminen vaatii säätämistä. Keskusteleminen onnistuu kuulokemikrofonilla läpi kisan aulasta alkaen, mutta viestejä ei voi lähettää.

Pelatessani testipalvelimilla meininki oli kuin olisi ajanut offline-tilassa. Minkäänlaista viivettä tai vastaavia ongelmia ei esiintynyt, mutta tilanne voi olla toinen, kun tuhannet pelaajat ilmestyvät paikalle PS3:n saapuessa Eurooppaan.

ms_stats.jpg

Pelissä on tosi hyvä ja kiihkeä fiilis, etenkin kun pelaa kuskin kuvakulmasta ja ympärillä on tusina ajoneuvoa, jotka runttaavat toisiaan.

Tekoäly on pelin ehdoton vahvuus. Tekoälyn ohjaamat kuskit tekevät virheitä: ne mokaavat tiukoissa paikoissa, pyörähtävät, valitsevat huonoja reittejä tai mokailevat muuten vain. Ne eivät myöskään keskity vain pelaajaan, vaan nahistelevat keskenään.

Tärinän puuttuminen ei ole pelintekijöiden vika, mutta sitä todella jää tällaisessa pelissä kaipaamaan.

(For our foreign readers)
Hands on final MotorStorm including online

Please excuse the crap quality of some of the screens which are taken off a regular tv.

First up, it’s fast now. Like, really, really fast. The framerate is very smooth and only in a few places, like in turns with all the cars ramming each other and debris flying, there’s a bit of framedrop, but it’s very slight and rare.

Overall, the sense of speed and the overall smoothness of the experience is superb. The final game is a good indication how much optimizing can do to a game in the last few months, even weeks.

The five month old demo available on the PlayStation Network does a disservice to the game. Kinda like Jak 2: Renegade’s E3-demo which really did a disservice to the final game. Then again, the demo was really, really tough…hmm.

In the final version of MotorStorm for example the Coyote Rage track, which was one of the tracks playable at TGS if my memory serves correct, has much more details, like trees, plants and rocks. Rain God Mesa definitely is improved in this version over the one’s I’ve played over the past few months.

At first eight tracks does not feel like it’s enough, but each track is excellent. It’s more about quality than quantity and it pays off. Each track has memorable parts from Rockhoppers long narrow bridge like rock structures to Mudpools tight oval-like structure where the big-rigs keep taking charge. Raingod Mesa’s long sandy bank where you can just floor it feels awesome too.

The night and dusk version of the tracks look realistic for a lack of a better description. It’s difficult to explain just how different the time time of day makes the tracks feel. I haven’t seen rain or something like that though, which would have been sweet.

The game looks great on a regular 4:3 television, you lose plenty of details, but the visuals still pack a punch. Something like Resistance loses a lot of it’s visual appeal on a regular tv, but not MotorStorm. Still, on a good HDTV running at 720p, MotorStorm does look awesome and like a racing game you haven’t quite seen before.

motorstorm_20061031_03.jpg

Online

The interface is nice and sparse as in the offline game. Actually this is a very “pure” racing game…its all about racing. There’s no bonuses for ramming people or for performing fancy jumps or anything like that.

You can select, the track, what vehicle classes can take part, whether to have catch up (which seems to just give far more boost to the losing players than anything else) and “ambience” which means the time of day you race.

There’s no online leaderboard, it’s all kept really simple and clean with no over-complex clans or leagues or anything like that, its all about racing. There are stats you can check out like how many races you have won, which vehicle type you’ve used the most and least, times lost and so on. You do also gain fame by racing online, not quite sure how you build this since a a few wins online still had mine at zero.

I’m pretty sure there’s going to be more online “stuff” down the pipeline like maybe leagues and cup’s and such. Still, would have been nice to have friends lists and the possibility of sending invites to friends, but this is something that the new firmware update at the PAL PS3 launch might bring to the XMB, which you could in turn, use while playing.

It all works really great on the test servers, no lag, no problems but there’s no thousands of players either. You can voice chat from the lobby through the loading screens and during the gameplay. This is really a great experience to take online, it’s that kinda racing. Still, it’s very sparse, the interface is also a bit more about style than functionality.

When you play in first person and jostle for position with half a dozen other vehicles, it feels amazing. The size of the cars, the feel of the racing and the great sound effects just make it feel like a real rush. When you drive a buggy and you hear the low boom of a big-rig right behind you, you really get a bit nervous and when it bumps you, it’s a fight to keep your vehicle under control.

