Xbox 360 GTA IV:n kehittämisen haittana

Xbox 360 GTA IV:n kehittämisen haittana

Ossi Saarinen Kirjoittanut 04.05.2007 Ossi Saarinen

Rockstar Gamesin luova johtaja Dan Houser on vahvistanut englantilaisen Official PlayStation Magazinen haastattelussa, että Xbox 360:n Core-version kiintolevyn puute aiheuttaa ongelmia Grand Theft Auto IV:n kehittämisessä.

Myös Xbox 360:n käyttämä dvd-levyformaatti asettaa tekijätiimille tiettyjä rajoituksia. PlayStation 3:n tukemille Blu-ray-levyille mahtuu noin viisinkertainen määrä materiaalia dvd:hen verrattuna.

Houser muistutti kuitenkin, että myös PlayStation 3 -version kehittämisessä on omat ongelmansa. Miehen mukaan Rockstar ei ole selvittänyt vielä läheskään kaikkia haasteitaan pelin suhteen.

Grand Theft Auto IV julkaistaan Euroopassa Xbox 360:lle ja PS3:lle 19. lokakuuta.

Tuoreimmat uutiset

Kumpi näistä kansista on hienompi? (133) 06.01.2009 12:32
Vertailussa kannet
Microsoft: Xbox 360 selvästi PS3:a edellä (128) 06.01.2009 12:16
Greenberg: Kasvatamme eroa Sonyyn
Metal Gear -mies: Muutoksen vuosi alkaa (67) 05.01.2009 15:57
Kojima Productions muutoksen kourissa
Japanilainen Dead Rising -traileri ihmetyttää - Katso! (27) 05.01.2009 14:08
Frank West ryöstää mikin
Blu-ray-elokuvien myynti kasvoi viime vuonna räjähtävästi (76) 05.01.2009 13:04
Blu-ray-myynti kasvoi vuonna 2008

77 kommenttia. Lisää kommentti...

Custom

Pisteet: +15

Custom sanoi:

On tuo kyllä harmi jos sitä pitää karsia koska on tilanpuutetta mutta pitää kyllä sanoa että odotinkin että pian nämä aivan uusimmat pelit vievät niin paljon tilaa että eivät normi DVD:lle mahdu.

Vierailija

Pisteet: +12

Vierailija sanoi:

kunhan peli julkaistaan ”valmiina”, niin se ois jo ihan hyvä:) meni sit ens vuoden puolelle tai ei:D

saa nähdä miten noi eroavat toisistaan….

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Kiintolevy pakolliseksi!

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Houser muistutti kuitenkin, että myös PlayStation 3 -version kehittämisessä on omat ongelmansa. Miehen mukaan Rockstar ei ole selvittänyt vielä läheskään kaikkia haasteitaan pelin suhteen.”

Suurin haitta PS3:ssa on sen prosessori, jota ei valitettavasti suunniteltu pelejä silmälläpitäen vaan se soveltuu paremmin Linux ja kotiteatteri käyttöön.

Temathael

Pisteet: +10

Temathael sanoi:

”Tämä uutinen on varmasti kuolinisku Microsoftin ’uuden sukupolven konsolille’. Voitteko kuvitella, XBOX 360 on alitehoinen ja näin ollen yksi odotetuimmista peleistä tullaan julkaisemaan KARSITTUNA.

Sony sen sijaan ottaa arvokkaan erävoiton ja tulee saamaan täydellisesti viilatun GTA IV:n. Blu-Ray ja Core-ydin tulevat olemaan Sonyn valtteja. Microsoftilla nuollaan korkeintaan jälkiliukkaita kun Sony varastaa show:n.”

Hyvä kun taas jotkut fanipojat tietää…
Mitähän keittoja ne siellä Sonylla syöttää tälläisille varomattomille fanipojan aluille, kun noinkin pahasti on aivopesty.

Ainut konsoli jolle tätä ei voisi tässä muodossa tehdä on Wii.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Xbotit kääntävät tämänkin parhain päin?

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

””PlayStation 3:n tukemille Blu-Ray-levyille mahtuu noin viisinkertainen määrä materiaalia DVD:hen verrattuna.”

Faktat kuntoon ennenkuin ruvetaan kirjoittamaan niitä uutisia.”

kerro toki miten asia sinun mielestäsi on? Liitä vaikka laskutoimitus mukaan niin ei mene keneltäkään ohi.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

ömmm…. HD-DVD?

DVD: 4 GB….
Blu-ray: 25 Gb…

25:4=6.25…
eli ero on jopa kuusinkertainen….

Vierailija

Pisteet: +10

Vierailija sanoi:

”HD-DVD: single layer 15 GB
double layer 30 GB

Blu-ray: single layer 25 GB
double layer 50 GB

Eli edes HD-DVD:n single layerin ero Blu-rayn double layeriin ei ole viisin kertainen, mutta toki 50 GB on huomattavasti suurempi 30 GB…”

Missäs kohtaa mainittiin Blu-Rayn kapasiteetin olevan 5 kertaa isompi kuin HD-DVD?

”Blu-Ray-levyille mahtuu noin viisinkertainen määrä materiaalia —> DVD:hen

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Ei haittaisi yhtään vaikka Xbox 360 pelit tehtäisiin jatkossa HD-DVD:lle.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Tämä uutinen on varmasti kuolinisku Microsoftin ’uuden sukupolven konsolille’. Voitteko kuvitella, XBOX 360 on alitehoinen ja näin ollen yksi odotetuimmista peleistä tullaan julkaisemaan KARSITTUNA.”

Get a grip, man. Vai että alitehoinen, hah.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Mitäs järkeä microsoftin oli tehä xbox360:sen pelit DVD:lle eikä HD-DVD:lle jota microsoft niin kovasti hehkuttaa… DVD:n rajat tulevat varsin nopeasti vastaan esim. ps2:sen God of War 2 ei mahdu normaalille DVD:lle. Eli tässä asiassa xbox 360 ei ole siirtynyt seuraavaan sukupolveen, mutta toisaalta itseäni se ei haittaa kunhan loistavia pelejä tulee jatkossakin tiuhaan tahtiin.

himopelaaja

Pisteet: +12

himopelaaja sanoi:

Toivottavasti ei hirveästi jouduta karsimaan. Grafiikassahan monet pelit ovat menneet ps3:sen ohi,mutta ps3:sella on ovat vahvuutensa jotka menee taas boxin ohi. Hyvä tietää tällaisista uutisista.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Kovalevyn voi pistää pakolliseksi niinkuin muutamat pelit ovat tehneet ja pahin haitta on ps3 vähäinen muisti, huono graffaprossu ja vaikeasti ohjelmoitava cell.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

”X0:sen käyttämän DVD-9-levyn kapasiteetti on n. 8 GB. Ero on silti toki merkittävä (yli kolminkertainen), mutta faktat kuntoon.”

Jos oikein muistan niin vain 6,5 GB, osa DVDstä menee MSn suojaukseen.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Blu-ray on kaksiteräinen miekka. Jos lähdetään etsimään yhtä suurinta syytä PS3:n heikkoon myyntiin, Blu-ray on aika vahvoilla.
GTA IV:n kannalta XO Core on ikävä juttu.Mielestäni olisi korkea aika jättää Core:n omistajat tässä kohtaa väliin, kohtuutonta jos kalliimpien versioiden omistajat kärsivät tilanteesta. Muutenhan GTA IV tehdään puhtaasti XO:n ehdoilla.
Aivan idioottimaista ajattelua Sonyltä, että koodaajat taistelevat pelin pakkaamisesta DVD:lle ja Sony lyö sen väkisin BD aihiolle, vaikka PS3:n DVD olisi hitusen nopeampi.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”Ei haittaisi yhtään vaikka Xbox 360 pelit tehtäisiin jatkossa HD-DVD:lle.”

