Microsoft: seitsemän peliä miljoonakerhoon jouluna

Microsoft: seitsemän peliä miljoonakerhoon jouluna

Solid Snake Kirjoittanut 24.10.2007 Eemeli Rekunen

Microsoft odottaa ainakin seitsemän Xbox 360:lle julkaistavan pelin rikkovan maagisen miljoonan myydyn pelin rajan tänä jouluna. Asiaa kommentoinut Aaron Greenberg jatkaa toteamalla, että kilpailijat tuskin yltävät edes lähelle tätä tavoitetta.

Miljoonapotentiaalin pelejä on kyllä reilusti tänä vuonna. Halo 3 on jo miljoonansa rikkonut ja BioShock alkaa olla lähellä. Uusin Madden, Call of Duty 4, Guitar Hero III ja mahdollisesti Assassin’s Creed sekä Mass Effect saattavat myös rikkoa rajapyykin tänä jouluna. Arveluiden mukaan myös Skate, Orange Box, The Simpsons Game, Rock Band, PGR4 ja Pro Street saattavat yltää samaan.

Microsoftilla on siis edelleen totutun kovat tavoitteet ja puheet, mutta tänä jouluna tukku huippupelejä asettuu tukemaan tätä tavoitetta. Haastamaan asettuvat halventunut PlayStation 3 ja huippusuosittu Wii, jolle ilmestyy pian Super Mario Galaxy.

Lähde: Joystiq

Tuoreimmat uutiset

Guitar Hero: Aerosmith -demo ladattavissa 08.09.2008 16:26
Lataa Aerosmithin demo Livestä
Rock Bandin hintaa laskettiin 08.09.2008 14:07
Julkaisu Suomessa vielä auki
Singstar-guru lähti Sonylta 08.09.2008 13:13
Paulina Bozek siirtyy Atarille
Final Fantasy XIII ei pelattavissa Tokyo Game Show'ssa 08.09.2008 11:10
Square Enixin Tokyo Game Show -pelit
Far Cry 2 julkaisutiedot julki - Kuvia erikoisversiosta 08.09.2008 09:03
Far Cry 2 lokakuun lopulla

22 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Täytyy sanoa, että olen vähän katellinen XO:n omistajille. Mutta tulee muillekin hyviä pelejä.

himopelaaja

Pisteet: +8

himopelaaja sanoi:

Kyllä se näin saattaa mennäkin,kun miettii miten paljon huolella ja taidolla tehtyjä pelejä tähänkin asti ollaan jo nähty. Tiedämmehän me senkin että tulossa on lisää mestariteoksia,mutta osa niistä nähdään myös Playstation 3:lla.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Jaa PGR4, Mass Effect eivät sinun mielestä ole XO-exclusiveja??

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

osittain samaa mieltä, tosi hyviä pelejä tulee xlootalle. eikös noista kuitenkin aika moni ole multiformaatti julkaisuja.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Oih mikä joulu tulossa ::) Eilen latasin ja kokeilin NfS Pro Streetin Demoa ja se oli mahtava, aika suuri harppaus mielestäni Carbonista :)

Snakeleader

Pisteet: +8

Snakeleader sanoi:

Ei tuo kyllä mahdottomalta kuullostaa.Voi olla että eivät myy vielä ihan tämän vuoden puolella miljoona mutta ensivuoden alussa.Mutta kovia pelejä todellakin tulossa.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Kun kaikilla on jo halot niin SMG vie joulun, kun vielä saataisi Wii+Wii Sports+Super Mario Galaxy Bundle, niin miljoonamenekki olisi taattu.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Eikös Microsoft jo E3:ssa kehunut, kuinka 360:n pelit myyvät enemmän kuin PS3:n ja Wiin pelit yhteensä. No tuleehan sieltä nyt PS3:lle Ratcher & Clank, sekä Uncharted, ja Wiille Super Mario Galaxy, mutta kyllä 360:n valikoima on tänä jouluna paras.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Aika paljon microsoft turvautuu pelimyynti tavoitteissaan multiplättäreihin, noista mainituista peleistä kuitenkin vain kolme oli yksinoikeuksia.Huvittavaa tässä onkin se kun lasketaan tämän vuoden jäljellä olevat yksinoikeusjulkaisut niin häviää microsoft jopa sonylle, jota fanipojat ovat jatkuvasti haukkuneet vähäisistä yksinoikeuksista.

Thilli

Pisteet: +7

Thilli sanoi:

”sonylle, jota fanipojat ovat jatkuvasti haukkuneet vähäisistä yksinoikeuksista”

Käsittääksenikin kyse on ollut hyvien yksinoikeuksien puute.

En väitä etteikö PS3 olisi myös hyviä yksinoikeuksia.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

”..ja BioShock alkaa olla lähellä…”

Täh? Bioshock möi kyllä miljoonan jo aikoja sitten boksille..

Cyberwarmachine

Pisteet: +8

Cyberwarmachine sanoi:

Kovia nimiähän tuossa luetellaan, joten voi olla hyvin mahdollista.

Atezki

Pisteet: +6

Atezki sanoi:

Sen verran kovia nimiä, että miksi ei möisi? Osalla voi ehkä mennä silti yli joulun.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Täh? Bioshock möi kyllä miljoonan jo aikoja sitten boksille..”

Jotkut herää vähän myöhään…

”En väitä etteikö PS3 olisi myös hyviä yksinoikeuksia.”

Minä taas väitän että XOlle on tulossa jouluksi vain yksi (todennäköisesti) hyvä yksinoikeuspeli, Mass Effect. PS3lle ja Wiille taas useita, tosin XOlle on tullut tänävuonna jo ihan tarpeeksi laatupelejä, yksinoikeuksia tai ei. PS3lla on jo nyt hyviä yksinoikeuksia ja jouluna paljon enemmän, jopa tarpeeksi haastaakseen XOn.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Minä taas väitän että XOlle on tulossa jouluksi vain yksi (todennäköisesti) hyvä yksinoikeuspeli, Mass Effect. PS3lle ja Wiille taas useita”

Niin mitä? :) Wiille Galaxy ja mitä muuta? Brawlikin siirtyi ensi vuodelle. Entäs mitä mielenkiintoista on muka tulossa PS3:lle jouluksi? Haluan tietää!

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

PGR4:n alku on ollut todella heikkoa, vaikka kyseessä on loistava ajopeli, yksi parhaista.

Liian lähelle Halo 3:n jälkeen ajoittunut julkaisu oli todella paha moka. PGR4 olisi pitänyt julkaista joko alkuperäisen suunnitelman mukaisesti paria-kolmea viikkoa ENNEN Halo 3:a tai sitten marras-joulukuun vaihteessa …tai oikeastaan milloin muulloin hyvänsä PAITSI heti Halo 3:n jälkeen.

Mutta kuten sanottu, peli on hyvä. Ehkä se näyttää kyntensä joulumyynnissä ja/tai kylkiäispelinä.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

XBox360 koittaa näköjään omia myös ps3 julkaistavat pelit. =D

Lezlie

Pisteet: +3

Lezlie sanoi:

Miten niin koittaa omia? Ero tulee siinä, että X360:lla ne saattavat sen miljoonan myydäkin, PS3:lla se on miltei mahdotonta laitekantaan suhteutettuna.

halofani

Pisteet: +2

halofani sanoi:

Noista peleistä olen jo ostanut orange boxin ja en ole vielä pääsyt pelamaan sitä kun ollut ammattikoulua. Mutta kyllä mä uskon että nuo myyvät ne miljoona kappaletta jouluna kun ovat huippu pelejä.

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!