Manhunt 2:n kieltäminen ei johtunut Wiin ohjaimesta
Kirjoittanut 19.10.2007
Eemeli Rekunen
Manhunt 2:n Britanniassa kokonaan kieltänyt BBFC kertoo, ettei kielto johtunut Wiin liikkeentunnistavasta ohjaimesta, vaikka Wiillä pelin brutaalius viedäänkin kokonaan uudelle asteelle. Wiillä Manhunt 2:n leikkaamattomassa versiossa ohjaimia pystyi muun muassa käyttämään pihteinä, joilla voi itse repiä miehen sukupuolielimet irti.
BBFC:n mukaan Wii-version arvioitiin olevan samalla viivalla PS2-version kanssa. Pelien pohjan sanotaan olevan sama, vaikka Wii-ohjauksen myönnettiinkin tuovan enemmän realismia väkivaltaan.
BBFC kielsi Manhunt 2:n Euroopassa, minkä jälkeen Rockstar työsti pelistä leikatun version, joka myös kiellettiin. Tällä hetkellä Manhunt 2:ta ei olla julkaisemassa missään Euroopan maissa.
Lähde: Develop
Tuoreimmat uutiset
- PlayStation 3 päivittyi (1) 04.12.2008 09:28
- Päivitys 2.53 ladattavissa
- Esittelyssä seuraava Ghostbusters (37) 03.12.2008 14:00
- Uusia kuvia Haamujengistä
- Ready 2 Rumble Revolution esittelyssä (9) 03.12.2008 13:48
- Nyrkkirysy lähestyy Wiitä
- PS3 tukee 400 gigatavun Blu-ray-levyjä (122) 03.12.2008 13:03
- MGS5:stä 400 gigatavun kokoinen peli?
- Tässäkö Gran Turismon voittaja - Kuvia! (85) 03.12.2008 12:52
- Race Pro -kuvia
37 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +10
Snakeleader sanoi:
Pisteet: +11
himopelaaja sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +10
Vierailija sanoi:
Pisteet: +10
Vierailija sanoi:
Pisteet: +10
Vierailija sanoi:
Pisteet: +10
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
Vierailija sanoi:
Pisteet: +8
Bolt sanoi:
Pisteet: +7
Wespa sanoi:
Pisteet: +9
Wespa sanoi:
Pisteet: +8
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
Vierailija sanoi:
Pisteet: +10
Atezki sanoi:
Pisteet: +12
177542-1 sanoi:
Pisteet: +11
himopelaaja sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +10
Vierailija sanoi:
Pisteet: +11
Pinworm sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
RuleZ sanoi:
Pisteet: +9
Vierailija sanoi:
Pisteet: +11
exi90 sanoi:
Pisteet: +11
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Eemeli Rekunen sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Ocean Boy sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi: