Kallis PlayStation 3 ei yllä PS2:n tasolle

Kallis PlayStation 3 ei yllä PS2:n tasolle

Johnny Marmelaad Kirjoittanut 06.03.2007 Jussi Malinen

”PlayStation 3 ei yllä PS2:n ja PSonen onnistumiseen”, sanoo EA:n väistyvä johtaja Larry Probst. Uutistoimisto Reutersin raportti sijoittajatilaisuudesta kertoo, että Probst uskoo ”pelikentän olevan tulevaisuudessa huomattavasti tasaisempi kuin ennen”.

Probstin mukaan PlayStation 3:n avainongelma on hinta. ”Kun 600 dollarin (n. 460 e) hinta julkistettiin E3:ssa, yleisö kuohahti”, hän sanoo. Suomessa PlayStation 3 maksaa noin 680 euroa.

Vaikka Larry Probst uskoo PlayStation 3:n kapuavan sukupolven ykköseksi, hän ylistää Microsoftin ja Nintendon kiriä. ”Olemme lisänneet Wiin ja DS:n pelinkehitystämme”, Probst sanoo.

”Sonyä ei missään nimessä pidä nyt aliarvioida. Tästä tulee pitkä kisa.”, hän muistuttaa.

Tuoreimmat uutiset

Uusi Terminator-videopeli 20.11.2008 17:40
Griniltä Terminator Salvation -peli kesällä 2009
Täällä! Ensimmäiset kuvat GTA IV:n lisäosasta! 20.11.2008 16:33
Grand Theft Auto IV: The Lost and Damned
Dirt 2:lla suuret tavoitteet grafiikan suhteen - Katso kuvat! 20.11.2008 15:30
Dirt 2:n target visual -kuvia
Ladattava Banjo-Kazooie valuu ensi kuuhun 20.11.2008 14:05
XBLA-peli ensi kuussa, Nuts & Bolts nyt kaupoissa
Halo 3:a ei kannata asentaa kovalevylle 20.11.2008 13:47
Bungie: Älä asenna Halo 3:a kovalevylle

42 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”PS3: naurettavat tehot antaa kyllä ymmärtää ihan muuta. Esim PS3:n näytönohjain vastaa PC-puolen Geforce 7900 sarjaa, joka on jo pahasti aikansa elänyt.”

:lol: :lol:
Kyllähän se 8800 GTX:n jalkoihin jää, muttei todellakaan aikansa elänyt. :P

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Jep.. no saas nyt nähdä minne PS3 yltää kun hinta putoaa.. Ei tosiaan tuolla hinnalla kovin korkealle nouse mutta kyllä uskon että tuota menee sitten kaupaksi tuossa 1v-2v päästä..

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Hihi, tulee ihan mieleen…

”Despite a highly-promoted launch and a host of cutting-edge technologies, the system’s high price ($699.95 USD at release) and an over-saturated console market prevented the 3DO from ever achieving any real market penetration.”

http://en.wikipedia.org/wiki/3DO_Interactive_Multiplayer

Al87

Pisteet: +14

Al87 sanoi:

Tehoiltaan PS3 ja 360 ovat hyvin tasaväkisiä.

Sonyn Cell-prosessori on todella tehokas, kunhan siitä saadaan kaikki irti.

360:nen näytönohjain on taas Sonyn vastaavaa tehokkaampi.

Sonyn suurimmat edut ovat Blu-Ray, HDMI-liitäntä ja parempi luotettavuus. Itselläni ovat ne kolme punaista valoa vilkkuneet(noin kuukauden vanha konsoli) 360:ssä. PS3:ssa ongelmia on ollut huomattavasti vähemmän.

Veikkaan, että Euroopan julkaisuun on panostettu nyt paljon. Konsoleita tulee riittämään varmasti jokaiselle, johtuen myös PS3:en korkeasta hinnasta ja suosion hiipumisesta.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

PS3:n ympärillä ei ole enää sitä samaa hohtoa kuin oli aikoinaan PS2:n ympärillä. Voi olla että PS3 ei lyö itseään läpi kunnolla koskaan. Vaikka onkin nimi puolella, on virheitä tehty aivan liikaa.

Aivovamma

Pisteet: +9

Aivovamma sanoi:

Miten se on mahdollista? Miksi? Sonyhan kuulostaa niin orgastisen hyvältä!

MasterTK

Pisteet: +8

MasterTK sanoi:

”Tätä kyllä ihmettelen ku kaikki sanoo et on paskana aina mulla ei oo hajonnu kertaakaan vaikka ennäkkotilasin ja tuli heti ku julkastiin ”

^

Oli pakko vaivautua kirjautumaan sisään, jotta pystyin antamaan tuon kommentin kirjoittajalle miinuksen.

Al87

Pisteet: +6

Al87 sanoi:

Jos Xbox 360 lopullisesti lahoaa itselläni, niin laitan takuusta tulleen koneen myyntiin ja hankin PS3:en.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Itsekään en ole varma voittaako Sony niin ylivoimaisesti. Nyt vielä, kun tärinät (luultavasti) on tulossa, niin miinus puoli on pieni. Yhtenä isona toki hinta.

SIXAXIS tulee itselleni olemaan varmasti mieleinen ohjain. Uudistuksia on järjettömän paljon, mutta vain harva on kunnolla asiaan perehtynyt. Itse ainakin kuulen monien puhuvan jopa langattomasta DualShockista liikkeentunnistuksella. Tuo viimeksi sanottu varmasti yksi mahtavimmista uudistuksista ja ainakin itselläni tämä nostaa SIXAXIS:n Xbox 360:n padin yläpuolelle.

PS3:n nettipuoli on viimeisten tietojen mukaan myös hyvin kilpailukykyinen. Tämän lisäksi se on halpa. Todettava on, että Sonyn palvelu ei ole niin hiottu, kun Live. Tämä on kuitenkin ymmärrettävää, koska aikaa kehittelyyn ei hirveästi ole ollut.

PS3 on itse konsolina mahtavan tehokas. Jossain kohtia hävitään vähän ja joissain vähän enemmän, mutta esim. Cell paikkaa nämä ja taitaa tulla ohikin. Blue-Ray on myös mielestäni hyvä lisä.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

PS3:n ainoa ongelma on sen kohtuullisen korkea hinta, niin kuin otsikossa jo mainitaan. Kaikki on kunnossa ja tulevaisuudessa toiminnot vain lisääntyvät. Ainoa mitä tarvitsee odottaa on pelien määrän kasvu, eikä siinäkään ole huolta huomisesta.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Ja “liikkeen”tunnistin euro-versiosta.”

Mitäs nappeja olet popsinut? 360 puuttuu prosessori ja Wiistä levykelkka. Kaveri kertoi juuri…

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Miksi? Sonyhan kuulostaa niin orgastisen hyvältä!”

Päivän paras viesti :D (nauran kuin vain ajattelen tätä:p)

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”MS:hän se tuli myöhään mukaan peliin.”

?

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Fanipojille hinta ei tietenkään merkitse mitään, mutta pelkkä fanipoikien tuki ei riitä kelluttamaan Sonyn pikku jollaa. Noin tuplasti X360:aa kalliimpi PS3 on aivan liian tyyris lelu useimpien PELIkoneen hankintaa harkitsevien pieni- ja keskituloisten kotitalouksien/lapsiperheiden budjetille. Sonylla on vaikeat ajat on edessä, ellei hintaa saada alas ja vähän äkkiä.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Kenelle on kallis, kenelle ei. Menkää töihin vätykset!

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”kun 1080p töllöt niin harvassa ja 720p töllöllä ei mitenkään erikoisen hyvää kuva ole.”

Vähän OT mutta tähän ei kannata sokeasti uskoa.On loistavia 720/768p tauluja ja tykkejä jotka pesee 1080p tauluvalmistajia.

http://www.electronichouse.com/article/expert_interview_720p_vs_1080p/

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Minusta nettipelaamisesta tehdään turhankin tärkeä asia. Ja vielä konsolipuolella. En usko, että se on mikään ratkaisija mihinkään suuntaan. Luulisinpa jopa niin, että pelaajamäärät tulevat laskemaan siitä mitä ne nyt ovat. Se taas johtuu siitä, että nyt tarjotaan entistä enemmän ladattavia pelidemoja, trailereita, lisäpaketteja yms. jotka tulevat olemaan hyvinkin tärkeässä roolissa tämän sukupolven konsolisodassa. Tässä suhteessa kaikki ovat kuitenkin vielä tasavahvoja.

lemmu

Pisteet: +4

lemmu sanoi:

Tämä sukupolvi konsoleissa tulee olemaan mielenkiintoisin aikoihin! ON tosi tasaväkinen kisa tulossa ja mielenkiintoista nähdä miten asiat etenee… Ennenhän se oli itsestään selvyys, että pleikka vei ja muut vikisi.

Kaze88

Pisteet: +2

Kaze88 sanoi:

On tuossa ps3 sentää pelikone ja bluray asema yhdessä. Bluray soittimet ei mitää halpoja ole!
Koittakaa ettiä bluray soitinta mistään alle tonnilla…ei kuule taida löytyä.
Sitten ajattele kun ostat Xo:n (380e) sitten jos vielä pitäis ostaa se erikseen ostettava hd dvd asema jos haluaa katsoa hd dvd elokuvia (200e tai jtn) niin ei tuossa kovin kauas jäädä kun kokonais hinta on 580e(suunnilleen).
Kumpikin hyviä koneita mut en tajua tuota hinta kritiikkiä jos ajattelee mitä nuo sisältää…kallista mut on siinä kovaa rautaa kummassaki =P

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Tosiaan ,se on myös blue Ray soitin . Se unohdetaan melkein säännöllisesti . Ms ymppäsi nyt ; lisähinnalla luonnollisesti ,oman HD-DVD laitteensa .Taitaa kivuta jo senkin hinta 600 euroon :) ,niin tyypillistä Ms:ää . Mikähän laite siihen lisätään seuraavaksi . Pelaajien keski-ikä alkaa kohta kivuta 30 -vuoteen , he taitavat olla myös suurimpia elokuvien suurkuluttajia . Siihen tämä laite sopii loistavasti . Blue Ray leffat ovat todella upeita katsottavia , virheettömiä sanoisin minä . Joten ominaisuudet ja hinta ei tule olemaan ongelma . Surettaa vain tuo Xbox 360 porukan kusettaminen , he joutuvat maksamaan lisähintaa paremmasta elokuvan laadusta . Onhan se pelikoneena edullisempi , siihen se vertailu sitten loppuikin .

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Surettaa vain tuo Xbox 360 porukan kusettaminen , he joutuvat maksamaan lisähintaa paremmasta elokuvan laadusta . Onhan se pelikoneena edullisempi , siihen se vertailu sitten loppuikin.”
Vai kusettaminen.Onko valinnanvapaus kusetusta, taas Sony vie miestä eikä hemmo edes tajua. Katsooko joku spede konsolilla leffoja?

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Vierailija sanoi: Onko valinnanvapaus kusetusta, taas Sony vie miestä eikä hemmo edes tajua. Katsooko joku spede konsolilla leffoja?

Tässä on ajateltu perhettä . Pojat pelaa ja isät katsovat Blue Ray -elokuvia ,tai pelaavat myös . Kaksi laitetta samassa . Voihan se isä ”fiksuna” miehenä käydä ostamassa , Xbox360 ( 380euroa) ja Blue Ray soittimen 1200 euroa . Tekee yhteensä 1580 euroa . Sony on ajatellut asiaa järkevämmin ja tekee hommat niin kuin se pitää tehdä . Tämä Spede tulee taatusti katsomaan leffoja konsolilla ja pelaamaankin .

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Vaikeahan sitä on enää päästä PS1:n ja 2:n tasolle myynnissä, kun tänä päivänä on jo varteenotettavia kilpailijoitakin. Kahden ekan pleikan aikaan kun ei pahemmin kilpailua ollut, PS1 polki DC:n ja N64:n aika nopeasti alleen, ja PS2:n ainut kunnon ”vihollinen” oli XBox, joka sekin tuli vasta vuosia PS2:n julkaisun jälkeen.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Voihan se isä “fiksuna” miehenä käydä ostamassa , Xbox360 ( 380euroa) ja Blue Ray soittimen 1200 euroa .

fiksuna miehenä isä voi odottaa vuoden, että HD elokuviakin alkaa olemaan ja ostaa huimasti kehittyneen bd tai hd dvd soittimen 300:lla sadalla

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

PS2 RULEZ hihihiihi…

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!