Nyt se on virallista: PS3:n hinta laskee!

Nyt se on virallista: PS3:n hinta laskee!

Eemeli Rekunen Kirjoittanut 05.10.2007 Eemeli Rekunen

Hinnanalennuksesta ja Sonyn ”suuresta salaisuudesta” on huhuiltu jo viikkojen ajan, mutta nyt asia on viimein virallisesti totta! PlayStation 3:sta tulee markkinoille uusi malli 40 gigatavun kovalevyllä varustettuna ja sen suositushinta asettuu noin 470 euron pintaan.

Uudessa mallissa on vain kaksi usb-paikkaa ja PlayStation 2 -yhteensopivuus on poistettu. Vanhat tutut PS3-ominaisuudet ovat silti edelleen mukana, kuten teräväpiirtotuki ja mahdollisuus katsoa Blu-ray–elokuvia. Lisäksi uuden mallin dvd-toistoa on parannettu.

Nyt markkinoilta löytyvän Starter Packin hintaa lasketaan myös lähiviikkojen aikana. Starter Pack -paketit löytyvät kauppojen hyllyiltä toistaiseksi niin kauan kuin tavaraa riittää.

Jälleenmyyjät odottavat räjähtävää nousua PlayStation 3 -myynteihin hinnanalennuksen seurauksena.

Lähde: PlayStation/Nordisk Film

Tuoreimmat uutiset

PlayStation 3 päivittyi (8) 04.12.2008 09:28
Päivitys 2.53 ladattavissa
Esittelyssä seuraava Ghostbusters (37) 03.12.2008 14:00
Uusia kuvia Haamujengistä
Ready 2 Rumble Revolution esittelyssä (9) 03.12.2008 13:48
Nyrkkirysy lähestyy Wiitä
PS3 tukee 400 gigatavun Blu-ray-levyjä (123) 03.12.2008 13:03
MGS5:stä 400 gigatavun kokoinen peli?
Tässäkö Gran Turismon voittaja - Kuvia! (85) 03.12.2008 12:52
Race Pro -kuvia

113 kommenttia. Lisää kommentti...

Yanathan

Pisteet: +11

Yanathan sanoi:

Ostan!

Tuninki

Pisteet: +10

Tuninki sanoi:

HURRAA!!! Hinta laskee!

”Nyt markkinoilta löytyvän Starter Packin hintaa lasketaan myös lähiviikkojen aikana. Starter Pack -paketit löytyvät kauppojen hyllyiltä toistaiseksi niin kauan kuin tavaraa riittää.”

Eli Starter Packit korvataan millä? 80gt:n mallilla?

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

hienoo että hinta laskee mutta itte olen jo omani ps3 julkaisupäivänä ostanut

Mannaporo

Pisteet: +12

Mannaporo sanoi:

En osta vielä, koska budjetti ei ihan anna myöten ja pelivalikoima on minulle vähän köykäinen, mutta jos konsolin yksinoikeusropet ovat hyviä ja hinta vielä tuosta laskee niin tulee luultavasti hommattua.

Toisaalta silloin voikin jo taas PS4 olla ajankohtainen :P

NetDiver

Pisteet: +9

NetDiver sanoi:

Vanhan pleiskarin omistajille vain hyvä uutinen. Itse en tuota taaksepäin sopivuutta pahemmin arvostanut, joka nykyisen PS3:n kohdalla on muutenkin puolivillainen Euroopassa. 470€ (Suomessa varmaan 499€ kuitenkin) on jo sellainen hinta minkä kolmannesta Playstationista voin jopa maksaa, vaikka PS3 ei enään kilpailekkaan halvempana Blu-ray soittimena perus BD-pyörittimiin (Sonyn about 500€ maksava malli tulee markkinoille tässä kuussa). DVD-toiston parantaminen on vain hyvä asia, vaikka kelpo laite PS3 on jo nyt mediatoistimena (kuuleman mukaan). 40 gigan kovalevy on vielä kelpo kooltaan ja kovalevyn voi myöhemmin vaihtaa isompaan, mikäli tarve vaatii. Saa nähdä miten joulumarkkinoilla menestyy, tämä halvempi malli.

XtremePanda

Pisteet: +17

XtremePanda sanoi:

Sitten kun 60 gt malli loppuu euroopasta, niin tänne tulee ainoaksi vaihtoehdoksi tuo 40 gigan malli, josta on poistettu PS2 pelien tuki täysin, 2 usb porttia vähemmän, kovalevy tietenkin pienempi, ei kortinlukijaa ja alumiini listat ovat harjattua alumiiniä. Ja vaikea edelleenkin uskoa, että sony välittää p*skan vertaa euroopasta, kun esim jenkeistä hävisi 60 gigan malli ja korvautui 80 gigaisella, kun euroopassa vain karsitaan laitetta. Ja silti saa jenkeistä paremman halvempaan. Vaikka olen sonyn miehiä, niin en vain yksinkertaisesti ymmärrä. Vihaako sony meitä näin paljon?

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Silti vielä hieman kallis, mutta kyllä tuo hinta alkaa olla jo siinä hyvällä mallilla.

Tuninki

Pisteet: +12

Tuninki sanoi:

”Sitten kun 60 gt malli loppuu euroopasta, niin tänne tulee ainoaksi vaihtoehdoksi tuo 40 gigan malli”

Toivon todella että tuo on vain markkinointistrategiaa, jolla saadaan Starter Packit myytyä kauppojen hyllyiltä pikavauhtia.
Ja sitten kun Starter Packit loppuu, ilmoitetaan että 80gt:n malli saapuu sittenkin tänne tai ilmoitetaan kokonaan uudesta mallista jota voisi kutsua PS3 HC editioniksi.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Ei ole mitään järkeä laittaa tuollasta karsittua versiota myyntiin halvemmalla.Laskisivat sen orkkis version hintaa ja tuntuvasti.Typerää pelleilyä.

leisiii

Pisteet: +5

leisiii sanoi:

Pakko-ostos ihan Metal Gear Solid 4:n takia!

Vierailija

Pisteet: +10

Vierailija sanoi:

Nordisk Film riistää taas kivasti suomalaisia - muissa euromaissa tuon uuden 40 gigan version hinta on 399 euroa.

No, postihan kulkee esim. Saksasta ja huolto toimii riippumatta siitä mistä kone on ostettu. Jos Nordisk Film väittää muuta, niin kuluttaja-asiamies asialle.

Atezki

Pisteet: +10

Atezki sanoi:

Heti kun tulee kaupanhyllylle toi 40 Gb malli, käyn hakemassa. PAITSI jos se starter pack halpenee todella paljon, silloin ostan sen.

Olikohan tämä oikeasti tarkoitus paljastaa vasta 12. päivä, mutta kun tuli niin paljon erilaisia huhuja, niin Sony ajatteli: Samapa tuo nyt on paljastaa.

Mutta milloin tämä kaikki on tapahtumassa? Lähiaikoina?

Eemeli Rekunen

Pisteet: +11

Eemeli Rekunen sanoi:

”Mutta milloin tämä kaikki on tapahtumassa? Lähiaikoina?”

40 gigan malli tulee 12. päivä ja 60 gigan mallin hinta laskee ”lähiaikoina”.

hallusinaatio

Pisteet: +11

hallusinaatio sanoi:

Vihdoinkin varmistus! Paljonko starter pack halpuu?

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Hoo, Tiltin sivuilla näytetään jo myyvän tuota hintaan 479e :).

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”Vanhan pleiskarin omistajille vain hyvä uutinen. Itse en tuota taaksepäin sopivuutta pahemmin arvostanut, joka nykyisen PS3:n kohdalla on muutenkin puolivillainen Euroopassa. 470€ (Suomessa varmaan 499€ kuitenkin) on jo sellainen hinta minkä kolmannesta Playstationista voin jopa maksaa, vaikka PS3 ei en”’

Siis mannereurooppa hinta on 399€ ja suomi hinta tuo 470€. Miksei sitö mainita yhdelläkään sivulla aina joutuu selittämään…

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Turha valittaa tuosta 60 gigasen loppumisesta… Ostaa alkuun tuon 40 gigasen mallin halvalla ja sitten kun tuntuu että kapasiteetti alkaa olemaan käytetty tilaa jostain ATK-verkkokaupasta vaikka 200 gigasen levyn ja laittaa paikalleen.

Turhaa vinkumista, ei voi olla näin vaikeaa.

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Toivottavasti hinta jää tuohon alle 500€ luokkaan täällä Suomessa, kun verot ja ties mitkä maksut nostavat hintaa peleissä ja konsoleissa.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Vierailija sanoi: ”Siihen Sorny kai ainakin luottaa. Itsehän en osta smurffit 11:tä enkä riisuttua ps3:sta.”

Smurffeilla on levytyssopimus EMIn kanssa, joten Sonylla ei ole niiden kanssa mitään tekemistä.

BobDog

Pisteet: +7

BobDog sanoi:

http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/11377.cfm

Tuolla väitetään, että 40 GB:n PS3:n hinta tulee olemaan vain 399 € :O

Toisaalta, ihan sama mulle, mitä 40 GB:n ja 60 GB:n mallit tulee maksamaan, koska mulla on jo PS3:n

Metroplex

Pisteet: +8

Metroplex sanoi:

njaaha…Otsikko hiukan vääristävä. Mutta hyvä uutinen, pitääpä harkita PS3.n ostoa…Varsinkin jos tuo Starter Pack, laskee tuohon samaan hintaan. Mietityttää tuo 40 Gt mallin ulkonäkö, onko se sama kuin nykyinen ja uutisen mukaan se olisi muuten identtinen nykyiseen. Erona on vain 2 USB.a vähemmän ja kovalevy sekä PS2 tuen puuttuminen.
Ymmärsin että kortin lukija on vielä paikoillaan ja tuo alumiini somiste, tämä olisi plussaa. USB paikkojen uupuminen ei paljoa haittaa, ku jaksaa vain vaihdella kaapeleita.
Hjuva hjuva….

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

PS3:n alkutaival on kyllä ollut melko kivinen. Toivottavasti saavat Sonyllä asiat kuntoo ja PELEJÄ jotka antavat syyn hankkia PS3.

Ps. Eurooppalaisten olisi syytä hieman näpäyttää Sony kiitoksena loistavasta toiminnassa… Äänestämällä lompakolla.

Snakeleader

Pisteet: +8

Snakeleader sanoi:

Nyt on paha paikka.Jos olisi 60Gb saman hintainen kuin tuo 40Gb, niin ostaisin sen heti, mutta mietin sitä, riittäkö 40GB minulle?Täytyy katsoa myös tuota Starter Packin alennusta, sillä jos se halpenee tarpeeksi niin ostan sitten sen.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”USB paikkojen uupuminen ei paljoa haittaa, ku jaksaa vain vaihdella kaapeleita.”

Ei niitä tarvisikuin yhden :D ohjain, headset ja näppis toimii ainakin minulla BT yhteydellä..
On eka versio jo mutta jos oisin tästä tiennyt olisin säästänyt tuon 200e :D
1. en pelaa ps2 pelejä
2. en ole käyttänyt koskaan muistikortin lukijoita
3. yksi usb paikka missä laturi toimii moitteettomasti

PC ostaminen ja rakentaminen on helppoa kun teho peli koneen saa halvalla kuhan karsii sen pois mitä ei itse tarvitse niin miksei tämäkin sitten toimisi myynti piristys ruiskeena :D

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Mietityttää tuo 40 Gt mallin ulkonäkö, onko se sama kuin nykyinen ja uutisen mukaan se olisi muuten identtinen nykyiseen. Erona on vain 2 USB.a vähemmän ja kovalevy sekä PS2 tuen puuttuminen.”

Kuva uudesta mallista:
http://www.konsolifin.net/ylli/upload/uutiset/ps2/1191601478_ps3_front.jpg

Eemeli Rekunen

Pisteet: +9

Eemeli Rekunen sanoi:

Kromiosa puuttuu 40 gigan mallista.

En pidä otsikkoa vääristävänä sillä PS3:n hintahan tosiaan laskee. Tuo on PS3 ja koska se on halvempi mitä PS3:sta on tähän saakka totuttu maksamaan niin sehän on hinnanlaskua.

Kane

Pisteet: +8

Kane sanoi:

Eh..Olisivat edes jättäneet PS2 pelien tuen tälle pelaajalle jolta uupuu PS2. Olisin halunnut ostaa PS3n sen takia että saisin pelattua kaikkia hyviä PS2 pelejä ja sitten joskus MGS4, nyt täytyy odottaa että PS2 yhteensopiva malli sopii omaan budjettiin tai vain ostaa PS2. Itselle tämä oli suuri pettymys.
Onhan tuo hyvä asia jos on jo PS2 tai ei PS2 pelit kiinnosta. Itseä ne kiinnostaa.
Entäs PS1 tuki? Sehän oli emu-pohjainen kokonaan, vai?

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Virallista:

PlayStation 3 40GB Console (12.10.), SH. 479,-
PlayStation 3 60GB Starter Pack, SH. 603,-

Näin sanoo Nordisk Filmin hinnastot…

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

No Niin! Nyt vielä joku ”Halo” tuolle alustalle niin ostan heti. Ihmeen kauan kyllä kesti että hinta tipahti. itsellä hävisi mielenkiinto koko laitetta kohtaan kun näin aikoinaan koneen hintalapun mutta nyt alkaa näyttää hyvältä. Toki onhan tuossa hintaa vieläkin melkoisesti mutta ei kuitenkaan aivan järjettömästi.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”Entäs PS1 tuki? Sehän oli emu-pohjainen kokonaan, vai?”

PS1 tuki tietysti löytyy, koska se on tähän astikkin hoidettu softalla PS3:ssa ja PSP:ssä.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”Tuolla väitetään, että 40 GB:n PS3:n hinta tulee olemaan vain 399 € :O

Toisaalta, ihan sama mulle, mitä 40 GB:n ja 60 GB:n mallit tulee maksamaan, koska mulla on jo PS3:n”

Edelleenkin mannereuroopan hinta on tuo 399€. Suomen on 470€…

Konda

Pisteet: +8

Konda sanoi:

Nyt tulee kyllä ostettua Pleikkari kolmonen, kun hinta on omasta mielestäni vihdoin järkevällä tasolla.

Pelattavaa riittää syksyksi ainakin itselleni Heavenly Swordissa, Assassin’s Creedissä ja PES2008:ssa. Enempää pelejä en edes kaipaisi, koska ei niitä ehtisi edes pelata.

lemmu

Pisteet: +3

lemmu sanoi:

Ymmärsinkö nyt oikein. Kun se 60-giganen malli myydään loppuun, niin uudesta 40-gigan karvalakista tulee ainoa vaihtoehto. Miten sitten voi laskea 60-gigan starterpackin hinta? Ensinnä pitää saada ne vanhat mallit myytyä vanhaan hintaan pois kaupoista. Nähdäänkö niistä kenties alemyyntiä?

Itse odotan sitä, että saa sen uuden dualshockin mukana ja + pari hyvää peliä alle 500. Sitten laite lähtee vasta. Eli ehkä ensi vuonna semmoinen on mahdollista.

Kaze88

Pisteet: +3

Kaze88 sanoi:

Joo eipä noilla kortinlukijoilla ikinä ole tullut mitään tehtyä kun kaikki kuvat,videot yms on aina siirretty usb kaapeleiden kautta.
Usb paikkojakaan ei oikeastaan tarvi tuon enempää, mutta tuo ps2 pelien tuki on vähän huonohko juttu.
Tietenkin monet jo omistavat ps2, joten ei sillä saralla kovin ikävä juttu ole ja eihän se kovin kalliskaan ole.
Tuosta 40giga mallista on vedetty viimeisimmätkin ps2 chipit ulos, mutta kyllä siinä toimii sentää psone pelit.
60gigan mallin hinta pitäisi kuulemma laskea noin satasella.
http://biz.gamedaily.com/industry/feature/?id=17683

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Taaksepäin yhteensopivuus on tehty ohjelmallisesti, niin miksi sitä ei voi tähän uuteen lisätä?

Eemeli Rekunen

Pisteet: +7

Eemeli Rekunen sanoi:

”Taaksepäin yhteensopivuus on tehty ohjelmallisesti, niin miksi sitä ei voi tähän uuteen lisätä?”

60 gigan mallissa on grafiikkapiiri sisällä ja ainoastaan Emotion Enginen toiminnot on emuloitu.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

ajatelkaa miten halpa tämä vempele on jo pelkästään hyvälaatuisena blu ray asemana.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Vinkki kaikille; katsokaa mistä sen PS3:n ostatte, jos ostatte. Nämä maahantuojan suositushinnathan ovat täyttä pelleilyä, esim. http://www.verkkokauppa.com on kokoajan myynyt 60 GB PS3 pakettia 30 euroa alle suositushinnan.

Saavat kyllä luvan siirtää tämän 100 euron alennuksen suoraan ko. hintaan, eli 569,- 60 GB PS3 toivottavasti.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Tästä julkaisuajasta vielä:

Euroopan virallinen julkaisupäivä 40 GB mallille ja 60 GB hinnanalennuksella on 10.9 elikkä ensi viikon keskiviikko.

Se on tietysti eri asia miten täällä helvetin takapajulassa, Suomessa, maahantuoja jälleen kerran toimii…

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

onkohan (60gb mallin loppuun myymisen) jälkeen tulevassa 80gb?/100gb?/120gb?/160gb? mallissa nämä samat karsinnat kuin 40gb mallissa vai jääkö ”premium” malliin muistikortin lukijat, 4 usb porttia jne?

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Onko kellään tietoa et poistuuko 60g-malli kokonaan Euroopasta vai poistuuko ainoastaan starter pack, ja jääkö 40g-malli sitten ainoaksi markkinoilla olevaksi malliksi? Uusi malli houkuttelisi mutta ps2 tuki olisi kuitenkin todella merkittävä lisä itselleni.

Leise

Pisteet: +7

Leise sanoi:

Blu-ray-soittimeksi voisin ostaa lcd-töllön viereen PlayStation 3:n kunhan hinta on Suomessakin se 399 €. Pelejähän sille ei löydy, joten muuta virkaa sillä ei käytännössä ole. Joka tapauksessa ostoon lähtee varmasti.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”HUOM! TÄSTÄ PUUTTUU HDMI LIITÄNTÄ

KALLISTA PASKAA!”

Eikä puutu! Väärä uutinen, idiootti.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

”Aivan, ja mitä järkeä ostaa tämä halpa paska jos kalliimman saa 600€ + kaksi peliä eli ennimmin tuo Starter Packki kannattaa ostaa.”

Jos todella tarvitsee sitä muistikortinlukijaa niin ostakoon kalliimman, mutta kyllä toi halvempi toimii ihan yhtä hyvin. PS2-pelejä ei kuitenkaan kukaan PS3lla pelaa, tai no tietenkin joku mutta hyvin harva. Jos kalliimman hinta laskee ~100€ halvempaa korkeammaksi kannattaa ostaa kalliimpi sillä ne kaksi peliä ja ohjaimen voi myydä ja saa helposti siitä ~80€ tai vaikka pitää ohjaimen ja vaihtaa ne kaksi peliä gamestopissa yhteen parempaan peliin. sitten rahallisesti ei häviäisi juuri lainkaan ja saisi vielä paremman versionkin.

”Mielummin kuin ei osta kumpaakaan, vaan läppärin ja Wii.”

Kunnon läppäriä ei saa alle tonnilla, jos MACiä on hakemassa ei riitä edes tonni. Wiin voi ihan hyvin ostaa halvemman PS3sen kaveriksi.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Huom! PSone pelit kyllä toimii sillä niitähän on PSS storessa ladattavanakin.

XtremePanda

Pisteet: +7

XtremePanda sanoi:

Onhan hyviä pelejä, jotka eivät multiplättäreitä ole, mutta ei kovin paljoa. Warhawk, Resistance: Fall of Man, Motorstorm, Ninja Gaiden Sigma, Super Stardust HD. Nuo itse omistan ja pidän kaikista todella paljon. Toki makuasia pitääkö noista ja vielä laskeeko Sigman omaksi peliksi vaiko HD versioksi Ninja Gaidenista muutamalla bonuksella, mutta ihan sama. Avautuminen ohi…

Kaze88

Pisteet: +3

Kaze88 sanoi:

Ainakin sony on vähän lupaillu siihen malliin että tulevaisuudessa firmwareilla saataisi ps2 pelit toimimaan 40giga mallissakin.
Uskon silti että tämä 40gigan mallin on vähän niinkuin tarkoitettu niille nykyisille ps2 omistajille.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”xbox on kaikin puolin järkevämpi vaihtoehto. No kuka sitten ostaa floppikolmosen, tyhmät?”

Alla tarpeeksi syitä miksi vain tyhmä jättäisi ostamatta PS3:n!!!

Final Fantasy XIII, Final Fantasy Versus XIII, Metal Gear Solid 4, Gran Turismo 5, Ratchet & Clank Future: Tools of Destruction, Jak and Daxter’s Lost Frontier, Star Ocean 4, Uncharted: Drake’s Fortune, LA Noire, Eight Days, God of War 3, Shadow of the Colossus 2, Twisted Metal PS3, Killzone 2, Little Big Planet, Resistance 2: Rise of Man, Motorstorm 2, Tekken 6, Persona 4, The Eye of Judgment, The Getaway, White Knight Story, Wipeout HD, Sly 4, Socom: Confrontation, Zone of the Enders 3, Yakuza 3, Parasite Eve, Heavy Rain jne. jne.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Juuri kun ehdin ostaa oman ps3:n ”vanhaan” hintaan… :(
Tyytyväinen olen silti, enkä edes harkinnut muita vaihtoehtoja. Blu-ray lunasti odotukset ja peliviihde aivan tarpeeksi lupaavaa.

Toisaalta PS3:n nettivalmiudet ovat uskomattoman huonot. Lähinnä tästä hyötyy vain Sonyn nettikauppa, joka toimiikin jouhevasti. PS3:n nettiselain on aivan hävyttömän surkea, eikä sillä tee yhtään mitään.
Onneksi voi asentaa vaikka Linuxin ja laajentaa hieman pleikkarin käyttötarkoituksia.

Miig

Pisteet: +8

Miig sanoi:

Jes! Nyt tulee PS3 tähän taloon kun tonstart paketinkin hinta laskee.

halofani

Pisteet: +9

halofani sanoi:

Hieno asia sonylta. Mä ajatelin ostaa ps3 ens vuonna metal gear solid 4:sen takia.

”Hmm, järkevämpi vaihtoehto? Onko järkevämpää ostaa nykyisin vai pari kymppiä halvempi laite jonka tekninen laatu on ps3:a valovuosia jäljessä (äänekäs, epäluotettava ja tehottomampi). Ainoa syy ostaa boxi tämän jälkeen (hinta ei kelpaa enää perusteeksi) on sen astetta laajempi pelivalikoima, mutta tässäkin ps3 tulee kirimään tämän syksyn ja ensi vuoden aikana.”
Miten niin äänekäs, epäluotettava ja tehottomampi. Nythän tulee hiljaampi ja luotavampi xbox360 kone. Ja konsoli sotaa ei voiteta tehoilla vaan hinnalla ja peleillä. Ja en oikein usko että ps3 pelivalikoima tulee kirimään xbox360 pelivalikoiman. Miks teidän pitää aloittaa aina konsolisodan jokaisessa uutisissa?

