Peliala kokoontuu Nordic Game 2008 -tapahtumaan
Kirjoittanut 23.04.2008
Eemeli Rekunen
Pohjoismaisen peliteollisuuden päätapahtuma Nordic Game 2008 järjestetään toukokuussa Malmössä.
Tapahtumassa käsitellään pohjoismaiden peliteollisuutta ja siihen liittyviä ajankohtaisia aiheita. Paikalle kokoontuu pohjoismaissa vaikuttavien alan ammattilaisten lisäksi myös kansainvälisiä pelialan tekijöitä.
Nordic Game -tapahtuma järjestetään järjestyksessä viidennen kerran. Paikan päällä pöydälle nostetaan ajankohtaisia aiheita, kun lavalle asettuu puhumaan LEGO Star Wars ja Indiana Jones -pelit kehittäneen Traveller’s Talesin Jonathan Smith, Edge-lehden Ste Curran sekä Rob Kay ja Ryan Lesser Harmonixilta.
Puhumassa myös pohjoismaiden pelialan tärkeimpiä vaikuttajia Gamesindustry.biz -sivuston Johnny Minkleyn johdolla.
Pelaaja-lehti on jälleen tapahtuman virallinen mediakumppani.
Tule mukaan!
Tämä oli vain pieni otos Nordic Game 08 -tapahtuman tarjonnasta. Konferenssiohjelma laajenee jatkuvasti kun mukaan tulee yhä uusia puhujia, näytteilleasettajia ja tapahtumia. Nordic Game 08 järjestetään 14.-15. toukokuuta Etelä-Ruotsissa sijaitsevassa Malmössä. Lisätietoja saat Nordic Game 08:n kotisivuilta osoitteesta www.nordicgame.com.
Tuoreimmat uutiset
- Ilmainen kenttä Halo 3:een ensi viikolla 04.07.2008 11:16
- Ja Legendary Map Packin hinta alas
- Mortal Kombat -tappaja tuomittiin 04.07.2008 10:56
- Vältti vankilan
- Yli puolet lopettavat Wii Fit -kuntoilun kesken 04.07.2008 10:07
- Wii Fit kerää pölyä
- Uusi PS2-malli saapuu viimein 03.07.2008 15:20
- Uusi PlayStation 2 myös Eurooppaan
- Kaikki seuraavasta Call of Dutysta 03.07.2008 15:08
- Uusin Pelaaja nyt kaupoissa
7 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +8
Riepu sanoi:
Pisteet: +4
Vierailija sanoi:
Pisteet: +3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: +6
Snakeleader sanoi:
Pisteet: +3
MarioGamer sanoi: