PlayStation 3 räjähtävään nousuun tänä vuonna?

PlayStation 3 räjähtävään nousuun tänä vuonna?

Eemeli Rekunen Kirjoittanut 25.02.2008 Eemeli Rekunen

Sonyn Scott Steinberg uskoo, että PlayStation 3 näyttää mahtinsa tänä vuonna. Steinbergin mukaan Blu-rayn voitto formaattisodassa ennustaa loistavaa tulevaisuutta myös PlayStation 3:lle.

Steinberg myös kertoo, että PS3 alkaa olla ensisijainen kehitysalusta Xbox 360:n sijaan ja uskoo, että Wiin tehojen puute tulee entistä selvemmin esiin tulevina vuosina, joka laskee sen osakkeita reilusti.

Steinbergin mukaan Microsoft ei ole myöskään onnistunut saavuttamaan tarpeeksi suurta etumatkaa, vaikka se julkaistiinkin vuosi ennen PS3:a. ”Sony ei kuitenkaan ole vielä valmis juhlistamaan voittoa, mutta tällä hetkellä tulevaisuus näyttää erittäin valoisalta”, Steinberg päättää.

Lähde: Next-gen

Tuoreimmat uutiset

Atarilla suuria paljastuksia - Nämä pelit ilmestyvät ensi vuonna (2) 02.12.2008 18:08
Ghostbusters, Riddick ja paljon muuta
Peligrafiikan vallankumous on pian täällä (35) 02.12.2008 15:31
Aito 3d-grafiikkaa mullistaa alan
Japanilaiset ovat seonneet kannettaviin konsoleihin (19) 02.12.2008 14:28
DSi myy järjetöntä vauhtia
DC Universe Online tulee vuonna 2010 (8) 02.12.2008 12:10
Sonyn MMO-peli vuonna 2010
Call of Duty: World at Warin suosio ilmiömäistä (44) 02.12.2008 12:02
Call of Duty myy hyvin

103 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Ok…Eri lähteiden mukaan 360:lla on 7-10 milj. myydyn konsolin etumatka vielä PS3:een…ja suunnilleen saman verran se oli kun PS3 tuli markkinoille. Wiillä sitten yli 10 miljoonan etumatka.

Joten tuskinpa PS3:sta mitään pääkehitysalustaa tulee, kuten viime sukupolvessa PS2 oli. Tietenkin paljon riippuu siitä oppivatko pelifirmat vihdoin helpommin tekemään pelejä PS3:lle. Mutta tietenkin Sonyn mies omaa konsoliaan hehkuttaa.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

niinkö ? Tänä vuonna alkaa tulee ps3 kovia pelejä ja home palvelukin avataan. Jossei Microsoft kehitä ulkoista blu-ray asemaa jää ps3 ainoaksi blu-ray soitin pelikonsoliksi. Ja eikös Lucasarts kertonut, että kaikki heidän pelinsä ruvetaan tekemään ps3 alustalle ja siitä sitten portataan boxille ? PS3 todellakin räjähtävästi nousee tänä vuonna.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

KEN KESTÄÄ TOTUTTAA KEN EI! itse ainakin uskon tämän vuoden olevan ps3:n vuosi

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

PS3: Resistance 2, Killzone 2, Motorstorm 2, Final fantasy XIII , GT5, Africa, MGS 4 jatkanko listaa?

Vierailija

Pisteet: +10

Vierailija sanoi:

Ostakaa ne molemmat konsolit ni ei tarvitse tapella ku pikkulapset.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Aika pitkään saa vielä odotella pankin räjäyttämistä. GT5 ja FF13 lähinnä sellasia jotka itteä kiinnostaa.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Yhä useampi asiantuntija povaa BD:lle lyhyttä elinkaarta.Sitä toivoisi että PS3 pystyisi myymään pelikoneena, ei BD-soittimena, koska silloin on mielestäni pelikonsolin punainen lanka kadonnut.Mutta kuten näistä Sonyn kommenteista usein huomaa, heille formaattisodan voitto PS3:n avulla on tärkeintä.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Aika sen näyttää kuka vie voiton eli ei ole mitään järkeä tässä vaiheessa alkaa spekuloimaan. Tilanne voi olla mikä tahansa muutaman vuoden päästä. Eikä sillä ole oikeastaan vitunkaan väliä kumpi voittaa vaan sillä että tulisi mahdollisimman paljon hyviä pelejä jokaiselle.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Too much, too early. Pullonkaulana vaikuttas olevan vielä hyvin myyvä PS2. Ehkä ensi vuonna asia on toisin, tai sitä seuraavana, tai sitä seuraavana. Nimenomaan toivoisin PS3:n myyvän pelikoneena.

Marquez

Pisteet: +13

Marquez sanoi:

Sanotaan nyt vaikka näin, että en ihmettelisi jos näin tapahtuisi. Ainakin pelitarjonnalta paljon potentiaalisempi vuosi PS3:lle, kuin XO:lle (imo of course). Wiin tuleviin peleihin en ole tutustunut, joten siitä en sano mitään.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Wiin olen omistanut nyt jo julkaisupäivästä asti. Ihan mukavaa pelattavaa kyllä on mutta nyt pitäis hommaa joku toinen sen kaveriksi. 360 kiinnostaa peliensä vuoksi mutta PS3 tosiaan on se Blu-ray….

Grandmaster

Pisteet: +7

Grandmaster sanoi:

Joo ei ehkä vielä kannatakkaan juhlistaa voittoa.
Väsyneen tuntunen kaveri.

RuleZ

Pisteet: +13

RuleZ sanoi:

Aika sen näyttää

falcon030

Pisteet: +9

falcon030 sanoi:

Ainahan se on niin, että jos kaksi kauppiasta vierekkäin myy silliä joka on kalastettu samasta paikasta, kummankin mielestä juuri se oma silli on paljon parempaa kuin kilpailijalla.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

X360 on köyhien poikien laite. Jäbät tulee sitte tähänkin ketjuun itkemään katkerana faktoja vastaan, kun oma halppisboksi ei tykitäkkään tulevaisuudessa niin lujaa kuin pitäisi.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Ainakin Steinbergin arvio kuulostaa realistisemmalta kuin Micrsoftin pomojen uhominen :D

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Ps3:lla on paska pelit”.

Sulla huono suomi.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Kovasti SP3 omistajat kokevat kuitenkin vuotuisen Live-maksun kovaksi kustannukseksi”.

Kuulostaapa melko katkeralta mongerrukselta tämäkin. Taitaa itseäsi vaan vähän kirpaista, kun joudut pulittamaan itsesi kipeäksi live-palvelusta, kun samalla PS3:n omistajat nauttivat nettipelaamisesta ilmaiseksi.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Huvittavinta taas kerran on se, että henkilö joka on kirjoittanut yllä olevan kommentin ei todennäköisesti itse rahoittanut laitettaan. Se on aina teinit ja ylihemmotellut varhaisnuoret jotka laukovat tuollaista roskaa, koska eivät ole koskaan joutuneet itse todella painimaan rahan kanssa”.

”Vai onko perät kyse siitä, että olet niin huolestunut oman laitteesi tulevaisuudesta että kaikkia pitää sättiä? Vähän niin kuin vakuuttaa itsellesi että se oli hyvä ostos? Olisihan se harmillista jos olisit erehtynyt hypen voimalla ostamaan 700 euron hintaisen verkonpainon”…

Nettipokerilla rahoitettu laite. En tiedä onko painimista rahan kanssa vaiko ei, riippuu taidoista. Tällä hetkellä kukaan PS3:n omistava henkilö ei voi pahemmin olla huolissaan konsolinsa tulevaisuudesta.

Sinun kommenteista päätellen et ole ollut tekemisissä PS3:n tai sen ominaisuuksien kanssa, jos todella yrität vakuuttaa itsellesi, että kyseessä on silkka 700€ verkonpaino.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Sonyn Scott Steinberg uskoo, että PlayStation 3 näyttää mahtinsa tänä vuonna.”

Jahas. Sinänsä melko yllättävä näkökulma. Voisimme vielä kysyä vaikka Microsoftin ja Nintendon tyyppien mielipiteitä. Ehkäpä sitten voisimme syväluodata konsolimarkkinoiden tulevaisuutta.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

PS3 on TODELLINEN olohuoneen viihdelaite!
XBOX 360 on PELKKÄ pelikone.
Arvatkaa HUVIKSENNE kumpi on parempi?
EHDOTTOMASTI PS3!!!!!

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Steinberg myös kertoo, että PS3 alkaa olla ensisijainen kehitysalusta Xbox 360:n sijaan”

”Ja mihinkähän tilastoihin tämäkin väite perustuu?”

Lucasarts ilmoitti PS3:n olevan tulevaisuudessa ensisijainen kehitysalusta PS3, tosin eipä muut tahot ole vastaavaa vielä ilmoittaneet.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Sanokaa mun sanoneen mutta Nintendo vetää pisimmän korren. Ai miten niin? No siten niin että siinä vaiheessa ku ps3:n ja XO:n hinta laskee järkevälle tasolle niin Wiistä tulee seuraava malli ulos tän päivän raudalla joka on halpaa siinä vaiheessa. Näin ollen Wiin paras myyntivaltti eli hinta pysyy edullisena myös tulevaisuudessa. Nykyiset hd-grafiikat kyllä kelpaa vielä sittenkin kun näistä pskolmosista ja boxeista tulee supernextgen versiot ulos huippukalliiseen hintaan mitä ei osta ku hätäsimmät tekniikkafriikit.

Itse kannatan kyllä ps3:sta sillä siinä on tarvittavat ominaisuudet niin peli- kuin leffalaitteeksikin :) Kiinnostavia pelejäkin on suurinpiirtein yhtäpaljon kuin XO:lla(muutama)

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Katsotaan asiaa vuoden päästä miten kävikään.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Jos ps3 menee ohi (xboxista), niin toivottavasti microsoftin fanit ovat valmiit nielemään tappionsa
julistettuaan oman konsolinsa ”voittoa” ympäri viime vuoden. Olen itse seurannut erinäisiä konsolisotia niiden alkuhämäristä saakka ja uskon kyllä että ps3 menee ohi, mutta ei suurella marginaalilla. Wiin kannatus saattaa myös heiketä seuraavan parin vuoden mittaan, ellei nintendolla ole vielä joitain suurempia ässiä hihassa.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Jep, vaikka sony-pomo vähän liikaa hehkuttaakin, niin olen samoilla linjoilla tyypin kanssa. On nimittäin selvää että blu-ray tulee antamaan todella kovaa myyntiapua ja katsomalla ps3:n tulevia yksinoikeusjulkaisuja ei voi muuta kuin nauraa noille xboteille jotka väittää ettei ps3:lle tuu kunnon pelejä.

Tässä ”pieni” lista ps3:n tulevista yksinoikeusjulkaisuista jotka tulevat ilmestyessään olemaan todella kovan luokan julkaisuja (suurin osa ilmestyy sitäpaitsi jo 2008):

MGS4
MGS Online
GT5/prologue
UT3
Killzone 2
LBP
Resistance 2
Haze
Star Ocean 4
Wipeout HD
Tekken 6
L.A. Noire
Yakuza 3
Wardevil
GOW3
The Agency
Twisted Metal
Afrika
The Getaway
Motorstorm 2
Socom Confrontation
Heavy Rain
Final Fantasy XIII
White Knight Chronicles
InFamous

Al87

Pisteet: +1

Al87 sanoi:

PS3 tulee olemaan tämän vuoden 1# konsoli. Xbox 360 oli viime vuonna ja Wii on tehnyt tasaista jälkeä.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Steinberg myös kertoo, että PS3 alkaa olla ensisijainen kehitysalusta Xbox 360:n sijaan”
”Ja mihinkähän tilastoihin tämäkin väite perustuu?”

lukaiskaa:

http://www.konsolifin.net/uutinen.php?site=ps2&id=4346

On puhdasta faktaa että pelien kääntäminen PS3:lta XO:lle on helpompaa, kuin toisinpäin. Suurin osa pelinkehittäjistä tuleekin jatkossa toimimaan multiplättäreiden osalta juuri tällä tavalla, sillä myyntilukujen jatkuvasti tasoittuessa ei ole taloudellisesti järkevää tehdä multiplättäreitä ”vanhalla”-kaavalla jossa XO-versio käännetään hutaisemalla ps3:lle jolloin sekä pelaajat (paskempaa laatua kuin olisi mahdollista) että julkaisijat (huonolaatuinen käännös myy heikosti) joutuvat kärsimään.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”PS3:n on hyvä myydä nyt kun sitä vielä joku haluaa”

Pakko sanoa, että paska puhetta. Itse en todellakaan aio keräillä mitään datatavaraa, en peleinä, enkä Blu-Ray leffoina. Näin ajattelee todella moni muukin. Se on niin paljon mukavampaa omistaa jotain kiinteää alkuperäispakkauksessa, kuin jonkin tiedoston koneella.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”PS3:n on hyvä myydä nyt kun sitä vielä joku haluaa:”

Heh! Tuo linkissä oleva teksti on sitä perinteistä analyytikkojen paskapuhetta. On aivan varmaa ettei videoiden latauspalveluista ole vielä pitään aikaa todellisiksi haastajiksi fyysisille formaateille, sillä kuinka moni oikeasti uskoo että ”naapurin Matti” haluaa ladata megasella laajakaistallaan 50 gigan teräväpiirtovideoita, saatika kun hän ei ole ikinä tehnyt vastaavaa edes musiikinkaan kohdalla.

Täytyy olla aika kova boxifanittaja, jos tosissaan uskottelee itselleen että jostain marginaalisesta Liven videokaupasta tulee koskaan todellista haastajaa maailmanlaajuiselle levyformaatille jonka takana seisoo lähes kaikki suurimmat eletktroniikka-/studiojätit…

Leise

Pisteet: 0

Leise sanoi:

Pelithän ne ratkaisevat, ja tämän perusteella PlayStation 3 ei tule voittamaan yhtään mitään. Myyntivoitoista en toisaalta sitten sano juuta enkä jaata.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Heh! Tuo linkissä oleva teksti on sitä perinteistä analyytikkojen paskapuhetta.”

Entä jos saman kertoo Applen perustaja Steve Jobs :)
OTE:
”Downloads, not physical media, are the future of HD content consumption. So said Apple CEO Steve Jobs”

No samapa tuo, mutta olisi ihme jos kehitys vain pysähtyisi ja tähän jäätäisiin.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”miksi ihmeessä kukaan enä ostaisi vanhaa tekniikkaa
eli XBOXia?”

No varmaankin ne ostavat boxin, joita kiinnostavat Gears of War, Halo, Mass Effect, Alan Wake, Fable jne…eihän se boxi myy luotettavuudensa tai tekniikkansa takia, vaan nimenomaan pelien.

Mutta turha teille pleikkarifaneille on sitä selittää, kun ette kuitenkaan kuuntele…

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”eipä muuten montaa vasaraniskuu kestäny tuo ps3..kyl oli nautinto pistää palasiksi moinen kakkalaitos…”

eipä muuten montaa vasaraniskuu kestäny tuo XO..kyl oli nautinto pistää palasiksi moinen kakkalaitos…

Huomaatko kuinka rakentavaa? :)

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

” Huomaatko kuinka rakentavaa? :)”

Kato ku ei o rahasta homma kiinni…huomenna testaan wii:n kestävyyttä….

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Pelithän ne ratkaisevat, ja tämän perusteella PlayStation 3 ei tule voittamaan yhtään mitään. Myyntivoitoista en toisaalta sitten sano juuta enkä jaata.”

Heh, olet ilmeisesti hyvin perehtynyt ps3:n pelitarjontaan haukkuessasi tulevan vuoden parasta yksinoikeusvalikoimaa konsolien heikoimmaksi? Noh mikäs siinä jos multiplättäripelit kelpaavat boxipojuille noin hyvin.

Mitä tulee taas tuohon ”pelithän ne ratkaisevat”-heittoon, niin ainakaan tämä ei toteutunut viime vuonna XO:n kohdalla, sillä todennäköisesti koko historiansa kovimmista julkaisuista (Halo3 MassEffect ym.) huolimatta kyseinen konsoli ei edes päässyt ps3:n ohi kokonaismyynneissä.

Leise

Pisteet: 0

Leise sanoi:

”todennäköisesti koko historiansa kovimmista julkaisuista (Halo3 MassEffect ym.) huolimatta kyseinen konsoli ei edes päässyt ps3:n ohi kokonaismyynneissä.”

Tähän käy yksi hyvä vanha sanonta; kärpäset pitävät paskasta. Ilmeisesti ihmiset haluavat mieluummin kiduttaa itseään keskinkertaisilla peleillä, kun on saatavilla myös oikeasti laadukkaita Xboxin pelejä.

Heikko se PS3:n pelitarjonta on edelleen, paistoi tätä asiaa sitten rasvassa taikka kasviöljyssä.

Atezki

Pisteet: +7

Atezki sanoi:

”Sonyn Scott Steinberg uskoo…”

Eiköhän tuo kerro tarpeeksi uutisesta.

Mutta kyllä miehen puheissa perää on. Blu-Ray:n voitto varmasti auttaa myynneissä ja tänä vuonna pitäisi tulla monta PS3:n yksinoikeutta(MGS4) ja monta muuta multi-platformiakin(GTA4), jotka kaikki auttavat koneen viemistä hyllyiltä.

Snakeleader

Pisteet: +8

Snakeleader sanoi:

Pakko sanoa että olen samaa mieltä äijän kanssa.PS3:n yksinoikeuspelit tänä vuonna ja seuraavan vuoden alussa ovat kyllä paljon kovempia kuin Xbox 360:n tai Wiin.

Mutta silti siinä asiassa olen eri mieltä herra Steinbergin kanssa että ”Wiin tehojen puute tulee entistä selvemmin esiin tulevina vuosina, joka laskee sen osakkeita reilusti.” Jos Super Mario Galaxy on niin hienon näköinen peli, niin miten siitä voi taso laskea?Onhan Wiin grafiikka monen mielestä huonompaa kuin PS3:ssa ja Boxissa, mutta eikös loppujen lopuksi itse pelaaminen ole se tärkein juttu?…….

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

No niin lapset, lopettakaas se tappelu. Ostakaa molemmat koneet niin ei tarvitse olla kade.

Riepu

Pisteet: +5

Riepu sanoi:

Hieman kyllä saa fanipoikia tuo teksti esiin koloistaan. Hyvää kyllä tekisi jos PS3:sta tulisi se ”ensisijainen” kehitysalusta ja lisää yksinoikeuspelejä. Toivoisin kyllä PS3:n nousua kilpaan kunnolla mukaan. Tämän pitäisi taata kaikille konsolille hyvät panostukset jos voitto on mielessä.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Julkaisusta lähtien olemme odottaneet PS3:n räjähtävää nousua.”

Oikeesti? Täytyy olla kyllä aikamoinen jauhoaivo jos odotti viimevuonna räjähtävää nousua ps3:lta, oli meinaan sen verran kova hinta ja heikompi pelitilanne että laite ei käynyt kaupaksi kuin kovimmille peli- ja leffafriikeille. Nyt tilanne on taas täysin päinvastainen - hinnanalennuksien myötä ps3 on hinta-laatusuhteeltaan ylivoimainen ja blu-rayn voiton jälkeen laite on alkanut myymään huomattavasti paremmin ja tulee varmasti jättämään XO:n taakseen niin pelivalikoimansa kuin myyntiensäkin (tosin sen se tekee jo nyt) osalta.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Joo alkaa toi boxipojujen ”no ku sille ei oo hyvii pelei!!” lässytys kuulostaa jo aika naurettavalta. Tuo toteamus oli ymmärrettävä vielä noin puoli vuotta sitten, mutta todella pelirikkaan loppuvuoden jälkeen tuo kuulostaa yhtä säälittävältä fanitukselta kuin Wiin tehojen haukkuminen. Tosin tänä vuonna taitaa nuo boxipoikien haukut osua omaan nilkkaan, sillä on se XO:n yksinoikeusvalikoima sen verran surkeaa katseltavaa verrattuna ps3:n vastaavaan.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”ps3 on paska”
”Ps3:lla on paska pelit”.
”Mutta edelleen tätä grilliä ostetaan vain
leffakäyttöönkin!!!!
Long live gaystation”
”Julkaisusta lähtien olemme odottaneet PS3:n räjähtävää nousua.”
”LOL BOXI VOITTAA LESBOT ”
”ps3:nen on paska grilli ”

Ilmeisesti tämä XO:n vajoaminen sekä myynneissä että pelijulkaisuissa ps3:n alapuolelle on ajanut nämä kateelliset fanittajat argumentaatiossaan näinkin alhaiselle tasolle. :(

…Pieni vinkki näille ahkerimmille spämmääjille:

Teette sekä itsestänne että konsolinne käyttäjäkunnasta naurunalaisen postaamalla tuollaisia säälittäviä trollauksia, joista paistaa läpi silkka kateus haukkumaanne konsolia kohtaan.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Tosin tänä vuonna taitaa nuo boxipoikien haukut osua omaan nilkkaan, sillä on se XO:n yksinoikeusvalikoima sen verran surkeaa katseltavaa verrattuna ps3:n vastaavaan.”

No enpä nyt siitä PS3:n valikoimasta tiedä, toki MGS4 ja Killzone 2 (Hazesta multiplatform?) ilmestyvät, mutta seuraava FF ja GT5 jäävät todennäköisesti ainakin Euroopan osalta vuoteen 2009. Toki myös LTB saattaa yllättää myynneillään.

Ja turha alkaa haukkumaan 360:n tämän vuoden pelivalikoimaa surkeaksi. Kuitenkin tulossa yksinoikeudella Gears of War 2, Fable 2, Ninja Gaiden 2, Halo Wars, Lost Odyssey, Splinter Cell Conviction, ehkä Alan Wake. Ja tietenkin ne GTA4:n lisäepisodit ;). Kyllä molemmille konsoleille riittää tänäkin vuonna pelattavaa

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”ps3 on paska”
”Ps3:lla on paska pelit”.
”LOL BOXI VOITTAA LESBOT ”
”ps3:nen on paska grilli ”
Tekken = kuraa. SF5 parempi
”GT5 = tuskin mitään uutta
MGSS4 = ylihypetetty”
Long live gaystation”
”XBOXILLE ON KAIKKI YKSIN OIKEUS PELIT PALJO PAREMPII PASKATION 3:SEN”

Floppi3-nulikka is back! :D

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Ilmeisesti tämä XO:n vajoaminen sekä myynneissä että pelijulkaisuissa ps3:n alapuolelle on ajanut nämä kateelliset fanittajat argumentaatiossaan näinkin alhaiselle tasolle.

Teette sekä itsestänne että konsolinne käyttäjäkunnasta naurunalaisen postaamalla tuollaisia säälittäviä trollauksia, joista paistaa läpi silkka kateus haukkumaanne konsolia kohtaan”

Samanlaista se meno oli myös HD-DVDn tappio uutisissa. PS3 fanittajat laukovat täyslaidallisen pskaa samanlaisilla naurettavilla kommenteilla. Samanlaisia pellejä löytyy kummaltakin puolelta.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

joo vähän semmonen hytinä on että ps3 saattas rueta nouseen vaikka ihmettelen kyllä miksi, näin pelaajana :) , koska eihän sille ole eres kunnon pelejä? (

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

lisäys edelliseen> mielipide kysymys :)

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”ootte työ pleiskari fanit vaa nii tyhmii ku luotatte kaikes noihin japsipaskojen tekeleisiin (pleikkarit on sonyn ja sony on japsien yritys) annan teille pleiskarin omistajille hyvän vinkin ostakaa länsimaisen microsoftin xbox 360.”
Mikä vika japseissa?

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

wii:stä en tykkää ja ps3 blu-ray:n ja prosessorin takia hommasin.. joten ainakin minulle ps3 tulee olemaan parempi

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

””ootte työ pleiskari fanit vaa nii tyhmii ku luotatte kaikes noihin japsipaskojen tekeleisiin (pleikkarit on sonyn ja sony on japsien yritys) annan teille pleiskarin omistajille hyvän vinkin ostakaa länsimaisen microsoftin xbox 360.””
Mitä hittoa sä selität? On yleinen tapa puhutella japanilaista elektroniikkaa länsimaalaista parempana. Länsimaissa ei taideta valmistaa edes Hd-telkkuja.. Microsoft on tunnettu järjestelmä virheistään (mm. Windows 2000 )

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”MGSS4 = ylihypetetty”
On sitä varaa sanoa yli hypetetyksi, ainoastaan fanit ovat siitä toisilleen hypettäneet ja yleisesti tiedetään mgs-pelien olleen hyviä. Ja miten se voi olla yli hypetetty, varsinkin kun peliä ei ole vielä edes tullut? Haloa ylihypetettiin kaiken maailman energia juomilla ja netin/telkun mainoksilla… Entäs mgs4? onko sillä ollut tälläistä?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”ps2 myi viime sukupolven konsoleista parhaiten pääosin siksi ,että sitä mainostettiin ylivoimaisesti eniten sekä xbox oli monelle perusjunteille tuntematon kapistun(kaikki muistivat ps1:sen) ja plastation 2:lla oli eniten pelejä , mutta silti xboxin pelit olivat huomattavasti laadukkaampia ja hienompi grafiikkaisempia kuin ps2:sen eikä hintakaan ollut pari vuotta julkaisun jälkeen kaliimpi kuin ps2:sen (itse asiassa halvempi ottaen huomioon että ps2:sen suoritus tekniikka on huomattavasti vanhempaa kuin boxin) ja PS2:sta voitaisiin sanoa että ne ketkä ovat hakeneet viime aikoina halvempaa vanhan sukupolven konsolia ja ostaneet ps2:sen ovat täysidiootteja perusmassa kansalaisia. vanha xbox maksaa nimittäin nykyään noin 60-70 euroo ja ps2:nen 179!!! eli lähes kolme kertaa enenmän vaikka on kaikin puolin paskempi (pelien maarää lukuunottamatta)tämä on silkka fakta.”

- xboxin valmistus on loppunut, samaten pelit sille alustalle

- Ps2:lla oli ylivoimaisesti enemmän ja parempia pelejä

- Ps2:n ohjain oli paljon pelaaja ystävällisempi kuin boxilla

- Teho erot huomasi merkittävästi vain muutamissa peleissä.

- ps2 maksaa nyt ja pian paljon vähemmän kuin väittämäsi.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Paljon puhetta Sonyn suunnasta, mutta missä on ne pelit? Ei niitä kyllä ole nipallakaan kuin Brawl, mutta XO:lla on Alan Wake, Gears 2, Fable 2, Halo Wars ja Ninja Gaiden 2.”
Tuo on niin laiha hittipeli lista ettei siitä kannata puhua. Halo wars on luullakseni strategia peli, eikä se ole siis samanlainen kuin Halot, eli ei takuita siitä.
GeOW 2 on varma onnistuja, samoin ninja gaiden 2.
Fable 2 ja Alan wake ovat niin pimennossa ettei niistä voi juuri mennä takuuseen.

Ps3:lle tulee aika varman päälle hyviä pelejä, mutta pari joiden suhteen ei voi olla varma…

Wiillekkään ei ole tulossa hirveän paljon hyviä pelejä, mutta kyllä; niitäkin tulee….
Brawl on ”jumalpeli” siinä missä mgs4:kin ps3:lla.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Sonyn akkutuotannon ”laadun” tuntien PS3:lla voi tosiaan olla hyvinkin ”räjähtävä” tulevaisuus.”
Shit nigga! Nyt mun pitää varmaan ostaa jonkin toisen valmistajan akku mun ps3:een!!!!!!
Ironian huipentuma on xbox-fanboyna puhua ps3:n huonosta laadusta, joissa on wii:n kanssa markkinoiden parhain laatu (taisi olla ps3:lla jokin 0.1 % vähemmän hajoamista).

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Jep, vaikka sony-pomo vähän liikaa hehkuttaakin, niin olen samoilla linjoilla tyypin kanssa. On nimittäin selvää että blu-ray tulee antamaan todella kovaa myyntiapua ja katsomalla ps3:n tulevia yksinoikeusjulkaisuja ei voi muuta kuin nauraa noille xboteille jotka väittää ettei ps3:lle tuu kunnon pelejä.

Tässä ”pieni” lista ps3:n tulevista yksinoikeusjulkaisuista jotka tulevat ilmestyessään olemaan todella kovan luokan julkaisuja (suurin osa ilmestyy sitäpaitsi jo 2008)”

Listan jätin lainauksesta…
Taisit unohtaa Unchartedin ja Heavenly swordin jatko-osat.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Blu-ray-leirin tulisi nopeasti laskea hintoja sekä valmistajien alkaa tuottamaan soittimia, sillä muuten koko formaatin suosio saattaa jäädä hyvinkin vähäiseksi…

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Kyllä ps3 jyrää!!! Varsinkin kun uusin ff tulee myyntiin.

lassi-gamer

Pisteet: +4

lassi-gamer sanoi:

Tämä vuosi on varmasti parempi PS3:lle kuin, viimevuosi, huippuluokan pelitarjonnan ja Blu-rayn voiton ansiosta.Tuskin se ihan murskaa kilpailijansa, mutta kilpailu on varmasti kovaa Wiin ja PS3:n välillä.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Julkaisusta lähtien olemme odottaneet PS3:n räjähtävää nousua.”

”Samoin Xlootan kohdalla (en silti tunnustaudu minkään firman fanboyksi)…”

Tämä on totta, ja kumpikin yhtiö toitottaa vuorotellen yltiöpositiivisia tulevaisuudennäkymiä. Kummaltakaan tätä suurta nousua ei olla nähty. Xbox on siitä paremmassa tilanteessa, että se on myynyt enemmän kuin PS3, ja se ei tarvitse suurta myynninnousua samalla tavalla kuin PS3.
Vaikka PS3:n myynti nousisi Blurayn voiton takia, ei se missään nimessä tarkoita sitä, että se Xboxista ohi mennessäkään ”voittaisi” näiden kahden taistelun. Konsolin määrittävät sen pelit, ja pelejä tekevät studiot ovat kiinnostuneet paljon enemmän softamyynnistä kuin konsolimyynnistä, koska he tottakai ottavat huomioon sen vaihtoehdon, että tietty prosentuaalinen osuus Playstationeista on puhtaasti Bluray-soittimia.
Tätä kohtaa Sonyn kannalta voi parantaa vain huippunimikkeet, joita tänä vuonna toivottavasti nähdään.

Ja jokainen joka täällä puhuu että ”tänä vuonna tulee sitä ja tätä pleikkarille ja tätä ja sitä Xboxille”, tuossa ei ole mitään järkeä. Peli ei ole minkään arvoinen ellei se ole myynnissä, ja kuten olemme aikaisemminkin nähty, voi hypetetyinkin peli olla täysi floppi.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Hyvä. Jos tämä ”ennustus” toteutuu, niin Wiin hinta luultavasti laskee, ja sitten voin viimeinkin ostaa sen. Ei sillä etteikö rahaa olisi, mutta kaikki pitää saada mahdollisimman halvalla totta kai…

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

naurettavaa keskustelua kirjoittajien keski-ikä on varmaan 10.v kun lukee noita tekstejä mitä ihmiset kirjoittaa säälittävää hommatkaa elämä

Tuamas

Pisteet: +1

Tuamas sanoi:

Erikoinen uutinen, sonyn tyypiltä kysytty mitä mieltä omasta laitteesta, mitä vaan voi sanoa mutta tuloksia pitäs saada…

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Se ps3:en nousu tiedettiin jo ennen julkaisua. Ps3 on luultavasti pitkäikäisin tämän hetken konsoleista ja tulee nousemaan ajan myötä kärkeen. Itse omistan 360:in ja ostan ps3:en tämän vuoden aikana. Eipä tarvi alkaa vit**ilemaan ps3:en omistajille ja pääsee pelaamaan molempien konsoleiden pelejä.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

AnXa:

Olkaa hyvät ja jatkakaa. En ole muutamaan vuoteen lukenut yhtä hauskaa viestiketjua…

Al87

Pisteet: +4

Al87 sanoi:

Kyllä on alhaista keskustelua täällä.

Xbox 360:lle on loistavia pelejä ja tällä hetkellä laajempi skaala kuin PS3:lle.

Mutta nyt tänä vuonna, PS3:lla on kovempi lista tarjottavana. Blu-rayn tuomaa etua ei voi myöskään kiistää. PS3 tullee ottamaan reilusti Xboxia kiinni ja jopa menemään ohi.

P.S. Monet kuluttajat eivät halua ostaa HD-elokuvia datamuodossa. Kuluttaja haluavat jotain konkreettista(käsinkosketeltavaa, jos 10v. eivät tiedä)

MGS4 ei todellakaan ole ylihypetetty peli. MGS on niin rakastettu sarja, että ”hypetyksen” hoitavat fanit jotka rakastavat sarjaa.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”P.S. Monet kuluttajat eivät halua ostaa HD-elokuvia datamuodossa. Kuluttaja haluavat jotain konkreettista(käsinkosketeltavaa, jos 10v. eivät tiedä)”

No tämäkin voi muuttua riippuen markkinoiden kehityksestä latausmuotoisissa tuotteissa

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Tässä ”pieni” lista ps3:n tulevista yksinoikeusjulkaisuista jotka tulevat ilmestyessään olemaan todella kovan luokan julkaisuja (suurin osa ilmestyy sitäpaitsi jo 2008):

MGS4
MGS Online
GT5/prologue
UT3
Killzone 2
LBP
Resistance 2
Haze
Star Ocean 4
Wipeout HD
Tekken 6
L.A. Noire
Yakuza 3
Wardevil
GOW3
The Agency
Twisted Metal
Afrika
The Getaway
Motorstorm 2
Socom Confrontation
Heavy Rain
Final Fantasy XIII
White Knight Chronicles
InFamous”

Täytyy kyl myöntää et on sillä plegelläkin tulossa kovaa pelattavaa. Boxin juuri ostaneena en kyllä ite vielä pysty hankkimaan kyseistä konetta, mut kattoo sit ens jouluna kun hinnat on laskenu lisää ja noita listassa olevii pelei on alkanu ilmestyy.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”No tämäkin voi muuttua riippuen markkinoiden kehityksestä latausmuotoisissa tuotteissa”

Tietysti kehitystä tapahtuu, mutta kun muistat kuinka hidasta tuo kehitys on ollut ladattavan musiikinkin kohdalla (on ollut tarjolla koko 2000-luvun, eikä ole vieläkään ole todellinen haastaja levyjen kokonaismyynneille), niin voit kuvitella kuinka hidasta se tulee olemaan huomattavasti monimutkaisemmissa videolatauspalveluissa, jotka ovat haasteellisia jo yksinkertaisesti siitä syystä ettei yksikään palvelu tarjoa laadultaan samantasoista materiaalia kuin mihin blu-ray kykenee. Ja jos tarjoisikin olisi tiedostokoot niin järkyttäviä (25-50gt) ettei kenenkään laajakaistanopeudet/aika riittäisi niiden ostamiseen.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Eikö Nintendo puhunut hetki sitten jotain samansuuntaista.

halofani

Pisteet: +1

halofani sanoi:

Yhtiöiden pomot voivat sanoa vaikka mitä mutta tulevaisuuta ne eivät ennusta. Playstation 3 on hyvä blue ray laitteena mutta entäs sitten ne halvemmat blue ray laitteet. Mitä järkeä sitten ostaa edes ps3:sta blue ray leffojen katselluun jos saa halvemmalla laitteen. Ja ne konsoleita ostetaan pelien takia ei elokuvien. Tottakaihan kannataa kehitää peli ensin ps3 sitten kehittää xbox360:lle kun se on helpompaan kuin tekeminen toisin päin. Wiin menneminen ohi on joka päivä entistä epätodennäköisempään, sillä se myy ilman pelejäkin kuin häkä.

Wespa

Pisteet: +3

Wespa sanoi:

”Ok…Eri lähteiden mukaan 360:lla on 7-10 milj. myydyn konsolin etumatka vielä PS3:een…ja suunnilleen saman verran se oli kun PS3 tuli markkinoille. Wiillä sitten yli 10 miljoonan etumatka.”

Johtuisikohan siitä, että PS3, tuli n. vuoden myöhemmin markkinoille, joilloin X0:ta oli myyty jo reilusti?

Homma on tasaantunut ja selvästi kääntymässä PS3:n puoleen varsinkin, kun tämä uusi formaattisotakin voitettiin Sonyn pussiin.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Now it’s official, you are sick.
Pelatkaa sillä omalla koneellanne ja antakaa muitten pelata omillaan.

Jos joku haluaa pelata PS3:lla, so?
Jos joku haluaa pelata Xbox360:llä, so?
Entä jos joku toisaan haluaa heiluttaa Wiin kapulaa, so?

Itse olen konsolini valinnut ihan sen pohjalta mille tulee itseäni eniten kiinnostavat pelit. Siinä on kenenkään fanboyn, oli sitten ps, box tai nintsukka fanittaja.

En saa kiksejä halosta, en hypi ilosta brawlin tahtiin ja mua ei pätkääkään kiinnosta mikään muu tosta ps3:n listasta kuin MSG 4.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Piti sanomani:

Itse olen konsolini valinnut ihan sen pohjalta mille tulee itseäni eniten kiinnostavat pelit. Siinä on kenenkään fanboyn, oli sitten ps, box tai nintsukka fanittaja, huudella mitään, kaikuu kuuroille korville.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Ja turha alkaa haukkumaan 360:n tämän vuoden pelivalikoimaa surkeaksi. Kuitenkin tulossa yksinoikeudella Gears of War 2, Fable 2, Ninja Gaiden 2, Halo Wars, Lost Odyssey, Splinter Cell Conviction, ehkä Alan Wake. Ja tietenkin ne GTA4:n lisäepisodit ;). Kyllä molemmille konsoleille riittää tänäkin vuonna pelattavaa”

Olisi hyvin mielenkiintoista tietää, mitä Fable 2 ja Lost Odyssey tuossa listassa tekevät? No, Lost Odysseyn ymmärrän siinä mielessä, että tekijänä on hyvin talentti ryhmä, mutta en muuten. Ja kun ottaa vielä huomioon senkin, että ryhmän edellinen peli oli pettymys. Fable 2:sta taas en käsitä alkuunkaan. Ensimmäinen Fable oli niin ylihypetetty peli kuin mitä maa päällään pystyi kantamaan, ja siitähän ei sitten seurannutkaan muuta kuin valtaisa mahalasku. Peter Molyneux osaa totta vie puhua, mutta keskittyisi nykyään enemmän siihen pelien tekemiseen niinkuin silloin ennen vanhaan.

GTAIV:n lisäepisodeilla ei taas ole penninkään arvoa, ne eivät tule ratkaisemaan yhtään mitään. Jokseenkin älytöntä olettaa, että ladattava lisämateriaali olisi niinkin arvossaan kuin mitä sen täällä oletetaan olevan.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Wii ei ole mikään konsoli, se on vaan hauska seuraleikkipeli. Ei siihen mitään järkevää pelattavaa kunnon pelaajalle löydy.

Wii:n myyntiä pitäisi verrata hyppynarujen tai monopolipelien myyntiin, eikä PS3:een.

Xbox on taas kovaa ääntä pitävä hajoava romu, josta ei ole muuhun kuin aikaansaamaan katkeria kommentoijia nettisivuille.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Ostakaa ne molemmat konsolit ni ei tarvitse tapella ku pikkulapset.”
Hieno asia ku suomalaisilla sitä rahaa on, mutta allekirjoittaneella pikkulapsella ei riitä rahat edes yhteen.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Ps3 on yhen sukupolven x360:ta edellä kun niin tehokas se on ^^. Kohta kukaan ei enää tee xbox360lle pelejä, kun sitä pidetään samassa arvossa ps3een verrattuna kun ps1:ta ps2:een

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!