Halon tekijöiden uutukaisen paljastus menikin pieleen

Halon tekijöiden uutukaisen paljastus menikin pieleen

Thomas Puha Kirjoittanut 16.07.2008 Thomas Puha

Outoa.

Halo-sarjasta vastanneen pelistudion Bungien kotisivuilla nähtiin viikkojen ajan laskuri, joka laski kohti uuden Bungie-pelin paljastusta. Tämän piti tapahtua keskiviikkona E3-messuilla. Paljastusta ei kuitenkaan tullut. Bungie ja pelin kustantaja Microsoft eivät syystä tai toisesta olleet täydessä yhteisymmäryksessä ja kustantajan vaatimuksesta julkistus peruttiin.

Bungie.netin etusivua koristaa nyt studion johtaja Harold Ryanin anteeksipyyntö tekemättä jääneestä ilmoituksesta. Syitä ei kuitenkaan mainita. Oli kuitenkin merkillepantavaa, ettei Microsoftin E3-lehdistötilaisuudessa mainittu sanallakaan Halo Warsia, Peter Jacksonin Halo-projektia tai yleensäkään Bungieta, joka ei tosin enää ole Microsoftin omistuksessa.

Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Microsoftilla oli esitellä tarpeeksi hyviä pelejä ilman uutta Bungie-projektia tai esimerkiksi Alan Wakea.

(lähde: 1up.com ja Bungie.net)

Tuoreimmat uutiset

26 vuotta vanha pelisalaisuus paljastui (12) 04.07.2009 23:10
Donkey Kong -käännöksen salaisuus löytyi
Käsittelyssä Splinter Cell: Convictionin muodonmuutos (13) 04.07.2009 13:56
Sam Fisher palaa
Näin aidolta näyttää PES 2010 - Katso kuvat! (39) 04.07.2009 12:30
Kuvissa Fernando Torres
Onko tässä syksyn sairain väkivaltapeli? (69) 04.07.2009 11:33
Dreamkiller saapuu syksyllä
Suda 51 etsii No More Heroesille uutta kotia (10) 04.07.2009 10:57
Ei enää sankareita Wiille?

29 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Harmi, itse olisin niin odottanut tätä :/ Mut ei se mitään.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Luultavasti Microsoft halusi säästää Bungie-korttinsa myöhempää varten, koska Sonyn ja Nintendon E3 paljastukset jäivät jo nyt Microsoftin varjoon.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Kieltämättä kutkuttavaa että MS pystyy pitämään ässiä hihassa kun kilpailijat eivät oikein pysty vetämään edes jätkäpareja kentälle.

Mutta eiköhän tämä sitten jo lähes tulkoon varmista sen että kyseessä on xbox360 yksinoikeuspeli.

Messut näytti olevan Richmondin herrojen hallussa.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Edittiä ylempään.

Ellei tässä nyt sitten puhuta Suomen ajasta.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Microsoft kiittämätön yhtiö kun aluksi rahastivat Halolla kuin viimeistä päivää, nyt Bungie on heille kuin ilmaa. EEEEVIIIIIIL!!!

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Bungie makes games, Microsoft makes business.

Snakeleader

Pisteet: +5

Snakeleader sanoi:

Erittäin outoa…. ehkä tosiaan Bungie tekee nyt myös PS3:lle pelejä, kuka tietää…….

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

THERE WILL BE DELAYS.. KEEP IT CLEAN…PLEASE STAY CALM….

halofani

Pisteet: +5

halofani sanoi:

Harmillista. Minä odottin sitä uutta halo peliä jotta on huhuttu olevan tekeillä. Mutta toivottavasti vielä tänä vuonna bungie kertoo tästä uudesta pelistä.

”Mitä pelejä siellä sitten oli esittelyssä? Käsittääkseni yhtään hyvää peliä ei esitetty, vaan lähinnä rippoff ideoita toisten tekeleistä, sekä FF XIII käännös boxille.

Kuulostaa siltä, ettei uutiskirjoittaja halua myöntää, että tyhjää oli.”
Tyhjää?? Microsoftin lehdistö tilaisuudessa näytetiin paljon uusia pelejä ja kaikki eivät oleet mitään kopioita vaan näytetiihän siellä portal still alive peli joka tulee xbox liveen.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

AnXa:
Kuitenkin Bungielta on tulossa joku Playstation 3 pelikin ja Microsoft terminoi julkaisun koska ei halua julkaista Playstation 3lle peliä. :D

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Tuskinpa on PS 3 peliä tulossa, kun Microsoft on edelleen Bungien julkaisija ja yksi osakkaista.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

AnXa:
Kuitenkin Bungielta on tulossa joku Playstation 3 pelikin ja Microsoft terminoi julkaisun koska ei halua julkaista Playstation 3lle peliä. :D

Aivan.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Tuskinpa on PS 3 peliä tulossa, kun Microsoft on edelleen Bungien julkaisija ja yksi osakkaista..”

Miksi ei tulisi ? Bungie osti itsensä irti Microsoftista. Sehän olisi kaiken järjen mukaista julkaista pelit molemmilla alustoilla.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Miksi ei tulisi ? Bungie osti itsensä irti Microsoftista. Sehän olisi kaiken järjen mukaista julkaista pelit molemmilla alustoilla.”

Bungie on ilmoittanut, että Microsoft julkaisee yhä heidän pelinsä ja omistaa edelleen osakkeita, joten MS:llä on vielä sanavaltaa siihen, mille alustoille Bungie tekee pelinsä. Bungie on myös itse ilmoittanut, ettei mikään muutu ja tulevat jatkossakin kehittämään pelejään Xbox 360:lle.

http://www.bungie.net/News/content.aspx?type=topnews&cid=12834

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Kieltämättä kutkuttavaa että MS pystyy pitämään ässiä hihassa kun kilpailijat eivät oikein pysty vetämään edes jätkäpareja kentälle.”

Onhan toikin yksi tapa ilmaista, että niillä ei ollut esittää mitään näillä messuilla.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Miksi ei tulisi ? Bungie osti itsensä irti Microsoftista. Sehän olisi kaiken järjen mukaista julkaista pelit molemmilla alustoilla.”

”Bungie on ilmoittanut, että Microsoft julkaisee yhä heidän pelinsä ja omistaa edelleen osakkeita, joten MS:llä on vielä sanavaltaa siihen, mille alustoille Bungie tekee pelinsä. Bungie on myös itse ilmoittanut, ettei mikään muutu ja tulevat jatkossakin kehittämään pelejään Xbox 360:lle.”

Toisaalta taas Square-Enix lupaili FF XIII ainoastaan plekelle+ sony omistaa suurinpiirtein yrityksen jne. mut nyt FFXIII tulee myös boksille. Eli eli… everything is possible.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Tyhjää?? Microsoftin lehdistö tilaisuudessa näytetiin paljon uusia pelejä ja kaikki eivät oleet mitään kopioita vaan näytetiihän siellä portal still alive peli joka tulee xbox liveen.”

Kuitenkaan mitään suurta ei esitetty, enkä sanoisi edes et tarpeeksi hyviä pelejä vastineeksi Bungien osaamiselle ja Alan Wakelle.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

noni ps pellet hiljaa.bungie tekee halon boxille :D

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Toisaalta taas Square-Enix lupaili FF XIII ainoastaan plekelle+ sony omistaa suurinpiirtein yrityksen jne. mut nyt FFXIII tulee myös boksille. Eli eli… everything is possible.”

Sony omistaa noin 8 % SE:stä, ollen 3:nneksi suurin osakas. Jos muut osakkaat päättävät jotain tehdä, siinä ei Sonyn osuus paljoa paina. Sama toki on Bungiessakin, mutta olen kommenteista ollut haistavinani, että Bungie tuntee enemmän lojaaliutta Microsoftia kohtaan kuin SE Sonya.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Bungie ei ostanut itseään irti Microsoftista. Microsoft erotti Bungien erilliseksi yhtiöksi ja palkitsi tekijätiimin Bungien osakkeilla. Sen lisäksi että Microsoft omistaa Halon oikeudet, on MS samalla myös Bungien suurin osakas (sekä ASIAKAS), mikä puolestaan antaa melkoisen vaikusvallan Bungien tekemisiin, niin nyt kuin vastaisuudessakin.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

saatana miten palikoita jotkut teistä ovat… ihan naurattaa ajatella että bungie siirtyisi sonylle! jumalauta tosta sai naurut seuraavaksi vuodeksikin.
bungie tekee yhä yhteistyötä microsoftin kanssa vaikka ostikin itsensä ”vapaaksi”. lisäksi microsoft omistaa yhä osakkeita bungiesta. tajuutteko palikat, vai pitääkö vääntää rautalangasta?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

nalle puh hakee uuden maailman nimeä.

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!