Kyllä haittaa, siinä tilanteessa tulisi xo:lle 200€ hintaa kun haet ton aseman. 369+200=569€! Eipä se ps3 olekkaan enää niin kallis…..

avanto

Pisteet: +9

avanto sanoi:

Toivottovasti eivät siksi väitä XO:n vaikeuttavan kehitystä, että jo valmiiksi selittelevät mahdollisesti pieneksi jäänyttä pelimaailmaa. Ja kun kerran Football Managerit eivät toimi ilman kovalevyä XO:lla, niin eihän se ole enää edes mikään periaate, että Core ja Premium käyttäjät jakautuisivat eri ryhmiin - ovat jo jakautuneet. Ja ainakin itse aluksi katselin Corea siksi, että Core + kovelevy tulee joissain tapauksissa halvemmaksi kuin Premium.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

oblivion on hyvä todiste siitä mitä dvd:llä voi tehdä

DNEpasiip

Pisteet: +10

DNEpasiip sanoi:

GTA on sen luokan hitti että sen jos minkä kuuluisi ehdottomasti voida käyttää kiintolevyä boxilla. Täyttä tyhmyyttä jos se kielletään.

Viper7

Pisteet: +6

Viper7 sanoi:

”X0:sen käyttämän DVD-9-levyn kapasiteetti on n. 8 GB. Ero on silti toki merkittävä (yli kolminkertainen), mutta faktat kuntoon.”

Aika turha tästä on tapella, mutta levyt pistetään vastakkain:

Dvd: 4,7gt tai 8.5gt
Blueray: 25gt tai 50gt

Pelistudiot käyttävät ainakin nyt ainoastaan single layer blueray levyä koska isommalle levylle ei ainakaan vielä ole ollut tarvetta.
Eli kyllä se on jopa yli viisinkertainen,

GTA4 tulee näistä muutamista pikku ongelmista olemaan varmasti mahtava molemmilla alustoilla.
Mutta toivottavasti peli on tehty samaan tyyliin kuin Oblivion Ps3:lle eli ei mitään rupu porttauksia XO versiosta Ps3:lle vaan alusta pitäen Ps3 tehot mielessä.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Lukekaa ketju uudelleen, voi mitä juttua. Pelaajat pelaajat. Toinen pitää äidistä toinen tyttärestä, okei.

Mitä tästä kinastella? M$:n politiikka on että ”välisukupolven” Core version käyttäjät pidetään onnellisena, ja muut kärsii. Ketju on niin huono kuin sen heikoin lenkki. Onnellisena siten ettei heidän tarvitse ostaa kovalevyä ”välimallin koneeseensa”.

Gta IV on siis karsittu versio. That’s it.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

No niinpä tietenkin. Olisivat vain tehneet pelin yksinoikeudella ps3:lle niin ei olisi tullut tälläistä ongelmaa.

SimSonic

Pisteet: +11

SimSonic sanoi:

Minustakin on turha puhua Coresta rajoittavana tekijänä. Jo useat pelit vaativat kiintolevyä, joten miksi tehdä jumalpeli GTA IV:stä poikkeus?

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

onko niin suuri homma tehdä xo:lle 2 eri versiota pelistä, toinen koäyttää kovoo ja toinen ei? siinä tulis ms:lle hieman huonoa mainetta mutta johan tämäkin on naurettavaa kun ei saa koneen voimavaroja käyttää.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Mitään ongelmaa ei olisi, jos tajuaisivat että ei ole järkeä ottaa jotain Corea mukaan lukuihin >

Mura

Pisteet: +7

Mura sanoi:

Näin se kyllä on, ei tästä uutisesta mitään hyviä puolia löydä. Asiaahan on toki aiemminkin spekuloitu paljon, mutta nyt asian tuo julki itse Houser. Vieläpä piittaamatta uutisoinnin negatiivisesta sävystä omalle (mega)pelille, mitä ei ole vielä edes julkaistu. Viesti on auttamatta negatiivinen myös muille pelitaloille, millä on multiplattari -pelejä kehitteillä.

DVD on selkeä rajoite mille ei mahda tällä hetkellä mitään (turha jossitella mahdollisella HD-DVD asemalla), mutta HD tuki XO:lle pitäisi saada ”pakotettua” käyttöön jollain ilveellä. Muutenhan ollaan tämän saman probleeman edessä jokaisessa tulevassa (massiivisessa) multiplatform -pelissä.

