Jason Booth: PS3 ei ole yhtään Xbox 360:tä tehokkaampi
Kirjoittanut 29.10.2007
Eemeli Rekunen
Sony kertoo PlayStation 3:n olevan tehokkain konsoli markkinoilla, mutta sille koodaaminen on vain niin vaikeaa, että suorituskyvyn täysi hyödyntäminen vie vuosia. Osa kehittäjistä yhtyy väitteeseen, mutta myös vastalauseita kuuluu.
Entinen Harmonixin työntekijä Jason Booth sanoo, ettei PS3 ole sen tehokkaampi kuin uusi Xboxkaan. PS3:lla kehitystiimit joutuvat käyttämään aikaa ja vaivaa saadakseen siitä irti saman kuin Xbox 360:stä saadaan irti periaatteessa ilman mitään erityisempää työtä.
Perinteisen numerovertailun lisäksi Booth kommentoi Blu-rayn näennäistä etua dvd:hen nähden: ”On hienoa katsella teräväpiirtoelokuvia PS3:lla, mutta pelipuolella Blu-rayn käyttö ei ole niin hienoa. Blu-ray-asema on tuplasti Xbox 360:n dvd-asemaa hitaampi. Tämä tarkoittaa pidempiä latausaikoja, minkä lisäksi streaming-ominaisuuden käyttö PS3:lla vaikeutuu huomattavasti.”
Booth on työskennellyt molempien konsolien parissa, sillä hän on ollut mukana tekemässä Guitar Hero -pelejä sekä ensi vuonna ilmestyvää Rock Bandiä.
Lähde: Game Daily
Tuoreimmat uutiset
- Dissidia: Final Fantasy sai julkaisupäivän Euroopassa (13) 03.07.2009 18:59
- PSP-fantasia saapuu Eurooppaan
- Uusia Left 4 Dead 2 -kuvia (22) 03.07.2009 16:00
- Tuoreita kuvia
- Mistä uudessa Batmanissa onkaan kyse? Katso! (19) 03.07.2009 15:09
- Batman: Arkham Asylum -esittelyvideo
- Perjantaikevennys: Hedelmäinen Mario-rap (27) 03.07.2009 14:29
- 1990-luku oli hieno aikaa
- Valve puhuu Left 4 Dead -lisäsisällöstä ja PS3-peleistä (51) 03.07.2009 13:56
- Doug Lombardi kertoo
80 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +6
Kaze88 sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +15
Vierailija sanoi:
Pisteet: +17
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
vapaus_valita sanoi:
Pisteet: +8
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
himopelaaja sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +15
_NP2_ sanoi:
Pisteet: +11
exi90 sanoi:
Pisteet: +7
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: +15
Kaze88 sanoi:
Pisteet: +13
jones sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
himopelaaja sanoi:
Pisteet: +11
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
himopelaaja sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
petrijuh sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +9
RuleZ sanoi:
Pisteet: +11
Snakeleader sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
petrijuh sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Atezki sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Alexium94 sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
petrijuh sanoi:
Pisteet: -5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Skeptri sanoi:
Pisteet: +4
FINReko sanoi:
Pisteet: +5
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +5
Silent Hill sanoi:
Pisteet: +7
exi90 sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: -4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
whatever sanoi:
Pisteet: +10
Miizou sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +7
alezer sanoi:
Pisteet: +4
BobDog sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +8
Ryu Saarva sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +4
Konda sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +1
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Miizou sanoi:
Pisteet: +2
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
gildean sanoi:
Pisteet: +3
KarvaNoppa sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: -1
Vierailija sanoi: