Pelielokuvan tähti: pelielokuvat ovat surkeita!

Eemeli Rekunen Kirjoittanut 14.01.2008 Eemeli Rekunen

Uwe Bollin tuoreimmassa elokuvassa näyttelevä John Rhys-Davies kritisoi pelielokuvia heikosta laadusta. Muun muassa Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa näytellyt Rhys-Davies toivoo, että juuri ensi-iltansa saanut In the Name of the King on yksi niistä harvoista pelielokuvista, jotka onnistuvat.

”Suurimmassa osassa pelielokuvista lopullinen tuote ei ole yhtään samankaltainen pelin kanssa. Vaikka pari pelielokuvaa onnistuukin silloin tällöin olemaan laadukkaita, suurin osa niistä on surkeita tekeleitä”, In the Name of the King: A Dungeon Siege Talessa näyttelevä John Rhys-Davies kommentoi.

Elokuvan ensi-ilta oli 11. tammikuuta Amerikassa.

Lähde: GameDaily

Tuoreimmat uutiset

Onko tämä peli jokaisen miehen unelma? Katso! (13) 20.03.2010 11:57
Dead or Alive: Paradise -traileri
Suomalainen Xbox 360 -peli miljoonahitti maailmalla! (12) 20.03.2010 11:43
Trials HD latauspelien kärkipäässä
God of War III:n erikoisversio esittelyssä (67) 19.03.2010 14:42
GoW 3 Ultimate Trilogy Edition
Alan Wake ei ole lapsilta kielletty (74) 19.03.2010 13:43
Alan Waken ikärajaksi 15
Perjantaikevennys: Half-Life-mies heiluu Beatlesin tahdissa (27) 19.03.2010 13:33
Mega64:n tuorein

41 kommenttia. Lisää kommentti...

Riepu

Pisteet: +8

Riepu sanoi:

Tottahan tuo, varsinkin kun Boll hilluu vieläkin vapaana. Eipä minua kyllä pelielokuvien huonous ole nykyään edes haitannut. Toki se on kiva nähdä pelistä tutut hahmot valkokankaalla, mutta ilmankin pärjää hyvin.

himopelaaja

Pisteet: +7

himopelaaja sanoi:

Totta. Monet pelielokuvat ovat poikenneet rajustikin alkuperäisestä pelistä ja olisi kiva että pyrittäisiin tekemään elokuvasta edes hieman siihen esikuvaansa viittaava. Monet leffat ovat kuitenkin pettäneet,pahankerran.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

No ainakin tilanne on sikäli tasainen, että (lähes) kaikki leffapelitkin on huonoja XD

Mitäköhän sille countteri leffalle muuten kuuluu

StoOgE

Pisteet: +6

StoOgE sanoi:

Ihmetyttää miten Uwe saa nimekkäitä näyttelijöitä leffoihinsa. Ko. leffassa nähdään Ray Liotta & Burt Reynolds ! Onhan herrojen kulta-ajat ohi, mutta luulisi nyt heidän pääsevän muihinkin leffoihin, kun Uwen sonta tuotoksiin.

Tämä on taas kerran yksi täydellinen floppi, jota minkään studion ei olisi kuulunut rahoittaa.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

Pelistä ei voi tehdä elokuvaa noin vain. Itse asiassa elokuvasta ei pitäisi edes tehdä pelin kaltaista. Ainoastaan pelin miljöö ja tutut hahmot tulisi siirtää valkokankaalle.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Hyvin näyttää onnistuneen tämä In the name of the King:kin, imdb:n keskiarvo reilun viidentuhannen arvostelun jälkeen näyttää 4.1/10. Go Uwe!

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Noiden pelielokuvien perusteella käsikirjoittajat saavatkin pysyä lakossa… vaikka useinhan studiot muuttavat elokuvat täysin mielivaltaisesti sen perusteella minkä he uskovat myyvän. Frank Millerkin sanoi jossain 300 haastattelussa että jollei heillä olisi ollut vapaat kädet elokuvaa tehdessä studio olisi luultavasti korvannut Spartalaiset koirilla. Mutta vaikeahan noita pelejä on valkokankaalle siirtää ja osaa jopa mahdoton, kuten Final Fantasy (Advent Children) joidenkin Halojen ja MGS:sien luulisi vielä vääntyvän valkokankaalle kunhan homman hoitaa oikeat ihmiset, eikä kaikkea tehdä studioiden ehdoilla kuten Resident Evil ja Tomb Raider.

Thilli

Pisteet: +6

Thilli sanoi:

Ei voi olla muuta kuin samaa mieltä :)

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Näinhän se usein on.

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Rhys-Davies menee Bollin elokuvaa… ja haukkuu pelielokuvia? :D

Too funny.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Ressarit on ollu iha ok.Ja tulossahan on mm. Metal gear solid,Tekken, Devil may cry elokuvat.Jos nää ei toimi, ei sitten mikään.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Mortal Combat elokuvat on katsottavia. Niissä on vauhdikkaat tappelu kohtaukset ja kun katselee muita saman genren elokuvia best of the bestejä, american ninjoja jne. niin ei sitä huomaa lainkaan että kyse on pelielokuvasta.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Minesweep: the movie oli ainakin ihan loistava

http://www.youtube.com/watch?v=LHY8NKj3RKs

…noh oikeesti Silent Hill oli ihan hyvä.

Vaikka tarina ei (luonnollisestikaan) ollut ihan 1:1,
oli siinä paljon peleistä tuttuja teemoja ja tunnelmaa.

Chopperi

Pisteet: +8

Chopperi sanoi:

Mieshän puhuu asiaa mutta se että hän kehuu Uwen leffaa hyväksi on kyllä ihan palturia.

177542-1

Pisteet: +7

177542-1 sanoi:

Pelielokuvista tulee hyviä kun niistä enemmän ymmärtävä sukupolvi kasvaa siihen ikään että pääsevät ohjaamaan elokuvia ja silloin ei enää mitkään keski-ikäiset Uwe Bollit pääse töhrimään pelien mainetta.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Minkäslainen on sitten tämä hitman leffa? Itse en ole vielä nähnyt

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Silent Hill on sellainen elokuva, että mitä kauemmin sen näkemisestä on mennyt aikaa, sitä enemmän alan inhota sitä. Silent Hill ei mínusta ollut huono siksi koska siinä olisi ollut huono käsikirjoitus, tehosteet, näyttelijät yms. Se on huono siksi koska juoni mihin se perustuu on surkea! Huippyhyvä videopelijuoni on surkea elokuvajuoni.

Talvitie

Pisteet: +8

Talvitie sanoi:

Street Fighter veti kyllä pohjat tässä lajissa. Teininä menin leffaan kattoon ja jo silloin tuntui että aamupiirretytkin ovat tasokkaampia.

Snakeleader

Pisteet: +7

Snakeleader sanoi:

Tuo on kyllä totta.Läheskään jokainen pelielokuva ei ole pelin kanssa saman tasoinen.Siksi toivonkin että sellaiset aika varmuudella tulevat pelielokuvat Halo ja Metal Gear Solid saavat hyvän ohjaajan, käsikirjoittajan ja näyttelijät.Näistä ei toivoisi huonoja pelielokuvia.

Atezki

Pisteet: +8

Atezki sanoi:

Ja mieshän on täysin oikeassa. Onhan niitä pari ihan keskivertoo pelielokuvaa, mutta nämäkin ovat parhaimmillaankin vain hyviä, mutta yleisesti ne ovat melko huonoa kamaa.

Name of the King:n trailerin nähneenä voin sanoa että tämä ei tule nostamaan pelielokuvien tasoa. Itseasiassa luultavasti vain laskee sitä. Uwe Boll on ollut taas vauhdissa…

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Peli joka perustuu elokuvaan joka perustuu peliin.
http://www.youtube.com/watch?v=L3YpfTrL3wk&NR=1

StoOgE

Pisteet: +7

StoOgE sanoi:

Tuli muuten mieleen, että onhan maailmassa yksi hyvä pelielokuva nimittän MORTAL KOMBAT (1). Leffa oli lähes täydellinen, kun se aikanaan saapui, se oli myös kohtuu uskollinen pelisarjalle. Muksuna ainakin pidin tästä leffasta todella paljon ja se täytti kutakuinkin kaikki hyvän 90-luvun toiminta leffan kriteerit. Eikös tuo leffa ole muuten vieläkin tuottoisin pelielokuva koskaan ? Muistaakseni yli 100 miljoonaa dollaria tuli pelkästään lipputuloja.

Silent Hill oli hyvä yritys, mutta itse sain aika vähän irti tuosta leffasta ja olen aika HC-silent hill fani.

OsKu

Pisteet: +7

OsKu sanoi:

Ai että Uwen leffa muka onnistuisi? En näe lehmien lentävän… Tottahan se on, että pelielokuvat ovat olleet ja varmaan tulevat olemaan huonoja tai keskinkertaisia.