Toivottavasti tässä ei nyt tarvitse karsia alueita tai ominaisuuksia vaan pärjätään tiukemmalla tekstuuri- & äänipakkauksella..

opossumi

Pisteet: +4

opossumi sanoi:

Yksikään peli ei käytä kovalevyä XO:lla. Mikä on selvää kaikille. Kaikki siitä nurisee, mutta silti pelejä ja erittäin nimekkäitä pelejä popsahtelee alustalle. Yhä useammat entiset yksinoikeudet ilmestyvät myös XO:lle. Kannattaa muistaa, että vaikka tilaa olisikin, niin saumaton ja lataustaukovapaa pelaaminen ei todellakaan ole kiinni optisesta levyformaatista. Uskon kuitenkin, että molemmat versiot tulevat olemaan kaikinpuolin tyydyttäviä.

opossumi

Pisteet: +5

opossumi sanoi:

Tai siis on kiinni, koska suurempi tila ja käytetty tila kasvattavat hakuaikaa. :)

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Core on turha.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”ai ai, xbox lahna sai takaiskun.” XO on jo voittaja ollessaan kehitysalustana tälle pelille.
Mä olen käsittäny et nyt tulee aika megalomaaniset puitteet ja jos/kun tän hetken pakkausmenetelmillä saadaan tämä peli mahtumaan yhdelle DVD:lle, se on ennemminkin BD:lle takaisku tässä välissä.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Vaikka GTA4:n luvataan olevan lataustauoton, miksei xbox360 versiota voitaisi jakaa vaikka 2 tai 3 dvd:lle. :)

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”360 omistajat ovat selkeästi harmissaan konsolin puutteista.” Joo, mutta ”puute” ei varsinaisesti ole puute kun et ole koskaan maksanutkaan siitä. Tuskin XO:n levykapasiteetti tuli Houserille yllätyksenä tässä loppuvaiheessa. Itse olen sitä mieltä että Core-version omistajille pitäs kylmästi tarjota peli+kovo bundle. Ja kyllähän PS3:n puutteet ovat lähtökohtaisesti aiheuttaneet sen että XO:ta halutaan käyttää kehitysalustana.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

XO:lle latausajallinen Ps3 ei välttämättä tarvitte, eihän aina lataus ajat häiritte, voihan samalla käydä esim. vessassa pelaan psp:ta :P

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Mikseivät tekisi core: lle sitä karsittua versiota ja premium: iin omaa special premium editionia? Kaikki olisivat tyytyväisi.

Kaze88

Pisteet: +7

Kaze88 sanoi:

”Myös Xbox 360:n käyttämä dvd-levyformaatti asettaa tekijätiimille tiettyjä rajoituksia. PlayStation 3:n tukemille Blu-ray-levyille mahtuu noin viisinkertainen määrä materiaalia dvd:hen verrattuna.”

Mitäs minä sanoin!
Nykypelien grafiikka ja pituus vie jo helposti yhen dvd levyn verran. Xo:ssa ei ole valmiina hd dvd asemaa ja oisi ihan väärin yhtäkkiä etes alkaa tekee pelejä xo:n hd dvd asemaan, sillä kaikilla ei ole sitä eivätkä kaikki etes suostuisi maksamaan siitä noin 180e jotta voisi pelata paria peliä. Sitäpaitsi jos ostaisi xo:n+hd dvd aseman niin se ei kovin halvammaksi tulisi vaikka ostaisi suoraan ps3:n.
Tosin ps3:lle pelien koodaaminen ilman valmiita pohjia on hankalaa. Toivottavasti eivät tee gta4 ps3:lle helpolla tavalla eli copy pastella, jos niin tekevät niin se tulee näyttämään kuralta!

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Uskoisin että tässäkin on perimmiltään kyse kustannuksista. Kahden version kehittäminen vain yhtä konsolia varten saattaisi olla melko kallista… Uskoisin myös että Corenkin omistajissa saattaisi olla potentiaalisia pelin ostajia. Ei siis olisi järkevää jättää heitä kokonaan pois kuvioista.

Toisaalta jos omistat XO Coren ja ilmotettaisiin, että GTA:ta ei tehdä sille ilman lisäosan hankintaa, lietsottaisiin täällä vihaa Microsoftia ja Rockstaria vastaan.

Ja vielä lopuksi jos omistat XO:sta jonkun muun kuin Core-version ja menet kauppaan ostamaan GTA:ta, mietitkö paljonkin, että tätä ei ehkä pitäisi ostaa, koska tämä on ”karsittu” versio. Uskoisin, että käteen tarttuu vain GTA ilman sen suurempaa miettimistä. Eli jos Rockstar saa ratkaisullaan enemmän potentiaalisia ostajia, menettämättä juuri yhtäkään voisi tämän ratkaisun uskoa olevan ainakin yhtiön kannalta järkevä.

mazax

Pisteet: +4

mazax sanoi:

jihuu…

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

vois laittaa 2 dvd:lle

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Ps3 on ollut vasta 6 kk markkinoilla, joten sille voi olla alkuun hieman hankalaa tehdä pelejä”

Jos konsolipelin kehitys voi alkaa vasta kun konsoli on myynnissä, kuinka selität julkaisupelit???

Todellisuudessa kehittäjillä on ollut PS3:n hardware, speksit ja kehitystyökalut käytössään jo vuoden 2005 alusta asti. Sonyn omat (ja Sonyn suosimat) pelistudiot tietenkin ovat saaneet kaiken tuon käyttöönsä muita aikaisemmin.

Kaikesta käytössä olleesta ajasta huolimatta konsolipelaamisen mullistavat PS3-pelit ovat jääneet vain suurien puheiden asteelle. Jokohan olisi aika toimittaa edes hieman sitä mitä on tullut luvatuksi?

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Jos konsolipelin kehitys voi alkaa vasta kun konsoli on myynnissä, kuinka selität julkaisupelit???”
Olipa tampio kommentti. On itsestään selvyys, että laite on valmistajilla ja kauan aikaa sitten. Pelin tekemiseen menee n. 2-4 v, joten 2008 puolella rupeaa niitä ”mullistavia ps3 pelejä” ilmestymään.
Oliko xbox 360 mullistavia pelejä 6 kk laitteen julkaisusta……..EI!

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Oliko xbox 360 mullistavia pelejä 6 kk laitteen julkaisusta……..EI!”

Eikö? Mm. Xbox360-julkaisupeliksi kaavailtu Oblivion julkaistiin lähes päivälleen 4 kk Xbox360:n julkaisun jälkeen. Vaikka roppakaupalla palkintoja ja tunnustuksia kahmineen Oblivionin mullistavuudesta voidaankin olla montaakin eri mieltä, hyvin tämä peliwanhus näyttää edelleen kelpaavan myös pleikkaripojille.

”joten 2008 puolella rupeaa niitä ”mullistavia ps3 pelejä” ilmestymään”

juu juu… Uskon sitten kun näen. PS3:n tähänastinen todellisuus on kuitenkin ollut varsin kaukana Sonyn markkinointiosaston maalailemista visoista ja lupauksista.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Hyvä että sain myytyä Xbox 360:sen ja hommasin Playstation 3:sen. Kun ei tiedä että minkälainen raakile, tämä GTA IV olisi Xbox 360:llä ollut.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

KUKA OSTAIS XBOXIN EIKÄ KOSKAAN KOVOO!?!??! Microsoftin sääntö perustuu varmaan johonkin jenkki kuluttajan suojaan.

Kaze88

Pisteet: +3

Kaze88 sanoi:

”Todellisuudessa kehittäjillä on ollut PS3:n hardware, speksit ja kehitystyökalut käytössään jo vuoden 2005 alusta asti. Sonyn omat (ja Sonyn suosimat) pelistudiot tietenkin ovat saaneet kaiken tuon käyttöönsä muita aikaisemmin.

Kaikesta käytössä olleesta ajasta huolimatta konsolipelaamisen mullistavat PS3-pelit ovat jääneet vain suurien puheiden asteelle. Jokohan olisi aika toimittaa edes hieman sitä mitä on tullut luvatuksi?”

Saat puheessasi pelien kehittämisen kuulostamaan helpolta, ne pitää ihan tyhjästä alottaa ja koota. Ihme kyllä että oblivionia ei portattu suoraan vaan kehitettiin vuoden ajan juuri vain ps3:lle ja sen ansiosta se näyttääkin helvetin hienolta. ps3:lle pelien kehittäminen on paljon monimutkaisempaa ja menee vuosia ennenkuin he saavat siitä kaiken irti.

On sieltä tulossa ainakin pari peliä jotka erottuvat massasta. esim. heavenly sword, lair, warhawk, mgs4, FFXIII, Eye of judgement ja littlebigplanet.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Ihme kyllä että oblivionia ei portattu suoraan vaan kehitettiin vuoden ajan juuri vain ps3:lle ja sen ansiosta se näyttääkin helvetin hienolta. ps3:lle pelien kehittäminen on paljon monimutkaisempaa ja menee vuosia ennenkuin he saavat siitä kaiken irti.”

Peli on suora käännös xbox360 versiosta, ainoa kehittäminen meni siihen miten saada peli toimimaan puolella siitä muistista mitä xbox360 omaa.

Oletko edes pelannut PS3 oblivionia?, näyttää samalta mutta toimii huonommin. Peli jumittaa, nykii, grafiikka sekoilee, jne.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Miettikää nyt ihmiset jos GTA iv käyttäisi koko BD levyn kapasiteetin, kuinka pitkään sitä pitäisi tehdä ja kuinka kallista siitä tulisi. Ja joku GTA on muka ”raakile” niin se tulee kyllä olemaan ps3:en gta. Rockstar ei hyödy siitä että he laittavat gta iv Bd levylle ja sen täyteen 25 Gb ja siitä tulee helvetin kallista. Ostajien määrää se ei massiivisesti muuta. Ja kuten tiedätte pääalustana on XO ja peli tehdään XO:n tehojen mukaisesti, voi peliltä siis odottaa hyvää. Jos alustana olisi ps3 ja bd levy julkaisua voisi siirtää samalta seisomalta vuodella eteempäin

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

vähänkö xbox 360 omistajat itkee täällä. :-)

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Kaze, oletkos pönttö, ei XO:n Hd-dvd asemalla voi edes pelata pelejä, eli jätä jo viimein se 180e siitä boxin hinnasta pois..
Vähänkö rockstar jäis häviölle jos peli julkaistaisiin vain Pleikkarille, ps3 omistajia on n. 3mil Xboxin yli 10mil, siitä voi jo päätellä kummalle peli ennemmin julkaistaisiin..

”Saat puheessasi pelien kehittämisen kuulostamaan helpolta, ne pitää ihan tyhjästä alottaa ja koota. Ihme kyllä että oblivionia ei portattu suoraan vaan kehitettiin vuoden ajan juuri vain ps3:lle ja sen ansiosta se näyttääkin helvetin hienolta. ps3:lle pelien kehittäminen on paljon monimutkaisempaa ja menee vuosia ennenkuin he saavat siitä kaiken irti.”
Oletkos Xboxin oblivionia pelannut? Kuten tuo yksi jo sanoi, se toimii boxilla paremmin ja näyttääkin paremmalta..

”Tätäkin peliä karsittiin runsaasti että sen sai boxille.
Tosin kyseinen vierailija saattoikin olla kanssani samaa mieltä ja tarkoitti että dvd on aivan liian pieni.”
Jaahas, no miten niin karsittu? Tulihan peli myös PC:lle..

”Tämä uutinen on varmasti kuolinisku Microsoftin ’uuden sukupolven konsolille’. Voitteko kuvitella, XBOX 360 on alitehoinen ja näin ollen yksi odotetuimmista peleistä tullaan julkaisemaan KARSITTUNA.”

Kuolinisku? Mitenkähän? XO:lle on tulossa kymmeniä muitakin huippu pelejä, Gta4 on vain yksi niistä..

No, itselleni ihan sama tuleeko koko peliä ollenkaan, Halo3, Forza2, Bioshcok, mass effect, Fable2, FlatOut2, Left4Dead, Two Worlds, Turok, Alan Wake, nuo kun ostais niin eiköhän oo pelejä jo tälle vuodelle.. Ps3 pelitarjonta ei yllä vielä pitkään aikaan siihen mihin XO:n..

