Haetaan peliarvostelijoita

Haetaan peliarvostelijoita

Eemeli Rekunen Kirjoittanut 22.09.2008 Eemeli Rekunen

H-Town Oy on Suomen johtava peli- ja animeaiheisen sisällön tuottaja. Vuonna 2002 perustettu H-Town Oy kustantaa muun muassa Pelaaja- ja Anime-lehteä sekä Pelaajalehti.com-verkkosivustoa. Se tuottaa sisältöä myös Peliplaneetta.net-sivustolle.

H-Town Oy hakee nyt nuorekkaaseen yritykseensä uusia peliarvostelijoita toimittamaan peliarvosteluja Pelaajaan ja myös muihin H-Town Oy:n peliaiheisiin tuotteisiin.

Peliarvostelijalta vaadimme suurta kiinnostusta videopeleihin ja videopelikulttuuriin. Tunnet myös pelikonsoleiden teknistä puolta ja sinulla on laaja kokemus erilaisista peleistä. Tietokonepelien tunteminen on plussaa, mutta pääsääntöisen pelikokemuksesi tulee olla konsolipeleistä.

Lisäksi arvostelijalta vaaditaan oma-aloitteisuutta, huolellisuutta, silmää yksityiskohdille ja erinomaista suomen kielen taitoa. Pystyt lisäksi toimimaan tiukkojen aikataulujen puitteissa ja silti tekemään erinomaista jälkeä.

Edellytämme arvostelijoiltamme yli 18-vuoden ikää. Asut toivottavasti pääkaupunkiseudulla ja käytössäsi on mielellään teräväpiirtotelevisio ja hyvät äänilaitteet. Se ei kuitenkaan ole pakollista. Tärkeintä on kyky tuottaa iskevää, mielenkiintoista ja ennen kaikkea asiantuntevaa pelikritiikkiä hyvällä suomen kielellä.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja n. 3 000 merkin (välilyönteineen) esimerkkiarvostelut vihaamastasi sekä rakastamasti pelistä osoitteeseen janne.kaitila(at)h-town.fi.

Niitä, jotka ovat jo aiemmin hakeneet H-Town Oy:n peliarvostelijan paikkaa, pyydämme ystävällisesti lähettämään hakemuksen uudelleen yllämainittuun osoitteeseen.

Tuoreimmat uutiset

Tältä Dynasty Warriors näyttää PSP:llä 23.11.2008 13:16
Dynasty Warriors -kuvia
Näin paljon Resistance 2:n grafiikka on parantunut - Kuvia! 23.11.2008 10:00
Grafiikkavertailussa Resistance-sarja
GameStop: Wii-konsoleita ei riitä kaikille 22.11.2008 11:20
Wii-varastot hupenevat uhkaavasti
Left 4 Dead sai hyvän vastaanoton 22.11.2008 11:04
Left 4 Dead otettiin hyvin vastaan
Joulukuun 14. päivä paljastetaan jotain suurta... 22.11.2008 11:00
Mike Tyson palaa virtuaalikehiin

46 kommenttia. Lisää kommentti...

Demppa

Pisteet: +15

Demppa sanoi:

Hm, varmaan hakisin kyllä itse paikkaa jos olisi sanat hallussa. En ole koskaan edes yrittänyt arvostella peliä kunnolla. Mutta aika varmasti näiltä sivuilta löytyy muutama henkilö jotka paikkaa tulevat hakemaan. ;)

Intrasigent

Pisteet: +17

Intrasigent sanoi:

Heh kyllähän tommonen kiinnostais tavallaan, mutta iteltä ei taida aikaa, eikä tarmoa moiseen löytyä. :( Näin ollen taitaa omat arvostelut jäädä siihen, että pelaajaboardeille joskus jotain rustailen. ;)

himopelaaja

Pisteet: +14

himopelaaja sanoi:

Kiinnostaisi kovasti. sanat ei tosiaan oikein ole hallussa täälläkään päin. Osaamiseni on ihan jossain muualla. :) Voisi tosiaan edes yrittää,mutta en viitsi lähettää arvostelua jos se ei todella miellytä itseä. Koklataas sitä kuitenkin.

himopelaaja

Pisteet: +8

himopelaaja sanoi:

Rievulle tai norsukammalle tämä on unelma duunia kun on heidän raapustusnovelleja seuraillut. :D

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

Kaikki muut kriteerit täyttyisi mutta New York ei taida olla pääkaupunkiseudulla :/

Amarant

Pisteet: +7

Amarant sanoi:

Niin jos vaan asuis hiukan lähempänä…… No toivottavasti tällaiseen tulee tilaisuus kun on muuttamassa äidin patojen äärestä muutaman vuoden päästä…

Eemeli Rekunen

Pisteet: +16

Eemeli Rekunen sanoi:

”Niin jos vaan asuis hiukan lähempänä…… No toivottavasti tällaiseen tulee tilaisuus kun on muuttamassa äidin patojen äärestä muutaman vuoden päästä…”

Ei kannata jättää hakematta siksi, että asuu kaukana. Posti kulkee ja hommia hyville kirjoittajille löytyy aina. Asuminen pk-seudulla luetaan eduksi, mutta se ei ole pakollista.

the wii

Pisteet: +10

the wii sanoi:

kiinostaisi kyllä iteäni mutta sanat ei ole oikein hallussa ja ikää puuttuu :(

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Tää olis kiva homma muuten mutta en ehdi pelaamaan enää nykyisin paljon yhtään. Kirjoitin kyllä mielestäni oikein hyvän arvostelun Bionic Commando Rearmedista…ja pelikokemusta minulla on vuodesta 88…NES, SNES, Megadrive, C64, Gameboy, PS1, PS2, PS3, PSP, DS, Wii, Gamecube…laskin huvikseni kerran niin olen elämäni aikana pelannut lävitse yli 500 peliä. Siis ihan aitona, ilman mitään emulaattoreita tai cheatteja. Joten…kyllähän sitä kokemusta ainakin on :)

Monsteri

Pisteet: +6

Monsteri sanoi:

Olisihan tota mukava koittaa, mutta ikää puuttuu reilu vuosi.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Hauskahan tuota olisi koittaa, mutta ikää puuttuu ja en usko että pystyisin tarpeaksi hyvää tekstiäkään luomaan. Muut kriteerit kyllä täyttyvät.

Danula.

Pisteet: +7

Danula. sanoi:

Oho kirjoitinkin vahingossa tuon viestin anonyymina.

Riepu

Pisteet: +12

Riepu sanoi:

”Rievulle tai norsukammalle tämä on unelma duunia kun on heidän raapustusnovelleja seuraillut. :D”

Unelma tämä tosiaan olisi, mutta nyt saan kirota sitä, että olen syntynyt noin puolisen vuotta liian myöhään. Hakemus kuitenkin työharjoittelijan paikasta on laitettu, joten täytyy toivoa, että edes sen kohdalla tärppäisi :roll:

Onnea matkaa kuitenkin arvostelijan paikkaa hakeville.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Jos pesti onnistuisi etätyönä, niin tässähän olisi oiva mahdollisuus. Mutta kun ei.

Newfriikki577

Pisteet: +9

Newfriikki577 sanoi:

Vaaditaan hyvää suomenkielen taitoa… eli ei mulle:D

Aatukka

Pisteet: +9

Aatukka sanoi:

Kiinnostas mutta kun ei ikä riitä. :(

Pinnallinen

Pisteet: +9

Pinnallinen sanoi:

”Kiinnostas mutta kun ikä ei riitä. :(”
Aivan.

Jonttu_

Pisteet: +7

Jonttu_ sanoi:

Eiiih! Tämän siitä saa kun on syntyny 1994. Tulisin tähän mielelläni (jopa ilmaiseksi) mutta kun pitää olla täysi-ikäinen. Noh, aina ei saa mitä haluaa. Onnea sille kuka homman saa!

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Etätyö voisi sopia lisätienestien hankintaan, mutta uuteen työpaikkaan ei tässä elämäntilanteessa kehtaa sitoutua.
Harmillinen ajoitus!

Eemeli Rekunen

Pisteet: +12

Eemeli Rekunen sanoi:

”Ai että karsitaan ne pois, joiden lempipelit tai pökäleet ei miellytä? Eikö arvostelu jostain tietystä pelistä olisi parempi, että voitaisiin vertailla?”

Harvinaisen outo ajatustapa.

Markkinoilla on paljon monentasoisia pelejä. On helppo hehkuttaa omaa lempipeliään, mutta huonon pelin arvosteleminen ei olekaan ihan niin helppoa. Kun pyydämme kaksi arvostelua saamme kaikkein helpoiten tarkastettua kirjoittajien todelliset skillsit.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Voi sanoa jo että on hyvä arvostelija jos osaa tehdä sellaisen arvostelun vihaamasta ja rakastamasta pelistä ettei lukija erota kumpi on kumpi.

Enpä oikeen voi mukaan päästä kun koulut kesken ja lisäksi ei löydy näitä huippuluokan laitteita. Onnea työnhakuun niille jotka on kiinnostuneita.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

”Ai että karsitaan ne pois, joiden lempipelit tai pökäleet ei miellytä? Eikö arvostelu jostain tietystä pelistä olisi parempi, että voitaisiin vertailla?”

Ai että karsitaan pois kaikki potentiaaliset hakijat, jotka eivät ole sattuneet pelaajalehden valitsemia pelejä pelaamaan? Tai saadaan samalta hakijalta kaksi ylistävää arvostelua, mutta hakijan kyky kritisoida peliä rankemmalla kädellä jää kokematta.

FelisLeo

Pisteet: +6

FelisLeo sanoi:

Taidan hakea. Pitää muutenkin kirjoittaa arvostelu tuosta Phantom Hourglassista.

finngamer

Pisteet: +9

finngamer sanoi:

”Jos pesti onnistuisi etätyönä, niin tässähän olisi oiva mahdollisuus. Mutta kun ei.”

Onnistuu toki. Pääkaupunkiseudulla asuminen olisi vain plussaa, mutta tällöinkin työt voit tehdä missä haluat.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Jonkin sortin osviittaa siitä milloin näitä viimeistään sopisi lähetellä olisi mukava saada tähän vielä.

Jamppa

Pisteet: +8

Jamppa sanoi:

Pidän todellakin kirjoittamisesta - varsinkin mielipidekirjoituksista. Uskon, että tekstiä syntyisi, MUTTA yksi vuosi puuttuu… ;(

Zant

Pisteet: +6

Zant sanoi:

No minulla on kolme vuotta aikaa kerryttää esiteltävää materiaalia, ennenkuin pystyn hakemaan työtä. Onko fanisivulla, jossa olen tehnyt nyt jo vuoden töitä suuri vaikutus, jos hakisin paikkaa?

migge

Pisteet: +7

migge sanoi:

Teetkö finngamer itse ollenkaan arvosteluita, vai kuuluuko työkuvaasi muut hommat?

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Olen itse ihan muissa töissä mutta olen joskus miettinyt mikä tarkoitus koko peli- tai elokuva-arvosteluilla on ylipäätään? Pelejä ja elokuvia on niin monenlaisia genrejäkin joten niiden keskinäinen vertailu on vaikeaa.
Minkälaisia puhtaasti objektiivisia eroja voidaan nykyajan grafiikoilla ja äänillä saada eri pelien välille, pelattavuuskin on jossain määrin makuasia ja peliarvostelijan henk. koht. mielipiteiden kirjoittaminen lehteen tuskin on peliarvostelujen tarkoitus?
Miten esim. joku seikkailupelifani pystyy arvostelemaan objektiivisesti autopelejä jos hän itse inhoaa niitä sydämensä pohjasta?
Olen muuten itse autopelien ystävä ja pidän Gran Turismoja aiheen mittapuuna mutta en osaisi arvostella seikkailupelejä koska en niistä mitään tiedä eikä ne edes kiinnosta.
Noh, turhaa sepustustahan tämäkin on kun en ole peliarvotelijaksi aikomassakaan…

Snakeleader

Pisteet: +6

Snakeleader sanoi:

Jos ikää olisi, niin voisinkin ehkä lähettää hakemuksen, mutta kun ei ole, niin ei voi mitään :( Noh, pestiin varmasti pestataan hyvä henkilö.

finngamer

Pisteet: +8

finngamer sanoi:

Huoh, tuhlaan nyt ihan liikaa aikaa tälle, mutta vastataan nyt kaikkeen. Ettei jää epäselväksi.

”Wat? Eikö ne huonot pisteet ja pointit heikkouksista riitä? Vai pitääkö ruveta yliampuvaksi Angry Video Game Nerd -tyyliin?”

Ei pidä yliampua, pitää osata kirjoittaa. Pointit heikkouksista ei riitä, arvostelu on arvostelu, ei mikään ominaisuuslista.

”Eikö teidän kannattaisi keskittyä arvostelemaan niitä hyviä pelejä? Kyllä uskoisin, että porukka haluaa kuulla, mitä pelejä kannattaa ostaa. Sehän arvosteluiden tarkoitus onkin.”

Niin, kaikkia mahdollisia halpispelejä ei arvostella, pyritään kirjoittamaan peleistä jotka ihmisiä kiinnostavat. Mutta sinäkö et arvostelisi ollenkaan huonoja pelejä? Esim. Too Human, kymmenen vuotta kehityksessä ja maailman suurin hype, joten jos se osoittautuukin huonoksi se pitäisi jättää kokonaan lehdestä pois? Aika kehno logiikka.

Ei, vaan huonoista peleistä pitää pystyä kirjoittamaan, jotta ihmiset osaavat sitten niitä välttää.

”Jos teillä olisi tietty/jä testipeli/pelejä, mitä porukan pitäisi arvostella, saisitte tarkemman arvion hakijoiden ”skillseistä”, jos vertailisitte peli(e)n arvosteluita toisiinsa (kuka on ketäkin parempi kirjoittamaan).”

Voit kyllä aivan varmasti luottaa toimituksen kykyyn tunnistaa hyvä kirjoittaja olipa teksti mitä tahansa.

Aivan turha rajata arvosteluja tiettyihin peleihin, sillä sitten kaikki eivät voisi siitä välttämättä tehdä arvostelua ollenkaan. Tämä ei ole reilua kenellekään.

”Tämä Pelaaja-lehdessä vituttaa eniten. Peliarvosteluiden on oltava PUOLUEETTOMIA, ei fanipohjalla tehtyjä. Miksi? Koska eri ihmisillä on eri makuja, eikä kaikki tykkää kaikesta. Palvelkaa kaikkia, älkää pelkkiä faneja.”

Mihin tämä liittyi? Solid Snake vain sanoi että hyvistä peleistä on helpompi kirjoittaa, ei hän kertonut mistään toimituksen suuntaviivoista.

Toki on ikuisuuskysymys, että saako fani arvostella pelin, mutta vähemmän se näkökulma on vääristyneempi kuin esim. pelisarjan vihaajan näkökulma. Tuskin koskaan peliharrastaja ottaa pelin kuin pelin neutraalisti. Ja kaikkia ei voi koskaan miellyttää.

”Miten esim. joku seikkailupelifani pystyy arvostelemaan objektiivisesti autopelejä jos hän itse inhoaa niitä sydämensä pohjasta?”

Juuri näin. Siksi oikealle pelille etsitään oikea arvostelija.