Mitä nyt poikkeuksina tulee mieleen Tomb Raider, Resident Evil, Advent Children ja Hitman. Tosin ei edellämainitutkaan ole mitään huippuleffoja, paitsi TR, jossa on Angelina Jolie. :)

cyph00n

Pisteet: +10

cyph00n sanoi:

Hitman oli kyllä pelielokuva paremmasta päästä. Erityisesti kaikki pelit pelanneena rupesi hymyilyttämään heti alussa blood moneyn tunnarin lähtiessä pyörimään. Pelit pelanneena sai uskoakseni paljon enemmän irti kuin ilman. Olihan siinä himppu liikaa räiskettä mutta ei se leffassa täysi hiippailu toimisikaan. Itse topicciin:D: ei kyllä taas yksi bollin leffa tule niiden tasoa nostamaan vaikka mikä rhyssi niin uskoisi. Olihan jo Bloodraynessakin itse Sir Ben Kingsley mukana mutta ei se siihen mitenkään vaikuttanut.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Siis täh?
Olen katsonut Silent hill,Ressarit,Hitman,Joku tomb raider,Advent Children,Joku Mario leffa ja näistä Tomb oli ainoa tosi kehno.Ja ehkä mario.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Siis täh?
Olen katsonut Silent hill,Ressarit,Hitman,Joku tomb raider,Advent Children,Joku Mario leffa ja näistä Tomb oli ainoa tosi kehno.Ja ehkä mario.”
Et varmaan ole katsonut muita leffoja? XD
No ei vaiskaan kiva kun tykkäät se ei vaan ole yleinen mielipide.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

”Olen katsonut Silent hill,Ressarit,Hitman,Joku tomb raider,Advent Children,Joku Mario leffa ja näistä Tomb oli ainoa tosi kehno.Ja ehkä mario.”

Tomb Raiderit vetelee IMDB:ssä 5.2 keskiarvoilla,

Residentit ovat alle seitsämän ja kolmas osa menee 5.5. Kaiken lisäksi resident sarja ei ole yhtään uskollinen pelisarjalle mitä nyt saman nimisiä hahmoja ja jne.

Hitman oli minusta ala-arvoinen toiminta leffa nyky mittapuulla. Vähän liian 90-lukulainen.

Mario leffa on monessa äänestyksessä äänestetty huonoimmaksi pelileffaksi ja jopa huonoimmaksi elokuvaksi. Kauhea elokuva.

Silent Hill on ihan ok ja FF-leffa katsottava. Spirited FF oli taas aika olematon.

Eli vaikka sinä tykkäisit niistä niin arvostelijat ovat ne lytänneet ja samaten katsojat mikä IMDB:n arvosanoihin on uskomista. Sanotaanko näin, että ihminen, joka pitää Tomb Raidereita hyvinä leffoina on teini-ikäinen keskiverto elokuva kuluttaja, joka ei pahemmin arvosta mitään oikeasti hyviä leffoja.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Tomb Raiderit vetelee IMDB:ssä 5.2 keskiarvoilla,

Lisää kommentti”

Vitun robotti keksi omat mielipiteet itse jookos?
Älkää ihmiset lukeko mitä kriitikot sanoo älkää kuunnelko mitä muut sanoo, älkää katselko mainoksia elokuvista.
Vaan nähkää elokuvat itse ja miettikää itse tai kaikki on kohta samanlaisia paskakasa tylsisys robotteja kuin tuo vieras yläpuolla yrittää olla niin olevinaan jotain oleellista.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

ei tarvitse muuta sanoa: DUNE II

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Vaan nähkää elokuvat itse ja miettikää itse tai kaikki on kohta samanlaisia paskakasa tylsisys robotteja kuin tuo vieras yläpuolla yrittää olla niin olevinaan jotain oleellista.”

Jep ja mihen tämä on johtanut ? Uwe pukkaa leffaa vieläkin ulos ja pilaa, jokaisen leffan mihen koskee ja tämä loppuu vain sillä, että ihmiset eivät mene katsomaan hänen elokuviaan. Kerrankin voisivat uskoa arvostelijoihin, jotka sanovat, että se on kauheaa sontaa ja tällä avulla emme tue Uwen sairasta suunnitelmaa pilata, joka ikistä potentiaalista pelileffaa.

Ja olen nähnyt myös kaikki edellisessä viestissä mainitsemat elokuvat ja jokaisen arvostelu perustuu omaan mielipiteeseenil.

Esimerkki TombRaider.

Leffa on täynnä kliseitä, jotka on tehty ja nähty miljoonaan kertaan ja kaiken lisäks nämä kliseet oli toteutettu ala-arvoisesti.

Toiminta kohtaukset ovat täyttä perus kauraa ja Lara heittelee sellaisia one-linereitä, että jopa iso Arska punastuisi.

Kaartista löytyy kaikki perus heput mitkä löytyy kaikista block buster pätkistä, tosin tässä ei tainnut olla vitsejä latelevaa mustaa miestä, joka jossain vaiheessa pääsee pelkuruuden yli ja pelastaa sankarin/sankaritaren.

Juoni oli ehkä tyhmintä mitä olen koskaan nähnyt ja näinkin kalliiseen leffaan ei saatu kirjoitettua edes siedettävää käsikirjoitusta.

En voi ikäväkyllä sille mitään, että makuni menee tässä tapauksessa massan mukana. Mutta olen ennemmin tylsisys robotti, kun tuen hollywood paskaa, jota suollettaan päivä toisen jälkeen. Tuen ennemmin indie leffoja sekä aasialaista elokuva teollisuutta, kummatkin pukkaa nykyään sen verran kovia leffoja, että pitäähän sitä tukea.

Tietenkin jenkkilästä tulee hyviäkin leffoja, mutta blocbusterit jää omalta osalta väliin. Turha valittaa, että Uwe pilaa taas yhden leffan, jos vuokraatte/käytte katsomassa teatterissa sillä tämän avulla Boll saa kassaansa taas dollarinne/euronne, jonka avulla ollaan taas lähempänä uutta PELIELOKUVAA.

Ja uwen leffat ei ole blockbustereita. selvennykseksi vain.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

Ressarit jotenkin tuntu hyviltä kun niitä katto.Johtuen varmaan siitä että olen pelien fani.Jos se ois ollu nimeltää vaik Craz Ccristian (ei mtn tietoo mist toi tuli) nii ois voinu olla aika kehno.JAA-A.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Ressarit jotenkin tuntu hyviltä kun niitä katto.Johtuen varmaan siitä että olen pelien fani.Jos se ois ollu nimeltää vaik Craz Ccristian (ei mtn tietoo mist toi tuli) nii ois voinu olla aika kehno.JAA-A.”

Resident Evil 1 oli hyvä leffa. Sanoisin, että vahva 7 ellei jopa 8. Se ei seurannut tosin pelin juonta lähes ollenkaan, mutta jotain siinä vain oli mikä teki siitä hyvän. Mutta jatko-osat on ikävä kyllä niin tyypillistä HollyWood toimintaa, että toista saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Itse olisin toivonut, että sarja oltaisiin viety vähän juoni painotteisemmalle suunnalle eikä sille tyypilliselle räiskettä ja räjähdyksiä tielle.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

Elokuvista tehdyt pelit ne vasta surkeita onkin. xD

Tosin mortal combat 1 elokuva on muistaakseni ihan hyvä tosin näin sen ikäisenä sen että se 4 kätinen ”goron” vai mikä nyt oli olisi yksin tehnyt siitä elokuvasta loistavan.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Hitman oli ehkä parhain tähän mennessä, avp2 oli brutaali hauskalla tavallla mutta muuten täysi susi.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

hei miksi mun viesti on pistetty spammiksi saatana??! Eikö saa sanoa että Tomb Raider 1 ja Resident Evil 1 oli toimivia pelileffoja. Niiden jatko-osat tosin hieman huonompia.. en ole kyllä nähnyt tätä uusinta resident eviliä..

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Tuo Metal Gear -elokuva vois kiinnostaa, kun olen niin tykännyt näistä peleistä. Ihmettelen kuitenkin, miksei elokuvaa ohjaa Hideo Kojima, joka itse on sanonut haluavansa tehdä elokuvia? Vain tällä tavalla elokuvan taiteellinen taso voisi säilyä. Jos sen ohjaa joku toimintaleffaohjaaja, tulee vaan taas yksi tusinavakoiluleffa lisää, ei mitään elämää suurempaa elokuvaa.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Elokuvista tehtyjä pelejä osattiin tehdä ennen. Loistavana esimerkkinä Dune I ja Dune II. Molempia peleje tuli tahkottua kymmeniä tunteja aikanaan. Rohkenen väittää että jokainen hc pc pelaaja yhtynee mielipiteeseeni.

OsKu

Pisteet: +5

OsKu sanoi:

Tuo Bollin uusin sai IGN arvostelussa kokonaiset 1,5 tähteä. Ei tosin tule yllätyksenä.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

^ainahan elokuvan näyttelijät ylistää elokuvaa, oli se minkälaista shaissea hyvänsä.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

kaikki muut paitti TOMB RAIDER 2!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

PASKAA MUN HYVÄT KOMMENTIT LAITETAAN PAKKASEN PUOLELLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!