”vähänkö xbox 360 omistajat itkee täällä. :-)”
Itken ja nauran teille tyhmille Ps3 faneille jotka muuttaa totuuden Fiktioksi ja epätotuudeksi haukkumalla ja ivaamalla, ajatteles jos muita konsoleita ei olisi, sama kuin söisi aina maksalaatikkoa eri mausteiden kera, viikon päästä sinappia, eilen oli ketsuppia jne..

T: Majava..

Kaze88

Pisteet: +3

Kaze88 sanoi:

”Peli on suora käännös xbox360 versiosta, ainoa kehittäminen meni siihen miten saada peli toimimaan puolella siitä muistista mitä xbox360 omaa.

Oletko edes pelannut PS3 oblivionia?, näyttää samalta mutta toimii huonommin. Peli jumittaa, nykii, grafiikka sekoilee, jne.”

Olen sitä testannut ja kaikissa arvosteluissa on todettu että se näyttää paremmalta ja toimii paremmin kuin xo versio!
http://www.gametrailers.com/player.php?id=18459&type=wmv&pl=game

”Kaze, oletkos pönttö, ei XO:n Hd-dvd asemalla voi edes pelata pelejä, eli jätä jo viimein se 180e siitä boxin hinnasta pois..
Vähänkö rockstar jäis häviölle jos peli julkaistaisiin vain Pleikkarille, ps3 omistajia on n. 3mil Xboxin yli 10mil, siitä voi jo päätellä kummalle peli ennemmin julkaistaisiin..”

Tiedän että sillä ei voi pelata pelejä, mutta jos he tekisivät sen mahdolliseksi =P…mahtuis gta4:kin helposti yhelle hd dvd levylle.
Juuri tuon myytyjen konsolien määrän takia useimmat ps3 pelitkin käännetään heti xo:lle, ei ole pikku peliyhtiöiden kannattavaa tehä peliä vain ps3 ainakaan tällähetkellä.

”Oletkos Xboxin oblivionia pelannut? Kuten tuo yksi jo sanoi, se toimii boxilla paremmin ja näyttääkin paremmalta..”

Enpäs ole mutta katsos sinäkin ihmeessä tuo linkki minkä pistin ja lue arvosteluita muistakin kuin yhestä paikkaa niin voisit ehkä tietääkkin jotain. Kyllä se vaan niin on että ps3 versio on nätimpi, isompi ja toimivampi, mutta onhan sitä kehitettykkin vuosi erityisesti ps3:lle.

”Alan Wake”

Tuo ainoa joka jää minua kismittämään. xo pelitarjonta on kyllä suurempi sen aikaisen julkaisun takia.

”Itken ja nauran teille tyhmille Ps3 faneille jotka muuttaa totuuden Fiktioksi ja epätotuudeksi haukkumalla ja ivaamalla”

Etpä se sinäkään yhtään erillaisempi ole…

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Lainaus muropaketista.
” Quantum:Onko kukaan hankkinut Oblivionia pleikkarille? Pääsin tänään testaamaan sitä ja muutama seikka jäi vaivaamaan. Tajuttoman hienohan se on, mutta onkohan graafisen tason kanssa hieman liikaa ahnehdittu, koska nykii paikka paikoin ikävästi ja maisemia saattaa pompata esiin tyhjästä. Tekoäly ei vaikuttanut sen kummemmalta kuin PC versiossakaan ilman modeja. Eikös tämä puoli pitänyt olla jo valmiiksi tehty paremmin PS3 versiossa? Vioista huolimatta erittäin laadukas peli myös PS3:lla.

Juu kyllähän se nyksyttää varsinkin jos hevosella kopsuttelee menemään. :/ Mutta onkos muilla tullut Oblivionissa semmosta ongelmaa, että peli jumahtaa totaalisesti?

On tullut ehkä joku 50h tuota tahkottua ja muutaman kerran on peli tinannut totaalisesti eli kuva jää ruutuun ja mistään napista ei tapahdu mitään. Pleikka on pitänyt virtanapista sammuttaa ja käynnistää uudelleen, muuten ei ole päässyt tuosta tilanteesta ohi..

