PlayStation 3 jäi Yhdysvalloissa kilpailijoiden jälkeen

PlayStation 3 jäi Yhdysvalloissa kilpailijoiden jälkeen

LassiK Kirjoittanut 21.02.2007 Lassi Kurkijärvi

Tammikuun ja helmikuun alun myyntiluvut Yhdysvalloista kertovat, että kilpailu uuden sukupolven konsoleiden myyntikärjestä on tällä hetkellä yllätyksellistä.

Bloombergin raportoimien virallisten NPD-lukujen mukaan Wii menestyi joulunjälkeisenä aikana parhaiten. Sitä myytiin noin 436 000 kappaletta. Xbox 360 oli uuden sukupolven kakkonen noin 294 000 kappaleen myynnillä. PlayStation 3 jäi kilpailijoiden jälkeen noin 244 000 kappaleen myynnillä.

Epävirallisten tietojen mukaan PlayStation 2 on kuitenkin yhä vahvoilla. Nettilähteiden mukaan konsolin myyntiluvut olivat tammikuun viisiviikkoisessa otannassa noin 299 000 kappaleen tasolla.

Käsikonsolirintamalla Nintendo DS jatkaa kärjessä, vaikka konsolia ei ole pystytty toimittamaan kysyntää vastaamaan. Epävirallisten tietojen mukaan konetta myytiin noin 239 000 kappaletta. PSP ylsi noin 211 000 kappaleen myyntiin.

Pelimyynneistä kertovat nettilähteet eivät ole vielä saaneet käsiinsä virallisia lukuja. Tiedetään kuitenkin, että Xbox 360:n Lost Planet on tammikuun myydyin peli. Kärkijoukkoon ylsivät myös järjestyksessä Guitar Hero 2, Gears of War, WarioWare Smooth Moves ja Legend of Zelda: Twilight Princess.

Tuoreimmat uutiset

Esittelyssä seuraava Ghostbusters (37) 03.12.2008 14:00
Uusia kuvia Haamujengistä
Ready 2 Rumble Revolution esittelyssä (9) 03.12.2008 13:48
Nyrkkirysy lähestyy Wiitä
PS3 tukee 400 gigatavun Blu-ray-levyjä (117) 03.12.2008 13:03
MGS5:stä 400 gigatavun kokoinen peli?
Tässäkö Gran Turismon voittaja - Kuvia! (83) 03.12.2008 12:52
Race Pro -kuvia
Sam & Max Season 2 -kuvia (12) 03.12.2008 12:46
Atarin julkaisemia kuvia

33 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Ihmiset eivät halua uutta sukupolvea ja HDTV-koneita! Katsokaa Pleikka 2:n lukuja!

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Moro! Toisaaltai hmettelen Sonyn taktiikkaa viedä konsolia ensimmäisenä Amerikan markkinoille . Siellä ei ole varaa maksaa laitteesta 600 taalaa (426 eur) ja alv on osavaltiosta riippuen 0-10 % . Uskoisin ,että Euroopassa on kuitenkin parempi ostovoima kuin jenkeissä , täällä on kuitenkin perheiden tulot keskimääräisesti korkeammat . Euroopassa hinta taitaa olla keskimäärin 650 eur ,alvin kera. Uskon , että Euroopassa konsoli myy paremmin . Tämä on kuitenkin 500 milj. ihmisen talousalue .

jones

Pisteet: +12

jones sanoi:

Jep jep.. musta kanssa tuntuu että suurin syy miksi PS3 jää jalkoihin on hinta.. toi hinta on suorastaan tyrmäävä kun kuitenkin puhutaan pelikonsolista..vaikka tuo nyt on jo kaikkea muutakin kuin pelikonsoli.. Toisaalta ne ostaa jolla on varaa ja ne kellä on vähemmän jaksaa odottaa ja ostaa sen puolen tai vuoden päästä.. hinnat putoaa aina niin järkyttävästi varsinkin elektroniikassa..

Vierailija

Pisteet: +12

Vierailija sanoi:

Otsikko ja ekat kommentit jotenkin ihmeellisiä. Itse näkisin tilanteen siihen tapaan, että Wii sai ylivoimaisen johdon ja PS3 ja Xbox 360 tulevat (noin) tasoissa perässä.

