Pelintekijä: konsolit tappavat pc:n

Pelintekijä: konsolit tappavat pc:n

Solid Snake Kirjoittanut 01.02.2008 Eemeli Rekunen

Unreal ja Gears of War -peleistä tutun Epicin nokkamies Mark Rein kertoo konsolien varastavan kaikki hc-pelaajat pc:n parista. Rein kertoo kuinka hänen työkaverinsa kehuivat Call of Duty 4:n moninpeliä ja kun Rein kysäisi millä serverillä he pelaavat, päästäkseen itsekin mukaan, hänen työkaverinsa kehottivat häntä vain lisäämään heidät kaverilistalleen.

”Silloin tajusin, että työtoverini pelasivatkin konsoliversiota. COD 4 myi Xbox 360:llä yli kolme miljoonaa. Pc-versio ei yltänyt edes 400 000 kappaleen myyntiin”, Rein tilitti.

Haastattelussa Rein kertoo olevansa pc-miehiä, mutta myöntää ydinpelaajien siirtyvän konsolien pariin kokoajan enemmän ja enemmän.

Lue koko haastattelu täältä!

Tuoreimmat uutiset

Lisää kuumia messutyttöjä - Katso kuvat! 14.10.2008 14:33
Girls of Tokyo Game Show part 2
Silent Hill: Homecoming myöhästyy 14.10.2008 12:54
Kotiin palataan vasta ensi vuonna
Testaa MotorStorm: Pacific Riftiä 14.10.2008 12:44
Pacific Drift -demo torstaina
Call of Duty: World at War beta-avaimia tulossa jakoon! 14.10.2008 11:41
World at War -beta-avaimia tulossa jakoon
Pelaaja kosi tyttöystäväänsä LittleBigPlanetin avulla 14.10.2008 11:23
Virtuaalikosinta LBP:ssä

125 kommenttia. Lisää kommentti...

himopelaaja

Pisteet: +9

himopelaaja sanoi:

Näinhän se on. Konsolit vain ovat parempia pelissä kuin pelissä,tietysti on poikkeuksia,mutta pääasiassa kyllä. Olen itsekin aikoinani ollut kova PC pelaaja,mutta nykyään on ääni muuttunut kellossa.

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Itse olin ollut HC MC ADHD PC-pelaaja nintendo 8-bittisen jälkeen, mutta vähän ennen joulua hankin 360:n. Nyt olen jo ajatellut jättäväni PC-pelaamisen kokonaan…. niin ne ajat muuttuu.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Kun tulis kunnolla toimivat/tuetut näppis ja hiiri konsoleille, niin PC:n sais unohtaa pelatessa.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Ei jotenkin itsellä kiinnosta pelata pc:llä. Pelaan vain ps2:lla ja pc:llä surffaan netissä, yms.

Kyllähän psp:lläkin on tullut pelattua..

Pc on kyllä suosittu yhden pelin takia: WoW

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

”Kun tulis kunnolla toimivat/tuetut näppis ja hiiri konsoleille, niin PC:n sais unohtaa pelatessa. ”

Tuo on kyllä totta osin, että konsolit tarvitsevat jonkin muun kuin ohjaus-tatin liikuttamaan kameraa fps-peleissä.

Solid Snake

Pisteet: +12

Solid Snake sanoi:

”Tuo on kyllä totta osin, että konsolit tarvitsevat jonkin muun kuin ohjaus-tatin liikuttamaan kameraa fps-peleissä.”

Ei tarvitse, eikä saa tulla.

CoD ja Halo ovat osoittaneet, ettei mitään tarvetta hiirelle ja näppikselle ole, päinvastoin ampuminen onnistuu loistavasti tatillakin. Toki nopeatahtinen sinkohippa ja ympyräjuoksu fps:t saattavat kaivata hiirtä, mutta muuten tatilla pärjää todella loistavasti. Ja jos ei pärjää niin se on miehestä kiinni!

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Suurin syy pc-pelien huonoon myyntiin on piratismi. Tähän ongelmaan on kuitenkin tulossa helpotusta digitaalisen jakelun muodossa. Jo nykyään suuri osa pc-peleistä myydään verkon kautta ja konsolit ovatkin vielä paljon jäljessä tässä asiassa. Valve mm. julkaisi pari päivää sitten oman steamworks jakelukanavansa pelinkehittäjille jotta he voisivat julkaista pelinsä juuri silloin kun haluavat ja peli ei pääse levitykseen yhtään aikaisemmin. Myös pelien kopiointi vaikeutuu huomattavasti.

Argorok

Pisteet: +13

Argorok sanoi:

Mielummin vain yksinkertaisesti pelaan nykyään konsoleilla, kun ei tarvitse miettiä aina, että riittääköhän koneessani tehot tuollaiseen. Konsolien käyttäminenkin on vain niin paljon helpompaa, peli sisään ja ei kun pelaamaan. Pc:llä ehkä servut toimivat paremmin, mutta konsolit kyllä ottaneet sitä toimintaa paljon kiinni, että ei enää silläkään hirveästi kehuskele pc -pelaaja..

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Tähänhän ei tietenkään pelintekijöiden ja laitevalmistajien mielestä vaikuta täysin epärealistiset ja alati kasvavat laitevaatimukset. Yhden keskivertonäytönohjaimen hinnalla ostaa konsolin, jolla pelaa useamman vuoden. Keskiverto näytönohjaimella pärjää sen yhden vuoden, mikäli halajaa pelata pelejä niin, että ei joudu karsimaan liikaa yksityiskohtia. Itse vaihdoin PC:stä Xboxiin juuri tuon jatkuvan päivitysrumban vuoksi. Ei enää seitsemän vuoden jatkuvan päivittämisen jälkeen jaksanut sitä sotkua uusien näytönohjainten ja quadcore prossujen kanssa. Pelaan toki PC:llä edelleen, mutta vanhoja pelejä ja todella harvoja uusia.

Mielestäni PC peliteollisuus saisi mennä itseensä ja uudistautua jollaintapaa, muutoinkin kun tajuamalla, että täytyy pystyä tekemään peljeä, jotka toimii vanhemmillakin koneilla detailjit suhteellisen korkealla.

PC:llä on pienoinen imago-ongelma myös konsoleiden rinnalla, sillä konsolit mielletään hauskanpitoon olohuoneessa ison teräväpiirto TV:n kautta. PC edelleen mielletään hauskanpitoon pimeässä huoneessa, 19″ näytöltä tihrustaen pakastimen kokoisen tietokoneen huristessa vierellä. Molemmat on kyllä houkuttelevia vaihtoehtoja, mutta ehkäpä tuo olohuone viehättää useampaa ihmistä.

Xboxille tai PS3:lle kun tulisi vielä joku World of Warcraftin kaltainen MMORPG, joka toimisi fiksusti, niin itselläni ei olisi mitään syytä käyttää PC:tä muuhuin, kuin laskujen maksamiseen, töihin ja yleiseen nettisurffailuun.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Codia pcllä ja konsoleilla pelanneena täytyy todeta että padia ei todellakaan ole tarkoitettu fps peleihin. Se ei ole yhtään niin luontevaa kuin pcllä pelaaminen ja tuntuu enemmänkin kuin kauko-ohjaisi pelihahmoa kuin olisi itse ohjaksissa. omistan kaikki pääkonsolit sekä pcn ja vaikka konsoliohjaimissa on hyvätkin puolensa, en ymmärrä sitä miten jotkut eivät näe hiiren ja näppiksen ylivoimaisuutta. Kuten joku aikaisemmin sanoikin ”se on miehestä kiinni”

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Vuonna 2006 olin vielä kunnon ”PC-miehiä”, mutta Xbox360 ja Wii muutti asian. Aina toki olen pelannut konsoleilla, mutta PC on ollut se numero 1, ennen Wii60 :P

Ja itseä ei kiinnosta oikeasti, onko toinen parempi tatilla vai hiirellä. Kaikki pelaa niillä millä tykkää. Tatilla se vaan tuntuu todellisemmalta, kuin netissä PC:llä kaikilla sensit täysillä ja heduja satelee :P

Solid Snake

Pisteet: +13

Solid Snake sanoi:

On totta, että hiiri on nopeampi, tarkempi ja kuten jotkut ilmaisee ”luontevampi”.

Mutta minä onnistun tappamaan tatilla siinä missä hiirelläkin. Toki hiirellä sen voi tehdä tattia nopeammin, mutta kun kaikki pelaavat tatilla niin ei tähän ole tarvetta. Kehittäjät osaavat tätä nykyä tehdä jo melko hyvin toimivan tattiohjauksen käyttämättä liikaa auto-aimia. Ei sillä, etteikö hiiri edelleen olisi nopeampi, mutta ei tattikaan täysi paska ole.

StoOgE

Pisteet: +9

StoOgE sanoi:

Onko muuten COD4 euroopan luvuista mitään tietoa ? Ottaen huomioon, että Warren Jensen ilmoitti juuri Crysiksen myyneen platinaa eli miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti, ja tästä ei kuulu kiitosta USA:lle. Ja käsittääkseni on todella hyvin uusimmalta Call of Dutylta, jos se pystyy myymään jenkeissä edes 400.000 kappaletta, sillä siellä PC-pelaaminen on ollut ”kuollut” pitkän aikaa. Euroopassa tilanne taas täysin toinen.

Itse suosin edelleen PC-pelaamista konsolien edelle. Itse olen myös pettynyt konsolien uudesta asettamasta suunnasta, jossa harvemmin nähdään mitään innovatiivista peliä. PC-puolella kustannukset ovat pienempiä, joten innovatiivisia pelejä uskalletaan kehittää. Tosin nämä pelit saavat osakseen liian vähän huomiota :(.

Toiseksi S.T.A.L.K.E.R. taikka Witcher tuskin olisi koskaan nähnyt päivänvaloa konsolisaralla, jossa jokaisen pelin pitää olla kutakuinkin varma hitti. Onneksi nämä pelit osoittivat skeptikoiden arvelut vääriksi ja taitaa molemmat rikko miljoonan rajan lähtitulevaisuudessa… Elleivät jo ole rikkoneet.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

niinpä olen itsekin todenut että jossakin vaiheessa konsolit vie pc pelaamisesta voiton muutenkin itsekkin olen monta vuotta ollu konsoli miehiä vielä kun meidän pc pystyy juuri ja juuri doom3:sen pyörittää pienemmillä asetuksilla sekin puolen tunnin tasi peräti tunnin peli sesion jälkeen ei pelaaminen onnistu ennen kuin sammuttaa peli ja laittaa pelin päälle uudestaan kun alkaan niin vitusti pätkiin

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Hyvin usein myös yleistetään peliteollisuuden tilannetta siihen mikä tilanne on sillä tasolla jenkeissä. Siellä konsolit ovat vallassa mutta euroopassa ja varsinkin suomessa tilanne on vielä täysin eri. PC-pelaaminen on aina ollut voimissaan täälläpäin ja jos tulevia pelijulkaisuja katsoo niin kenelläkäään pc-pelaajalla ei ole mitään aihetta murehtia. Antaa konsolipelaajien olla ja nauttikaa kaikki siitä mistä tykkää!

himopelaaja

Pisteet: +6

himopelaaja sanoi:

Jeps. Ei ole tullut FPS peleissä minullakaan hiirtä ja näppistä ikävä. Nopeasti voi tappaa vihulaisia COD 4 ja olenkin sitä pelkästään vain badilla pelannut,koska en näe tarvetta hiirinäppis yhdistelmälle.

Minusta varsinkin xbox 360 ohjain toimii varsin täydellisesti tässä edellämainitun pelin nettipelissä ja ei ole ollut mitään ongelmia eikä hampaiden kiristelyjä ohjauksen puolesta.

Onhan se periaatteessa tottumis kysymyskin,mutta osasin jo alussa sisäistää badin,siinä missä aikoinaan hiiren ja näppiksenkin,koska siitä vähän aikaa on kun niitä olen viimeksi käyttänyt.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

PC:llä on omat genrensä mitkä myy, tyyliin simut sun muut, joten ei se pc:llä pelaaminen kuole.

NoKe

Pisteet: +5

NoKe sanoi:

Pc mies olen kyllä ehdottomasti, vaikka ps2 on ollut myös kovassa käytössä. Uuden sukupolven konsoleita ei ole pahemmin tullut testattua. ps3 varmaankin joutuu hankkimaan kunhan se GoW 3 sieltä ilmestyy. Itse olen vahvasti sitä mieltä että näppis ja hiiri pesevät padin räiskintä- ja varsinkin strategiapeleissä. Myös MMORPG:t ovat lähellä sydäntä ja niitä ei pahemmin konsoleille löydy.

Riepu

Pisteet: +4

Riepu sanoi:

Konsolit ovat niin mukavan yksinkertaisia. Asennuksia ei (yleensä) tarvita. Härveli auki ja levy sisään ja se on melkeinpä siinä. Ei uutta härveliäkään ihan joka vuosi tarvitse ostaa. Konsolit ovat vain niin mahtavia.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Vanha juttu mulle… Nyt on pikku hiljaa ruvennut tulemaan näitä ” tehdäänkin pelit konsoleille” ” pc:llä ei myy piratismin takia”-juttuja, ja kun olen ennustanut että näin käy. Piratismi nollaa pc-pelien tuotannon kannattamista = Tuotetaan pelit sinne missä piratismiä on vähemmän.
Pelimarkkinat siirtyvät kokonaan konsoleille, jotka pian muistuttavat suurinpiirtein tietokoneita.
Silloin tietokoneista tulee se mitä niistä aluksikin tehtiin = työkaluja, kirjoittamiseen ym.
Sanoisin, että konsolit muuttuvat kunnon viihdekeskuksiksi, peli, musa, leffat… musat ja leffat voi vuokrata sitä kautta sekä sun muut.
Pc:stä tulee yksityiskäyttöön tarkoitettu viestintä & työkalulaite… Kässäättekö, vai onko tämä ihan utopistista pohdintaa?

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

”PCpeli saattaa asentaa jonkun ylimääräisen haittaohjelman (esim gamespy, steam jne)”

Saanenko kysyä miksi luettelet Steamin haittaohjelmaksi?

Mielestäni Steamin kaltaisissa palveluissa on PC-pelien tulevaisuus, sillä tuo nyt ehkäisee piratismia jonkun verran. Ja varsinkin sitten jos jätetään levyt kokonaan pois, ja ladataan pelin sisältö internetistä maksua vastaan.

Tietysti tuo vaatii nettiyhteyden, mutta ne on nyt yleistynyt niin huimaa vauhtia, joten enpä näkisi siinä ongelmaa.

Aluksi en itekkään tykännyt Steamista, mutta nykyään pidän sitä helvetin hyvänä keksintönä.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Tullu pelattua koko ikä pc:llä, mutta sitten kun piti (jälleen) päivittää osia, päädyin X0:hon. Mahtavat pelit ja livestä en luovu! :D

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

En ole mikään PC-pelaaja, mutta varmaan olis myyty vähä enemmän jos ei olis semmosta ku piraattikopiointi.. sitä on nykyään niin paljon pc-puolella. Itse en ainakaan pelejä lataa mistään piratebaysta vaan ostan kyllä ihan kaupasta, se on kunnianloukkaus pelintekijöille kun lataa pelin.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

kohta loppuu pc:n valtakausi. Sama meininki kuin amigalla aikoinaan, kukaan ei osta pelejä mutta mystisesti kaikilla on kaikki pelit.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”ON! pc:lle saa helposti tehtyä anti waren, kunnollisen netti aktivoinnin avulla. esimerkkinä hyvin myyneet wow, hl2, guildwars, bf2, bfv, bf1……….. kyllä näitä löytyy. Jos on niin laiska ettei jaksa tehdä kunnollista netti aktivointia niin kannattaa koodata konsolille, vähemmän vaivaa ja enemmän rahaa.”
Blablabla.. Photoshop on varmaan maailman waretetuin ohjelmisto ja siinä on ”kunnon nettiaktivointi”

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Miksi PC:llä edes pitäisi saada pelata isoja ja vaativia pelejä?

Pidetään pelikoneet ja työkoneet erillään. PC soveltuu hyvin ns. pikkupeleihin ja tietenkin työntekoon.

Eeppiset pelikokemukset hoidetaan sitten asianmukaisilla laitteilla, jotka nykypäivänä tarkoittaa konsoleita.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Eiköhän se oo toisinpäin et pc:t tappavat konsolit”
Perusteles? Olihan se vuosi sitten himmeetä lanparty nousua kaikki cs:t ja battlefieldit ja wowit. Mutta onko se kannaattavaa tehdä tietokoneelle pelejä, kun ne waretetaan?Ei..

Nesveri

Pisteet: +9

Nesveri sanoi:

Pelikonsolit ovat pelejä varten.
Itse pelaan pelejä Wiillä ja DS:llä ja kaiken muun teen MacBookilla. Kovalevyltä löytyy kyllä pelejä, mutta ne ovat melko yksinkertaisia (rRootage, Torus Trooper, X-Moto…) ja niitä pelaan joskus pienissä erissä.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Jep jep kaikki onnistuu nykyään konsolilla ja paljon helpommin. Enää syynä ei voi käyttää näppistä ja hiirtäkään sillä pelintekijät voivat varmasti vaivatta näihin lisätä tuen peliin kuin peliin (katso unreal3)
Myös modit ovat tuleet unrealin kautta konsolipelaajille joten alkaa edut kalleilla tietokoneilla jäädä vähiin.

Mitä järkeä on tehdä pc peli jonka vaatimukset vastaavat alta prosentin siitä mitä useimmat tietokoneet pyörittävät, puhumattakaan siitä että sekin pieni osa joilla peliä pyörittävä tuore tai kohtuu tuore pelikone on sen edes ostaa waretuksen sijaan?

timonsteri

Pisteet: +8

timonsteri sanoi:

Nersverin kanssa samoilla linjoilla. Konsoleilla pelataan, MacBook Pro:lla tehdään muut työt. :) Vaikka pidänkin enemmän hiirestä FPS-peleissä, silti en tattia huonona pidä. Hyvin se kapula hommansa hoitaa.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

En näköjään ole ainoa PC puolen ongelmiin kyllästynyt pelaaja, joka on vaihtanut pelikoneen Xboxiin. Tänä vuonna ainoa peli, jota olen PC puolelta jäänyt kaipaamaan on The Witcher ja sitäkin ollaan huhujen mukaan kovasti tuomassa myös XO:lle.

Vaikka hiiren ja näppäimistön jälkeen padi tuntuu vähän kömpelöltä, niin yllättävän äkkiä siihen tottuu ja etuna on myös se, että moninpeleissä kaikki on samalla viivalla. Enää ei parin sadan hiirellä ja parin tonnin koneella pelaavat kyykytä kaikkia muita, vaan kaikilla on yhtälaiset mahdollisuudet pärjätä. Sitä paitsi en missään vaiheessa PC:llä välittänyt CS:n kaltaisista reaktiotestiräiskinnöistä, vaan pidin enemmän Flashpointin kaltaisista taktisista moninpeleistä.

FINReko

Pisteet: +8

FINReko sanoi:

Tietyt pelit ovat konsolilla ja tietyt PC:llä parempia. Esim. räiskinnät PC:llä ja autopelit konsolilla. Itse olen jo niin tottunut padiin että en kaipaa hiirtä. Oma valintani siirtyä konsoleille on siksi että ei tarvitse alkaa päivittelemään tietokonetta kokoajan.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Tässäpä oma lyhyt tarina kuinka muutos PC-pelaajasta Xbox-pelaajaksi tapahtui.

Itsekkin olin vielä muutama vuosi sitten PC-pelaamisen vannoutunut kannattaja ja haukuin konsolit maanrakoon. Huonompi grafiikka, ohjaus, pelit jne. Aikoinaan harmitti myös vietävästi Halon siirtyminen Xboxin yksinoikeudeksi. Vannoin etten mokomaa menisi koskaan ostamaa.

Kaverilla tuli kuitenkin peliä kokeiltua, mutta se Xboxin alkuperäinen hirveä ohjain möhkäle siirsi Xboxin ostoa vuoteen 2003, jolloin ilmestyi ohjaimesta S-malli. Halo vei täysin mukanaan ja mielipide konsolipelaamiseen muttui kertaheitolla.

WoW sitten vei täysin mukanaan keväästä 2005 aina joulukuuhun 2006, jolloin oli aika siirtyä uuten sukupolveen 360:n voimin. Yhtä hyvin olisin voinut säästää rahaa uuden PC:n ostoon, mutta miksi maksaa yli 1000 e kun XO irtosi 400e hintaan. Ja toki syynä oli myös Halo3:n julkaisu.

Mutta nyt 360:n pelivalikoma on niin paljon parempi kuin vanhan boxin aikoinaan. Ensimmäisen vuoden aikana tuli yhteensä hankittua 11 XO:n peliä. Oblivionin, Bioshockin ja monet muutkin olisin hankkinut XO:lle vaikka PC:ni olisi niitä pystynyt pyörittämään. On vain yksinkertaisesti hauskempi pelata tärinäpadilla, 32 ” LCD-telkulla sängyllä löhöten. Ja onhan se Achievmenttienkin keräily mukava lisä pelaamiseen. Lisäksi XO:n kaverilista on loistava, kun pääsee tuttujen halo3 ja Cod4 pelaajien kanssa räiskimään.

PC:llä pelaamista en suinkaan aio lopettaa, kun vain ensin saisi rahat kasaan kunnon koneen ostoa varten. Ongelmana on, ettei PC:n ostolle ole todellista hinkua, kun XO:lle pelattavaa riitää ties kuinka kauan. Toki RTS pelit ovat edelleen ylivoimasesti luontevampia pelata PC:llä, enkä ala mitään karsittua versiota Crysikseta PC:lle ostamaan jos sellainen tulee. PC tulee pysymään 360:n rinnalla, mutta boxilla tulee varmaankin silti pelattua enemmän.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Call of Duty 4:n moninpeli on kyllä silkkaa parhautta, mitään peliä en ole jaksanut pelata yhtä montaa tuntia ja aina yhtä innoissani. Koneena on Xbox 360 ja padi sopii ainakin omasta mielestäni siihen peliin kuin nyrkki silmään!

Snakeleader

Pisteet: +7

Snakeleader sanoi:

Tässä taitaa olla se tilanne, että PC:llä on ehkä parempi grafiikka, mutta sitten joutuu ostamaan siihen kokoajan entistä parempia osia, tai sitten kokonaan uuden koneen, jotta PC pysyisi huippupelien parhaan grafiikan tasolla.Se voi tehdä jo jopa yli tonnin.

Mutta kun ostat esim. juuri Xbox 360:n, sinun täytyy kustantaa korkeintaan 500 € ja sillä sitten pärjätäänkin 5-10 vuotta.

Makukysymys tämähän on, kyllä mielestäni räiskinnät ovat parhaimmillaan kuitenkin PC:llä hiiren ja näppiksen ansiosta.Mutta se, kuinak paljon haluaa siihen kustantaa, on sitten kuluttajasta kiinni.

Mutta PC ei kyllä tule vielä kuolemaan pitkään aikaan…..

Jonttu_

Pisteet: +8

Jonttu_ sanoi:

Mielestäni yksi syy tähän voisi olla että nykyajan pelit vaativat niin hireät tehot, tai ainakin minun mielestäni. Mutta hyvähän pelintekijöille on (siis niille ketkä tekevät konsolipelejä) että konsolipelejä ostetaan. PS3:n pelitkin maksavat jo 70e kun ennen sait PS2:n pelin heti uutena n. 50 eurolla. PC:n plussa on minusta siinä että maksavat vähemmän mutta miinus siinä että vaativat korkeat tehot.

Niksu

Pisteet: +6

Niksu sanoi:

Niin kauan ku Wow ja CS elää niin pc-pelaaminen ei kuole ;)

Atezki

Pisteet: +9

Atezki sanoi:

Ei ne konsolit tapa pc-pelaamista, vaan waretus. COD4:nkin PC-versiota on varmaan warettettu toiset 400 000, eli puolet koko pelin kannasta. Ei ihmekään, jos julkaisijat eivät ole kovin innostuneita pc-versioista.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

tietysti itse kootessa saa valita parhaimmat osat juuri omaan käyttöön, mutta kaikki eivät jaksa nähdä kokoamisen vaivaa.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Järkevämpää on käyttää se 400€ pelikoneeseen n. kuudessa vuodessa, kuin päivittää tietokoneensa täydellisesti pelikelpoiseksi joka vuosi - tätähän se tarkoittaa jos haluaa kaiken saada pc-pelaamisesta irti.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

en tajua miks konsolien tatteja haukutaan fps-peleissä? nehän on just sopivat niihin, tosin maku kysymys > itte pelasin kunnolla pc:llä n.7 vuotta sitten kunnes konsolit veivät :)

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Ihan luonnollista että konsoli on ottamassa yleisönsä kun alkaa olla tuo teknologia kohillaan onhan pc ollu jo ihan tarpeeksi kauan se edellä käviä mutta tilanne muuttuu. Vaikkaikin itse olenkin juuri kääntynyt konsoleista pc pelaamiseen koska sain mahdollisuuden ostaa yyber tehokkaan peli pc:een ja vaikkakin tuo osien ostelu harmittaa kyllä mutta töissä kun käy ja on poikamies niin kyllä sitä rahaa on hassaa tälläiseen ylellisyyteen =)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Ihan luonnollista että konsoli on ottamassa yleisönsä kun alkaa olla tuo teknologia kohillaan onhan pc ollu jo ihan tarpeeksi kauan se edellä käviä mutta tilanne muuttuu.”

Tajutkaa nyt, että konsolit kehittyvät porrasmaisesti: aina tietyin väliajoin tulee edellistä huomattavasti tehokkaampi laite.
PC:t taas kehittyvät suoran mukaan, eli tasaista kehitystä koko ajan. Näin ollen on vain ajan kysymys, milloin PC on sekä hinnaltaan, että tehoiltaan parempi. Tämän päivän jälkeen meneekin se 3-5 vuotta PC:n hallinnassa, ennen kuin seuraava sukupolvi konsoleita tulee.

Ja pc:en saa uppoamaan rahaa, se on totta, mutta pienellä vaivalla ja maalaisjärjellä kuluja saa karsittua hyvinkin paljon. Ja jos mietitte konsolien hintoja, ovat ne halpoja siksi, koska peleistä kiskotaan alihintaisten laitteiden rahat takaisin. PC:llä maksetaan reaalihinta, kun mikään suuryritys ei manipuloi markkinoita, on olemassa vain tervettä kilpailua. PC:tä ostaessa ei siis ”jäädä velkaa” yrityksille, joten kaikki on suorempaa ja rationaalisempaa.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Roskaa, kuten Reinin suusta yleensä. Piratismi tappaa PC-pelaamisen, eivät konsolit. Piratismi ja p#skat geneeriset, aivottomat ja mielikuvituksettomat räiskintäpelit, joita tuntuu tulevan loputtomasti.

Chopperi

Pisteet: +9

Chopperi sanoi:

Tuo cod myi sen takia pc:llä huonosti koska kaikki vaan warettivat sen.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Warettajat sitä tappavat, eivät konsolit.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Aika sama kuten muullakin, kun olisi pitänyt taas päivittää tonnilla konetta, ajattelin että en tähän pelleilyyn enää ryhdy. Tulee niin kalliiksi ja kun pelit muutenkin suunnittellaan noita strategiapelejä ja tylsiä onlineropeja lukuunottamatta konsoleille, niin mikäpä siinä sitten. Vuosi sitten ostin 360:n enkä oikein haikaile pc -pelaamiseen takaisin. Tulee jopa ostettua pelejä kun vaihtoehtoja ei oikein ole.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Räiskintä pelit ehdottomasti ensisijaisesti ostan pc:lle jos pyörii hyvin. Tietenkin jos pc ei peliä hyvin pyöritä niin luonnollisesti hiiri näppis on parempi netti räiskinnässä. Ei se padi täysin paska ole. Vaikka hiiri onkin tähtäämisessä kaikella tasolla tärkemmin menisin jopa väittämään että padi vie aika pitkälti muussa. Esim likkuminen on tuontevampaa samoin kuin esimerkiksi kyykistymiset, erikois kranaatit. Kummassakin on puolensa, mutta silti codin tyylisessä pelissä kallistun siihen hiiri näppikseen juuri tarkkuuden takia.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Yllätys yllätys. Onhan tämä ollut jo vaikka kuinka kauan päivänselvä asia.
Jos haluat vaikka pelailla seuraavat 3 vuotta PC:llä käyttäen high grafiikoita niin saat kyllä reilut 1500€ investoida samantien ja joudut lopulta tyytymään lattiamattografiikoihin siinä missä konsoleilla optimointi sujuu loistavasti viimeiseen hengähdykseen asti. (esim. GT4 PS2:lla.)

Itselläni on High End PC ja ihan tyytyväinen olen, mutta tämä jää viimeiseksi peli-PC:kseni ellei mitään mullistavaa tapahdu.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

PC:llä en enää pelaa muuta kuin NetHackia, ADOM:a, Civilization 4:ää ja vanhoja Falloutteja. Jos pelin saa konsolille, ostan sen ennemmin sille. Säästyn järkyttävän hintaisilta järjestelmäupdateilta.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Mitä helvettiä noita miinuksia naputellaan kaikkeen?

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Piratismi tappaa Pc:n ei konsolit.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Tämä on todella harmillista.

Itse näen konsolien olevan melko rahastusta pitkällä tähtäimellä. Kun konsoli vanhenee ja tulee uusi versio, vanhemmalle ei enää pelejä tehdä. Eli on käytännössä pakko ostaa uusi konsoli jos haluaisi pelata uusia pelejä.

Tietokoneella se käy niin että aina välillä ostaa uuden osan että uudet pelit toimisi.

Ja miksihän tämäkin miinustettiin. Ihan asiallinen viesti.

jerskale

Pisteet: +9

jerskale sanoi:

En itkisi, vaikka pc pelien teko joskus loppuisi, koska en pelaa pc:llä, mutta kyllähän Wowi ainakin myy (ikävä kyllä).

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Näinhän se on. Konsolit vain ovat parempia pelissä kuin pelissä,tietysti on poikkeuksia,mutta pääasiassa kyllä.”

Taitaa olla kyseessä se, että pc:n omistajien on helpompi hankkia piraatti kuin xboxin, sillä liven pelaaminen vaatii usein aidon pelin…

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Ja miksihän tämäkin miinustettiin. Ihan asiallinen viesti.”

LuL , ja tuota sitten ei miinustettu … Mutta samaa mieltä olen..

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

SENSUURI KANAVA NRO.1

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

jep helpompi koodata konsolille ja ongelmiakin tulee vähemmän. Pc on huono ja aina liian tehoton vaikka tehoa olisi enemmäin kuin 2 x ps3:ssa niin ei pyöritä yhtä hyvin kuin yhdellä. windows vie liikaa tehoja, kunnes tulee vakavasti otettava kilpailija niin pc on tuomittu.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

”Itse näen konsolien olevan melko rahastusta pitkällä tähtäimellä. Kun konsoli vanhenee ja tulee uusi versio, vanhemmalle ei enää pelejä tehdä. Eli on käytännössä pakko ostaa uusi konsoli jos haluaisi pelata uusia pelejä.

Tietokoneella se käy niin että aina välillä ostaa uuden osan että uudet pelit toimisi.”

Halvemmaksi se tulee kuin ostaa se 2-4 kertaa kalliimpi PC jota pitää päivittää kokoajan.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Tämäkin on aihe mistä voi kinastella katkeraan loppuun. Se on vaan oma valinta miten rahansa tuhlaa…=)

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

mulle pc on xbox360, kun sille julkaistaan melkein kaikki sen hittipelit ja omistan pc:lle xbox360 ohjaimen

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Konsolit kelpaavat urheilupeleihin ja seurapeleihin. Strategia ja fps on ainoastaan pc:llä pelattavaa.”
Kuinka??? Ps3:lla on hiiri + näppäimistö tuki.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”Piratismi tappaa Pc:n ei konsolit.”
Niin, mutta lopullinen naula arkkuun on parhaimpien pelien siirtyminen konsoleille (mutta sekin piratismin takia…)… Sitten pc:lle tehään vaan jotain popcap-pikkupelejä….

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Räiskintä pelit ehdottomasti ensisijaisesti ostan pc:lle jos pyörii hyvin. Tietenkin jos pc ei peliä hyvin pyöritä niin luonnollisesti hiiri näppis on parempi netti räiskinnässä.”

tarkoitit varmaan nopeampi siis yliluonnollisen nopea verrattuna oikeaan ampumiseen.padillakin tulee ammuttua niin nopeasti ettei yksikään sotilas siihen oikeassa elämässä pystyisi että on padi ainakin realistisemman tuntuinen ja käteen parempi ku hiiri+näppis mikä on muuhun tarkoitukseen tehty.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

ite pelaan puuceella jonkun verran, mutta enimmäkseen xlootalla. haloossa ja codissa padi ohjaus on tehty tosi hyvin. ja onhan se mukavaa kun ampuu niin ohjain tärisee, tulee sitä fiilistä.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Playstation3sella voi pelata aika montaa fps peliä näppis-hiiri yhdistelmällä.

Amigan haamu kummittelee näköjään pahasti edelleen ja kosto Microsoftia ja IBM PC klooneja vastaan näköjään on tulossa vihdoin 20 vuoden jälkeen.

Toivottavasti Playstation 3sen kaltaiset konsolit yleistyvät, sillä mitä ne tekevät muuta kuin levittävät Amigan kanssa tehtyjä laitteisto ratkaisuja nyky ihmisille. Kiitos siitä Sonylle, että tälläinen amiga pappa saa vielä nähdä vastaavan kaltaisen laitteen nousun maailmalla.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

On se kumma, kun täysin asialliset kommentit, joissa nyt satutaan kehumaan pc:tä, miinustetaan pois samalla kun yksinkertaiset, yksioikoiset ja täysin perustelemattomat konsolien kehumisviestit saavat plussaa. Herätkää fanipojat, ei miinustelussa ole kyse mielipiteestä vaan ulkoasusta ja asiallisuudesta!

Ette te voi tulevaisuudessa työelämässä ja muualla vain lakaista vastakkaisia mielipiteitä maton alle. Opetelkaa hyväksymään kaikkien mielipiteet olivat ne sitten kuinka ristiriidassa omienne kanssa. Jos jotain vastaansanomista on niin sanokaa se älkääkä vain suoralta kädeltä poistattako viestejä.

Miinustelu on todellakin vain keino peeloilun ja trollailun kitkemiseen. Plussia toki voitte laittaa mielipiteidennekin mukaan, ne eivät ’sensuroi’ kenenkään viestejä muiden luettavista. Sitä paitsi, peeloilu ja trollailu kyllä pysyvät palstalla, mutta konsoleja kritisoivat kommentit jostain syystä tuppaavat katoamaan melko nopeasti.

Custom

Pisteet: +7

Custom sanoi:

”Näinhän se on. Konsolit vain ovat parempia pelissä kuin pelissä,tietysti on poikkeuksia,mutta pääasiassa kyllä. Olen itsekin aikoinani ollut kova PC pelaaja,mutta nykyään on ääni muuttunut kellossa.”

En voi sanoa olevani täysin samaa mieltä, ehkä siksi koska olen pääasiallisesti FPS, RTS ja RPG pelaaja. Sen kyllä sanon että pelit kuten AC, MGS jne. en voisi edes kuvitella pelaavani PC:llä.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Piti myös mainita, että 8800 GT hakkaa tällä hetkellä 500€ sekä 700€ näyttiksiä testeissä. Ja tuon näyttiksen hinta tippuu varmasti jossain välissä sinne alle 200€ pintaan jolloin voi vaikka ostaa toisen samanlaisen ja tehdä SLI kytkös, jolloin tuon aika pro setti ja pyörittää Crysistä todella hyvin. Aftonbladet testasi 8800 gt:tä ja yksi testipeleistä oli Crysis joka pyöri yhdellä 512MB kortilla hyvin 1600xXXXX resoilla.”

Itseasiassa ei tod. hakkaa. 8800GT:n ankarasti kellotettu versio pääsee lähelle GTX:ää ja Ultraa.
http://www23.tomshardware.com/graphics_2007.html?modelx=33&model1=859&model2=722&chart=318

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Himopelaaja:”Jeps. Ei ole tullut FPS peleissä minullakaan hiirtä ja näppistä ikävä. Nopeasti voi tappaa vihulaisia COD 4 ja olenkin sitä pelkästään vain badilla pelannut,koska en näe tarvetta hiirinäppis yhdistelmälle.”

Kokeile pelata tietokoneella veteran-tasolla ensin hiirellä, ja sen jälkeen liitä koneeseen padi. Eiköhän se ikävä aika pian tule. ;)

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Joo voisivat vielä kääntää Boksille tämän Vampire - Bloodlinesin, sit ei PC:eel enää mitään tekisikään

saarto

Pisteet: +7

saarto sanoi:

Konsoleilla olen pelaillut jo vuosia, ei tarvii muuta kun heittää kiekko koneeseen ja pelit pyörii aina samalla laitteella. Ei mitään turhaa laitteiston päivitys rumpaa.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Eikös konsoleillekkin saa näppiksen ja hiiren jostain nevadasta ostettua. Ainakin monissa vanhoissa konsoleissa tämä oli mahdollista… Tatilla varmaankin pärjää hiirtä vastaan todella hyvin! 8D

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Cod4:sta myyty pc:lle 400 000 kipaletta ja waretettu noin sama määrä…ei ole kyllä kovin hyvät luvut missään suhteessa.

Cod4 on myynyt jopa ps3:llakin yli miljoona kipaletta kuukausi pari sitten.

Red Dragon

Pisteet: +7

Red Dragon sanoi:

Luulenpa että PC-puolen piratismi on yksi syy miksi konsolien pelit näyttäisivät menestyvän paremmin. Varsinkin Microsoftin päätös bannata livestä modatut konsolit auttaa varmasti konsolipelien piratismin leviämistä vastaan. Lisäksi konsolia ei tarvitse olla päivittelemässä puolen vuoden välein raudan osalta.

halofani

Pisteet: +5

halofani sanoi:

Mark puhuu totta. Konsolit ovat järkevin valinta koska konsoleita ei tarvitse päivittää koko ajan ja grafiikkakin on alkanut näyttämään samalta kuin pc:n. Onhan pc:llä modit ja hiiri+näppis ohjaus mutta ne ovat vähittelen siirtymässä konsoleille. UT 3 on niittä ensimmäisiä pelejä jolla voi pelata konsolilla hiiri+näppis ohjauksella ja ladata modeja tietokoneella ja ehkä tulevaisuudessa modeja pystyy tekemään konsoleillakin.

Restless

Pisteet: +3

Restless sanoi:

Vi*tu näit peeloja täällä. Pitäis kieltää nää kommentit ei boardilaisilta..

OsKu

Pisteet: +7

OsKu sanoi:

Mitä sitä kieltämään, konsolit ovat valtaamassa alaa. Pc oli ennen vallassa, nyt tulevaisuudessa asiat saattavat kääntyä ihan eri suuntaan.

akitus

Pisteet: +5

akitus sanoi:

Konsoliversion nettipeli on valovuoden jälessä PC: versiota. kuhan konsoli versiot saahaan kuntoon niin toi voi pitää paikkaansa. mut kaikki jotka pelaa netissä konsoli + pc versioita tietää et konsolit ei oo lähelläkään!

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Pelasin itse ennen 80-luvulla tietokonepelejä Commodore 64:lla ja Amigalla, konsolit tuntuivat vanhanaikaisilta mutta kun aika ajoi ohi Commodoreista, konsolit tuntuivat kätevimmiltä pelikoneilta, minua ei kiinnosta viritellä PC koneen rautaa aina uusimpaan ja kalleimpaan että pelit pyörisivät siedettävästi.
Pelikonsolit ovat yhtä helppoja pelikoneita kuin 80-luvun kotitietokoneet :)

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Hetikun wowi ja cs tulee pleikalle ja strategiapelit siirtyy konsoleille niin ainakin pc:n pelit on kuoleita.

taddels

Pisteet: +5

taddels sanoi:

Itse en enää pelaa PCllä niin paljon. Konsoleita minulla riittää muutamaan otteeseen, niitä on vaan niin helppo pelata. Ja rentouttavaa. Riippuu tietenkin minkälaista peliä pelaa. Joskus kuitenkin tuntuu että PClle on enemmän pelejä mutta, Consoleissa on enemmän fiilistä ainakin omasta mielestä.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Ei pc mihinkään kuole, niinkuin on jo useaan kertaan sanottu; erilaiset modit pitävät pc:n hengissä ja hiiri ja näppäimistö, jotka tosin saa ps3:seen ja xbox 360:seen, mutta saa pc:heenkin padin. Sitä paitsi nykyisistä konsoleista ps3 ja xbox 360 pohjautuvat pitkälti pc:n rautaan ja konsolit lähentyvät tehoiltansa ja ominaisuuksiltaan kokoajan pc:tä. Itse olen sekä pc että xbox 360 pelaaja ja kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Mun mielestä toi ”FPS pelejä en pelaa ilman hiiriä ja näppistä” -ajattelutapa on todella vanhanaikainen. Luulen että moni tämän mielipiteen edustajista ei ole edes tutustunut nykyajan pädiohjaukseen, sillä PS1 -ajoista on tapahtunut melko paljon edistystä.

Halo: Combat Evolved näytti jo vuonna 2002 että padillakin voi pelata räiskintäpelejä, ja vielä erittäin toimivasti.

Tottakai hiiri/näppisyhdistelmällä on helpompi pelata, mutta pelatessani Shadowrunia (Xbox 360 & PC multiplatformpeli) löylytettiin me PC ja Xbox360 pelaajia ihan yhtä lailla turpaan.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

onko ihme kun pc pelaajat varettaa pelejä niin älyttömästi…

Lopettaisivat vain kokonaan pclle pelin tekemisen

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Vi*tu näit peeloja täällä. Pitäis kieltää nää kommentit ei boardilaisilta..”

Kylläpä vain boordilaisetkin osaavat aivan samankaltaisen peeloilun, että sikäli… Miten olisi, jos kiellettäisiin kaikkien käyttäjien kommentit?

