Lähes 12 miljoonaa Xbox 360:tä myyty maailmalla
Kirjoittanut 21.09.2007
Eemeli Rekunen
Ohjelmistojätti Microsoft kertoo lähettäneensä maailmalle 11,6 miljoonaa Xbox 360 -konsolia. PlayStation 3:a on toimitettu jälleenmyyjille yhteensä 5,5 miljoonaa, joista kuluttajat ovat kantaneet koteihinsa noin neljä miljoonaa yksikköä. Wii puolestaan on myynyt arviolta yhdeksän miljoonaa kappaletta.
Financial Times kertoi kuitenkin, että Microsoftin uuden sukupolven konsolia olisi myyty 8,9 miljoonaa yksikköä. Tämä puolestaan tekisi Nintendosta markkinajohtajan. Uusimpien arvioiden mukaan Xbox olisi edelleen kuitenkin niukasti johdossa.
Myyntien arvioiminen on erittäin hankalaa. Sony, Microsoft ja Nintendo ilmoittavat usein vain jälleenmyyjille toimitetut yksiköt, ja näiden pohjalta analyytikot sitten tekevät arvionsa myytyjen konsolien määrästä. Tällä hetkellä on vielä epäselvää, mikä laite konsolisodassa todellisuudessa on johdossa. Yllämainittujen tietojen valossa voi kuitenkin esittää arvion, että Wii ja Xbox 360 ovat täysin tasoissa – ja joulumyynneissä parhaiten menestynyt voi olla vahvoilla, kun konsolisodan todellista voittajaa etsitään.
Tuoreimmat uutiset
- God of War III:n erikoisversio esittelyssä (59) 19.03.2010 14:42
- GoW 3 Ultimate Trilogy Edition
- Alan Wake ei ole lapsilta kielletty (70) 19.03.2010 13:43
- Alan Waken ikärajaksi 15
- Perjantaikevennys: Half-Life-mies heiluu Beatlesin tahdissa (26) 19.03.2010 13:33
- Mega64:n tuorein
- GTA IV: Episodes from Liberty City myöhästyy (48) 19.03.2010 09:53
- GTA IV:n lisäosat myöhästyvät
- Sony: Varastamme Nintendon asiakkaat (52) 19.03.2010 09:14
- Liikeentunnistusohjainten sota alkaa
65 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +16
otto_pelaaja sanoi:
Pisteet: +11
Atezki sanoi:
Pisteet: +3
himopelaaja sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +12
Skulltulla sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +10
Metroplex sanoi:
Pisteet: +5
Lezlie sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +8
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +8
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
whatever sanoi:
Pisteet: +4
halofani sanoi:
Pisteet: +5
Rikutsa sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Kaze88 sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Snakeleader sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
jarski fox sanoi:
Pisteet: +5
OsKu sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Yanathan sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +8
Kaze88 sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
jones sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi: