Lue Fallout 3 -arvostelu!

Lue Fallout 3 -arvostelu!

Eemeli Rekunen Kirjoittanut 28.10.2008 Eemeli Rekunen

Julkaisemme lukijoidemme iloksi arvostelun vuoden odotetuimmasta pelistä, Fallout 3:sta. Arvostelun on kirjoittanut Tero Lehtiniemi ja marraskuun Pelaajasta voi lukea myös Miika Huttusen toisen mielipiteen.

Tekijä: Bethesda Softworks
Julkaisija: Bethesda Softworks
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PS3
Moninpeli: Ei

Because you’re S.P.E.C.I.A.L.

”Voisi oikeastaan sanoa, että Fallout 3 ei ole mitään sellaista, mitä siltä odotettiin. Se ei ole edeltäjäänsä kyykyttävä roolipelien uusi virstanpylväs, mutta se ei myöskään ole maineikkaan isänsä nimellä ratsastava hengetön ja turha räpellys.”

Fallout-pelisarjalla on sydämessäni aivan erityinen paikka. Jos World of Warcraftia ei lasketa, olen hukannut kyseiseen pelisarjaan elämääni todennäköisesti enemmän kuin mihinkään muuhun. Kaksi ensimmäistä Falloutia olivat 3/4-kuvakulmasta kuvattuja, ydintuhon jälkeiseen Amerikan Yhdysvaltoihin sijoittuneita roolipelejä, joiden loistava pelimekaniikka ja kiero, musta huumori olivat aikanaan mykistävä yhdistelmä.
Eivät pelit toki täydellisiä olleet. Erityisesti Fallout 2:ta piinasi pelin alkutaipaleella pari muurahaispesällistä ötököitä, mutta jotain pelin vetovoimasta kertoo se, että monet, allekirjoittanut mukaan lukien, tahkosivat sitä pelin rikkovista bugeista huolimatta.

Fallout 2:n julkaisusta tuli syyskuun lopussa kuluneeksi tasan kymmenen vuotta, ja toiveet sarjan jatkumisesta on ehditty haudata jo moneen otteeseen. Sarjan piti alun perin jatkua kakkososasta vastanneen Black Islen toimesta jo vuosituhannen alkupuolella, mutta Van Buren -koodinimellä kulkeneen pelin kehitys kaatui firman emoyhtiö Interplayn talousvaikeuksiin vuonna 2003.

Interplayn johto teki tässä vaiheessa niin sanotun peliliikkeen, eli pisti kehitystiimin pihalle ja myi pelin oikeudet pääasiassa Elder Scrolls -roolipelisarjasta tutulle Bethesda Softworksille. Päätös herätti vanhoissa Fallout-fanijoukoissa varsin ristiriitaisia tunteita, ymmärrettävistä syistä. Morrowind ja Oblivion ovat toki laajoja ja omalla tavallaan vakuuttavia pelejä, mutta valitettavasti niiden maailma, meininki ja asukkaat ovat monien mielestä jääneet varsin hengettömiksi.

Minä olin yksi näistä monista. Vielä viime metreille asti odotin pelonsekaisin tuntein, että lopputulos ei olisi mitään muuta kuin aseilla kuorrutettu Oblivion. Kun sitten katsoin ensimmäistä kertaa nyrkin kokoista reikää mahassaan tuijottavaa, kituvaa ja maassa hitaasti eteenpäin ryömivää roistoa ennen tämän viimeistelyä pesäpallomailalla, oli pakko todeta, että pelko oli aiheeton. Lienee tarpeetonta sanoa, että K18-leima on ansaittu.

Kasvukipuja

Hahmonluonti on Fallouteissa ollut aina tärkeässä osassa, ja tällä saralla Bethesda ei petä. Persoonallinen, ikävaiheittain etenevä hahmonluonti kuvaa pelihahmon lapsuutta Vault 101:ssä, maailmalta sulkeutuneessa ja tyrannimaisen ylivalvojan otteessa olevassa ydinsuojassa. Falloutien S.P.E.C.I.A.L.-taitojärjestelmä on siirretty uuteen ulottuvuuteen varsin mutkattomasti, ja kompromissien määrä on pidetty kohtuullisena. Taitojen määrä on vähennetty kahdeksastatoista kolmeentoista, pääosin vanhoja yhdistelemällä. Ainoastaan pari on tyystin poistettu. Muutokset eivät siis ole kovinkaan järkyttäviä: vanhat First Aid- ja Doctor-taidot ovat nyt yhteinen Medicine, ja Steal on osana Sneakia.

Suurempi muutos on ehkä Perk-erikoisominaisuuksien ylitsevuotavuus: aiemmissa Fallouteissa näitä kolmen-neljän kokemustason välein valittuja taitoja saa nyt valita joka tasolla. Perkit esimerkiksi parantavat tarkkuutta kahden käden aseilla tai parantavat tiettyjen taitojen tehokkuutta entisestään. Toisaalta Perkien lisäyksen vastapainona vanhat, hahmonluonnissa valitut sekä etuja että haittoja tarjonneet Trait-ominaisuudet loistavat poissaolollaan: ne on yhdistetty osaksi uutta Perk-järjestelmää.