The sense of scale is great. The tracks really have three different routes and it really gives them an expansive feel, it definitely doesn’t feel like racing in a tunnel. This was something I though the demo level’s I’ve played didnt show at all.

The AI is great, that’s perhaps the game’s best aspect. The AI drivers are all over the place, they ram each other besides you, they make mistakes, spin, fall of the road, make wrong choices and all that…the races feel alive and the best compliment I can give is that it feels like racing against human opponents, but without the annoying chatter.

It aint Evolution’s fault, but you really, really miss the rumble function. It sucks not having it.

Evolution never managed to create a WRC game with this sort of great balance and handling.

Tuoreimmat uutiset

Metal Gear -mies: Muutoksen vuosi alkaa (58) 05.01.2009 15:57
Kojima Productions muutoksen kourissa
Japanilainen Dead Rising -traileri ihmetyttää - Katso! (22) 05.01.2009 14:08
Frank West ryöstää mikin
Blu-ray-elokuvien myynti kasvoi viime vuonna räjähtävästi (63) 05.01.2009 13:04
Blu-ray-myynti kasvoi vuonna 2008
WET on edelleen työn alla - uusia kuvia (15) 05.01.2009 12:24
Uusia kuvia WETistä
Nämä ovat vuoden pelatuimmat Xbox 360 -pelit (46) 05.01.2009 10:46
Halo 3 on vuoden pelatuin

69 kommenttia. Lisää kommentti...

Wespa

Pisteet: +8

Wespa sanoi:

Vaikuttaa aika pakko-ostokselta vielä kun saisi siihen PS3:seen rahaa, tosin kahdeksan kenttää vaikuttaa aika vähältä, mutta kuten uutisessakin sanottiin, laatu korvaa määrän.

Tonimus Prime

Pisteet: +4

Tonimus Prime sanoi:

Kiva kun teksti oli myös englanniksi, suomi kun on vähän niin ja näin.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Tämä on se peli Resistancen ohella, joka lähtee mukaan nyt julkaisussa!

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Tämä on niitä pelejä, jonka takia ostan PS3:n.

zoukka

Pisteet: +1

zoukka sanoi:

Juosten kustulta kuulostaa tuo nettipeli. Muuten kyllä kiinnostaa…

Friend Listin puuttuminen on anteeksiantamatonta.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Ei se anteeksiantamatonta ole, mutta selkeä puute. Mieluummin edes hyvin toimiva online, kuin ilman. Mukavaa lukea hands-on kokemuksia pelitoimittajilta, niin ei tarvitse yksinään uskotella pelin hyvyydestä Vierailija nimikkeen alla.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”ostakaa wii tai wow”

Wii vois olla hyvä mutt WOW on vakava sairaus. PLAYSTATION 3:en kumminki ostan.

Viper7

Pisteet: +7

Viper7 sanoi:

Noniin nähtävästi tuo nettipelikin on peliin saatu vihdoin. Tuotahan ei japanilaisessa versiossa ollut lainkaan. Vaikkakin nuo muutamat ominaisuudet siitä puuttuvat niin pääasiana pidän silti että peliin edes koko nettipeli saatiin.
päivityksien myötä tosin odottaisin peliin juuri kaverilistan kaltaisia parannuksia, nyt kun niitä uudella sukupolvella pystytään tekemään.

ruler

Pisteet: 0

ruler sanoi:

Nettipeli… Wiin vastaavassa Exite”halpispelissä”truck ei taida edes olla koko netti peliä. . . HAH, Wiihin ei varmaan saada nettipelejä koskaaan. Sehän on niin TEHOTONKI, ja paskat grafiikat.

Jos olisin raharikas miljonääri, ostaisin Ps3:n

Jos olisin raharikas miljardööri, perustaisin pelitalon tai koettasin ostaa Motor Stormin oikeudet wiille

Koska en oo kumpikaan, niin uskottelen että wiin ”halpis”kaahaus on hauskempi, eikä juurikaan realistinen ajella

MadMax or Die

Kuuleri

Pisteet: +7

Kuuleri sanoi:

Tällä hetkellä ainut peli omasta mielestäni Gran turismo HD conceptin lisäksi minkä takia voisin harkita ostavani ps3 konsolin. niin ja toki siit GT5 kunhan sitten joskus tulee. Tämä peli on kiinnostanut jo jonkin aikaa…

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Jotenkin tulee olo kuin lukisi, jotain mainosta pelistä. Kritiikki uupuu kokonaan, turhaa hehkutusta liikaa jne. Noh ehkäpä tämä kirjoitus on paikkansa netissä ansainnut…

Motorstorm on hyvä peli, jollaisia PS3 todella tarvitsee pärjätäkseen markkinoilla.

Becco

Pisteet: +3

Becco sanoi:

”Mitä itse kaverilla Motorstromia pelannut niin sanoisin että ei hyvä, ei hyvä :(
Kaverikaan ei siitä pienen alkuinnostuksen jälkee ole pitänyt ja on muuten eri mieltä tuosta että Motorstorm olisi PS3:sen paras autoplei niin kuin minäkin.

PS3:sen paras autopeli on NFS:C.
Motorsorm ei ansaitse kyllä edes 7 arvosanaa :(”

Huh huh… Satunpa omistamaan PS3:n ja MotorStormin ja NFS:Carbonista ei edes voi puhua samana päivänä MotorStormin kanssa. Niin eri maailmasta ovat nuo pelit. Ja saat ihan itse päätellä kummasta tykkään itse enemmän…

Becco

Pisteet: +3

Becco sanoi:

Toisaalta artikkelissa on kritisoitu ratojen määrää, joka omasta mielestänikin on pelin ainoa huomattava puute. Vaikka pelin radat ovat hemmetin hyviä joka ikinen, niin kyllä sinne 2-3 rataa lisää olisi kaivannut. Tosin joka radassahan on 2-3 eri reittiä mitä edetä, eli ei nuo 8 rataa ihan äkkiä tylsäksi käy, mutta silti…

dante_727

Pisteet: +6

dante_727 sanoi:

Hieno homma.. mutta et sanonut pelaaja määrän verkossa.. sanos se vie :D

Pelaaja tehkä jotain myös tälle anonyymi hommalle..iha käsittämättömän typeriä viestejä siel päin tulee .. ”en tarkota kaikkia”

Almasy

Pisteet: +8

Almasy sanoi:

”Vierailijat tuovat terveen kritiikin kommentointiin ja kirjautuneet naputtuvat sormi krampissa miinusta. Mahtavaa.”

Niin, ehkä ideaalissa maailmassa. Tämän uutisen kommentointi on vielä pysynyt suhteellisen asiallisena, mutta käypä katsomassa vähän muita uutisia. Mitkään ”toi on ihan paska floppi” -kommentit eivät todellakaan ole mitään tervettä kritiikkiä. Valitettavan monilla anonyymeillä tuntuu olevan kritiikin ja sokean fanittamisen käsitteet pahasti sekaisin. Kyllä kirjautuneetkin osaavat olla eri mieltä, mutta sillä erotuksella, että kirjautuneiden täytyy oikeasti miettiä, mitä sanovat. Kun mielipiteet perustelee asiallisesti, niin se on silloin sitä tervettä ja rakentavaa kritiikkiä.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Ostan tämän julkaisusta Resistancen ohella. HDTV löytyy, onneksi. Olen nimittäin päässyt vertaamaan PS3:a normi telkulla ja HDTV:llä. Ero on iso.

Ovatko moottoripyörät/kevarit/piikit hyviä?

dante_727

Pisteet: +1

dante_727 sanoi:

Tarkotatko Normi tv:llä LCd tv:tä?

Jos et nii tiekkö kukaan kuin iso ero on LCD tvllä verratuna HD Tv:n?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Niin, ehkä ideaalissa maailmassa. Tämän uutisen kommentointi on vielä pysynyt suhteellisen asiallisena, mutta käypä katsomassa vähän muita uutisia. Mitkään “toi on ihan paska floppi” -kommentit eivät todellakaan ole mitään tervettä kritiikkiä. Valitettavan monilla anonyymeillä tuntuu olevan kritiikin ja sokean fanittamisen käsitteet pahasti sekaisin. Kyllä kirjautuneetkin osaavat olla eri mieltä, mutta sillä erotuksella, että kirjautuneiden täytyy oikeasti miettiä, mitä sanovat. Kun mielipiteet perustelee asiallisesti, niin se on silloin sitä tervettä ja rakentavaa kritiikkiä.”

Juu, ihan totta tietysti. On kuulapäitä jostain peräjärveltä jotka anonymiteetin turvin läimivät
mitä skeidaa tahansa tänne.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Todella hyvältä kuulostaa. Pitäis varmaan ostaa PS 3

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Tarkotatko Normi tv:llä LCd tv:tä?

Jos et nii tiekkö kukaan kuin iso ero on LCD tvllä verratuna HD Tv:n?

Mitä helvettiä?

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”ja HUIKEAT 8 Rataa”

Tää on sitten kova puolustus kun PS3 miehiltä tulee takasin kritiikkiä Forza 2:n 12:sta radasta :P

Autot hienoja, mutta edelleen motoristina sanon että pyörät on saatanan rumia ja nuhasen näkösiä :(

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Tarkotatko Normi tv:llä LCd tv:tä?

Jos et nii tiekkö kukaan kuin iso ero on LCD tvllä verratuna HD Tv:n?”

-Normi TV on tietenkin kuvaputkitöllö, pönttö.
Norm. lcd-tv:n ostamisessa ei juuri järkeä ole, sillä kuva on jopa huonompi/yhtä huono (hyvä) kuin kuvaputki -televisiossa.
Jos haluat halpaa HDTV:tä, niin ainakin Pelit-lehdessä kehuttiin ViewSonic N2060w:tä (500€ esim. verkkokauppa.com)

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Norm. lcd-tv:n ostamisessa ei juuri järkeä ole, sillä kuva on jopa huonompi/yhtä huono (hyvä) kuin kuvaputki -televisiossa.”

Kuva on reilusti potkitelkkua huonompi.

”Jos haluat halpaa HDTV:tä, niin ainakin Pelit-lehdessä kehuttiin ViewSonic N2060w:tä (500€ esim. verkkokauppa.com)”

Ja nuo ViewSonicit kannattaa jättää rauhaan. Koko sarja on aivan perseestä. Ellet sitten väkisin hae halvinta ja huonointa vaihtoehtoa.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Ja nuo ViewSonicit kannattaa jättää rauhaan. Koko sarja on aivan perseestä. Ellet sitten väkisin hae halvinta ja huonointa vaihtoehtoa.”

Joo, verkkokaupan huollossaki suositteli vaihtamaan toiseen valmistajaan :)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Järjettömän kaunis… odotan innolla (korvauksia leukaluitteni loksahtamisesta pois paikoiltaan).

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Itse oon kuullu et Sonyn ja Samsungin tv on parhaita. ainaki sonylta tää bravia mallisto

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Tätä jo selkeästi kauniimpi peli on tullut muutama kuuakusi sitten Gears Of War.”
Räiskinnät ei niin mieleen. Voi niitä joskus koittaa, mutta sittenkin esim. Resistance riittää hyvin.
GT HD:n jne. kiinnostavat taas enemmän itseäni.

”Eiköhan se pamahda aika nopeasti takaisin kun pääset näkemään HUIKEAT 8 rataa!”
Niin se on valitettava puoli. Kyllähän nuo 8 vähäksi aikaa riittää, mutta kaksinkertainen määrä olisi ollut enemmän minua varten. Lohduttavaa olisi/on, jos nuo 8 olisivat edes hyvin suunniteltuja.

halofani

Pisteet: +2

halofani sanoi:

Kuulostaa lupavalta ja on uskomattoman kaunis!

Tuo vierailijat kyllä joskus ottaa päähän kun tulee kritisoimaan huippu pelejä.No kaikilla on oma mielipite mutta ne ei kannata ilmaista rumalla kielellä.On ne jotkut hauskojakin mutta sairas kritiiki on tyhmää!Vierailijat saisivat tukkii turpansa kiinni jos eivät keksi parempaa kritiikkiä!

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Playstation tekee sen taas, uskokaa pois epäilijät.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Hieno homma. Vaikuttaa PS3:n parhaalta peliltä tähän saakka.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

hi ever1 do any of u know english??

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”hi ever1 do any of u know english??”

Yes, do you?

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Hieno homma. Vaikuttaa PS3:n parhaalta peliltä tähän saakka.”

Ei näytä hyvältä ps3:n pelitarjonta jos tämä on paras peli.

Becco

Pisteet: +2

Becco sanoi:

Tehkää tuomionne vasta kun olette PELANNEET peliä, muuttui vähän mullakin meinaa ääni kellossa kun olin ekat pari tuntia MotoStormia vääntäny… On se vaan niin hyvä…

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Testasin eilen kyseistä peliä. Ei minua autopelifriikkinä vakuuttanut. Pisteitä antaisin n. 7

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Jätti rapu ja reaaliaikainen aseiden vaihto.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Testasin eilen kyseistä peliä.”

Minäkin katsoin saman trailerin, Ei kyllä vakuuttanut minuakaan.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”PS3:a voit sitten kunnolla testailla maaliskuussa, jonka jälkeen varmaan toteat rehellisen ja osuvamman mielipiteesi.”

Onhan tuo paskalaatikko ollut tuossa nurkassa pölyttymässä kun broidi sen jouluksi usa:sta hommas. Ei todellakaan mikään huippupeli, ennemminkin sellasta normi vääntöä toi pelaaminen. Onneksi kotonta löytyy xbox 360 ja wii niin on edes jotain pelattavaa.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Käykää Tikkurilan vpd:ssa kokeilemassa, niin voitte todeta itse, ettei ole kovin kaksinen peli :)

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

gs3 on surkea konsoli. täytyy vähän viirata päässä teinipojalla joka tommosen ostaa.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Kyllä se xbox360 taitaa olla se paskalaatikko… Onneksi hankkiuduin jo eroon siitä. Vaikka kai se siitä paranee kun uusia malleja pukkaa markkinoille useammin kuin windowsiin tulee päivityksiä … hehehehehehehehe…. HAHAHAHAHAHAHAHA… huhtikuussa 120GB hdmi-xbox…. HÖHÖHÖHÖHÖHÖ… vanhat rämisevät dvd-asemat nyt jo vaihdettu laadukkaampiin..

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

No onneksi P$3:n MopoSpurgussa on huikeat 8 rataa.
Ei ole $onyn pojat kuulleetkaan sanoja ”optimointi” ja ”pakkaus”… Mutta toisaalta, mitä Blu-ray:ltä voikaan odottaa, kuolemaan tuomittu formaatti. -Betamax anyone??-

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Käykää Tikkurilan vpd:ssa kokeilemassa, niin voitte todeta itse, ettei ole kovin kaksinen peli”

Kappas. Samalla periaatteella huomasin et GoW, Cod 2, condemned, PGR3, kameo olivat aika mitäänsanomattomia.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Oragasmi on tuloillaan.. eh e e whaaaaaaaaaaa

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

odottakaa nappulat pari vuotta niin ps 3 on markkina johtaja.se on vaan niin.sitten teidänkin äidiltä saadut viikkorahat riittävät siihen kun hinta on laskenut.ettei tarvi enää kirjoitella tänne ja jatkaa tota päättymätöntä mollaamista konsoleiden kesken.molemmilla konsoleilla on hyvät ja huonot pelinsä/puolensa.motorstorm ja Resistance: Fall of Man ovat julkaisupeleinä varmasti ihan hyviä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”odottakaa nappulat pari vuotta niin ps 3 on markkina johtaja”

Tosi on. Luultavasti jo kesällä ohittaa Wiin myynneissä, kun PS3 saapuu eurooppaan.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Tosi on. Luultavasti jo kesällä ohittaa Wiin myynneissä, kun PS3 saapuu eurooppaan.”

Päivän paras vitsi. :D

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Ja huikeat 8 rataa!!!!!!!!!!!!!!!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Täytyy ottaa huomioon, että kysessä on kuintenkin vasta julkaisu peli. Tämä motorstorm, resistance, VF5 sekä uusi F1 ovat poikkeuksellisen hyviä julkaisu pelejä, jos verrataan minkä tahansa alustan julkaisun yhteydessä ilmestyneisiin peleihin. Itse hankin ps3:n jo julkaisu päivänä, mutta suurimmaksi osaksi blu-rayn vuoksi, sillä ne todella hyvät ja todella hienot pelit ovat vielä työn alla (esim. FFXIII, MGS4, GT5). Ottaa aikansa ennen kuin niitä alkaa ilmestyä, niinkuin aina ennenkin, mutta tulossa on ja se on hyvä…pari erittäin hyvää peliä juuri nyt tekisi kyllä ps3:n myynille ihmeitä, mutta ei voi kuin odottaa ja odottavan aika on tunntusti pitkä. Positiivista kuitenkin nähdä jo nyt edes kohtuullisia pelejä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

fff

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!