Joku taisi sanoa, että PS3:n pitäisi ilmanmuuta olla Xbox 360:n edellä. Miksi? Xbox 360:llä on tässä vaiheessa enemmän pelejä ja PS3 on kalliimpi.

Mielestäni on hienoa, että PS2 pärjää ja uskon PS3:n pärjäävän sitten myöhemmin. Harvat ovat veikkailleet vuoden 2006 lopusta ja 2007 alusta hyvää, vaan PS3:n odotetaan myyvän enemmänkin vuosina 2008-2009.

Tässä voidaan samalla jännittää sitä paljon veikkailtua asiaa, että pääseekö Wii Xbox 360:n ohi myynneissä ennen vuoden 2008 alkua.

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Ihmetystä herättää Euroopan lanseerauksien hinnat . Jos Yhdysvalloissa konsolin saa 600 dollarilla ,miten se maksaa täällä noin 650 euroa . Täällä ilmeisesti välikädet kynii enemmän tai Sony ottaa kovempaa hintaa . Euroina kyseinen taala määrä on 414 eur ( euro on 1,31 dollaria ) ,siihen 22 prossaa alv (Suomessa) .Taitaa tehdä 505 euroa kosolille

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Joku taisi sanoa, että PS3:n pitäisi ilmanmuuta olla Xbox 360:n edellä. Miksi?”

PS:n maineen takia. Uusi superhypetetty konsoli häviää myynnissä MS:n yli vuoden vanhalle konsolille.
Sony on myöhässä, siksi PS3:n tulisi nopeasti ottaa XO kiinni, nyt he vain jäävät lisää jälkeen. Monet veikkasivat että PS3 menee heittämällä XO:n ohi tänä vuonna. Pelinkehittäjät ottavat XO:n kehitysalustaksi tätä menoa. Tässä parit syyt.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Syy ei ole hinnassa vaan peleissä. Kun hyviä pelejä tulee, menee laitekin kaupaksi paremmin.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Voi tietty olla että Sony tekee ”hauskan” taktiikan ja pitää konsolin hintaa aivan mielettömänä nyt alussa ja sitten kun se tiputtaa sen vähän järkevämmälle tasolle niin sokeat kuluttajat hehkuttaa ”nyt ssen saa melkein puoli ilmaiseksi :D” vaikka Xbox360 ja Wii kuitenkin tullaan saamaan halvemmalla myöhemminkin.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Ei pleikkarilla nyt kauhean huonosti mene kun myy melkeen samanverran ku boxi ja kuitenkin maksaa enemmän.

Vielä kun tulee muutama huippupeli niin eiköhän rupea myyntikin piristymään.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Joku taisi sanoa, että PS3:n pitäisi ilmanmuuta olla Xbox 360:n edellä. Miksi? Xbox 360:llä on tässä vaiheessa enemmän pelejä ja PS3 on kalliimpi.

Luulisi julkaisun ’hypen’ kantavan pidemmälle kuin hieman alle 1 milj. konsolin myymiseen USA:ssa.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Ei ole koskaan aikaisemmin myyty yhtä tehokasta konetta pelikäyttöön yhtä halvalla kuin vasta nyt.”

Hah!

Tässähän se yhtä tehokas on jo reilun vuoden pyörinyt jaloissa jos et ole huomannut. Sonyn hinnoittelu vaan pilaa liian paljon kun nimenomaan pelikäyttöön saa samanlaisen koneen reilusti halvemmalla ja sille tulee jo tänä vuonna kovan luokan yksinoikeuspelejä toisin kuin kallille PS3:lle. Mitä järkeä siis ostaa PS3 vielä vaikka onkin hyvä kone kaikenkaikkiaan? Parempi odotella niitä hyviä pelejä mutta ne tulevat vasta vuonna 2008 mikä on ongelma tuolla hintaa.

lemmu

Pisteet: +11

lemmu sanoi:

Luulin boxin jäänen jo enemmänkin jalkoihin, mutta huippupelit näköjään pitävät myynniin ihan hyvänä. Pleikalla selvästi hinta ja harvat pelit jarruttavat myyntiä. Parannusta varmasti on luvassa. Tulee kova työ ottaa muut kiinni. Wii taas jyrää siihen malliin, mutta saa nähdä kauanko riittää lento?

Pyramidhead

Pisteet: +8

Pyramidhead sanoi:

”Suhteutettuna ylihintainen. Wii on ylikellotettu Gamecube uudella ohjaimella ja sitä myydään ylihintaan… Gamecube maksaa vain 50e kaupassa, mutta wii 270e… Silti uusi ohjain maksaa korkeintaan 50e eli Nintendo riistää pelaajia yli 100eurolla ylihintaa!!!”

Ei koneen hintaa voida mitata vain tehoissa vaan sillä mitä se tarjoaa. Ainakin minulle uuden tyyppinen pelaaminen ja koko laitekokonaisuus on sellainen, josta mielellään maksaa tuon verran ja se edelleen tuntuu suhteellisen halvalta. Saisi se ehkä hieman olla halvempikin, mutta suunta on oikea.

Pyramidhead

Pisteet: +8

Pyramidhead sanoi:

“Wii ei ole seuraavan sukupolven konsoli. Tämä tieto tulee suoraan Nintendolta. Wii on kuulemman uuden sukupolven konsoli. Vaikka Wii:llä on seur.sukupolven hintalappu, ei pidä antaa sen hämätä.”

Onko suuret tehot seuravan sukupolven määritelmä? Miten olisi uudenlainen ohjaus. Tämä voidaan kääntää miten päin tahansa. Ja joka tapauksessa, jos konsoli on julkaistu tämän sukupolven aikaan, se kuuluu siihen vaikka se olisi tehoiltaan NES-tasoa.

vapaus_valita

Pisteet: +7

vapaus_valita sanoi:

On lohdullista huomata, että pelkällä markkinointihypellä ei saada sentään ihan mitä tahansa myydyksi.

Onhan PS3 erittäin vaikeasti kaupattava tuote, koska sen pelitarjonnassa ei ole hurraamista ja pelien laatukin häviää kautta linjan Xbos 360:n tarjonnalle (tämän voi jokainen tarkistaa ihan itse vaikkapa Metacritic.comista).

Tästä huolimatta laitteesta pitäisi muka maksaa lähes kaksinkertainen hinta. Tämä yhtälö ei vain oikein toimi.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

taas tässä nähdään kuinka paska paikka tää pelaaja homma on ku sanoo mielepiteensä niin saman tien viesti poistataan huhhu
ps3 on vaan paska myöntäkää jo

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

ps3:n heikosta myynnistä voi päätellä että ehkei ihmiset olekkaan niin tyhmiä mitä sony toivoi.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”taas tässä nähdään kuinka paska paikka tää pelaaja homma on ku sanoo mielepiteensä niin saman tien viesti poistataan huhhu
ps3 on vaan paska myöntäkää jo”

Ei sitten käynyt mielessä, että tässä tapauksessa se paska olet sinä? Hyvä vaan kun asiattomat viestit poistetaan.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Sitten noihin “PS3 paska, ihmiset järkeviä, kun ei osta PS3:a”-viesteihin ei ole paljon sanottavaa. Itsestäni Xbox 360 ja Wii huonompia, kuin PS3.”

No ainakaan PS3 ei vielä ole todistanut itseään paremmaksi ainakaan minun silmissäni.Hinnasta puolet pois ja laatupelejä niin katsotaan uusiksi.

Jotkut mollaavat Wii:n tehoja, no ei kannata valittaa asiasta mikä on tiedetty alusta lähtien ja eivät ne tehot aina ratkaise kyllähän Wii:llä tietynlaiset pelit ovat erittäin tyylikkäitä.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Suhteutettuna ylihintainen. Wii on ylikellotettu Gamecube uudella ohjaimella ja sitä myydään ylihintaan… Gamecube maksaa vain 50e kaupassa, mutta wii 270e… Silti uusi ohjain maksaa korkeintaan 50e eli Nintendo riistää pelaajia yli 100eurolla ylihintaa!!!”

Eikös se Sony tässä riistä, kun PS3:n saa tehtyä itsekkin ilmaiseksi:

Laitat vain laatikkoon paskaa.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Hahaa ps3 fanipojat , jos näitte tiltin niin tiedätte että se joku autopeli on ihan keskitason näkönen itse toiminnassa!

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

minä ja nää konsolisodat on paskoja hankkikaa kaikki kotiin niin ei tarvi valittaa

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!