”Teetkö finngamer itse ollenkaan arvosteluita, vai kuuluuko työkuvaasi muut hommat?”

Seuraavaan lehteen tulee minulta Klassikot Muistissa, ja varmaan myöhemmin tulee jotain pientä arvosteltuakin. Mutta muita hommia pääasiassa.

Huuba

Pisteet: +6

Huuba sanoi:

Kyseessä on varmasti loisto-työpaikka, mutta kun ikä ei riitä, niin minkäs teet. TET-jaksolla Pelaajan toimitukseen? Olisi muuten mahtavaa!

Mito-san

Pisteet: +6

Mito-san sanoi:

Ois varmasti siisti duuni. Mutta toisaalta ei ole aikaa eikä minun kielitaitonikaan ole se paras mahdollinen. Hyvä kun osasin tämän kirjoittaa. :)

finngamer

Pisteet: +4

finngamer sanoi:

”Et sitten lukenut ekaa lausetta? Tietenkin pitää arvostella, mutta ei kymmentä sivua.”

Tietenkin luin. Oletin nyt vain että se oli kärjistys, kun puhuit kymmenestä sivusta, mutta näköjään olitkin tosissasi. Onkohan mistään pelistä ollut Pelaajassa kymmenen sivun arvostelua? En nyt voi mennä vannomaan, mutta ei todellakaan huonosta pelistä. Varsin turha pointti, siis.

”Ja noista ylihypepeleistä on varmasti ehditty kertoa jo kaikki olennainen ennen kuin lehtenne ehtii painokoneesta ulos.”

Nyt putosin vähän kärryiltä, kritisoitko siis printtimedian hitautta yleensäkin? Eivätköhän lehden lukijat ole valmiita hyväksymään tämän seikan.

Ja tietenkään kymmenen vuotta kehityksessä ollutta peliä ei ohiteta millään 1/4-sivulla, olipa se miten huono. Tai itseasiassa varsinkaan silloin, sitä suuremmalla syyllä pitää tehdä ne hypen vaikutukset tyhjiksi.

”Turha niitä on sen suuremmin vääntää, jos jo pisteistä tulee selväksi, että kauppaan jää.”

Kuten itse uutisestakin käy ilmi, etsimme arvostelijoita, emme pisteidenantajia.

Ihmiset haluavat LUKEA peleistä, sekä hyvistä että huonoista.

”Ja miksei voisi? Jos pitää kirjoittaa peliarvosteluita tiettyjen konsolien peleistä, niin luulisi, että se/ne konsolitkin löytyisi. Ja (yli) 18-vuotiaana pitäisi löytyä nyt se muutaman kymmentä euroa peliä varten, jos niistä aikoo arvosteluja rustata.”

Oletko oikeasti tosissasi? No, jatketaan rautalangasta vääntämistä.

Tietenkään ei ole reilua laittaa ihmisiä ostamaan peliä varta vasten, kaikilla ei siihen ole varaa tai mahdollisuuksia. Kyse on vain tasapuolisesta kohtelusta kaikille. Enkä nyt oikein ymmärrä mitä ajat tällä takaa, onhan päivänselvää että hyvä arvostelija tekee hyvän arvostelun pelistä kuin pelistä. Siinä koko homman idea.

”Opettele lukemaan. Hän puhui _LEMPI_pelistä. Ei hyvistä peleistä yleisesti.”

Heh, ei vaan SINÄ puhuit lempipeleistä. Katsohan nyt tuota keskusteluasi uudestaan. Snake yksinkertaisesti kyseenalaisti tuon erikoisen oletuksesi, että ”karsitaan ne pois, joiden lempipelit tai pökäleet ei miellytä”.

Ei sillä ole mitään väliä mikä on lempipelisi tai pökäleesi, nyt punnitaan sitä kirjoitustaitoa. Se on ainoa karsintakriteeri.

Tätä sinun tuskin kannattaa jatkaa? Eli nyt vain arvosteluja tekemään, sana on vapaa ilman että pitää käydä peliostoksilla.

Eemeli Rekunen

Pisteet: +6

Eemeli Rekunen sanoi:

”Paska peli on paska vaikka voissa paistaisi. Ei sillä ole väliä, onko se ollut kehityksessä 5 vai 10 vuotta. Kyllä sen hypen vaikutuksen saa tyhjäksi yhtä hyvin 1/4-sivulla kuin aukeamallakin, jos osaa kirjoittaa. Pisteetkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.”

Joissain tapauksissa pelistä riittää enemmän kerrottavaa kuin puoli sivua. Joissain tapauksissa ihmiset haluavat lukea pelistä enemmän. Löytyy paljon ihmisiä, jotka odottivat Too Humania vuosikausien ajan. Näillekin ihmisille halutaan tarjota sisältöä.

”Arvostelijan työtehtävään kuuluu pisteiden antaminen.”

Kun aikoinaan kysyttiin kumpaa lukijat pitävät tärkeämpänä, tekstiä vai arvosanaa, taisi jakauma mennä jotenkin niin, että 30 sadasta piti arvosanaa tärkeämpänä ja loput tekstiä. Muuten tekisimme pelkkiä pelilistoja arvosanojen kanssa, emmekä perustelisi kuin kahdella sanalla.

”Jos olet yli 18-vuotias eikä sinulla ole varaa tai mahdollisuuksia ostaa edes YHTÄ peliä, en voi kuin sääliä sinua.”

Ei yhteen työhakemukseen monellakaan ole varaa pistää esim. 60 euroa. Eikä tarvitsekaan.

”Luulisi, että jos oma-aloitteisuutta ja kokemusta peleistä kaivataan, olisi peli jo kokoelmissa tai edes rahaa ja innostusta sen ostoa varten.”

Muista, että tässä haetaan monenlaisia eri arvostelijoita. Esim. ajopelien arvostelijat eivät ehkä pääse oikeuksiinsa, jos on pakko kirjoittaa esimerkiksi Halo 3:sta.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Tähän täytynee yrittää osallistua vaikka suomenkielen kielioppi onkin aivan hukassa. Koulussa aineista ja muista saanutkin yleensä positiivista palautetta (sisältö hyvä, kielioppi surkea). Pitääpä pelailla joku peli läpite ja katsoa onko tässä mitään mahiksia.

PS: Entäpä jos ei löydykkään peliä mitä vihaa? (Kaivaa kaapista Perimeterin PC:lle…)

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Hakemanne kriteerit täyttynevät kohdallani. Ennen kuin lähetän teille tekstejä, haluaisin kuitenkin tietää yhden asian: tarjoatteko kokopäivätyötä (tai siihen työmäärältään rinnastettavaa) vai riittääkö vähempi viikkotuntimäärä? Olen IT-alan yhtiössä päivätöissä, joten ihan 40-tuntiseen viikkoon en voisi sitoutua.

FelisLeo

Pisteet: +4

FelisLeo sanoi:

Nyt lähti hakemus menemään. Katsotaan kuinka käy.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

noh tuli tehtyä arvostelu saa nähä miten tässä käy =). Todella mielenkiintoista olisi päästä tälläiseen hommaan.

Monco Carser

Pisteet: +6

Monco Carser sanoi:

Hakemus lähtisi jos saisin sellaisen väsättyä =) Eipä sitä aikaa löytyisi riittävästi hommaan panostamaan vaikka haluaisikin. Mieluummin luen toisten arvosteluja ja pelaan pelejä ”köh” rentoutuakseni. Toivottavasti myöhemmin tulevaisuudessa sitten pääsee jotenkin tysökentelemään ammatikseen lähellä pelejä =)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Nyt on kiire. Huomasin aika myöhässä, ja vielä tänään olisi tarkoitus nuo kaksi arvostelua väsätä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Onkohan vielä myöhäistä lähettää hakemus? T: Hidas 6.11.08

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!