MotorStorm 2 -debyyttivideo on täällä…katso!

MotorStorm 2 -debyyttivideo on täällä…katso!

Thomas Puha Kirjoittanut 12.03.2008 Thomas Puha

Sonyn MotorStorm-ajopeli saa jatkoa. Ensimmäinen peli on yksi PlayStation 3:n myydyimmistä pelejistä ja se ylitti viime vuonna ainoana PS3-pelinä yli 10 000 kappaleen myynnin Suomessa, mikä on merkittävä saavutus kun ottaa huomioon, että peli ja konsoli julkaistiin maaliskuun lopussa.

Pelin kehittänyt Evolution Studios valmistelee paraikaa MotorStorm 2:ta, jonka kaavaillaan ilmestyvän syksyn lopussa tai viimeistään jouluksi. Ensimmäinen peli sijoittui kokonaisuudessaan aavikolle, mutta jatko-osa tulee tarjoamaan paljon enemmän visuaalista vaihtelua. Kisat käydään trooppisella saarella, jossa on viidakkoa, rantaa, tulivuoria ja jokia. Ratoja on yhteensä 16 ja ne sisältävät jälleen monia erilaisia reittejä.

Luvassa on esimerkiksi neljän pelaajan jaetun ruudun offline -moninpeli ja aiempaa huomattavasti laajempi 16-pelaajan nettipeli. Kaikki vanhat ajoneuvot tekevät paluun. Uutena ajoneuvona jatko-osassa on jättimäinen monster truck.

Katso MotorStorm 2 Teaser -traileri alta. Traileri on toteutettu CGI/tietokonegrafiikalla, eikä siis sisällä pelikuvaa, jota pitäisi ilmestyä lähikuukausina. Olisi tietenkin ollut k iva nähdä sitä jo nyt. Varsinaisen pelin grafiikka ei kovin paljoa trailerin grafiikasta jää jälkeen, mutta valitettavasti emme saan julkaista pelistä minkäänlaisia kuvia, mutta lisää infoa ja kuvia seuraa Pelaajassa myöhemmin keväällä.

MotorStorm 2 ilmestyy PlayStation 3:lle syksyllä.

banner

Tuoreimmat uutiset

Skeittausta Wiin tasapainolaudalla 12.05.2008 13:46
Skate It
Tässä on seuraava Taru Sormusten Herrasta 12.05.2008 13:15
Lord of the Ring: Conquest -kuvia
Microsoft lyttää Sonyn ja PlayStationin 12.05.2008 11:16
Bensalla tulta vastaan
Call of Duty 5 yllättää? 12.05.2008 09:50
Ei enää toista maailmansotaa?
Perjantaikevennys: Peliohjain laitettiin tehosekoittimeen - katso! 09.05.2008 14:39
Will it blend?

39 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Looks Cool ! Viidakkamaasto

mikke

Pisteet: +12

mikke sanoi:

Loistavaa! Pidin ensimmäisestä osasta ja offline moninpeli on hyvä uudistus.

pizzza44

Pisteet: +12

pizzza44 sanoi:

voihan tuo ihan hyvä peli olla… ainakin eka oli ainakin kokeileman perustella ihan viihdyttävää aikansa…

Snakeleader

Pisteet: +12

Snakeleader sanoi:

Oujeah.Olen todella innoissani.Rupesin ensin ihmettelemään kun tulin tänne sivustolle, että mikä musta juttu tähän tuli, mutta sitten kun näin että siinä luki Motorstorm 2 teaser, olin innoissani.Hieno juttu Pelaajalta!

Viidakkomaasto näyttää ainakin teaserissa hyvältä.16 rataa on myös hyv määrä jos verrataan vaikka 1 osaan.Odotan suuresti peliä, vähintäänkin tämän jälkeen.

OnePound

Pisteet: +2

OnePound sanoi:

”Nyt jos ei paska lennä seinään niin minä lennän”

Joku raja mainoksillekkin…

Riepu

Pisteet: +8

Riepu sanoi:

Viidakkopainoitteisuus hakkaa kyllä ensimmäisen osan tylsät kalliot. Tässä voi olla kova peli.

Mainoskenne muutne pomppii ainakin minulla Firefox 2:sta käyttäen jatkuvasti silmille, mikä meinaa sitä, etten saa mitään tehdyksi. Rasittavaa.

Harri_Pelaaja

Pisteet: +11

Harri_Pelaaja sanoi:

Cookiet päälle niin ei hypi - vai hyppiikö?

Ei pitäisi näkyä kuin kerran per käyttäjä.

177542-1

Pisteet: +11

177542-1 sanoi:

Hyvältä näyttää. Toivottavasti räjähdyksiä ei ole unohdettu, kun ei niitä tässä trailerissa näytelty.

Riepu

Pisteet: +7

Riepu sanoi:

Kyllä näyttäisi keksit olevan päällä. Tiedä sitten syrjivätkö sivunne sitten minua.

Atezki

Pisteet: +7

Atezki sanoi:

Peli kuulostaa ja näyttää hyvältä. Viidakko antaa mahdollisuudet vaikka minkälaisiin kikkailuihin ratojan kanssa(joita toivottavasti käytetään), eikä ns. realistisuudesta tarvitse huolehtia, kunhan vain tekevät mahdollisimman nautittavan pelin.

Toivon kuitenkin että he tuovat jonkun uuden pelillisen elementin mukaan, sen sijaan että vain maisemat vaihtuisivat ja itse ajaminen olisi samanlaista kuin ennenkin.

patePate

Pisteet: +8

patePate sanoi:

Tuohan näytti varsinaisen hyvältä! Varsinkin kun kamera hilautui vähitellen kohti saarta mereltä päin, se näytti tosi aidolta. (:

Snakeleader

Pisteet: +8

Snakeleader sanoi:

Riepu, minullakin hyppi tuo Mozillassa kokoajan, mutta parin kerran jälkeen loppui.Itseäkin rupesi tuo ihmetyttämään, mutta ei se enää ”häiritse”.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

ooh pelaajakin saanu tilt.tv-tyyppisen videointron sivulleen. en kyllä erityisemmin pidä. uutiset ne on jotka etupäässä täällä kiinnostaa.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Huokaus…

Silmääni tirahti kirkas ilon ja nostalgian kyynel, johon oli sekoittunut myös surun haituvia, kun tuo viidakkomaja romahti yhden autoista päälle… Harpoon Islands… voi milloin näemme Sonylta seuraavan Rollcagen?

Vastaus: Emme milloinkaan, koska mielikuvitusautot on vähän niinku out. Niitä saa olla vain FPS-peleissä. Jos auton hallinta on epärealistista on niiden ulkoisesti oltava tosielämän puitteissa ja toisinpäin.

I’ll shut up now.

Kuuti0

Pisteet: +8

Kuuti0 sanoi:

Pelihän näyttää mahtavalta! :D ja biisikin loistava tossa taustalla, Pendulum - Tarantula ;)

Kane

Pisteet: +8

Kane sanoi:

Vaikutti mukavalta. Mutta kun on viidakko ja tuollaiset puumajat kaatumassa niin tulee ajatelleeksi, että toivottavasti ei tule graafista ylilatausta silmille tai muutenkin. Hitaammissa peleissä tuskin olisi(crysiksen viidakko esim) mutta tässä ajetaan ja lujaa ja joka puolella vilisee pienet lehdet ja puskat nopeasti ja puumajoja kaatuilee. Mutta uskon pelintekijöitten ammattitaitoon joten eiköhän sitä ongelmaa ei paljoa pitäisi olla..
Hieno toi uutiseen lisätty video-ominaisuus!

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Rahaa pitää pelaajalehdenkin tehdä. Eipä yks mainos voi näin kovia angsteja nostattaa.. jossain isommissa pelisivuissa niitä kokosivun mainoksia tungetaan joka väliin. Kestäähän siinä joku 4 sekuntia ennen kun löytää sen nappulan mistä pääsee klikkaamaan eteenpäin.. blah.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Adblock Plus plugin FF2:lle, niin jo loppuu mainokset. IE:llekin pitäisi joku vastaava löytyä…niin, ekan Motorstormin demoa vain kokeilleena kiinnostusta löytyy myös jatko-osaa kohtaan…

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Aika julma video.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Taas tuli eilen väännettyä silmät sumiana tuota MotorStormia joten täallää ainakin odotetaan kovasti jatkoa.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Kyllä vaikuttaa laadukkaalta. Miksi boxille ei tule tän tyylisiä ajopelejä? Pitänee juuri tän takia harkita PS3 ostoa.

Fatality

Pisteet: +8

Fatality sanoi:

Ihan hienohan tuo olisi alkuvideoksi peliä esittelemään ja viidakkomiljöö paljon mielenkiintoisempi kuin ykkösen aavikko ja hiekka.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

ostat siis kun tulee wiille? Et siis pääse ikinä pelaamaan tätä peliä.

JayeizH

Pisteet: +6

JayeizH sanoi:

Vaikuttaa paremmalta kuin ensimmäinen. Siis sen perusteella että ajetaan viidakossa. Tosin en ole kummoisemmin pelannut ensimmäistä osaa, joten tämä on sitä kuuluisaa ja turhaa ”mutua”.

OsKu

Pisteet: +5

OsKu sanoi:

No ainakin teaseriin on panostettu.

Slobberi

Pisteet: +2

Slobberi sanoi:

Jää kyllä kauppaan pölyttymään, niin kuin eka osakin.. Oli semmosta kuraa, että huhhuh.
Jopa Colin McRae Dirt oli parempi.

Alluxus

Pisteet: +4

Alluxus sanoi:

Kyllä on odotukset korkealla. Viidakko maisemat sopivat peliin loistavasti. Ja vihdoinkin split-screen modi on mukana. Tätä peliä tulee varmasti väännettyä kavereiden ja broidien kanssa.

tumex

Pisteet: +3

tumex sanoi:

Koska se mainossivu poistuu?

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

4 kerta kun se mainos tulee nenän eteen.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Jää kyllä kauppaan pölyttymään, niin kuin eka osakin.. Oli semmosta kuraa, että huhhuh.
Jopa Colin McRae Dirt oli parempi.”
Hohoo, sai sen vuoden ralli peli tittelin (pelattavuus on erinomainen, mutta muutaman olelllinen asia puuttuu)… Samaten se kuuluu myydyinpien listaan.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Huokaus…

Silmääni tirahti kirkas ilon ja nostalgian kyynel, johon oli sekoittunut myös surun haituvia, kun tuo viidakkomaja romahti yhden autoista päälle… Harpoon Islands… voi milloin näemme Sonylta seuraavan Rollcagen?”
Totta, kävi juuri eilen mielessä kun muistelin ps1 pelejä, Rollcage oli kyllä mahtava… Siitä on saatava psp:lle versio TAI vähintäänkin ladattavaksi storeen…

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Hehee! Tämänkin takia kannattaa ostaa PS3!
Ei riemulla rajaa kun buggylla ajaa. MÖTÖRSTÖRM ROCKS!

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!