Huhut jatkuvat: PlayStation puhelimeksi?

Huhut jatkuvat: PlayStation puhelimeksi?

Vinski Kirjoittanut 25.06.2008 Vinski Nordström

Tuoreen raportin mukaan Sony on suunnittelemassa PlayStation-merkkistä puhelinta, johon sisällytettäisiin PSP:n ominaisuudet. Raportin mukaan Sony olisi kiinnostunut tuottamaan puhelimen itse, sillä yhteistyö mobiiliyhtiö Sony Ericssonin kanssa on jäissä.

Ensimmäiset huhut PlayStation-puhelimesta kuultiin vuoden 2007 marraskuussa. Sony pohti asiaa ja ilmoitti laitteen olevan uskottava. Sony ei ole kuitenkaan halunnut puhua puhelimesta sen enempää, ja sen mukaan yhtiö ei ole ollut valmis yhteistyöhön Sony Ericssonin kanssa minkään laitteen kanssa.

Nykyisellään Sonyn käsikonsolissa PSP:ssä on jo paljon erilaisia yhteydenpitomahdollisuuksia, kuten Skype sekä Go! Messenger, joka mahdollistaa äänen, videon ja pikaviestien lähettämisen bluetoothin välityksellä.

Pidämme teidät ajan tasalla.

Lähde:
GamesIndustry

Tuoreimmat uutiset

Silent Hill: Homecoming - Lisää kauhua 07.10.2008 14:41
Kymmenittäin kuvia
Kuvia DS:n seuraavasta Guitar Herosta 07.10.2008 12:59
On Tour Decades -kuvia
Maailman väkivaltaisin videopeli julkaistaan viimein 07.10.2008 12:25
Manhunt 2 viimein myös Eurooppaan
Nintendo: Wii Music on vaikea peli 07.10.2008 11:12
Reggie Fils-Aime puolustaa Wii Musicia
Lara Croft laajenee vain Xbox 360:llä 07.10.2008 10:42
Ladattavaa Tomb Raideria yksinoikeudella Liveen

40 kommenttia. Lisää kommentti...

patePate

Pisteet: +14

patePate sanoi:

En ole kuullutkaan tuota huhua. Mikäpä olisikaan sen parempaa, kuin kännykkä PSP:n toiminnoilla? Kunhan sen kehittäminen ei kuitenkaan maksa maltaita ja hinta pysyy kohtuullisena. Itse taidan kuitenkin pysyä Nokiassa, jos tämä toteutetaan.

Anaconda

Pisteet: +10

Anaconda sanoi:

Varmasti pistäisi kapuloita iPhonen rattaisiin. Itse ostaisin ainakin heti. Siihen asti täälläkin pitäydytään Nokiassa.

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

”Itse taidan kuitenkin pysyä Nokiassa, jos tämä toteutetaan.”

N-Gage?
Kylläpä Sony nyt yrittää konsoleillaan joka markkinoille.

FEAR

Pisteet: +8

FEAR sanoi:

joskus olen kuullut tuommoisesta huhusta mutta en usko sonyn tekevän tommosta puhelinta

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Nokian N-Gage olikin mahtava pelikone :) (huom. ironiaa) Eiköhän Sonyn PlayStation puhelin voita mennen tullen jonkun N-Gagen.

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Kyllä Nokiassa tulloo pitäydyttyä vielä pari vuotta, just ostettu uusi Nokialainen. Houkuttelevahan tuo olisi, mutta kaikkeen ei 16.-vuotiaalla tulevalla lukiolaisella ole varaa: kännykkä ~400€, ps3 + pari peliä ~600, tietokone tuli ostettua puol vuotta sitten ~1000€.. Täälläpäin ei ”pappa betalar” toimi oikeen, valitettavasti. :(

Katsotaan joskus tulevaisuudessa sitten tätäkin. :P

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Exclusive: Firmware 2.4’s XMB features revealed
http://www.computerandvideogames.com/article.php?id=191641

Demppa

Pisteet: +9

Demppa sanoi:

4.3 tuuman näyttö olisikin kännykässä aika käytännöllinen. No okei, PSP:n ominaisuudet? Verrattuna johonkin normaaliin nykypuhelimeen, mitä PSP:llä voi tehdä enemmän? Vastaus: Pelata. Ja siihen tarvitaan kyllä näytölle kokoa. Ei vaikuta mielestäni kovinkaan järkevältä/toimivalta idealta. Tai no, ei sitä tiedä. Puhelin siinä missä muutkin, mutta tuskin mitään kovin innovatiivista.

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Japanin mobiiliteknologia on sairaasti muuta maailmaa edellä, joten en ihmettelisi jos Sony oman Playstation-brandin puhelimen markkinoille toisi.

Muutenkin monet japanikehittäjät tuottavat materiaalia sikäläisiin puhelimiin, esimerkiksi Square-Enix on kunnostautunut alalla, moni heidän huippupelisarjoistaan saa jatkoa mobiilialustoilla, esim Parasite Eve 3 on tulossa vain puhelimiin.

Tosin muu maailma ei välttämättä tule näkemään Sonyn pelipuhelinta.

Riderwall

Pisteet: +9

Riderwall sanoi:

Huhut heränneet henkiin nähtävästi. Ei kiinnosta paskan vertaa, koska omistan jo psp:n ja hinta tulee olemaan varmaankin lähemmäs 500€ Mutta jos hinta on sama kuin psp:n ja hakkerit saavat puhelut ilmaiseksi custom firmwareilla, niin sitten voisi ostaa :D

Vierailija

Pisteet: +10

Vierailija sanoi:

Ei mitenkään niin mahdoton ajatus, onhan Sonylla kokemusta jos minkälaisesta elektroniikan vempaimesta. Jotain tällaisia aikomuksia on ollut myös Microfostin ja Nintendon tiimoilla ellen ihan väärin muistele. Nokian vastaisku 10 vuoden kuluttua, oma pelikonsoli? Who knows :)

Vierailija

Pisteet: +10

Vierailija sanoi:

” N-Gage = PS3
molempiin pätee samat ranskalaiset viirut
- kallis
- hidas
- huono pelituki
- enimmäkseen kehnoja pelejä(molemmissa on kyllä muutama huippupeli)
- kyvytön tekemään mitään KUNNOLLA
- damage controllina samantien hutaistu re-release karsittuine ominaisuuksineen myyntiä edes auttavasti piristämään
= huonoksi jäänyt myyntimenestys ja kuluttajille paskaa käteen ”

Vai että nuo pätee PS3:een? Nuosta ei vittu mikää pidä paikkansa. Hinta ehkä ainut.

Vierailija

Pisteet: +10

Vierailija sanoi:

Ehkä tuollaiselle kombinaatiolle ei ole niin tilausta. Ohjaus systeemin pitäisi olla jotenkin todella innovatiivinen, sillä matkapuhelinten perus näppäinskeema ei siihen sovi ja veikkaanpa, että PSP:n oma layout ei taasen istu matkapuhelinten yhteyteen kovin hyvin.

Hekeke

Pisteet: +12

Hekeke sanoi:

Ööh Bluetoothin avulla? Ei taida PSP:ssä olla bluetoothia :) Ad-hoc-tilan avullahan se kaikki kuvat yms lähettää

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

”Vai että nuo pätee PS3:een? Nuosta ei vittu mikää pidä paikkansa. Hinta ehkä ainut.”
–damage controllina samantien hutaistu re-release karsittuine ominaisuuksineen myyntiä edes auttavasti piristämään -> Tasan pitää paikkansa

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

ei helvetti…

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Jos pelit olisivat yhtä hienoja kuin psp:ssä ostaisin

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Tuskin tulee maksamaan paljoa lisätä PSP:een kunnollinen puhelinominaisuus, joten miksipä ei…

Nesveri

Pisteet: +9

Nesveri sanoi:

Jos käy toteen niin varsin mahtavaa. Tyytyisin itse iPhoneen mm. sen käyttiksen ansiosta, mutta olisi todella virkistävää saada lisää ”uusia tuulia” puhelin markkinoille.

En ole itse ennen jaksanut satsata puhelimiin aikaisemmin, koska en tee nillä juuri mitää muuta kuin soittelen ja lähettelen viestejä, koska mm. nettiselain on surkea ja en edes osaa yhdistää sitä. Saatikaan sähköpostia käyttää. iPhone taas muistuttaa käytettävyydessään enemmän kannettavaa OS X:llä, ja ällistyin grafiikasta ja kiihtyvyysmittarin tarkkuudesta.

Toivottavasti Sony ottaisi siitä vähän mallia ja tekisi varteenotettavan kapulan. Jos PSP:tä käyttää ”pohjana” niin ei pitäisi olla mahdoton homma. Tarvittavat näppäimet on kyllä ”pakko” saada, joten kosketusnäyttö olisi kieltämättä hyvä.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Missä on muiden alustojen uutiset? Jos seuraa muitakin sivuja uutisten takia niin huomaa että tämä sivusto on todellakin PS3:lle suosiollinen (niin kuin moni vierailija on vihjailut). Ei sillä ettei PS3:n uutiset kiinnostaisi, mutta olisi mukava kuulla esim. Wiin SimCitystä joka tekee historiaa, Valven zombipelistä PC:lle, X0:n Jrpg valikoiman kasvamisesta, EA:n uudesta Wii-ohjaimesta, God Of War 3:sta, DS:n uusista peleistä. Eikä vain PS3 sitä, PS3 tätä, MGS tulee kohta, MGS4:n yksi päivä, MGS4:n kaupoissa, MGS4 menestyy arvosteluissa, MGS4:n tietopaketti tulossa, MGS4 rikkoi miljoonan rajan (aivan kuin tämä olisi edes nykyään mikään suuri lukema), Sony tekee tappiota, Sonylta puhelin, Sony, Sony, ja vielä kerran Sony.
Olen kyllä tilaaja ja olen kirjautunut sivustolle, mutten halua nimimerkkiäni julki tämän tapaisen viestin yhteydessä….

Danula.

Pisteet: +6

Danula. sanoi:

Oli vaikka minkälainen super-uber puhelin, niin en kyllä ajio mitään Playstation puhelinta ostamaan :S

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Joo nokiaan luotetaan, se vaan ei koskaan paska toimi kunnolla.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Great. Olenkin aina halunnut kännykkää, missä akku kestää 5-6 tuntia!

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”Japanin mobiiliteknologia on sairaasti muuta maailmaa edellä, joten en ihmettelisi jos Sony oman Playstation-brandin puhelimen markkinoille toisi.”

On muuten vale ! Japanilaiset puhelimet eivät ole yhtään sen kehittyneempia mitä muutkaan puhelimet. Tästä oli hyvä artikkeli, joskus brittiläisessä Sun-lehdessä, jossa rikottiin myyttejä ja Japanin superpuhelimet olivat yksi niistä.

Japanilaiset puhelimet tarjoavat kaikennäköistä pikku ohjelmistoa sekä palveluita, joita ei tosiaankaan löydy länsimaisista puhelimista, mutta niitä ei löydy sen vuoksi, koska markkinatutkimukset sanovat, että Eurooppalaiset taikka Amerikkalaiset käyttäjät eivät niitä halua.

Samsung on aasiassa kova sana ja jos olet koskaan nähnyt Samsungin aasian puhelimia niin huomaat kuinka erilaisia ne ovat euro/usa malleista ja syynä tähän on erilaiset markkinat.

Hardware puolelta puhelimet ovat täysin samanlaisia ellei, jopa länsimaiset parempia… Nokian älypuhelin mallistot ovat saaneet paljon kiitosta ja Iphone tehokkaimpia puhelimia markkinoilla.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Great. Olenkin aina halunnut kännykkää, missä akku kestää 5-6 tuntia!”

Pelaappa trolli millä tahansa puhelimella javapeliä 5-6 ja katso mitä akku sanoo.
Ihme idiootteja jokapuolella nykyään!

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Ei voi olla totta. Jos Sony oikeasti tekee näin typerästi, se joutuisi huolehtimaan kolmen pelilaitteen pelitarjonnasta sekä palveluista.

Se näkyy todennäköisimmin PSP:n, että PS3:n myynneissä sekä pelitarjonassa.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

S-Gage. Hyvä nimi aineski. No mutta tämähän menee siihen että akun kestosta tulee erittäin pieni, eli erittäin turha veto. Ja pelipuhelinta väsää jo IPHONEn porukka, turha veto ja taas lisää tappiota. Tekisivät vaan parempia pelejä sonyn vehkeille.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Eiköhän se ole ihan PSP2 jolla voi soittaa eikä toisinpäin a.k.a Ngage…..

petrijuh

Pisteet: +8

petrijuh sanoi:

Kas kun siihen tehtäisiin vohvelirauta ;)

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

”Ei voi olla totta. Jos Sony oikeasti tekee näin typerästi, se joutuisi huolehtimaan kolmen pelilaitteen pelitarjonnasta sekä palveluista.

Se näkyy todennäköisimmin PSP:n, että PS3:n myynneissä sekä pelitarjonassa”

Tuskinpa kyseessä olisi uusi formaatti, eiköhän kyseinen vempele PSP:n peleillä etenisi..

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Suuri ja lähes järkevä Bohrain sanoo:
-Koko taitaa sitten olla joko vanhanmallinen N-Gage tai tiiliskivi

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Damn right buddy.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Voisi olla ihan hieno jos siitä tehtäisiin musta ja mahdollisimman ohut. Voisinpa ostaakkin.

jaamies

Pisteet: +5

jaamies sanoi:

voihan skypenkin kautta jo soittaa normi puhelimiin ;D

OsKu

Pisteet: +4

OsKu sanoi:

”This is Playstation calling… Hellooo, anyone there?”

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!