Resistance-jupakka kiihtyy Englannissa
Kirjoittanut 14.06.2007
Jussi Malinen
Englannin kirkon ja Sonyn välinen kiista Manchesterin katedraalin käytöstä Resistance: Fall of Man -pelissä saa uusia piirteitä. Englannin kirkko ei AP:n mukaan ole vielä saanut haluamaansa vastausta Sonylta ja pyytää koko Japanin kansaa yhtymään Sonyn-vastaiseen kampanjaan.
Toisaalla pääministeri Tony Blair on parlamentin alahuoneen kyselytunnilla perännyt yritysten yhteiskuntavastuuta, kun asia nostettiin puheeksi Manchesterin alueen edustajan toimesta. ”On tärkeää, että kaikki tämän kaltaisia tuotteita markkinoivat yritykset tuntevat vastuunsa ja ottavat muiden tunteet huomioon”, Blair sanoi. ”On ymmärrettävä, että [yritysten] on voiton tavoittelemisen ohella tunnettava myös laaja sosiaalinen vastuunsa.”
Sonyn edustaja totesi keskiviikkona Tokiosta, että yritys ottaa kirkon mielipiteen vakavasti. Yhtiö ja kirkko ovat aloittamassa tai jo aloittaneet suorat neuvottelut. Kirkko vaatii, että peli vedetään välittömästi myynnistä, että Sony pyytää anteeksi katedraalin luvatonta käyttöä peliympäristönä ja että yritys tekee merkittävän lahjoituksen kirkon koulutusrahastoon.
Tuoreimmat uutiset
- Microsoft: Xbox 360 selvästi PS3:a edellä (0) 06.01.2009 12:16
- Greenberg: Kasvatamme eroa Sonyyn
- Metal Gear -mies: Muutoksen vuosi alkaa (58) 05.01.2009 15:57
- Kojima Productions muutoksen kourissa
- Japanilainen Dead Rising -traileri ihmetyttää - Katso! (22) 05.01.2009 14:08
- Frank West ryöstää mikin
- Blu-ray-elokuvien myynti kasvoi viime vuonna räjähtävästi (63) 05.01.2009 13:04
- Blu-ray-myynti kasvoi vuonna 2008
- WET on edelleen työn alla - uusia kuvia (15) 05.01.2009 12:24
- Uusia kuvia WETistä
55 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +15
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +11
Mixba sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Nesveri sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
mazax sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
halofani sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Wicked Soul sanoi:
Pisteet: +6
Ryynix sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Atezki sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
OldHorny sanoi:
Pisteet: +7
traakki sanoi:
Pisteet: +9
ColdFire sanoi:
Pisteet: +3
Snakeleader sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
DNEpasiip sanoi:
Pisteet: +7
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Yanathan sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
Doinkki sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Kaze88 sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
petrijuh sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Saboteur sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
petrijuh sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
petrijuh sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi: