Huhu: Xbox 360 muuttuu lähes ilmaiseksi

Huhu: Xbox 360 muuttuu lähes ilmaiseksi

Eemeli Rekunen Kirjoittanut 09.07.2008 Eemeli Rekunen

Huhut kertovat Xbox 360:n hinnan putoavan. Asiasta on huhuttu jo jonkin aikaa ja nyt puheet alennuksesta ovat saaneet lisää vahvistuksia.

Alun perin huhu lähti liikkeelle Kmartin vuotaneesta mainoslehtisestä. Tällä kertaa vuodon takana on pelikauppaketju Gamestop. Tuoreiden tietojen mukaan hinnanlasku nähdään Amerikassa 13. heinäkuuta eli päivää ennen E3-messujen alkamista.

Mikäli tiedot hinnanlaskusta pitävät paikkaansa Xbox 360:n Premium-mallin saa itselleen 299 dollarilla, joka euroiksi käännettynä on noin 190 euroa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kovalevytön Arcade-malli irtoaa suurin piirtein samalla rahalla kuin yli kahdeksanvuotias PlayStation 2.

Lähde: Kotaku

Tuoreimmat uutiset

God of War III:n erikoisversio esittelyssä (59) 19.03.2010 14:42
GoW 3 Ultimate Trilogy Edition
Alan Wake ei ole lapsilta kielletty (70) 19.03.2010 13:43
Alan Waken ikärajaksi 15
Perjantaikevennys: Half-Life-mies heiluu Beatlesin tahdissa (26) 19.03.2010 13:33
Mega64:n tuorein
GTA IV: Episodes from Liberty City myöhästyy (48) 19.03.2010 09:53
GTA IV:n lisäosat myöhästyvät
Sony: Varastamme Nintendon asiakkaat (52) 19.03.2010 09:14
Liikeentunnistusohjainten sota alkaa

58 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Juu ei ole toivoa että suomesta premiumia saisi 190 eurolla. Eikä nuo dollarit ihan noin suoraan suomen myyntihinnaksi käänny. Itse veikkaisin jotain 239 hintaa tai vastaavaa. Mutta hyvä juttu tietty olisi jos putoaisi hinnat.

Demppa

Pisteet: +9

Demppa sanoi:

JES! Ehkä vihdoinkin löytyisi rahaa että saisi ostettua! Tahdon erittäin kipeästi uuden sukupolven konsolin, mutta siviilipalvelus ei ole mikään rahasampo.

Eemeli Rekunen

Pisteet: +9

Eemeli Rekunen sanoi:

Premium taitaa tällä hetkellä maksaa Suomessa sen 289€. Jos hinnanalennus tänne rantautuu tulee hinta varmaan olemaan hieman päälle kaksi sataa, joka on kyllä edelleen erittäin kilpailukykyinen hinta.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Alkaa tuntua vähän oudolta jos microsoft kiirehtisi 360sen hinnan laskua näinkin nopeasti. Kai microsoftille on tärkeämpää päästä ihmisten olohuoneeseen kuin voiton tekeminen..
(taas ei jostain syystä toimi nickillä kirjoittelu..)

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Sonyn vastavetoa odottaessa.. tällä menolla kohta ovat kaikki muut konkurssissa paitsi Nintendo.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Outoa tämmöinen hintojen laskeminen. Näkyyköhän komonenttien laadussa sitten kun tehdään halvalla?

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Hmm, onko tossa Premiumissa minkä kokonen kovalevy? Jos on edes 20gb, niin tuo lähtee kaupasta mukaan ja Arcade lentää ikkunasta.

Chopperi

Pisteet: +12

Chopperi sanoi:

Toivottavasti hinnan alennnus pelottaaa sonya ja saadaan ps3:senkin hinta alle 400:taan. Helpottaisi omaa ostamistakin huomattavasti.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

X0:n tehoisen koneen kokoaminen ei juurikaan paljoa maksa ja kun ottaa huomioon että M$ tilaa niitä komponentteja miljoonittain eikä osta yksittäin Verkkokaupasta.

himopelaaja

Pisteet: +10

himopelaaja sanoi:

Aika halvalla siis lähtisi jos pitäisi paikkansa. O-0,ehkä jopa turhankin halvalla ottaen huomioon että on laatukonsolista kyse. Toisaalta nuo hajoamistapaukset rupeaa varmasti monillakin ottamaan koteloon ja halvemmalla siis olisi jo hyvä saada ainakin siihen asti että konsoli olisi sen ps2 kestävyyden tasolla. Itsellä vielä julkaisussa ostettu ps2 ja porskuttaa kuin uusi. :)

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Hieno homma että boksin hinta putoaa. Saattaisivat kaverinikin viimeinkin hankkia omansa, ja pääsisimme porukalla pelailemaan Livessä! (mm. Halo 3!)

Riderwall

Pisteet: +10

Riderwall sanoi:

Lähes ilmainen?? Se on vieläki 190€!

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Ei noi uudet xboxit hajoile, ne oli vain 90um tekniikasta johtuvan kuumenemisen syitä. Nykyään ne tehdää kaikki 65um

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

oliko tuo hinta alennus sen takii et koht tulee ne uudet 60 gigaset boxit nii nää myydään pois?

Zett0r

Pisteet: +7

Zett0r sanoi:

Hyvä juttu jos näin kävisi mutta saisivat sitten pudottaa lisätarvikkeiden hintoja samalla.
Nimittäin kohta tulee halvemmaks ostaa Elite kuin erikseen 120 GB kiintolevy ..

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

En ole kyllä vielä kiinnostunut… Minusta näin hurjat hinnan alennukset symboloivat jotakin muuta kuin kilpailua… Seuraavaa xbawksia taikka mallia?
Ja sitten onkin vielä rrod ja live-maksut jotka pitävät edelleen loitolla konsolista… Taidan ostaa mielummin wii:n ps3:n seuraksi..

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Alennus koskee vain Premium mallia ja vain Yhdysvaltoja. Arcade mallin hinta ei ole putoamassa PS2:n tasolle.

Snakeleader

Pisteet: +7

Snakeleader sanoi:

Samaa mieltä Chopperin kanssa. Jos Microsoft alentaa Boxin hintaa, taitaa väistämättä Sonya joutua tekemään samalla tavalla ollakseen kilpailukykyinen MS:n rinnalla.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

AnXa:
Huomatkaa, että Xbox360lla ei mene hyvin. Se on jäänyt myyntitavoitteistaan pahasti ja ihmiset tietävät, että sen kanssa esiintyy ongelmia jos jonkinlaisia hajoamisista levyn naarmuuntumisiin. Liven maksullisuus ajaa netissä paljon monialustaisten pelien pelaajia PS3n ja Wiin pariin.

Kysynnan ja tarjonnan laki. Jos ei myy, sitä alennetaan kunnes se alkaa myymään. :D

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Veikkaanpa, että tässä ennakoidaan uutta mallia ja myydään vanhat varastot tyhjiksi.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Kiva, että köyhilläki on kohta varaa ostaa muuta kuin yksi konsoli. Loppuu sitten se v*tun kitinä konsoleiden välisestä paremmuudesta.

juza56

Pisteet: +5

juza56 sanoi:

Ärsyttää kun oon ostamassa xbox 360 ja en tiiä että laskeeko se hinta vai ei… niin jos ostan sen niin sitten kuitenkin laskee se hinta ja sitte vituttaa…

halofani

Pisteet: +5

halofani sanoi:

Milloin tämäkin hinnan alennus tulee tänne euroopaan. Eniten minä odotan kiintolevyjen hintojen putoamista.

”AnXa:
Huomatkaa, että Xbox360lla ei mene hyvin. Se on jäänyt myyntitavoitteistaan pahasti ja ihmiset tietävät, että sen kanssa esiintyy ongelmia jos jonkinlaisia hajoamisista levyn naarmuuntumisiin. Liven maksullisuus ajaa netissä paljon monialustaisten pelien pelaajia PS3n ja Wiin pariin.”
Miten niin ei mene hyvin? Xbox360 konsolia myydän edelleennkin aika hyvin ja ne ongelma on korjattu. Ja 60 euro vuodessa ei ole paha hinta todella hyvästä palvelusta ja ei ole pakko ottaa sitä kulta jäsenyyttä, pärjää sillä hopean tasollakin aika hyvin.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Ärsyttää kun oon ostamassa xbox 360 ja en tiiä että laskeeko se hinta vai ei… niin jos ostan sen niin sitten kuitenkin laskee se hinta ja sitte vituttaa…”

Vituttaa kun olet ostanut konsolin jonka halusit? No tuolla periaatteella voit kai odotella sen 5 vuotta vielä että hinta varmasti on tippunut,ja sit ei pitäisi vituttaa niinkö? Ei huoh.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Minulla oli jo 360 Elite(Hhyväkone), mutta myin sen jonkin aikaa sitten. Taidanpa ostaa Ps3:sen sitten kun olen saanut tietoa Sonyn suunitelmista e3 messuilla.

Eemeli Rekunen

Pisteet: +4

Eemeli Rekunen sanoi:

”Ärsyttää kun oon ostamassa xbox 360 ja en tiiä että laskeeko se hinta vai ei… niin jos ostan sen niin sitten kuitenkin laskee se hinta ja sitte vituttaa…”

Kannattaa odotella ainakin E3-messujen yli. Siellä todennäköisesti ilmoitetaan mahdollisesta hinnanlaskusta ja sen saapumisesta Eurooppaan. Tämän tiedon jälkeen pystyt jo tekemään ostospäätöksesi.

Toisin sanoen, seuraa tätä sivustoa ja saat kaiken tarpeellisen tiedon huhutusta hinnanalennuksesta :)

Jupe

Pisteet: +5

Jupe sanoi:

Jostain luin, että premiumin hintaa lasketaan jotta saataisiin varastot tyhjiksi uutta 60 gb kovalevyllä varustettu premium malli varten.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Kylläpä harmittaa kun tuli tuo arcade versio ostettua rahapulan takia. 20gb kovalevystä saa pulittaa niin paljon että sama ostaa uusi konsoli missä on kaikki härpäkkeet mukana. Hieno homma jos hinta laskee mutta pitäisi niiden ”lisävarusteidenkin” hinnat saada inhimillisemmäksi.

Riepu

Pisteet: +4

Riepu sanoi:

Tämä on kyllä ehdottomasti kova veto Microsoftilla, varsinkin jos hinnat alenee Euroopassakin. PS3 saa edelleenkin tilitystä hinnastaan syystä jos toisesta, ja vielä kun Boxin pelitarjonta on loppujen lopuksi jopa monipuolista, niin tässähän voi olla hyvä tulevaisuus XO:lle. Ehkä pitäisi itsekin harkita ostoa…kuhan saisi rahaa jostain.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Onpas otsikko.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Ainoa syy miksen ole jo hankkinut Xbox 360:tä on korkea hinta. Näköjään tämäkin on muuttumassa. :)

Optimus Prime

Pisteet: +5

Optimus Prime sanoi:

”20gb kovalevystä saa pulittaa niin paljon että sama ostaa uusi konsoli missä on kaikki härpäkkeet mukana.”

20 GB kovo irtoaa noin 80 eurolla jos osaa etsiä verkkokaupoista.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

”Hmm, onko tossa Premiumissa minkä kokonen kovalevy? Jos on edes 20gb, niin tuo lähtee kaupasta mukaan ja Arcade lentää ikkunasta.”

älä ihmees,heitä mulle,mulle riittää 265mt ku en oo himopelaaja.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Järjellä varustetut eivät osta konsolia ilman kovalevyä.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”20 GB kovo irtoaa noin 80 eurolla jos osaa etsiä verkkokaupoista.”

On muuten varsin sikamainen hinta 20GB kovalevystä!

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

kovalevy sisältääkin osan xboxin käyttöjärjestelmästä

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

No, onneksi Sonylla on hinnat kohdallaan:

http://blogs.guardian.co.uk/technology/sony_screw.jpg

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Outoa tämmöinen hintojen laskeminen. Näkyyköhän komonenttien laadussa sitten kun tehdään halvalla?

Eli mielestäsi konsolien ja muidenkin tuotteiden hinta pitäisi pysyä maailman tappiin täysin samana? Täysin mahdoton yhtälö nykyisessä markkinataloudessa.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Ei noi uudet xboxit hajoile, ne oli vain 90um tekniikasta johtuvan kuumenemisen syitä. Nykyään ne tehdää kaikki 65um”

Aika leveetä tekniikkaa… Puhutaan nyt sentään kertaluokkaa pienemmästä eli 90 nm ja 65 nm. Pikku tuhatkertainen lipsahdus :)

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

…Jonkin aikaa sitten joku sanoi, että on tyhmää päästä ”johtoon” toisin kuin voiton tekemiseen.
Nintendo on tässä keskittynyt voiton tekemiseen,ja on johdossa.
Nämä 2 muuta taas haluavat tuoda Sonyn ja Microsoftin kuluttajan ajatuksiin.
Jos esim menet ostamaan hiirtä, huomaat varmaan merkin Microsoft.Jos olet omistanut Xboxin ja se on hajonnut,tuskin ostat,jos taas se on toiminut moiteettomasti,ainakin ostaisit jos et tietäisi muista. Tosin Microsoftilla on jo Windos.
Sony taas Ps2 ja Ps3 sekä PSP:n avulla myy kaikkea LCD telkkareista digikameroihin. Sonylla ei ole ollut mitään fiaskoa joka olisi vähentänyt sen imagoa.
Itselle ainakin Sony tuli tutuksi Ps1 ansiosta ja siitä lähtien olen ostanut enimmäkseen Sony tuotteita ja LG mitä nyt tulee elektroniikkaan.Microsoftilla ihan surkeat näppäimistöt ja hiiret minun mielestä.

Thilli

Pisteet: +4

Thilli sanoi:

Tuohon hintaanhan voisi jo ostaa toisen boxin vanhan vierelle.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

No nyt ei enää tuntuisi niin pahalt ostaa kerral uutta toosaa, ku etelliset (kaikki 5) menee paskaks kerta toisen jälkeen tullessaan takuuhuolost.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

hmm… aluksi petyin banjo kolmosen videoihin, mutta nyt kun se on jälleen alkanut kiinnostamaan, voisi halpa konsoli olla jees. katsoo nyt viitsiikö moisen tuohon wiin kaveriksi hankkia.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Toisin kuin PS3, Xbox360 ja Wii kääntyivät voitollisiksi varsin pian julkaisun jälkeen. Sony on konsolivalmistajista ainoa, joka joutuu myymään konsoliaan tappiolla.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Meilkeinpä voisi hankkia kohta PS3:sen kaveriksi, mutta yhden asian takia taidanpa jättää kuitenkin väliin, sillä ei huvita maksaa live-”pelleilystä”. Minulle riittää se, että maksan Soneralla kuukausimaksut siitä, että pääsen nettiin. Sitten kun live on ilmainen niin saattaa boxi tähänkin taloon ilmestyä (eli tuskin koskaan?).

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Puhun ihan puoluettomasti enkä hauku ketään tai mitään. Itse olin sonyn ” fanipoika ” ja xboxin tullessa itselläni oli ps2. Kaveri touhutti boksista ja minä vain haukuin sen silloin surkeaksi ja sanoin että sony on paras. Myöhemmin tutustun molempiin XO ja ps3 laitteisiin ja ostin XO:n koska ps3 ei päässyt europpaan. Kaikki ennakkoluulot katosivat, ei ongelmia minulla, hyvät pelit = loistava laite. En ole kokeillut ps3:sta mutta kaipa sekin pitää hankkia, niin hyvältä laitteelta vaikuttaa :)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Nähtiinhän tämä jo PSOnen, ja osittain myös PS2:n kanssa: Vaikka itse kone olisi mitenkä persuuksista tahansa, on pelit ja hype loppupeleissä ne jotka ratkaisee. Hinnallakaan ei ole oikeastaan väliä. Sony hallitsi markkinoinnin kahdessa edellisessä sukupolvessa, mutta unohti Nintendon ja MS:n tavoittelemat uudet tulevaisuuden kohderyhmät (eli Casual-pelaajat ja koneen päivityskierteestä pois haluavat HC-PC-pelaajat). Nintendolla ja MSllä on kohderyhmät tarkkaan tiedossa, mutta Sony on jotenkin kadottanut otteen tästä maailmasta ja yrittää epätoivoisesti matkia molempia suuntauksia (Casual vs. HC) kun se oma tie ei osoittautunutkaan niin hyväksi kuin aiottiin.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Vaniljanmakuista kreemiä, sokeria, aromia, vehnäjauhoja, v.alkioita ja suolaa. Sekoita kaikki sekaisin ja lisää puolet olutta ja puolet vettä, tarvittavasta nesteestä. Anna jutun turvota puolisen tuntia ja paista koko kakku grillihiilillä! Nam!

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Microsoft voi myydä konsoliaan huoletta ale-hintaan, vaikka tappiolla, tosin sen järkevyydestä voidaa olla montaa mieltä.

Rahat niiltä ei kuitenkaan XBOXin hinta-alennuksiin lopu, sen jokainen tilinpäätöksiä lukeva huomaa helposti

Tommi

Pisteet: +3

Tommi sanoi:

Kun Microsoft niin ahkerasti on pukkaamassa uusia versioita konsolistaan pihalle (sikäli mikäli huhuihin on uskominen), niin olisi kyllä hienoa, jos tekisivät saman minkä Sony teki PS2:lle. Eli ts. pienentäisivät kokoa ja/tai koittaisivat mahduttaa virtalähdemötikän kotelon sisällle. Kun vielä hdmi-liitin olisi koneen perässä, niin voisi jopa harkita oman xbox 360:n korvaamista sirommalla mallilla.

Taitaa tosin olla toiveajattelua, että semmoinen halko mihinkään koteloon mahtuisi :)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Niin siis nuo laitteet ovat jenkeissä korjattuja viallisia xboxeja joita lienee pari miljoonaa, kun noin kahdesta on koottu yksi toimiva. Sama tehtiin Euroopassa. Tuolla tavoin MS pienentää tappioitaan, joita seurasi RROD ongelmasta. Kyseessä on siis hieno markkinointikikka jolla sekä kuluttaja saa laitteen halvalla ja MS kärsii vähän vähemmän tappiota. Mistähän muuten johtuu, että PS3:set alkaa olemaan loppu vähän joka kaupasta. Taitaa tulla kokonaan uusi malli kohtapuolin, eikä vain pieni päivitys.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Kitaraa olen ostamassa, mutta jos tätä konsolia alkaa oikeasti saaman noin halvalla, niin varmaan täytyy odottaa siihen saakka. Milloin nuo E3-messut ovat, jos sen yli odottaisi vielä hankintaa?

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

[Meilkeinpä voisi hankkia kohta PS3:sen kaveriksi, mutta yhden asian takia taidanpa jättää kuitenkin väliin, sillä ei huvita maksaa live-”pelleilystä”. Minulle riittää se, että maksan Soneralla kuukausimaksut siitä, että pääsen nettiin. Sitten kun live on ilmainen niin saattaa boxi tähänkin taloon ilmestyä (eli tuskin koskaan?).]

Onhan se kamalaa kun toimivasta palvelusta tarvitsee maksaa! Luulisi että nykyisessä yhteiskunnassa olisi jo kaikki ilmaista ja eikä tarvitsisi maksaa ihmisille siitä että he tekevät työnsä.

Ole aikuinen ja maksa palveluista joita käytät vikisemättä. Tai vaihtoehtoisesti mene työpaikallesi ja pyydä pomoasi olemaan maksamatta sinulle palkkaa siitä mitä teet.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Osta predait ja pistä kaverit soittamaan sulle niin säästät vielä lisää rahaa

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

jätä vielä konsolit ja osta peecee

wareta pelit, käytä naapurin wlania, matkusta pummilla

rahaa säästyy näin ihan törkeesti

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

halpa peecee

intelin halvin, 4870(kallis mutta kannattaa), sonata 3 virtalähteellä ja muut halvimmat

ei tuu maksaa paljoo ~~600 euroo

wareta se vista tai xp

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Ryhdy sossupummiks ja murtovarkaaks

susta tulee rikas

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

nyt se arcaden saa alle 180 jo.

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!