4ever

Pisteet: +7

4ever sanoi:

Hyvin tehty Sonylta. *thumbs up*

SimSonic

Pisteet: +8

SimSonic sanoi:

60 Gt:n version voisikin ostaa alennetulla hinnalla, mutta 40 Gt:n versio on todellinen pettymys. Karsitaan tärkeitä ominaisuuksia, ja sitten vain 100 euron hinnanalennus? Ei kiitos.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Mitä vittua! suositushintahan oli 399 eikä 470€ ainako se on tätä että Euroopan virallisessa tiedotteessa sanotaan Euroopan hinnaksi 399 ja sitten Suomessa kuitenkin 470 tietämille.

Kaze88

Pisteet: +3

Kaze88 sanoi:

”Konsolisota on kivaa, jos on voittajan puolella, eikä floppikolmosen, jolta on ammukset loppu.”

Kyllähän tuo sony kokoajan uusia ammuksia pukkaa tonne.
Aika hauskaa sinällänsä….x0:lla ei ollut kilpailua aluksi lainkaan next-gen saralla kun se tuli markkinoille, ps3 on kalliimpi ja sille on vähemmän pelejä. Silti ps3 on myynyt melkein saman verran kuin x0 möi sillon oman ekan vuoden aikana. Joten onko ps3 floppi? ei vielä ainakaan minun mielestäni.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”Mitä vittua! suositushintahan oli 399 eikä 470€”
Verot verot verot :(

RuleZ

Pisteet: +6

RuleZ sanoi:

”Boxissa on kylläkin paremmat graffat ja pelit pyörii tuplasti paremmalla ruudunpäivityksellä, joten boxi on pleikkaa tehokkaampi.”

Boxi on ollut kauemmin markkinoilla kuin PS3, joten pelinkehittäjät ovat paremmin pystyneet tutustumaan uuteen rautaan.
Ensi vuoden puolellla varmaankin pelinkehittäjät ovat myös ”löytäneet” PS3:n tehot ja ominaisuudet, joten Boxi ole varuillasi :)

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Nostivat sitten suomilisää. Se on nyt 40Gt mallille 80€ ja 60Gt mallille 100€. Kiva. Oikein kiva.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Mitä vittua! suositushintahan oli 399 eikä 470€”
Verot verot verot :(”

Verojenkin kanssa tuo olisi sen 419€. Maahantuoja vetää välistä, koska Sony ei tuo itse laitetta maahan kuten MS ja Nintendo tekevät.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

””Eli sama kuin jenkeissä: kun 60bg myydään pois 80gb on ainoa malli. Paitsi että tämä on eurooppa versio(lue: taas yksi isku vyön alle eurooppalaisille)”

Huoh. Jenkeissä hintaa on laskettu vasta 100$ ja sitten kun Sony laskee euroopassa hintaa 200€ se on isku vyön alle. WTF!”

Valitan epätarkkuutta. Tarkoitin että euroopassa se on vyön alle koska kuten enkku-lainauksessa lukee: Kun 60bg myydään loppuun 40gb on ainoa malli jota myydään.
Usa: Kun 60gb myydään loppuun 80gb on ainoa malli.

The_hane

Pisteet: +5

The_hane sanoi:

Sota muuttui kiinnostavammaksi =)

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Valitan epätarkkuutta. Tarkoitin että euroopassa se on vyön alle koska kuten enkku-lainauksessa lukee: Kun 60bg myydään loppuun 40gb on ainoa malli jota myydään.
Usa: Kun 60gb myydään loppuun 80gb on ainoa malli.”

Eiköhän ne tuon 80Gb mallin raahaa eurooppaankin jossain välissä, vaikka väittävätkin muuta.

XtremePanda

Pisteet: +12

XtremePanda sanoi:

””Sitten kun 60 gt malli loppuu euroopasta, niin tänne tulee ainoaksi vaihtoehdoksi tuo 40 gigan malli, josta on poistettu PS2 pelien tuki täysin, 2 usb porttia vähemmän, kovalevy tietenkin pienempi, ei kortinlukijaa ja alumiini listat ovat harjattua alumiiniä. Ja vaikea edelleenkin uskoa, että sony välittää p*skan vertaa euroopasta, kun esim jenkeistä hävisi 60 gigan malli ja korvautui 80 gigaisella, kun euroopassa vain karsitaan laitetta. Ja silti saa jenkeistä paremman halvempaan. Vaikka olen sonyn miehiä, niin en vain yksinkertaisesti ymmärrä. Vihaako sony meitä näin paljon”

Yksi hlvtn hyvä esimerkki, miten joku pystyi tämänkin asian muuttamaan ”huonoksi”. Jos tarve tulee voi pienemmän kovon aina vaihtaa suurempaan, eikä edes maksa paljoa. Kahdella USB portilla pärjää vallan mainiosti(harvemmin tulee yhtä enempää edes käytettyä). Eikä tarkoitukseni ole todellakaan pelailla vanhoja pelejä, ja jos joku nostalgia huuma iskee, voin aina kaivaa vanhan konsolin kaapista.”"

