Haetaan työharjoittelijaa pelitoimitukseen

Haetaan työharjoittelijaa pelitoimitukseen

Thomas Puha Kirjoittanut 02.09.2008 Thomas Puha

H-Town Oy hakee nuorekkaaseen yritykseensä harjoittelijaa avustamaan pelitoimitusta sähköisten palvelujen tuotannossa. Harjoittelu on osa-aikaista tai kokopäiväistä ja sovitettavissa opintojen yhteyteen. Harjoittelukauden pituus on 3 kuukautta eikä siltä ajalta makseta palkkaa.

Harjoittelun kautta on mahdollisuus hankkia hyvä näkemys pelitoimituksen arjesta ja toimitustyöstä yleensä. Työtehtäviin kuuluu päätoimittajien ja toimittajien avustaminen sekä sähköisten palvelujen ylläpito ja sisällöntuotanto. Monipuolisilla työtehtävillä pyritään saamaan harjoittelijalle mahdollisimman laaja kokemus pelitoimittamisen eri osa-alueista. Työ on monipuolista ja antaa hyvää kokemuspohjaa sisällöntuotannosta verkkomediaan ja eri medioiden parissa työskentelemisestä.

Harjoittelijalta odotetaan kiinnostusta videopeleihin ja videopelikulttuuriin, oma-aloitteisuutta, tavoitteellisuutta, huolellisuutta, silmää yksityiskohdille ja hyvää suomen- ja englannin kielen taitoa. Työ suoritetaan H-Town Oy:n toimistolla Helsingin Töölössä. Kirjoitusharrastus ja/tai kokemus verkkosisällöntuotannosta ovat plussaa.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen janne.kaitila[@]h-town.fi

Tuoreimmat uutiset

Tältä näyttää Codemastersin Formula 1 2010 (44) 18.03.2010 14:19
Kuvia F1 2010:stä
Heavy Rainin bugit korjataan (41) 18.03.2010 13:56
Raskas sade saa raskaan päivityksen
Kane and Lynch 2:lle julkaisupäivä (14) 18.03.2010 12:55
Koiran päivät alkavat elokuussa
Nintendo: Emme ole hyviä tekemään pelejä tosipelaajille (71) 18.03.2010 10:49
Reggie Fils-Aime äänessä
Meneekö Sony liian pitkälle? PlayStation-mainos kuittailee kilpailijoille - Katso! (115) 18.03.2010 10:09
Kevin Butler matkustaa tulevaisuuteen

60 kommenttia. Lisää kommentti...

John_Rambo

Pisteet: +18

John_Rambo sanoi:

Tulisin mutta ei täältä korvesta pääse minnekkään ku ei oo ees vielä ajokorttiakaan.

Riepu

Pisteet: +21

Riepu sanoi:

Löytyykö teiltä mitään valtaisia ikävaatimuksia? Homma kiinnostaisi todella paljon, mutta vuosia on mittarissa vasta päälle 17, joten ajattelin varmistaa asian.

Snakeleader

Pisteet: +19

Snakeleader sanoi:

Joo, periaattessa tuo itseäkin kiinnostaisi, mutta kun Helsingistä asun n. 50 km päässä, ja ikää on 15 (pian 16), niin ei taida olla mahdollisuuksia. Mutta nuo mitä vaaditaan, niin ne kaikki ainakin löytyvät.

patePate

Pisteet: +16

patePate sanoi:

Jos ikää olisi tarpeeksi, asuisin pääkaupunkiseudulla ja olisin vailla töitä, voisin vaikka pistääkin hakemuksen.

Vierailija

Pisteet: +20

Vierailija sanoi:

”harjoittelukauden pituus on 3 kuukautta _EIKÄ_ siltä ajalta makseta palkkaa.”

… tuo lause saa luultavasti kaikki pakenemaan paikalta

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Tää on perjantaikevennys ilman perjantaita!!!

JayeizH

Pisteet: +21

JayeizH sanoi:

Heh :) Kun porukka siirtyy opiskelemaan ja eteen tulee mahdollinen palkollinen harjoittelu jossain yrityksessä, niin moni voi huomata että harjoittelu josta saa palkkaa on aika löytö. Ei sillä että pitäisin sitä erityisen hyvänä systeeminä opiskelijärjestelmässämme tai yhteiskunnassamme. Tuli siinä silloin muutama kirosana päästettyä. Mutta näin se vaan menee.

Rosecenze

Pisteet: +11

Rosecenze sanoi:

Hmm ihan kiva mutta ei kiva, täältä 100km päästä lähteä ilman ajokorttia, vielä aikapaljon alaikäisenä, ::no. =). Muuten ehkäpä.

Eemeli Rekunen

Pisteet: +19

Eemeli Rekunen sanoi:

Muistakaa nyt, että allekirjoittanut aloitti työharjoittelijana ja on nyt ihan kuukausipalkalla kirjoittamassa peleistä. Työharjoittelu on juuri se tilaisuus, jolloin voi osoittaa pystyvänsä johonkin.

Viper7

Pisteet: +19

Viper7 sanoi:

Hakijan kannattaa huomioida Työvoimatoimiston tuki harjoittelulle.

http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/01_tyonhaku_suomessa/07_tyoharjoittelu_ja_tyoelamavalmennustuki/index.jsp

Myönnetään vain työttömille joten opiskeliat eivät ikävä kyllä pääse tuosta nauttimaan, mutta jos tuntuu ettei opintojen/armeijan jälkeen tunnu mistään löytyvän ja tämä paikka kiinnostaisi niin kannattaa katsastaa kyseinen sivusto.

Demppa

Pisteet: +17

Demppa sanoi:

Juma, ai että kiinnostaisiko. Sitä vaan tosiaan ei vuokraa makseta tyhjällä. Saakohan kelasta jotain harjoittelijapäivärahaa….

Hekeke

Pisteet: +17

Hekeke sanoi:

Harmi ettei työtä ilmeisestikkään voi tehdä internetsin välityksellä, vaan tarvitsee ilmaantuakkin toimistolle. Harmi vain että matkaa on 100km :)

Viper7

Pisteet: +16

Viper7 sanoi:

”Juma, ai että kiinnostaisiko. Sitä vaan tosiaan ei vuokraa makseta tyhjällä. Saakohan kelasta jotain harjoittelijapäivärahaa….”

lainaus aiemmin laittamastani linkistä.

”Työharjoitteluun osallistuvalle maksetaan työharjoittelun ajalta työmarkkinatukea sekä tietyin edellytyksin ylläpitokorvausta joko 8 tai 16 euroa päivältä.

Työelämävalmennukseen osallistuvalle maksetaan joko työmarkkinatukea ja ylläpitokorvausta tai työllistämistukea ja harkinnanvaraista ylläpitokorvausta. Ylläpitokorvauksen määrä on joko 8 tai 16 euroa päivältä.

Kela maksaa työmarkkinatuen ja ylläpitokorvauksen työharjoittelun ja työelämävalmennuksen ajalta työvoimatoimiston lausunnon perusteella. Työllistämistukea ja ylläpitokorvausta haetaan työvoimatoimistolta lomakkeella (TM 3.34).”

Eli eikun kyselemään lisää lähimmästä työkkäristä, itse olin noin kuukauden koeajalla erääseen työpaikkaan tuollaisella tuella, jonka jälkeen pääsin tekemään töitä opintojen alkamiseen asti. Valitettavasti kuitenkin mikäli olet opiskelia joudut selviämään opintotuella.

Demppa

Pisteet: +15

Demppa sanoi:

Mille ajalle muuten tuota haetaan? Ja tietääkö joku oikeasti että jos on harjoittelijana jostain niin saako jostain jotain tukia? Sillon voisi jopa miettiä tuota.

Demppa

Pisteet: +14

Demppa sanoi:

Olisi näköjään pitänyt katsoa vähän tarkemmin viperin aikaisempi kommentti, kiitoksia tuosta.

Thomas Puha

Pisteet: +22

Thomas Puha sanoi:

Tämä on normitapa, jolla monet uusimediayritykset jne. toimivat. Osaavat selvittävät miten Kela jne, voi auttaa asiaa. Been there, done that :)

the wii

Pisteet: +13

the wii sanoi:

minua ainakin kiinostaisi tuo mutta olen vasta 15 ja risat nii ei taida onnistua :(

Eemeli Rekunen

Pisteet: +17

Eemeli Rekunen sanoi:

Niin rahattahan ei töitä tarvitse tehdä, vaan Kela maksaa työharjoittelijalle vähän vajaa 400 euroa kuussa. Tarkka summa taitaa olla jotain 377 euroa tms.

Se on ihan mukava summa sen lisäksi, että saa tehdä kiinnostavaa työtä.

Junsku

Pisteet: +13

Junsku sanoi:

Kattoo parin vuoden päästä^^:D

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Useat yritykset hakevat työharjoittelijoita, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Muutamat täällä kommentoivat eivät vissin ihan kauheasti ole elämän kanssa tekemisissä.

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

No kun lukee palstan kommentteja niin huomaa että ala/ylä-aste on se paikka jossa porukka päivänsä viettää, joten ei ole ihme ettei ole hajuakaan palkattomasta työstä. Käykää vaan lukiot ja amikset loppuun niin huomaatte kun teette sitä palkatonta työtä jossain vaiheessa vaikka olisi mitkä paperit (ja vaikka se opinto-ohjaaja toista väittääkin). Shit Happens

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

”No kun lukee palstan kommentteja niin huomaa että ala/ylä-aste on se paikka jossa porukka päivänsä viettää, joten ei ole ihme ettei ole hajuakaan palkattomasta työstä. Käykää vaan lukiot ja amikset loppuun niin huomaatte kun teette sitä palkatonta työtä jossain vaiheessa vaikka olisi mitkä paperit (ja vaikka se opinto-ohjaaja toista väittääkin). Shit Happens`”

Itse olet vasta aloittanut ala-asteen näemmä.

Finkill1989

Pisteet: +9

Finkill1989 sanoi:

Hemmetti, menisin kyllä palkattakin koska eihän se palkka tuossa ole todellakaan se idea miksi mennään, plus se karsii pois kaikenmaailman kepulikallet, mutta ehkä sitten kun kilahtaa se 18 ruutuun, vaikka luulen kyl että se jota haetaan on joku 20-23 vuotias?

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Todella mielenkiintoinen homma varmaan, mutta kun asuu näinkin ”kaukana” niin eihän sitä viitsi hakea. Palkkakin olisi ihan mukava. :D

Chopperi

Pisteet: +9

Chopperi sanoi:

Kirjottaisin itsekkin tälläkin hetkellä hakemusta mutta monen muun tapaan en asu pääkaupunki seudulla joten taidan jatkaa ihan rakennushommia :D

snap

Pisteet: +9

snap sanoi:

Hitto jos asuisin lähenpänä pääkaupunki seutua ja en olisi juuri aloittanut opiskelua lukiossa, tämä olisi unelma paikka itselleni. Ehkä sitten parin vuoden päästä…

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Itse olin työharjoittelussa elokuva-alan paikassa ja nyt olen töissä samassa paikassa. Jos vaan mahdollista ja kiinnostaa niin kannattaa ihmeessä hakea. Itse hakisin empimättä mutten Helsingissä asu.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Niin ja piti vielä sanoa että työharjoittelussa sain ainakin parisataa euroa enemmän kuin työttömänä..
Joten kannattaa tosiaan..

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Maksetaanko kaikille peliarvostelijoille arvosteluistaan?

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Ei meikä tajuu, jannut itkee jostain rahasta. Ei tunnu moni tajuavan että kyse on mahdollisuudesta luoda jotain itelleen. Jos se vaatii vähän uhrausta, niin sitte se vaatii. Vaikka voihan se joku tulla kotookin hakeen … voihan ?

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

”Ei ole palkkaa joten miksi tulla?”

kyseessä on niin mahtava tilaisuus että itse en palkkaa vaatisi.

Mito-san

Pisteet: +7

Mito-san sanoi:

Minua ainakin kiinnostaisi moinen harjoittelupaikka. Itse kun vielä satuin juuri aloittamaan opiskelut av-viestinnässä. Että vastaavalle alalle saatan suuntautua jos uusmedian valitsen linjakseni. :)

Agathon

Pisteet: +8

Agathon sanoi:

Ai että. Jos asuisin jossain Helsingin lähistöllä niin ilmoittautuisin heti. Harmi vaan, että osoite on paljon kauempana kolmannen kehän voimajohdoista.

