Houser: GTA IV:stä vallankumouksellinen

Houser: GTA IV:stä vallankumouksellinen

Eemeli Rekunen Kirjoittanut 21.04.2008 Eemeli Rekunen

Rockstarin Dan Houser toivoo ihmisten pitävän Grand Theft Auto IV:stä. Houserin mukaan Rockstar on pyrkinyt siihen, että hyppy PS2:n GTA-peleistä GTA IV:ään olisi yhtä suuri kuin hyppy kaksiulotteisesta GTA:sta GTA 3:een oli.

Dan Houserin mukaan on myös tärkeää, ettei GTA-nimellä ryöstökalasteta: ”Tästä syystä GTA on edelleen arvokas brändi kymmenen vuodenkin jälkeen. Me emme tee uutta GTA:ta vuoden välein tai käännä peliä kaikille mahdollisille alustoille.”

Houserin mukaan Grand Theft Auto -elokuvaakaan ei ole tulossa, sillä hän näkee sarjan lähinnä hyvänä pelinä, ei elokuvana. Viime vuonna Eminemin huhutiin asettuvan GTA-elokuvan päärooliin, mutta huhuilta katkottiin siivet nopeasti.

GTA IV julkaistaan PS3:lle ja Xbox 360:lle 29. huhtikuuta.

Lähde: Variety ja CVG

Tuoreimmat uutiset

Japanilaiset ovat seonneet kannettaviin konsoleihin (11) 02.12.2008 14:28
DSi myy järjetöntä vauhtia
DC Universe Online tulee vuonna 2010 (5) 02.12.2008 12:10
Sonyn MMO-peli vuonna 2010
Call of Duty: World at Warin suosio ilmiömäistä (28) 02.12.2008 12:02
Call of Duty myy hyvin
Nyt se on virallista: Uncharted 2 tulee! (41) 02.12.2008 11:49
Game Informer -lehti paljastaa
Katso traileri seuraavasta Halosta (24) 02.12.2008 11:40
Lataa traileri!

34 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Grand Theft Auto on jo elokuva (http://www.imdb.com/title/tt0076100/) vaikka ei suoranaisesti peliin liittyisikään…

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”GTA IV:stä vallankumouksellinen”

no shit man…

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”Me emme tee uutta GTA:ta vuoden välein tai käännä peliä kaikille mahdollisille alustoille.”

Tuota… miten sen nyt ottaa. :D

Vierailija

Pisteet: +13

Vierailija sanoi:

Mietin jo tässä, että mitä meille ei ole kerrottu uudesta pelistä? R*:n linjahan on nyt GTA IV:n tapauksessa, että eipäs paljasteta liikaa.

Mitä mullistavaa tulemme kokemaan 29.4.2008?

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

”San Andreaksessa alkoi kylläkin jo haiskahtamaan paha toistaminen”

Saints Row on se joka toistaa. GTA:ssa on aina ollut uusi teema lukuun ottamatta storieksia. Tällä kertaa lähestytään aihetta itäeurooppalaisen maahanmuuttajan näkökulmasta.
Toki tehtävät ovat samanlaisia, mutta GTA IV:ssä niihin on tuotu reippaasti lisää syvyyttä.

Älä siis tuomitse ennen kuin olet pelannut peliä.

Talvitie

Pisteet: +11

Talvitie sanoi:

”Houserin mukaan Rockstar on pyrkinyt siihen, että hyppy PS2:n GTA-peleistä GTA IV:ään olisi yhtä suuri kuin hyppy kaksiulotteisesta GTA:sta GTA 3:een oli.”

Edes vahvimmat fanilasit naamalla eivät saa meikäläistä vakuuttuneeksi tuosta.

Hienoa jos ovat tuohon pyrkineet, mutta tuskimpa ihan noin korkeaa tavoitetta saavuttavat.

”San Andreaksessa alkoi kylläkin jo haiskahtamaan paha toistaminen. Jotenkin on vaikea uskoa, että GTA4 olisi yhtä suuri edistysaskel kuin GTA3 aikoinaan oli.”

San Andreas tarjosi omasta mielestäni vielä uutta, mutta sitten Liberty City- ja varsinkin Vice City Stories olivat tylsiä esityksiä.
Jälkimmäinen lähinnä kömpelön päähahmon ja lukuisien bugien takia.

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Loistava peli on tulossa jokatapauksessa.

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Älä lue, liian pitkä noin lyhytjännitteiselle ihmiselle!

”Eihän NHL tai FIFAkaan toista itseään, aina on paljon uutta, eikä vanhaa näy pelissä ollenkaa.”

Ei kai sitten, mutta melkein samat pelaajat siellä samaa peliä vuodesta toiseen pelaavat. Mitään ei menetä, jos ei joka vuosi uutta peliä osta.

Sen sijaan jos olisin jättänyt vaikkapa GTA:SA:n väliin, en olisi päässyt tutustumaan lainkaan gangstakulttuuriin. Se olisi ollut melkoinen aukko yleissivistyksessäni. Vertaa nyt sitten tätä jääkiekkopeliin, josta julkaistaan joka vuosi päivitys, niin ehkä alkaa ajatus itää siellä pääkopassa sullakin. Lisäksi muiden GTA-hahmojen aiemmat elämänvaiheet ja syy, miksi tilanne päätyi sellaiseksi kuin se sitten pääpeleissä oli asettunut, kiinnosti.

”Liberty City- ja varsinkin Vice City Stories olivat tylsiä esityksiä.
Jälkimmäinen lähinnä kömpelön päähahmon ja lukuisien bugien takia.”

Itse pelasin nämä PS2:lla ja voin vain sanoa, että se on makuasia. Itse GTA-fanaatikkona NAUTIN JOKA SEKUNNISTA. Ja joo, GTA:n hahmot kaikki paitsi Claude/Fido ovat jähmeitä ja jäykkiä ohjata. Tommy Vercetti oli ehkä kaikkein jäykin. VC Storieksen päähahmo ei ollut ainakaan jäykempi kuin T. Vercetti. Tai ei minulla mitään erityisiä ongelmia sen kanssa ollut. Bugeja ei stories peleissä ollut. Pääpeleissä niitä oli muutama VC:ssä ja 100 SA:ssa.

Itse pidin Liberty City Storieksen välianimaatioista, jotka olivat upeita (erityisesti niljakas Donald Love), sekä sen hauskoista luovista sivutehtävistä.

Vaikka Vice City Storieksen grafiikka oli kamalaa, pidin siitä, että siinä oli enemmän neonvaloja kuin VC:ssä. Tunnelma oli loisssstava.

GTA ovat aina olleet hyviä, enkä ole katunut yhdenkään ostoa. Sam ja Dan Houser osaavat tehdä juuri sellaisia pelejä, jotka sopivat pelimakuuni. Älkää siis yleistäkö tätä. Ne nyt vaan ovat just mun pelejä.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Tiedän jo nyt että tämä peli tulee olemaan parasta koskaan. GTA-faniksi tunnustaudun mutta olen monien muidenkin huippupelien fani, tämä peli ei vain voi epäonnistua, niin loistavalta se on kuulostanut kaikissa arvosteluissa ja ennakoissa. In R* we trust!

Chopperi

Pisteet: +11

Chopperi sanoi:

Ei tästä tule kuitenkaan yhtä suurta muutosta kuin kaksiulotteisesta kolmiulotteiseksi mutta suuri kuitenkin.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Ei tästä tule kuitenkaan yhtä suurta muutosta kuin kaksiulotteisesta kolmiulotteiseksi mutta suuri kuitenkin.” ja mistä tämän päättelet? oletko pelannut peli? oletettavasti et joten älä puhu semmoisesta mitä et tiedä. mistä voi tietää mitä R* on tehnyt uudestta gta:sa? joten sanoisin että pelaatte ensin ja kommentoitte sitten ja minä ainakin teen niin ja odotan kiltisti 29.4 ja voin sitten kerto oliko se mitä he lupasivat

Riepu

Pisteet: +10

Riepu sanoi:

GTAIV tulee varmasti miellyttämään monia faneja, mutta samalla moni lyttää sen ja totee Vice Cityn tai vastaavan olleen parempi ties millä perustein.

Elokuvaa GTA:sta en oikein tahtoisi. Tuloksena tulisi jonkinlainen toimintaleffa alamaailmaan liittyen, ja niitä on jo nykyään aikalailla. Toki GTA-nimi saisi fyrkkaa kassakoneeseen.

Rommel

Pisteet: +9

Rommel sanoi:

Hyvä peli lienee kuitenkin tulossa, ja Rockstar on tehnyt niin paljon hommia tämän eteen, että hehkuttakoon.

Ja kyllä, uskon sen uudistuvan melkoisesti. Ei ehkä yhtä paljon kuin kolmas, mutta kuitenkin ainakin lähes samaa luokkaa.

patePate

Pisteet: +9

patePate sanoi:

Grand Theft Auto IV tulee varmasti miellyttämään fanejaan, kuten Riepu jo sanoi. Minuakin se tulee melkein 100% varmuudella miellyttämään, odotuskin on ollut katossa jo aikoja.

Rievun kanssa olen samaa mieltä myös elokuvan suhteen. GTA-sarja saa pysyä pelisarjana, ei elokuvasarjana (ei edes yhden elokuvan ”sarjaa”). En myöskään haluaisi, että GTA:n pääosaan tulisi koskaan minkäännäköinen julkimo. Rockstar saa aina tehtyä päähenkilöstä todella mielenkiintoisen, kuten IV antaa ymmärtää. Eminem olisi täysin paska hahmo GTA:ssa, oli se sitten sivu- tai päähahmo.

Snakeleader

Pisteet: +8

Snakeleader sanoi:

Ei voi kyllä kun hyvää odottaa GTAIV.Mielestäni GTA:n pitäisi myös pysyä pelisarjana, eikä siirtyä elokuva bisnekseen, GTa on parhaimmillaan pelinä, eikä elokuvana.Ja pääosaan vielä Eminem… Ei kiitos!

RuleZ

Pisteet: +10

RuleZ sanoi:

Nyt on semmoinen tyyppi puhumassa ja semmoinen peli tulossa, että kyllä uskotaan helposti sen olevan vallankumouksellinen :D

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

No XO:lla on saavutus siitä monta roistoa teilaa kun poliisiautolla ajelee se mulle ollut GTA:ssa lempipuuhaa eikä enää harmita vaikka PSP:n kohtaloksi koitui kun sattu kyttäauto kaatumaan niin nyrkki pasahti näyttöön eikä oo sen jälkeen psp:stä tultu pelailtua :) Kummaku DS:n kosketusnäyttö kyllä kestää kuritusta ainakin kun vielä sillä pelasin.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Onkohan GtaIV tulossa myös Pc:lle?

OsKu

Pisteet: +7

OsKu sanoi:

Mies puhuu niin totta.

Masa

Pisteet: +6

Masa sanoi:

olisi kiva saada edes vähän kunnon kuvaa pelistä ennen sen julkaisua eikä vaan trailereja

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Onkohan GtaIV tulossa myös Pc:lle?”

Ei ole… ainakaan vielä…

Tosin toivoa saa, sillä ovathan kaikki aikaisemmatkin GTA:t tuleet vuotta myöhemmin pc:lle, lukuun ottamattta psp:n GTA julkaisuja.

Eli ei olisi mikään ylläys että jossain vaiheessa GTA4 nähtäisiin myös pc puolella.

Final Fantasy X

Pisteet: +5

Final Fantasy X sanoi:

Kyllä GTA on ihan omaa luokkaansa. Ei kyllä mikään muu ’hiekkalaatikkopeli’(sarja) tule koskaan olemaan näin hyvä ja suosittu.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Ääh, vielä 8 päivää JA sitten ostamaan. :)

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

joo o no mä tilasin sen jotai kuukaus sitte en khyl jaksabenaa kauaa.

MiCCoo

Pisteet: +4

MiCCoo sanoi:

Masa sanoi: ”olisi kiva saada edes vähän kunnon kuvaa pelistä ennen sen julkaisua eikä vaan trailereja” Mihinpä sitä videoita enää tarvitsee, kun on itse pelin julkaisukin näin lähellä?

En kyllä todellakaan usko, että uutukainen GTA tulee pettämään ketään, joka edes vähänkään pitää pelisarjasta, sen verran ammattitaitoa, aikaa ja työtä ovat Rockstarin pojat tähän käyttäneet.

Niin ja elokuvaahan tästä ei saisi niin sitten millään (ainakaan kovin laadukasta, korkeintaan jokin tusinaräiskintä - leffa). Joten hyvä, että ei olla tekemässä. Pelinä GTA:n pitää pysyä.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

6 päivää jäljellä kestäkää viel vähän aikaa ja sit pääsette pelaamaan uutta huippu peliä

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”6 päivää jäljellä kestäkää viel vähän aikaa ja sit pääsette pelaamaan uutta huippu peliä”

Itseasiassa valitettavasti siihen on vielä niinkin kauan kuin 7 päivää. Taitaa edessä olla suunnilleen pisin viikko koskaan.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Luitteko Pelit lehden GTA-ennakon? Puhahan mainitsi omassa ennakossaan, että GTA IV:n grafiikka ei jää jälkeen esm. Bioshockin grafiikasta, mutta Pelit-lehdessä sanottiin hieman jännästi, että grafiikaltaan tämä ei ole mikään muita hienompi. Siinä mainittiin että silti suuria harppauksia on tehty verrattuna edelliseen pääpeliin.

Tarkoitan sitä, että älkää odottako huippugrafiikkaa.

Muistan kuinka minua harmitti SA:n huono grafiikka, mutta kun olin vähän aikaa pelannut peliä, niin grafiikasta tuli sivuseikka.

Grafiikka ei välttämättä ole GTA IV:ssä parasta, mutta se muu on sitten. Minua kutkuttaa ajatus, että R* onkin keksinyt jotain vallankumouksellista. Jotain sellaista, joka JÄLLEEN siirtää sen grafiikan sinne sivujutuksi.

Joka tapauksessa peli tulee näyttämään PALJON, PALJON paremmalta kuin SA. Siksi en uskokaan, että minua yhtään harmittaa se, että minua vähän on viilattu linssiin noiden trailereiden kanssa. Uuden sukupolven GTA näyttää varmasti hyvältä. Kuten Puhakin eräässä ennakossa mainitsi, maisemat näyttävät realistisemmilta nyt, kun uuden konsolisukupolven powerit mahdollistavat sen.

Se mitä olemme pelistä saaneet kuulla, tekee jo siitä vallankumouksellisen. Kaksi seikkaa jotka nyt tulee mieleen ja jotka ovat mullistavia, on tämä mahdollisuus kuvata ihmisiä ja sitten syöttää kuva poliisiauton tietokoneeseen ja katsoa että mitähän moraalittomuutta ja ketkuilua tälläkin tyypillä on taustallaan. Eihän se tietysti jostakin toisesta kuulosta mullistavalta, mutta myönnä nyt, että jos se on laaja ominaisuus, se tuo peliin merkittävästi lisä-immersiota!
Toinen asia mikä kiinnostaa, on radiokanava, jossa on oikeiden pelaajien kommentteja, joita sai lähettää jo kauan sitten R*:lle. Luulen, että ne tulevat olemaan hauskaa kuunneltavaa, sillä jos nyt edes vaikkapa 500000 pelaajaa on vaivautunut kommentoimaan, niin jo suuri määrä varmistaa sen, että joukosta löytyy huikeita mielipiteitä. Niin suuresta määrästä TÄYTYY löytyä edes 500 hauskaa juttua, sillä todennäköisyys on suuri johtuen suurista fanimääristä. Varmasti tästä joukosta löytyy monenmoista koti-koomikkoa.

Joo, minähän jaksan puuduttaa teidät lyhytjännitteiset lukijat WALTAVAN pitkillä tarinoilla. GTA:sta jaksaisin lörpötellä vaikka KIRJAN.
Päästän sinut nyt kuitenkin jo pälkähästä.

Kiitos kun jaksoit lukea!

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Houserin mukaan Rockstar on pyrkinyt siihen, että hyppy PS2:n GTA-peleistä GTA IV:ään olisi yhtä suuri kuin hyppy kaksiulotteisesta GTA:sta GTA 3:een oli.”

Mistä sitä koskaan tietää voihan siitä tulla vaikka minkälainen hyppy lol : ) no viel 7 (ja puoli) päivää
niin ilmestyy kyseinen peli kauppaan tulee kyllä ostettua

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Pelialaa 15 vuotta seuranneena ennustan, että peli tulee olemaan vallankumous ja erottumaan selkeästi edeltäjistään

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!