En valittaisi jos jättäisivät 60 gigaisen mallin myös myyntiin. Kovon vaihto taas maksaa ylimääräistä. Itsellä 3 usb porttia käytös kerral vähän väliä. Itse pidän hienona mahdollisuutena, että voi pelata FullHD näytöllä suht hyvän näköisinä niitä PS2 pelejä, ja ei tarvitse huolehtia, että jos PS2 kosahtaa, niin uutta ostamaan. Ja kortinlukijalla siirän kuvia ja musiikkia kovolleni. Eli siinä muutama syy. Ja viimeinen juttu. Onko tämä tosi hyvä juttu, että meiltä karsitaan kamaa tuotteen halvetessa, kun muualta kuin euroopasta sitä ei karsita ja hinta on silti samaa luokkaa muualla kuin tämä tuleva malli?

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Eiköhän ne tuon 80Gb mallin raahaa eurooppaankin jossain välissä, vaikka väittävätkin muuta.”

Takuulla tuovat 80GB mallin Eurooppaan, kunhan 60GB pleikat loppuvat hyllyiltä ja varastoista. Siksi koska 80GB kovalevyt alkavat kohta olemaan jo halvempia tuottaa kuin 40GB / 60GB kovot ja rahastahan kaikki on kiinni liiketoiminnassa.

Hintaseurannasta vertailun vuoksi:
Seagate Momentus 5400.3 (40 Gt, 5400 RPM, sarja-ata) 50 €
Seagate Momentus 5400.3 (60 Gt, 5400 RPM, sarja-ata) 78 €
Seagate Momentus 5400.3 (80 Gt, 5400 RPM, sarja-ata) 50 €

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

”Me Eurooppalaiset ollaan pohjasakaa.”

Ehkä sä oot, me muut ollaan pohjasakkaa.

Zett0r

Pisteet: +5

Zett0r sanoi:

Kun näistä kovalevyistä jankkaatte , niin eikö PS3 voi liittää ihan normaalin ulkoisen kovalevyn tai tunkea sen sisään jonku Maxtorin 700 gt ?

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

En tiedä, mistä jotkut kuvittelee että 40 gigan tulee ainoastaan eurooppaan. Useimpien huhujen mukaan USA:n julkistus vain on 12.10.2007. Varma tieto on ainakin, että JOTAKIN Sonyn peliosasto julkistaa sinä päivänä.

Ja itse uskon myös 80 gigan mallin tulevan eurooppaan korvaamaan 60 gigan mallia. He eivät tietenkään julkista sitä vielä, koska kukaan ei muuten ostaisi sitä ja heidän täytyy tyhjentää varastojaan ennen julkaisua.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Minkälainen on PS3:n PS1 yhteensopivuus, paraneeko esim. grafiikat siinä?

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Tuo suomen vero prosentti on kyllä ilkeä, sillä 399€ sopisi varmasti todella monen lompakkoon ja silmiin paremmin kuin suomen hienot 480€.

Ps3:lle löytyy paljon hyviä pelejä, 80%+ pelejä roppakaupalla ja tuon 10% puuttuminen on yleensä laitettu arvosteluissa Ps3:n hinnan tai fanipoikuus on iskenyt. Ja kyseessähän on suurimmilta osin amerikkalaista mediaa joten peli ei voi olla hyvä ellei se ole räiskintää tai kaahaamista.

EI sillä boxilla paljoa korkea tasoisia ei fps 3rd person räiskintöjä löydy.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

yleempään lisäys, metacriticin mukaan 3 ei FPS peliä on boxilla saanut päälle 90 ja näistä kaksi löytyy myös Plekellä (Guitar Hero3, Oblivion)

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Joo ostan heti kun saan jostain rahat kasaan(ja siihen menee vuosia)…

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

tää on ihan piru hyvä uutinen. tulee ostettua!! tätä olen odottanut.

danidef

Pisteet: +9

danidef sanoi:

Tulee luultavasti ostettua, oon kyllä kahen vaiheilla että ostasko sittenki Xbox360. Mutta tää on kyllä ehkä paras uutinen vähään aikaan, piristi päivääki.

Vierailija

Pisteet: +10

Vierailija sanoi:

”ei vieläkään mitään mitä tietokoneella ei pysty tekemään…
hintaa on edelleen liikaa konsoliksi”

Kerrotko mistä löydät 470 eurolla tietokoneen jolla pystyy pelaamaan uusia pelejä noin 6 vuoden ajan. Eiköhän se pelejen pelaaminen ole kuitenkin aika oleellinen asia pelikoneessa.

VVayfarer

Pisteet: +8

VVayfarer sanoi:

Vihdoinkin se hinta on virallsesti laskenut! Vähän arvellutti nuo ”Sony kiistää suuren salaisuuden” yms, mutta nyt voi viimeinkin ruveta vakavasti harkitsemaan PS3:n ostamista jouluksi.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Siis koska tuo hinta tippuu?
olisin itte ostanu ens viikolla koska EA skate julkastaa mutta en sit tiä pitäskö ootta viel…

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

hehehe edellä viestittävällä on suomen kieli hakusessa.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

http://www.gametrailers.com/player/26093.html
Michael pachter puhuu asiaa tuossa ekassa jaksossa ;)

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

hehehe. taas xboxilaiset vinettää täällä. jos sulla o xbox360, pelaa sillä ja tyydy siihen, äläkä jää valittaa siitä harmissas että ostit sen ku et tajunnu kuinka lahna se on ja että kuinka se jää ps3 jalkoihin loppujen lopuksi. voithan sä aina sen boksisi myydä, mutta et tuu väsyneen rasvasilla boksisormillasi tahraamaan ps3 kaunista pintaa. ps3 on vuoden päästä tosi kovassa johdossa boksia myynnillä ja peleillä joten kannattaisi heittää se ÄksBoksi redneck jenkki lahnavehje seinään ja siirtyä vaikka ulkosalle katsomaan taivasta ja miettimään miksi jenkit on lypsänyt sun viimeiset eurot. kuitenkin kun mietit tarkkaan tajuat että amerikkailet ovat maailman tyhmin kansa, jotka nyt omistavat sun viimeiset roksaXboksiin laittamat pennoset. vaivut uneen kyyneleet silmissä ja näet kauniin unen ps3:n saapumisesta kotiovellesi. mutta ennenkuin saat sen rasvaiset näppäsi sen pintaan, joku todellinen PS ja sony arvostaja vie sen sulta pois. tyydy pian rikki menevään boksiisi. älä vinetä täällä. piste

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Ylhäällä oleva kommenntoija on itse pahin vineejä.
Eikä edes minkäänlaisia faktoja mistään mitä sanoo

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Harkitsen ostoa, jos ps3 logo liikkuu?

Rikutsa

Pisteet: +8

Rikutsa sanoi:

Onhan se kiva että tulee tuollainen halvempi versio tuosta PS3, mutta onko se enään se sama konsoli jota hehkutettiin joskus ennen muinoin? Jos tuon orginellin version hinta putoaisi tuonne 400-500 hujakoille olisin huomattavasti tyytyväisempi. Nythän periaatteessa ei mitään hinnan pudotusta tule, koska ominaisuuksia karsitaan aika paljon. Eihän lihapiirakka kahdella nakilla ole sama tuote enää ilman nakkeja..

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Jep, karsittu versio tarkottaakin hinnanalennusta. Ei mahda enää ees logokaan pyöriä.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Esim. Saksassa arvonlisävero-% on 19% (Suomessa 22%), eli Suomilisä on tässä tapauksessa reaalisesti noin 60e.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”PlayStation 2 -yhteensopivuus on poistettu.”

En luultavasti tämän takia osta…

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”PlayStation 2 -yhteensopivuus on poistettu.”

”En luultavasti tämän takia osta…”

En minäkään. Miksi ihmeessä ne meni sen poistamaan? Voi kökön kökkö, haistakoot Sony vaan pitkät..

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

no hei koskas ne DualShock 3 -tärinäohjaimet sitten tulee? Keväällä vai? Ihme pelleilyä miljoona eri versiota laitteesta ja ominaisuuksia lisäillään ja poistellaan useammin kuin peruspelaaja vaihtaa sukkia… hohhoijaa… no ehkä mä sit ostan tän jouluna 2009 kun PS3:ssa on jo tärinäohjaimet ja PS2 yhteensopivuus on taas palautettu laitteeseen… hintakin lienee silloin jo sen 350 eur… jee jee hienoa Sony hienoa

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

No jopas keskustelun taso nousi.

falcon030

Pisteet: +4

falcon030 sanoi:

Jotkut tulee hulluksi kun ei malttaisi odottaa hinnan alennusta ;)

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Pystyykös siis tohon tallentamaan pelitietoja?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

eli miten sillä adapterilla siirretään ps2 save-tiedostoja 60 gigan ps3:seen?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

no voi kökkö ): kun ei ole ps2:sen yhteen sopivuutta… mutta aion silti ostaa value packin (:

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

euroopassa on jo tullut myyntiin 80 gb:n malli ja se maksaa noin 350€! Kysyisin vaan kumman ostais 40gb vai 80 gb version

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!