Jack Thompson iskee taas
Kirjoittanut 12.03.2007
Ossi Saarinen
Pelialan aktiivisimpiin ”kannanottajiin” kuuluva Jack Thompson on julkaissut pitkästä aikaa kohahduttavan lehdistötiedotteen. Thompson kertoo tekstissään haastavansa Take-Twon oikeuteen. Tällä kertaa herran käsittelyyn ovat joutumassa yhtiön vielä julkaisemattomat kohupelit Grand Theft Auto IV ja Manhunt 2.
Mielenkiintoista jutussa on, että esimerkiksi GTA IV:ää ei ole vielä edes esitelty Rockstar Northin ulkopuolella. Pelistä julkaistaan traileri maaliskuun 30. päivänä.
Kyseessä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun Thompson toimii julkaisemattomia pelejä vastaan. Viime vuonna osansa sai koulukiusaussimulaattori Bully eli eurooppalaisittain Canis Canem Edit. Tällöin Thompson vaati tuomioistuimen käyttöön version pelistä hyvissä ajoin ennen sen julkaisua.
Tuoreimmat uutiset
- Kumpi näistä kansista on hienompi? (139) 06.01.2009 12:32
- Vertailussa kannet
- Microsoft: Xbox 360 selvästi PS3:a edellä (134) 06.01.2009 12:16
- Greenberg: Kasvatamme eroa Sonyyn
- Metal Gear -mies: Muutoksen vuosi alkaa (67) 05.01.2009 15:57
- Kojima Productions muutoksen kourissa
- Japanilainen Dead Rising -traileri ihmetyttää - Katso! (27) 05.01.2009 14:08
- Frank West ryöstää mikin
- Blu-ray-elokuvien myynti kasvoi viime vuonna räjähtävästi (76) 05.01.2009 13:04
- Blu-ray-myynti kasvoi vuonna 2008
78 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +27
Apinaboy sanoi:
Pisteet: +18
timonsteri sanoi:
Pisteet: +13
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +11
Vierailija sanoi:
Pisteet: +8
Vierailija sanoi:
Pisteet: +14
Wicked Soul sanoi:
Pisteet: +13
Ryynix sanoi:
Pisteet: +10
OsKu sanoi:
Pisteet: +11
Vierailija sanoi:
Pisteet: +11
ruler sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +10
Vierailija sanoi:
Pisteet: +16
Sharkie sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +13
ColdFire sanoi:
Pisteet: +7
Zett0r sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +17
JayeizH sanoi:
Pisteet: +8
Al87 sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +8
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
kaito 1412 sanoi:
Pisteet: +8
Ryynix sanoi:
Pisteet: +7
VRSV sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
halofani sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
Viper7 sanoi:
Pisteet: +7
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
Ryynix sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
Janne80 sanoi:
Pisteet: +7
CurryFrank sanoi:
Pisteet: +8
kalmari sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
CurryFrank sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +8
exi90 sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
Pyramidhead sanoi:
Pisteet: +7
Yanathan sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
Miizou sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
jones sanoi:
Pisteet: +6
MasterTK sanoi:
Pisteet: +4
Waksu sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi: