Nordic Game 07 - peliammattilaisten tapahtuma

Nordic Game 07 - peliammattilaisten tapahtuma

Thomas Puha Kirjoittanut 21.02.2007 Thomas Puha

Pohjoismaiden peliteollisuus – viihdeteollisuuden nopeimmin kasvavia aloja – on jännittävien aikojen edessä. Ruotsin Malmössä 15.–16. toukokuuta järjestettävä Nordic Game 2007 -konferenssi saattaa yhteen pelialan pohjoismaiset ja kansainväliset ammattilaiset. Kahden vauhdikkaan päivän aikana konferenssivieraat pääsevät tutustumaan peliteollisuuden tämän hetken tärkeimpiin aiheisiin.

Nordic Game järjestetään neljättä vuotta peräkkäin, ja koko peliteollisuuden tavoin tapahtuma on kasvanut kovalla vauhdilla. Konferenssin vieraille on tarjolla yli 50 seminaaria ja työryhmää sekä lukuisia esittelyjä ja erikoistapahtumia – Nordic Game on lajissaan Euroopan suurin tapahtuma.

Pelaaja-lehti on tapahtuman virallinen mediakumppani.

nordic_game_2007_header.jpg

Uusia alustoja, uusia yhteisöjä

Nordic Game 2007:n pääteemana on verkkopeli-ilmiön kehitys ja verkon sosiaalisten suhteiden alati kasvava merkitys. Tätä trendiä vahvistavat uuden sukupolven pelialustat, joissa painotetaan Internet-yhteyttä ja yhteisöjen luomista. Tämä kehityssuunta voi olla suuri etu nopeasti kasvavalle pohjoismaiselle peliteollisuudelle.

Nordic Game 2007:n teemana on ”Games Community”, jonka myötä samassa tapahtumassa voidaan käsitellä niin verkkopelaamista, ladattavaa sisältöä kuin peliyhteisöjäkin. Teemaa käsitellään pelialan vaikutusvaltaisimpien vieraiden avulla monenlaisista näkökulmista. Keskiössä on se, miten verkkosuhteiden rakentaminen voi vaikuttaa teollisuuden eri toimijoihin: kehittäjiin, julkaisijoihin, tutkijoihin, jälleenmyyjiin ja mediaan.

Vaikutusvaltaisia puhujavieraita

Tapahtumaan on kutsuttu pelialan merkkihenkilöitä sekä Pohjoismaista että muualta maailmasta. Heistä ensimmäiset on juuri paljastettu:

Paulina Bozek työskentelee Sonylla tuottajana ja vastaa trendi-ilmiöksi muodostuneesta SingStar-karaokepelistä. Greg LoPiccolo ja Ryan Lesser edustavat Harmonixia, joka kehitti huippusuositun rock-kitarapeli Guitar Heron. Matsuura Masaya on japanilainen musiikkivelho, joka on tuottanut esimerkiksi uraauurtavat Parappa the Rapper- ja Vib Ribbon -pelit. Kouno Tsutomu on toiminut keskeisenä luovana voimana esimerkiksi ICOn ja LocoRocon kaltaisissa innovatiivisissa peleissä.

Ilmoittaudu nyt!

Tämä on vain pieni otos Nordic Game 2007:n tarjonnasta. Konferenssiohjelmaa laajennetaan jatkuvasti, kun mukaan liittyy lisää sekä pohjoismaista että kansainvälistä peliteollisuutta edustavia puhujia, näytteilleasettajia ja tapahtumia.

Nordic Game 2007 järjestetään 15.–16. toukokuuta Malmömässan-keskuksessa Ruotsin Malmössä. Ilmoittautuminen on nyt alkanut. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan konferenssin sivustolla osoitteessa www.nordicgame.com.

Tuoreimmat uutiset

Esittelyssä seuraava Ghostbusters (37) 03.12.2008 14:00
Uusia kuvia Haamujengistä
Ready 2 Rumble Revolution esittelyssä (9) 03.12.2008 13:48
Nyrkkirysy lähestyy Wiitä
PS3 tukee 400 gigatavun Blu-ray-levyjä (115) 03.12.2008 13:03
MGS5:stä 400 gigatavun kokoinen peli?
Tässäkö Gran Turismon voittaja - Kuvia! (81) 03.12.2008 12:52
Race Pro -kuvia
Sam & Max Season 2 -kuvia (12) 03.12.2008 12:46
Atarin julkaisemia kuvia

7 kommenttia. Lisää kommentti...

ruler

Pisteet: +8

ruler sanoi:

Aikas tyyppejä puhumassa. Toi Matsuura Masayallan puhe olis hauska kuulla, muita väheksymättä. Ja millanenhan friikki toi Kounokin on.! Mielenkiintoisen tuntuista ohjelmaa.

Pelaaja-lehti virallisena mediakumppanina varmaan kertoo myöhemmin lisää seminaarin annista, muista tyypeistä, -ja ilmiöistä. . .

ruler

Pisteet: +11

ruler sanoi:

Vaikka aikainen lintu madon löytää.. Niin on toi 127€ ehkä vähän kalliin puoleinen hinta hengailusta, ja parinpäivän ”bileistä” + matkat.

jones

Pisteet: +9

jones sanoi:

Jep..onhan tuo tyyristä kyllä.. toisaalta tästähän pelaajalehti voisi laittaa kilpailun kehiin kahen hengen reissusta :D ..heh.. olisi kyllä muuten loistava päästä vilkaisemaan tuo tapahtuma..

Thomas Puha

Pisteet: +6

Thomas Puha sanoi:

Tilaisuus on suunnattu alan ammattilaisille, siellä on monia konferensseja ja niin edelleen. Edullista on. Esimerkiksi Game Developer Conference- ja E3- sisäänpäsyt maksavat pelintekijöille ja muille ei-median jäsenille tuhansia dollareita.

jones

Pisteet: +5

jones sanoi:

Tottahan tuo on.. Missähän kulkee tuo ammattilaisen ja amatöörin maaginen raja? :D Näin ”peliyhteisössä”..heh.. no anyway täytyy miettiä josko paikalle tulisi..

ruler

Pisteet: +5

ruler sanoi:

Niin kai toi häilyvä maaginen raja kääntyy sit sinne ammattilaisuuden puolelle, kun on valmis sijoittamaan omaan henkistä ja rahan muodossa olevaa pääomaa kiinnostuksen kohteeseensa. -Ja saa vielä muutettua rahaksi sen mitä tutkii.

WOW, mikä määritelmä lähti. Korjatkaa jos tulee parempi määritelmä pro:lle”

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!