OsKu

Pisteet: +5

OsKu sanoi:

Ai että olisi unelmaduuni ja Helsingissäkin asun. Harmin paikka vaan, ettei minulla ole aikaa/tarvetta työharjoittelulle.

variantti

Pisteet: +7

variantti sanoi:

hakisin jos asuisin helsingissä enkä täällä kotkassa ;<

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Huoh, kyllä porukka jaksaa napista tuosta rahasta. Ei ehkä saa kahisevaa, mutta mitä muuta? KOKEMUSTA! Se on myös AIKA tärkeää, vai oletteko toista mieltä?

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Ylläri että jokainen pelaajalehden jannu on hakemassa hommaan :D Mutta onhan tuo loistava tilaisuus vaikka palkkaa ei saakaan niin työkokemus on nykyään kultaakin arvokkaampaa. Kyllähän sitä itsekin on haaveillut pelitoimittajan urasta, mutta kun ei osaa kirjoittaa niin minkäs sille mahtaa :)

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Kokemus on yliarvostettua. Raha on valtaa.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

”Huoh, kyllä porukka jaksaa napista tuosta rahasta. Ei ehkä saa kahisevaa, mutta mitä muuta? KOKEMUSTA! Se on myös AIKA tärkeää, vai oletteko toista mieltä?”

Kokemus on tärkeää, mutta ilman rahaa ei ihminen valitettavasti voi elää. Vanhempiensa luona asuvat 16-vuotiaat pojat varmaan tekisivät mielellään töitä ilmaiseksi Pelaaja-lehdessä. Aikuinen ihminen, jolla vuokrat ja muut laskut ei välttämättä katso kovin mielenkiinnolla työtä, joka on ehkä hauskaa, mutta palkatonta.

Oliver

Pisteet: +10

Oliver sanoi:

Nääh, ollaan ihan rehellisesti nälkäpalkalla. Röyh! :D

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Kela maksaa ’palkan’

Monsteri

Pisteet: +7

Monsteri sanoi:

Siistiähän tonne ois päästä ja kun satun asumaan vielä päkaupunkiseudulla. Lukiossa olen ja ikää vasta 16 ja se aikakin tohon pitäisi jostain repäistä.

Eemeli Rekunen

Pisteet: +9

Eemeli Rekunen sanoi:

Kuten sanottua, Kelalta työharjoittelija saa noin 370 euroa kuukaudessa. Tämän lisäksi työharjoittelujakso H-Townilla näyttää melkoisen hyvältä cv:ssä ja kykynsä näyttäneelle työharjoittelijalle saattaa myös työpaikka avautua.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Kiinnostaisi mutta. en lähde koska paikka on niin kaukana. Toisaalta 4 kuukauden harjoittelujakso olisi helmikuussa. Palkka on kyllä tärkeää mutta tarvitaan sitä kokemustakin hyvät ihmiset

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

ehkä tätä ei ole tarkoitettu alakoululaisille vaan korkeakoulua käyville…

hakisin mutta jossain helsingissä?

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Vinkkinä insinöörille: eri aloilla toimitaan eri tavoin. Jotkut haluavat insinööriksi ja jotkut pelitoimitajaksi ja toimivat sen mukaan.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Tottakai tottakai ^^ Jotkut haluavat vaativamman, teknillisemmän ja paremminpalkatun työn, jotkut toimistohommia ja jotkut tekee ihan ilokseen töitä… Mutta todellakin, opiskelijalla on aina menoja, joten palkaton harjoittelu ei ole kovin hyvä asia, kun laskut pitää maksaa, syödäkin täytyisi jne, lisäksi tuo KELAn 400 € ei todellakaan riitä yhtään mihinkään

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Eri aloilla todellakin toimitaan eri tavoin. Kaikki eivät todellakaan halua leikkiä muttereilla sekä ruuveilla insinöörinhattu päässä. Töitä voi tehdä mielellään vähemmälläkin rahalla.

Se, että työharjoittelusta ei makseta palkkaa, on täysin normaali ja yleinen käytäntö. Usein näissä tapauksissa työharjoittelija saa harjoitteluajalta rahallista korvausta joko KELAlta tai koululta, jonka opiskelujen puitteissa työharjoittelu sitten tapahtuu. Suuret yritykset sun muut ovat täysin toinen juttu eli ottakaas nyt se suhteellisuudentaju hanskaan, ihmiset. ;)

Kane

Pisteet: +6

Kane sanoi:

Työtodistus, mahdollinen tuleva työpaikka, pelialaan pääsee mukaan ym. Kuka haluaa palkkaa jos oikeasti asia kiinnostaa. Peli-ala/peli-toimittaja on kutsumus ammatti ei sitä rahan takia tehdä!

himopelaaja

Pisteet: +7

himopelaaja sanoi:

Kyllä kiinnostaisi ja jo ihan alussa tästä kyselinkin toimitukselta tuolla asiakaspalvelussa. Mitenhän homma nyt etenisi.? Ainut vain että asun metsässä,joten vaikea kulkea.

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

KANE:

Kyllä niitä töitä rahan vuoksi tehdään. En usko että puha, rekunen ja kumppanit ilmaiseksi töitä tekisi…eipä tee poliisitkaan ilmaiseksi ja kutsumusammatti sekin on. Ei ilmalla elä katsos. Kyllä huomaa että olet vielä penska kun et raha-asioista mitään tajua. Ei sillä kelan 400 euron korvauksilla makseta edes vuokraa. Elääkin pitää, valitettavasti.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

Muistakaa RIEPU-nimimerkki!..se on halunnut tälläistä hommaa jo pitkään.Ja ylhäällähän se jo siitä ilmoittaakin.

Metal8585-gamereactorin sivuilta täällä vain hölöttää.

Kane

Pisteet: +6

Kane sanoi:

”Kyllä huomaa että olet vielä penska kun et raha-asioista mitään tajua. Ei sillä kelan 400 euron korvauksilla makseta edes vuokraa. Elääkin pitää, valitettavasti.”

Oh please. Ei nyt ruveta olemaan mitään ”ikä-elitistejä”. Olen kyllä ihan 18 enkä iälleni valitettavasti voi mitään. Tiedän, että 400e kuussa ei juuri elä. En väittänytkään että voisi elää ellei asu esim kämppiksen kanssa. Ja kyllä, tiedän että joittenkin elämäntilanteeseen ei sovi tämä 400e kuussa tarjous. Ehkä sanomani ”kuka nyt palkkaa haluisi” oli liian kirjaimellisesti otettava? Tarkoitin lähinnä, että pelitoimittajaksi ainakin suomessa ei rahan perässä juosta. Mutta en myöskään tarkoittanut missään vaiheessa että kutsumusammatti=”tekisi vaikka ilmaiseksi”. Esim opettaja on lähinnä kutsumusammatti eikä sitä rahan takia oteta vaikka samalla opiskelumäärällä saisi kova palkkaisen duunin(jota ei pakosti kiinnosta opettajaksi haluavaa).
Älä väännä sanojani, kiitos. Peace-

p.s sori, typoja aikaisemmassa viestissä

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

Totta helvetissä paikka kiinnostaa, ja pelejä pelaan lähes jokapäivä….Mutta kun ikä ei riitä.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

lollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollollol!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!XD

awkward

Pisteet: +6

awkward sanoi:

voi perhana, asuisinpa helsingissä.

Mannaporo

Pisteet: +6

Mannaporo sanoi:

Toivotan kaikille, jotka harkitsevat paikan hakua, rohkeutta tarttua tuumasta toimeen. Raha-asiat kyllä hoituvat, jos tilillä on vähän säästöjä tai vanhemmat sponsoroivat. Eikä kukaan estä tekemästä toista duunia samalla, jos opiskelu ei ole tiellä.

Pointtini on, että ei se raha loppujen lopuksi saa olla este unelmien jahtaamiselle. Tämä on juuri niitä tilaisuuksia, joita myöhemmin voi muistella katuen ellei niihin tartu :)

Reventon

Pisteet: +6

Reventon sanoi:

Odottakaas vähän että minullekin kertyy vielä vähän lisää vuosia ja siirtäkääs yritys Turun seudulle niin minäkin voisin osallistua hakuun :D

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

IM BAD MICHAEL JACKSON AND I NEED CHILDRENS!!!!!!!!!! NOWWWW!

Ruucsa

Pisteet: +2

Ruucsa sanoi:

Siinä olis kyllä hyvä jobi, ainoo ku on jo duuni ni ei oikein kerkeä.. Olis meikäläisen unelmaduuni toi peliarvosteluiden kirjoittaminen. :/

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!