Agathon

Pisteet: +6

Agathon sanoi:

Konsolit on kaiken hupi. Kaiken lisäksi ainakin itselläni on konsolilla käytössä kotiteatterivehkeet ja suurempi näyttö mitä PC:n puolella - joten fiilistely nyt vaan on helpompaa konsolilla. PC:llä sitten hoituu RTS pelit ja kasuaali wowittaminen. Dawn of War yms. kun PC:llä on hauskempia. Tosin, oma PC ja 360 elävätkin sopusoinnussa keskenään eivätkä tappele - toisin kuin monilla muilla näemmä.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Kovat jätkät pelaa pc:llä. Nyhveröt pelaa konsolilla, kun ei ole varaa ostaa hyvää konetta tai ei osaa kasata itse hyvää sellaista.”

ajat muuttuu ennen nämä nörtit oli naurettavia rasvatukkia pullonpohja laseiseen ja nyt kovia jätkiä :)

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Hei miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, konsolit on hyviä, ja jokainen kommentti jossa pc:tä ei parjata saa miinukset :D

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

itsehän ostin pc:lle viisi (5) ihan aitoa cod4;ää. että repikääpä siitä. Ei pc mihinkään ole kuolemassa, etenkin hyviä moninpelejä tullaan aina ostamaan ja pc:llä elää modiyhteisö mitä konsoleilla ei tulla ikinä koskaan näkemään. Lisäksi ”oikeita” simulaattoreita ei konsoleilla ole pahemmin näkynyt, eikä raskaampia strategiapelejäkään. Itseasiassa ne oikeat HC pelaajat mistä tuossa artikkelissa puhuttiin tulevat aina pysymään edellä mainitusta syystä PC:llä. Pete Peruspelaaja ja massat innostunevat toki entistä enemmän konsoleista. Mutta mitäpä se minua haittaisi ;)

ja tosiaan pc:t maksavat, mutta mitäs sitten? toiset vaihtavat autoa parin vuoden välein, toiset laittavat 10 000 euron kotiteattereita vaikka rahaa ei olisikaan. itse päivittelen pc:täni ihan tyytyväisenä.

himopelaaja

Pisteet: +5

himopelaaja sanoi:

Olen pelannut kuule veteran tasollaCOD 4 läpi ja ihan vain badilla,joten se siitä ikävästä.

Tämä oli suunnattu tuolle yhdelle vierailijalle.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

näppis+hiiri=orkut

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

En nyt sanoisi että oikeat HC pelaajat pysyy aina PCllä. Major League Gaming (www.mlgpro.com) pitää huolen ainakin tällä hetkellä Xbox360 pelien HC puolesta, ja olen kuullut että kyllä PS3 CoD4 (miksei myös Xbox360) tarjoaa melko kilpailullisia klaanimatseja.

Ja konsoleilla on esimerkiksi Call of Dutyssa paljon enemmän pelaajia kuin pcllä, ja tämä myös moninkertaistaa HC-pelaajien määrän. Ei ne PC-pelaajatkaan muutu Pena Peruspelaajiksi kun he konsolin ostavat, eli vähemmän yleistystä ja enemmän asiaa kiitos!

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Toivottavasti seuraavassa GTA:ssa on sivutehtävä, jossa saa käydä sekä konsolisotaa, että PC-sotaa. Pelintekijöiden olisi tärkeää huomata tämä, sillä niin paljon intohimoa ja fanaattisuutta kuin myös asiallista faktaa näihin asioihin liittyy. Uskon, että olisivat suosituimpia sivupelejä.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

konsolisota on melko turhaa, luulisi kaikkien tietävän ettei ne vannoutuneet PS3/X0 fanipojat vaihda ”puolta” vaikka kuinka teh internetsin ihmelapsi NaapurinRaineri93 solvaa sitä konetta mitä ei äiti suostunut ostamaan.

Anteeksi jos nyt jollain on käpy pyllyssä tai hiekkaa pinpassa ja ottaa tästä herneen nenään, mutta näin se vaan on että turha siitä oman konsolin paremmuudesta on taistella.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Molemmat löytyvät aidon tosipelaajan työkalupakista ja siitä ei edes tarvitse lapsellisesti vääntää kättä. Konsoli on seura- ja urheilupeleihin ainoa oikea väline, kun taas pc:tä konsolit eivät kykene haastamaan fps- ja strategiapeleissä. Ne jotka tyytyvät vain toiseen niin luonnollisesti jäävät paljosta paitsi, mutta milloinkahan pc on lakannut toimimasta siinä suuressa taulutelkkarissa? Tuntuu olevan erikoisia taulutelkkareita jengillä kun ei pc toimi niissä. Itseltä löytyy vielä tykki lisukkeeksi 7.1 äänentoistolla ja eipä ole estänyt pelaamasta sen enempää pc:llä kuin konsolillakaan. Eikös kaikki pelikoneet ole meille pelaajille lisää eikä suinkaan päinvastoin.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Luonnollisesti paremmat pelikoneet tappaa ajan myötä huonommat pelikoneet, mutta wii tappaa hc-pelaamisen.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

No voi kiva juttu kuulla

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Kovat jätkät pelaa pc:llä. Nyhveröt pelaa konsolilla, kun ei ole varaa ostaa hyvää konetta tai ei osaa kasata itse hyvää sellaista.”

:D:D :D hahhaahaahaa mul on 5 vuotta vanha kone mut oon repiny siit kaik tehot irti ja ostan uusii osii. mut selvä totuus on et noi nörtit pelaa just nimenomaa pc:tä (empä oo paljoo konsoli nörtteist kuullu) ja kaiken maailman massa pc tykittäjät ne pelaa nuhjusil peeceil verkos jotaa paskoi pelei ku kunnon xbox 360 mies saatta käyttää tietokonetta ihan muuhun tarkoitukseen mut sit ku haluu pitää hyvän peli illan gears of war:ss ynnä muus nii pelaa 40 tuumasel taulu telkkaril ja kotiteatteril tiimipelaa kunnon äijien kaa verkos. et siin alkaa pc tykittäjien hymy hyytyä ku ovat nii kateellisii konsolipelaajille :D

BaronVonArse

Pisteet: +1

BaronVonArse sanoi:

ainakin Shadowrun pelissä oli cross platform ominaisuus jossa Xbox360 ja Windows Vistan omistavat pc pelaajat saivat ottaa yhteen. Itse en huomannut mitään eroa siinä pelasiko vihulainen boxilla vai pc:llä. Itse pelasin tatilla ja ihan hyvin pärjäsin :P

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!