Pääosin homma toimii kuten rakastetuissa ykkös- ja kakkososissakin. Seitsemän pääominaisuutta vaikuttavat kukin omalla tavallaan hahmon ominaisuuksiin ja kehitykseen. Pelaaja voi halutessaan muokata hahmostaan esimerkiksi karismaattisen neuvottelijan, tyhmän mutta vahvan muskelimiehen tai vaikkapa varjoissa kykkivän, koneet ja energia-aseet taitavan tiedemiehen. Pelin tehtävät ja ongelmanratkaisu ymmärtävät ja myötäilevät tätä valinnanvaraa varsin pitkälle, mutta koska esimerkiksi kaikki eivät kuuntele puhetta, on johonkin aseelliseen tai aseettomaan puolustautumiskeinoon syytä panostaa hahmolla kuin hahmolla.

Taidot kehittyvät tuttuun tapaan kokemustasojen myötä kertyvillä taitopisteillä, eivät taitoja käyttämällä kuten Bethesdan peleissä perinteisesti on totuttu. Bethesda on myös malttanut jättää pelistä pois surullisenkuuluisan tavaramerkkinsä: hahmon kokemustason mukaan skaalautuvat hirviöt. Hirviöiden ja muiden pahisten vaikeustaso on siis sidoksissa niiden kansoittamaan alueeseen, ei hahmon ominaisuuksiin.

Karu on kaunista

Siinä missä esimerkiksi Fallout 2 käsitti pelialueena reilun pätkän Yhdysvaltojen länsirannikkoa ja sisämaata, on kolmososan mittakaava merkittävästi pienempi. Peli sijoittuu ns. Capital Wasteland -alueelle, mikä käytännössä tarkoittaa pääkaupunki Washingtonia ja tämän lähialueita. Tutkittavaa piisaa silti reilusti, joskin jossain vaiheessa liikkuneet lupaukset noin Oblivionin kokoisesta pelialueesta tuntuvat vahvasti liioitelluilta. Etäisyydet ovat yllättävän pitkiä, mutta pääosin kohteisiin ei tarvitse kävellä kuin kerran: lopun aikaa reissaamisesta vastaa paikalle välittömästi kaukosiirtävä pikamatkustus.

Tämä on sikäli hyvä juttu, että pääosin tuhoutuneista kaupunkimaisemista koostuvat näkymät kävisivät äkkiä vanhoiksi. Siinä missä esimerkiksi juuri Oblivionissa värikkään maailman kukkaiskedoilla käyskentely oli melkein puoli ruokaa, on Fallout 3:n dominoiva väri ruskea. Ydintuhon jälkeiseltä suurkaupungilta ei tosin voi kovin kauniita maisemia odottaakaan, mutta esimerkiksi sodan runtelemat maamerkit ja kuuluisat rakennukset ovat ilmeisen oikeilla paikoillaan ja yleensä niillä on oma tarinansa kerrottavanaan.

Ankeasta väripaletista huolimatta pelin tekninen ote vakuuttaa. Väkivalta on graafista, räjähdykset ja isot hirviöt komeita ja yleisesti ottaen toiminta pysyy sulavana. Myös ääninäyttely on pääosin erinomaista, ja löytyypä pelistä useampikin Hollywood-tähti, kuten Liam Neeson tai Malcolm MacDowell.

Ehkä ikävin pienentyneestä pelialueesta johtuva takaisku on asutuskeskusten määrän vähäisyys. Pieniä, muutaman hökkelin asutuksia löytyy kyllä reilusti, mutta varsinaisten kaupunkien määrä ja samalla myös sivutehtävien määrä on aiemmin totuttuun verrattuna ikävä yllätys. Toisaalta maailman konkreettisempi vihamielisyys ja isometrisen maailmankartan puuttuminen tekevät sen tutkimisesta huomattavasti jännittävämpää ja tunnelmallisempaa. Erämaa ei enää ole pelkkä kartta, vaan oikea ja vaaroja täynnä oleva erämaa.

Ehkä suurin ongelma pelissä on rytmitys. Osa tehtäväkuvauksista on parhaimmillaankin epäselviä, ja varsin aikaisessa vaiheessa peliä tulee vaihe, jossa selkeää etenemissuuntaa ei meinaa olla, ja lähti mihin suuntaan tahansa, niin turpiin tulee. Toisaalta lähes samoihin aikoihin pelaajalle annetaan varsin konkreettisesti mahdollisuus valita lähteäkö hyvän vai pahan polulle, joka muuttaa alkuvaiheen tehtäviä ja pelikokemusta varsin olennaisesti.

Hyvät, pahat ja jotain siltä väliltä

Aiemmista Fallout-peleistä tuttu Karma-järjestelmä on säilynyt mukana. Lähes kaikki pelaajan teot, toisen omistamien kamojen kopeloimisesta keskusteluissa käytettyyn äänensävyyn muokkaavat pelimaailman asukkaiden suhtautumista hahmoon. Hyvässä karmassa kylpevä saastemaiden suojelija saattaa saada kaupungissa ohikulkijoilta lahjoja, kun taas ilkeää varasta kunnioittavat lähinnä orjakauppiaat ja rosvot.
Pyhimys tai paholainen, väkivallalta ei Falloutin maailmassa voi välttyä. Aiemmissa Fallouteissa taistelu hoidettiin täysin vuoropohjaisesti Agility-ominaisuuden määräämien toimintapisteiden kautta. Fallout 3:n kompromissiratkaisu reaaliaikaisen taistelun avuksi on V.A.T.S., Vault Assisted Targeting System. V.A.T.S.in käynnistämällä toiminta pysähtyy, ja kädessä olevan tuliluikun voi kohdistaa esimerkiksi vihollisten jalkoihin, päähän tai vaikka aseeseen. Tarkkasihtisempi villin idän pyssysankari siis voi ampua pahiksilta vaikka aseet kädestä, jolloin nämä yleensä lähtevät paniikissa juoksemaan kadonneen apuvälineensä perässä.

Ihan kaikki ei ole kuitenkaan pysynyt: aiemmissa peleissä tärkeää teho- ja huumoriarvoa tarjonneet silmä- ja nivusosumat loistavat poissaolollaan, ja eri ruumiinosiin kohdistuva tähtäys on varattu ainoastaan tuliaseille. Lähitaistelijat joutuvat siis tyytymään monotoniseen yleishuitomiseen.

Yksi vanhaa Fallout-veteraania risova juttu on myös se, että ns. kriittiset virheet loistavat tyystin poissaolollaan. Hyväonnisen sankarin vastustajat saattoivat vanhassa Falloutissa nimittäin koheltaa aseidensa kanssa totaalisesti, yleensä humoristisin lopputuloksin. Poissa ovat vahingossa päänsä irti ampuvat maantierosvot ja käsiin räjähtelevät kranaatit.

Muuten toiminta on ihan tyydyttävää. Reaaliaikainen taistelu tosin on yleensä vain välttämätön paha, sillä V.A.T.S.in ulkopuolella tähtäämättömät osumat tekevät yleensä reilusti vähemmän vahinkoa. Vaikka toimintapisteiden latautuessa kiusaus ylimääräiseen räiskimiseen on suuri, johtaa tämä valitettavan usein vain turhaan, jo ennestään harvalukuisten ammusten tuhlaamiseen. Lähitaistelussa Oblivion-sankarit sen sijaan pääsevät loistamaan, ja yksittäisen vahvankin vihollisen jallittaminen pelkällä sorminäppäryydellä onnistuu.

Aseistus on sarjan peruskamaa. Varsinaisia heittoaseita ei enää ole, esimerkiksi kranaatit on siirretty muiden aseiden alle. Muuten asevalikoima vaihtelee rynnäkkökiväärien ja pistoolien kaltaisista pienaseista laser- ja pulssityyppisten energiaseiden kautta ”isojen poikien lelut” -osioon. Tähän osastoon kuuluvat esimerkiksi minigunit, liekinheittimet ja RPG-historian ehkä munakkain ase, Fat Man -ydinohjussinko, joka saa jokaisen asefriikin näkemään märkiä unia.

Kunnialla eteenpäin

Kaiken kaikkiaan Fallout 3 on ristiriitainen kokemus. Pahimmat Oblivion with Guns -pelot hälvenevät varsin nopeasti, ja S.P.E.C.I.A.L.-järjestelmä on siirtynyt uudelle aikakaudelle luontevasti, kompromisseista huolimatta. Oblivionista muistuttavat lähinnä ensimmäisen persoonan kuvakulma, liikkuminen ja yleisilme. Hahmoista löytyy valloittavia persoonia, ja vaikka cameo-henkiset erikoistapahtumat loistavat poissaolollaan, ei sarjalle ominainen huumori silti ole hukassa.

Fallout 3 on ennen kaikkea nimensä vanki. Kakkososaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaana pelinä, ja tällaisista lähtökohdista parantaminen, tai edes tason pitäminen, on uusilta tekijöiltä mahdoton olettama. Bethesda on kuitenkin peloista huolimatta onnistunut luomaan elävän, karuudessaan kauniin ja vihamielisen maailman, johon uppoutuu mielellään. Vaikka peli näyttää Oblivionilta, se tuntuu Falloutilta. Ainakin minulle se on tärkeintä. Erikoisten satunnaiskohtaamisten puute kismittää, mutta muuten pelin puutteet ja kompromissit ovat hyväksyttäviä. Oikeasti, jos jättää pelin ostamatta sen vuoksi, ettei siinä enää voi ampua lapsia, tämä puute on todennäköisesti senhetkisistä ongelmista pienin.

Voisi oikeastaan sanoa, että Fallout 3 ei ole mitään sellaista, mitä siltä odotettiin. Se ei ole edeltäjäänsä kyykyttävä roolipelien uusi virstanpylväs, mutta se ei myöskään ole maineikkaan isänsä nimellä ratsastava hengetön ja turha räpellys. Se on laadukas, hauska ja ajoittain myös vaikea toimintaroolipeli, jonka suurimmat ongelmat ovat juonen lyhyys ja totuttua pienempi mittakaava. 20–30 tuntia tekemistä piisaa kuitenkin helposti, ja uudelleenpeluuarvoa löytyy ainakin yhden tai kahden kerran edestä.

Tero Lehtiniemi… on pelannut Fallout 2:n läpi viisi kertaa.

8/10

Boksit:

I’m S.P.E.C.I.A.L.

Humoristisiin sutkautuksiin mutkattomasti venyvä S.P.E.C.I.A.L.-taitojärjestelmä (Strength, Perception, Endurance, Charisma, Intelligence, Agility, Luck) on ollut Falloutien kantava voima alusta asti. Seitsemän pääominaisuutta vaikuttavat monella tapaa. Älykäs sankari osaa keskustella intellektuellien kanssa sujuvasti ja tehdä näihin vaikutuksen, muskelimasat taas pystyvät olemaan vahvalla olemuksellaan joko uhkaavia tai vakuuttavia. Nämä ominaisuudet vaikuttavat myös lähes kaikkiin hahmon ominaisuuksiin kantokyvystä ja V.A.T.S.-tilan toimintapisteistä osumapisteisiin ja vastuskykyihin.
S.P.E.C.I.A.L. tarjoaa siis loistavan keinon kustomoida hahmostaan haluamansalaisen seikkailijan.

Moninpelattavaa Falloutia?

Fallout-oikeuksien myyminen Bethesdalle koitui itseasiassa Interplayn pelastukseksi. Rahakkaan diilin vaikutuksesta firman talous tuli kuntoon, ja Interplayn tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvat muun muassa Earthworm Jim- ja MDK-sarjojen jatkaminen. Mielenkiintoisempi projekti on kuitenkin Fallout-massiivimoninpeli, jota firman huhutaan tekevän. Interplayn ja Bethesdan viimeisimpään sopimukseen nimittäin sisältyy Interplayn optio massiivimoninpelin kehittämisestä. Virallisesti projektia ei ole vielä julkistettu, mutta yhtälö itsessään on jo varsin selvä. Firmalla on nimittäin kyllä kehitteillä vielä nimeämätön massiivimoninpeli, ja sen kehitystä vetää Falloutin kehittäjänä tutuksi tullut Jason D. Anderson. Lopun arvaaminen tuskin tarvitsee meediota avuksi.

Tuoreimmat uutiset

Uusi Batman näyttää lupaavalta - Katso ensimmäiset kuvat! (31) 02.09.2010 13:19
Arkham Asylum -kuvissa
Bangai-O ladattavaksi Live Arcadeen (3) 02.09.2010 12:43
Treasuren räiskintä Xbox 360:lle
Klassiset Super Mario -pelit tulevat takaisin? (9) 02.09.2010 12:13
Jälleenmyyjät: Super Mario All-Stars Wiille
Call of Duty: Black Ops - Tältä näyttää moninpeli! (26) 02.09.2010 11:38
Moninpelivideoita seuraavasta CoDista
Trials HD:n tekijöiden seuraava peli paljastui (4) 02.09.2010 08:51
MotoHeroz alkuvuonna 2011

101 kommenttia. Lisää kommentti...

Snakeleader

Pisteet: +22

Snakeleader sanoi:

Noniin loistavaa tällainen :) , kiitos Pelaaja. Tosin pakko myöntää, että odotin parempaa kuin 8 numeroa. Noh, ehkä tämä kuitenkin tulee hankittua.

Riepu

Pisteet: +19

Riepu sanoi:

Todella hyvä arvostelu, josta ainakin itse sain irti sen tarvittavan. Vähän sääli kyllä, että peli tulee pettämään monet odottajat mitä ilmeisemmin, mutta minulle Fallout 3 näyttäisi olevan juuri sitä mitä olen odottanutkin. Vielä kun olisi vain sitä rahaa.

Demppa

Pisteet: +13

Demppa sanoi:

Kitooos. Noh, enää ei harmita niin paljon että jää se CE kauppaan rahanpuutteen takia, tulee sitten varmaan se normaali versio tuosta ostettua. Taidan ihan hyvin toistaiseksi pärjätä kakkosella.

himopelaaja

Pisteet: +11

himopelaaja sanoi:

Ei ihan niin hyvä arvosana kuin odotin,mutta ei tuo 8 huonokaan ole. Hyvä että pelaaja julkaisi jo arvostelun netissä.

Vierailija

Pisteet: +12

Vierailija sanoi:

Vaihtopelaaja! Mister Puha? Huttunen? Anyone?

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

hyvin arvosteltu minusta ja varmasti menee peli ostoslistalleni.

Vierailija

Pisteet: +10

Vierailija sanoi:

Hyvä arvostelu. Hyviä pointteja. Tosin en pidä tästä ainaisesta vertailusta aiempiin osiin, mikä ei anna objektiivista kuvaa itse pelistä. Vaikkakin Fallout 3 on suoranainen jatko-osa, voisi sen myös arvostella pelaaja, joka ei ole ennen Fallout peleihin tutustunut.

Itselleni ei ole tärkeää, minkälaisia pelejä aikaisemmat falloutit ovat, sillä en ole niitä pelannut.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Vielä lisäyksenä yllä olevaan, että on varmasti pelaajia, jotka eivät ole kiinnostunut pelistä,koska se on fallout.

_NP2_

Pisteet: +9

_NP2_ sanoi:

Hieno arvostelu, hyvä että peliä osataan myös kritisoida eikä vain hypen puolesta räväytetä suoraan sitä 10. Tosin täytyy sanoa, että tekstin perusteella tuo 8 on sellaisen henkilön arvio, joka on Fallout veteraani ja(luonnollisestikin kun jatko-osasta on kyse) vertaa sitä aiempiin Falloutteihin.

Mutta esimerkiksi minulle, joka ei ole ennen pelannut Fallout-pelisarjaa(tiedän, varsin hävettävä seikka!) arvosana voi olla pykälää tai paria parempi, koska en voi verrata sitä aiempiin osiin vaan arvioin sitä itsenäisenä pelinä. Kyllä tämä menee jossain vaiheessa hankintaan ja täytyy sitten itse muodostaa se arvosana…

Silti arvostelu oli mielestäni erittäin onnistunut. Tämän pitäisi päätyä lyhennettynä Metacritic-sivustolle.

Funsize

Pisteet: +10

Funsize sanoi:

Hyvä arvostelu. Hieman säikähdin tuota ”vain” 20-30h pääjuonta. Mutta oli se GTA IV:kin hintansa väärti sen 30h ajan kun läpi pelasin. Eihän se oli kuin noin 2 euroa tunti + uudellenpelaamisarvo :)

-GoGo-

Pisteet: +12

-GoGo- sanoi:

Kiitos arvostelusta, muuten oli tosiaan hyvä, mutta itsekkin olen jättänyt ensimmäiset falloutit pelaamatta ja siksi olisin itsekkin toivonut jonkinlaista arvostelua myös ihmiseltä joka ei ole pelannut näitä ja ei siksi vertailisi keskenään. Ja pointsit siitä, että julkaisitte arvostelun netissä jo etuajassa julkaisua :)

madKORfan

Pisteet: +8

madKORfan sanoi:

Kuten jo pelin nimestä selviää, niin kyseessä on pelisarjan jatko-osa. On siis täysin selvää, että sitä pelatessa on pakko pitää mielessä myös edelliset osat. Ja kuten arvostelussa sanotaan, niin Fallout 1&2 ovat oikeasti helvetin hyviä pelejä. Niitä pelanneilla ja niistä pitävillä on jatko-osan suhteen tiettyjä odotuksia ja pelkoja.

Suureksi harmikseni arvostelun perusteella pelistä on riisuttu hurjasti ominaisuuksia, jotka olivat allekirjoittaneelle tärkeitä. Ne eivät ole yksistään isoja juttuja, mutta yhdessä luovat Fallout-kokemuksen. En siis edelleenkään odota peliltä paljoa, mutta peliä tulee kuitenkin aikanaan kokeiltua. Pitää vain odottaa muutama kuukausi, että hinnasta katoaa noin puolet.

Pelkkää arvosanaa katsomalla peli on pettymys, eikä vain Fallout-faneille. Oblivion sai yhdeksikön, nyt tultiin pisteellä alas. Kyseessä ei siis ole erittäin laadukasta viihdettä, korkeintaan ihan hyvä peli. Nykyään ei vain ole puutetta edes todella hyvistä peleistä, joten ei tätä voi kutsua edes torjuntavoitoksi. BS:lla on resurssit parempaan.

Ei sovi kuitenkaan sortua asennoitumaan, ennen kuin on itse pelannut peliä. Jään odottelemaan alennusta.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Kuten jo pelin nimestä selviää, niin kyseessä on pelisarjan jatko-osa. On siis täysin selvää, että sitä pelatessa on pakko pitää mielessä myös edelliset osat.”

Miksi? Jos ei ole aikaisempia pelejä pelannut, ja on kiinnostunut pelistä sen perusteella, mitä on nähnyt ja lukenut? Me kuluttajat emme valitettavasti voi sille mitään, että pelin nimi on Fallout 3. :) Ja valitettavasti eivät voi fanitkaan.

Kyse oli ennemminkin siitä, että arvosana 8 tietenkin perustuu arvostelijan mielipiteeseen joka taas saa pohjansa aikaisemmista peleistä.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Kiitos hyvästä arvostelusta. Ja minä sain sellaisen näkökulman että pelistä on riisuttu suurin osa niistä tekijöistä jotka tekivät Fallout 1 & 2 sta loistavat pelit.

Mutta onko sentään se hartaasti toivottu musta huumori vielä tallella?

kAmui

Pisteet: +9

kAmui sanoi:

Hyvä arvostelu. Olisin ehkä odottanut jopa korkeampaa arvosanaa, vaikka on kasikin hyvä arvosana. Olisiko arvosanaan vaikuttanut arvostelijan suuri rakkaus edellisiä osia kohtaan? Mutta siitäkin huolimatta mainio arvostelu. Hyvin kävi selviksi miksi juuri tuo numero on annettu ja mitä hyviä ja huonoja puolia pelistä löytyy.

Vertaukset vanhempiin osiin, joita on paljon, ovat ehkä tekstin heikkous. Tavallaan ne tuovat tekstiin elävyyttä ja edellisten osien faneille kertovat varmasti paljon, mutta pelaajille kuten minä, jotka eivät ole pelanneet edellisiä osia juuri yhtään, ne eivät kerro mitään ja ovat oikeastaan yhdentekeviä.

Mutta tosiaan hyvä arvostelu!

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Muut kriitikot ovat hieman eriä mieltä; metacriticissa 18:n arvostelun keskiarvo on tällä hetkellä 93.

http://www.metacritic.com/games/platforms/xbox360/fallout3

Eemeli Rekunen

Pisteet: +15

Eemeli Rekunen sanoi:

Katsotte Pelaajan asteikkoa väärästä kulmasta. Kasi on asteikollamme erinomainen peli, siinä missä jossain muualla 8 on vain keskinkertainen.

Eemeli Rekunen

Pisteet: +14

Eemeli Rekunen sanoi:

”Muut kriitikot ovat hieman eriä mieltä; metacriticissa 18:n arvostelun keskiarvo on tällä hetkellä 93.”

Niin, kuten tuli todettua, Pelaajan 8 on käytännössä sama kuin muiden ysi. Eli Pelaajan arvostelu on linjassa Metan arvosanan kanssa.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

”Katsotte Pelaajan asteikkoa väärästä kulmasta. Kasi on asteikollamme erinomainen peli, siinä missä jossain muualla 8 on vain keskinkertainen.”

8 on hyvä arvosana, enkä jättäisi peliä ostamatta sen takia, mutta arvostelu painottuu liikaa vanhan vertailuun ja villisti nyt oletan, vain alle puolet teidänkin lukijoista on todella pelannut vanhoja fallout-pelejä. Voin olettaa myös väärin. Sanotaanhan, että ”assumption is the mother of all fuckups!”. :D

arkistomies

Pisteet: +6

arkistomies sanoi:

Luulin että tämä saa jonku 9 tai 10:pin mutta kyllä kasikin on ihan hyvä saavutus.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

ei kyllä ihan kympin arvoinen peli olekkaan niinkuin ei gta 4 ole.

Mannaporo

Pisteet: +11

Mannaporo sanoi:

Häiritsi kyllä arvostelussa välillä perusteetonkin vertailu Fallout 2:teen. Eihän nyt pelien maailmojen kokoa voi tosissaan verrata jos toisessa noin 98% pelialueesta näkyi vain kartassa, mutta ei ollut ”todellinen” osa peliä.

Olen pelannut Fallout 2:ta, mutta en kauheasti innostunut siitä, vaikka tajuankin kyllä, miksi kyseessä on kulttipeli. Tämä vaikeuttaa hieman arvostelun tulkintaa, mutta eiköhän arvostelu nyt kuitenkin ajanut asiansa, koska sain tehtyä ostopäätöksen. Lisäksi kiitän turhien pelimekaanisten ja tarinallisten spoilereiden välttämisestä.

Kuten on jo toitotettu, pelisarjaan vähemmän perehtyneen henkilön toinen mielipide olisi täydentänyt mukavasti arvostelua. Toivottavasti jotain tämänsuuntaista lehdessä nähdään.

Vielä muuten semmoinen kysymys, että onko Fallout 3:ssa samanlainen tehtävänuoli, kuin Oblivionissa?

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Jos 8 on HUIPPUPELI!!! Niin Metal Gear 4 ja Little Big Planet ovat täydellisiä. :D Taptap!

Eemeli Rekunen

Pisteet: +14

Eemeli Rekunen sanoi:

”Jos 8 on HUIPPUPELI!!! Niin Metal Gear 4 ja Little Big Planet ovat täydellisiä. :D Taptap!”

Pelit ei tietenkään ole verrannollisia suoraan keskenään.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

onkos pelissä gore filtteriä tms?

Chopperi

Pisteet: +9

Chopperi sanoi:

Hyvä arvostelu. Odotin itse ysiä mutta ainakin arvostelu sai minut vakuuttuneeksi siitä että peli taitaa sittenkin olla kasin ja ysin välimaastossa. No enpähän ainakaan tilannut spessu editionia huonosta pelistä :D Juonen lyhyys kyllä epäilyttää sillä 20-30 tuntia on todella vähän verrattuna siihen miten paljon pelasin Fallout 1:stä ja 2:sta.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Kahden koneen loukussa niin X0 vai ps3? onko muuta eroa kuin X0:n ladattava lisäsisältö myöhemmin?

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

kiitos sujuvasta arvostelusta. siirrän Fallout 3:n ostoa lähemmäs joulua. Ei ollutkaan sellanen ”Pakko Ostaa Heti, Kun TUlee Kauppoihin”-peli. Fable 2:n pc-versiota odotellessa… ;)

JiiKoo

Pisteet: +2

JiiKoo sanoi:

Vois olla ihan hienokin, en tiedä, Oblivion oli ainakin loistava. Tarvii joskus kokeilla.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Plussat Pelaajalle nettiarvostelusta!

Chopperi

Pisteet: +8

Chopperi sanoi:

””Kahden koneen loukussa niin X0 vai ps3? onko muuta eroa kuin X0:n ladattava lisäsisältö myöhemmin?”

graafisesti Falloutin PS3-versio on PS2-tasoa. oikeasti.”
Niinpä niin… Xbox versio näyttää jonninverran paremmalta ja pyörii paremmin. Ero on kuitenkin luultavasti erittäin pientä sillä samalla pelimoottorilla pyörivissä peleissä ei voi olla valtavia eroja.

Las Plagas

Pisteet: +7

Las Plagas sanoi:

Hyvä arvostelu! Ihan hienoa, ettei ole noustu hypen matkaan. Pysyi arvostelu hyvin maan pinnalla.

Rommel

Pisteet: +9

Rommel sanoi:

”Hieno arvostelu, hyvä että peliä osataan myös kritisoida eikä vain hypen puolesta räväytetä suoraan sitä 10. Tosin täytyy sanoa, että tekstin perusteella tuo 8 on sellaisen henkilön arvio, joka on Fallout veteraani ja(luonnollisestikin kun jatko-osasta on kyse) vertaa sitä aiempiin Falloutteihin.”

Juu selkeäsi Fallout-puristin kirjoittama arvostelu, itse sanon sen, että Fallout 2:ssa sitä huumoria on liikaakin, minulle parempi että pysyttelivät ykkösen linjassa.

Esim. osa noista Oblivionista tutuista ominaisuuksista meikä laskee eduiksi. Kasi lienee varsin totuudenmukainen ja arvostelu oli kerrassaan loistava, täysin mitään hypeä sisältämätön. Minulle se arvo lienee tosiaan 8 – 9, pakkohankinta siis.

-GoGo-

Pisteet: +11

-GoGo- sanoi:

”Chopperi sanoi:

Hyvä arvostelu. Odotin itse ysiä mutta ainakin arvostelu sai minut vakuuttuneeksi siitä että peli taitaa sittenkin olla kasin ja ysin välimaastossa. No enpähän ainakaan tilannut spessu editionia huonosta pelistä :D Juonen lyhyys kyllä epäilyttää sillä 20-30 tuntia on todella vähän verrattuna siihen miten paljon pelasin Fallout 1:stä ja 2:sta.”

Gamereactorin arvostelusta poimittua:

”En halua tässä mennä paljastamaan juonta sen enempää, mutta luvassa on todella pitkä seikkailu. Itse asiassa niin pitkä, että peli on vielä kesken pelikellon näyttäessä lähes 40 pelattua tuntia. Valtavan maailman, monien kohteiden ja silkan seikkailunhalun ansiosta pelattavaa tuntuisi olevan kaikki paikat koluavalle vielä toiset 40 tuntia lisää.”

Vähän eri lukuja heitetään mitä Pelaajan arvostelussa. Ihan vain verrannollisena pistin.

Linkki Gamereactorin arvosteluun:

http://www.gamereactor.fi/arviot/2358/Fallout+3/

Big_Boss

Pisteet: +6

Big_Boss sanoi:

Tiesihän sen alusta asti, että ei se tule olemaan enään vanha kunnon Fallout kun imoitettiin, että se tehdään myös konsoleille. Falloutista ei olisi koskaan saanut tehdä fps reaali aikasta peliä.

No onhan meillä aina Fallout 2 :) . Ja suosittelen että te nuoremmat ihmiset pelaisitte sen läpi niin näkisitte minkälainen on aito Fallout.

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

Sinällään sopivan diplomaattinen arvostelu eikä vuolasta kehumista jota voisi melkein mainokseksi kutsua. Niin hyvät kuin vähän huonommatkin puolet otetaan huomioon eikä kirjoiteta arvostelua täyteen hypeä. Se on hyvä, että myös aiempien osien fanit peliä arvostelevat, se kun luo hieman perspektiiviä ja tulevat ne erotkin aiempiin osiin nähden selville.

Jos arvostelija ei kuuna päivänä ole aiempia osia pelannut niin tulee ainakin osalle aiempien osien faneja mieleen ajatus, että eihän tuo arvostelija mitään tiedä Fallouteista eikä tässä olla Falloutia arvostelemassa lainkaan vaan peli kusee menneen päälle. Toisaalta, suurin osa FO3:sen ostajista on juuri niitä jotka eivät aiempia ole pelanneet ja siitä näkökulmasta katsottuna kolmonen on eittämättä loistava peli. Onhan tämä kolmonen selkeästikin siirtynyt hieman toisenlaisen yleisön peliksi.

Agathon

Pisteet: +10

Agathon sanoi:

Olipa reilu arvostelu. Ei mitään pelin nuolemista, mutta samalla ei myöskään mitään panettelua. Tosi hienosti ilmaistu niin plussat kuin miinukset ja jäi hyvä maku suuhun. Juurikin tämän vuoksi tilaan Pelaajaa.

Rommel

Pisteet: +12

Rommel sanoi:

Hei muuten jos vain joku tietää (Arvostelussa ei mainittu), että onko uudessa Falloutissa paljonkin valintakohtia kuten vanhoissa tai esim. Mass Effectissä? Oblivionissa näitä ei juuri ollut, ja se oli yksi suurimmista säröistä tuossa timantissa.

Goodwin

Pisteet: +8

Goodwin sanoi:

Vähän veikkailinkin tätä arvosanaa pelaajalta. Mutta silti vuodenpeli, mun listoilla

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Gamereactorin arvostelusta poimittua:

”En halua tässä mennä paljastamaan juonta sen enempää, mutta luvassa on todella pitkä seikkailu. Itse asiassa niin pitkä, että peli on vielä kesken pelikellon näyttäessä lähes 40 pelattua tuntia. Valtavan maailman, monien kohteiden ja silkan seikkailunhalun ansiosta pelattavaa tuntuisi olevan kaikki paikat koluavalle vielä toiset 40 tuntia lisää.”

Kaikkihan tietävät, että Gamereactor pyörii vain ja ainoastaan pelitalojen rahoilla. Joten ei ihme jos hehkutus pursuaa ulos korvista.

Reventon

Pisteet: +5

Reventon sanoi:

Eiiii! Arvostelua en lue ennen lehden tulemista.
Arvosanan uskalsin kurkistaa ja pettyin hieman…8, jos metacritic on yli 90, niin olisin odottanut Pelaajalta vähän korkeampaa arvosanaa. Kaipa sitä joskus kannattaa mennä vastavirtaankin :D

Finkill1989

Pisteet: +6

Finkill1989 sanoi:

Miksi lukee että tulee vain PS3lle ja X360lle?

Mito-san

Pisteet: +8

Mito-san sanoi:

Oli todella hauska päästä jo nyt lukemaan arvostelu. Helpotaa pelin odotusta, joka on jo ylihuomenna. 8 on aika diplomaattinen arvosana minun mielestäni. Henkilöstä riippuen se voisi myös olla 7 tai peräti kymppi. :)

OsKu

Pisteet: +2

OsKu sanoi:

8/10 eli perushyvä peli kyseessä, ei kuitenkaan mitään Oblivionin kaltaista eeppistä messiaspeliä. Mutta eipä tuo minua haittaa, sillä ostan pelin ihan silkasta mielenkiinnosta, vanhat Fallout – fanit saavat rauhassa parkua.

Tapza

Pisteet: +7

Tapza sanoi:

Jotkut tuntuvat täällä vertailevan pelaajan arvosteluasteikkoa suoraan muiden tahojen vastaaviin. Pelaajan asteikolla 8/10 on ainakin minulle tarkoittanut aina loistavaa peliä, kun esim. Gamespotin, IGN:n ja muiden 8.0 on yleensä ”ihan hyvä”.

Mainio arvostelu. Kuten aiemmin mainittu, hienoa ettei hypätty suoraan hypejunaan mukaan ja lätkäisty pelille kymppiä vaan uskallettiin kritisoidakin vähäsen. Todella rehellisesti kirjoitettua tekstiä, juuri tämän takia Pelaaja minullekin tulee.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Olin jo varma että pelaaja pamauttaa sen tutun 10/10 hypearvosanan (GTA IV, COD4), mutta mites kävikin!