Enpä muista onko Oblivionin kanssa tullu, mutta PS3 toistaiseksi tilenny totaalisesti noin 3-4 kertaa.

Btw. just ostin ekan hevosen ja kivasti taittuu matka, mutta… vastaantulevat vihut hakkaa aina vaan hevosta vaikka tulis ite satulasta pois ja mätkii niitä. Ärsyttää sit ottaa loadia aina ku hepo heittää veivinsä. Toisekseen mikä on paras tapa löytää hevosen luo jos lähtee jalkasin pois? Ilmeisesti oma markeri pitää jättää, välillä kun metsässä lähtee jalkailee niin paluu hevosen luo on aika hakuammuntaa. :/

Noin 35h olen pelannut ja kolme kertaa jymähtänyt.. taustamusiikki vaan pyörii normaalisti mutta mitään kontrolleja ei ota kyllä vastaan eli sama virtanappi-boottaus täytynyt tehdä.”

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

hyvin tää gta keskustelu vaihtu oblivioniin :)

Kaze88

Pisteet: +5

Kaze88 sanoi:

No eipä ainakaan arvosteluissa mitä minä olen lukenut, ollut mitään noin suuria vikoja. mainintaa oli vain kaukaisten maisemien pomppaus tyhjästä =P.

”hyvin tää gta keskustelu vaihtu oblivioniin :)”

Joo täällä voi puhua vaikka mistä xD

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Juttelu vain vaihtui toiseen peliin joka on kehitetty xbox360 ja käännetty PS3 kun kerran tehoista puhutaan.

Kaikki pc:n käyttäjätkin tietävät että yksi tärkein suorituskyvyn osa on keskusmuisti ja tätä PS3 on puolet vähemmän verrattuna xbox360. Siinä ei blu-ray tai cell paljoa auta kun pitäsi paljon tavaraa puskea ruudulle. Siitä tulee tulevaisuudessa iso pullonkaula. Tämän takia mm. spider-man 3 peli julkaisu venyi kun ohjelmoija luuli että kaikissa konsoleissa on saman verran muistia kuin xbox360.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

xbox360 on aivan paska ja kärähtelee, ohjain on surkea, eikä 10 milj. myydystä laitteesta löydy hdmi:tä. hahashahahahahahahahahahahaaaaaa
Ja pelit vaan dvd:lle………………….Aivan mahtavaa. :-)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Jaaha, jaaha, Playstation fanipoika taas vauhdissa…

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

pistetään xbox versioon useampi dvd ja ongelma on ratkaistu

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Ongelma ratkaistu 2 dvdllä hahaha ei tosiaan.
Kuinka ihmeessä sitä vois pelaa ku ei sitä mihinkää asenneta!

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Ongelma ratkaistu 2 dvdllä hahaha ei tosiaan.
Kuinka ihmeessä sitä vois pelaa ku ei sitä mihinkää asenneta!”
Eikös niitä pelejä pelata suoraan dvd:ltä ilman asennusta? Näin ainakin ps2 toimii.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Olis se Sony saanu hankkia yksinoikeuden GTA IV:hen, mutta ne vain pihisteli rahasta, ja luottaa, että saman verran niitä pelejä ostetaan, joka on kylläkin totta, koska tuskin kukaan jättää GTA:ta ostamatta jos siinä on jokin puute Xboxiin verrattuna. Viellä viimeinen asia oli, että jos Sony olis ottanut yksinoikeuden ja Xboxille ei olisi tullut ollenkaan GTA IV:tä niin peli olisi jo valmis.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Ja nyt,kun pelin piti tulla parin viikon päästä.Meille ilmoitettiin julkaisun siirtymisestä hamaan tulevaisuutee.Ja tästä saamme kiittää ainoastaan Ps3:sta!

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Noooo lololol.. julkastaa mun synttäri päivänä. :D:D:D:D

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

ATTE

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Onneksi on pc.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

kyllä ne isommatki pelit mahtuu dvd:lle helvetin hyvin rockstar ei vaan osaa ja gta ei ole hyvä sarja.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Ps3 on ihan pask* ei maha mitään mutta ottakaa huomioon ettö xbox360 tuli 2005vuonna ja ps3 2007 Niin….

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!