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Tattista, hyvä arvostelu on joo. Pitää tuo peli hankkia mutta niin pitäisi Fable2 ja FarCry2 :nyyh:
t: musse pigg

F1Nkiller

Pisteet: +6

F1Nkiller sanoi:

Olin aika varma että tää ois sellanen 9 tai 10 peli mutta oli vaa 8. IGN anto tälle 9.6/10.

Slobberi

Pisteet: +6

Slobberi sanoi:

”..eri ruumiinosiin kohdistuva tähtäys on varattu ainoastaan tuliaseille.”

Siis mitä helvataa? Kyllä jossain versiossa (alpha?) pystyi pesäpallomailalla tähtäämään vaikka päähän ja posauttamaan sen p****ks? :\?

Muuten hyvä arvostelu. Odotan vesi kielellä perjantaita! \o/

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Itse olen 7 tuntia pelannut PC-versiota ja yhdyn kasin numeroon. Samanlainen maailman elottomuus kuten Oblivionissa on pahin miinus ja sen takia en ymmärrä kasia suurempia arvosanoja. Kai jotkut eivät sitten välitä, vaikka pelissä ei olisi ”sielua” mutta minulle tämä on ehkä se tärkein seikka.

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Hyvä arvostelu, hyvin perusteltu. En näe kyllä mitään syytä antaa suurempaa arvosanaa vain sen takia, että metacriticissä on osa arvostelijoista antanut pelille 100/100 pistettä.

Oli asteikko mikä tahansa, niin 100/100 on vähän liikaa oli peli sitten mikä tahansa: mikään peli ei ole täydellinen. Vähiten Fallout 3 lukemani perusteella. Pitää nostaa hattua sille, että Pelaaja otti ihan oman linjan, eikä kuikuiltu muiden arvosanojen perään, tästä isoa plussaa.

Itse arvostelussa on kyllä hyvin tuotu tuo Fallout 2 vertailu mukaan. Mielestäni pelisarjan faneille tämä arvostelu antaa enemmän, kuin ehkä sellaiselle joka ei pelisarjasta ole ennen tätä ollut tietoinen tai edes pelannut. Kriittinen, mutta hyvin perusteltu.

Mielestäni arvostelijoiden suurin synti on vain kehua peliä maasta taivaaseen, kuitenkin arvosteluja luetaan sen takia, että pelistä saa hyvän kokonaiskuvan. Sellaista ei saa yltiöpositiivisesta arvostelusta mitenkään. Tässä kohtaa pitää taas kehua Lehtiniemen arvostelua, kerrassaan mainio. Mielestäni nuo kriittisimmät kohdat oli perusteltu hyvin, ja mitä muuta mielipiteeltä(=arvostelu) voi odottaakaan? Pisteiden tuijottaminen on pahaksi, itse arvostelusta saa paljon enemmän irti. Eriasia jos peli saisi vaikka 10 pistettä sadasta, se kertoo jo jotain, mutta 70-90 pisteen haarukassa se arvostelu on tärkeämpi.

Todetaan vielä loppuun, että ei taida peli löytää tietään tähän talouteen ainakin ihan lähiaikoina. Ikävä juttu, sillä itse odotin paljon enemmän. Ehkä jopa liikaa.

NASHeR

Pisteet: +7

NASHeR sanoi:

”Samanlainen maailman elottomuus kuten Oblivionissa on pahin miinus ja sen takia en ymmärrä kasia suurempia arvosanoja. Kai jotkut eivät sitten välitä, vaikka pelissä ei olisi ”sielua” mutta minulle tämä on ehkä se tärkein seikka.”

En ymmärrä miten ihmiset jaksavat vikistä pelimaailman elottomuudesta. Pelihän sijoittuu ydintuhon jälkeiseen maailmaan, joten joidenkin kukkaisketojen odottaminen menee yli ymmärryksen. Eikös tällaisen ydintuhon jälkeisen maailman nimenomaan kuulu olla karu, tyhjä, aavikkomainen ja synkkä? Järki käteen.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

Miksi pelikoneissa ei lue pc:tä?

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

”Katsotte Pelaajan asteikkoa väärästä kulmasta. Kasi on asteikollamme erinomainen peli, siinä missä jossain muualla 8 on vain keskinkertainen.”

Ihme selittelyä tuollainen. Kun pelilehdistöllä on kuitenkin ollut jo kymmeniä vuosia käytännössä standardoitu arvosana-asteikko, niin miksi sitä pitää vastustaa? Jos annetaisiin vain niiden tuulimyllyjen olla ja kannettaisiin kunnolla vastuu siitä mitä julkaistaan.

Itse arvosanaan tai arvosteluun en kuitenkaan ota kantaa. Sen tosin sanon, että se ensimmäinen Fallout oli kyllä kakkosta parempi, ja se, että Lehtiniemi suosii enemmän juuri kakkosta kertoo jo jotain.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”Itse arvosanaan tai arvosteluun en kuitenkaan ota kantaa. Sen tosin sanon, että se ensimmäinen Fallout oli kyllä kakkosta parempi, ja se, että Lehtiniemi suosii enemmän juuri kakkosta kertoo jo jotain.”

Niin, ja itselleni se Fallout 2 on ehdottomasti parempi. Makuasioita, mielestäni monet elementit olivat paremmin kohdallaan Fallout 2. Huumori oli ajoittain sopivan ylilyötyä ja maailma paljon sielukkaampi. Samaten pahimmista suunnittelukömmähdyksistä päästiin eroon. Molemmat huippuja, mutta en näe miten tuo on mitenkään merkitsevä tekijä. Eli mistä se kertoo ”jo jotain”?

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

”Niin, ja itselleni se Fallout 2 on ehdottomasti parempi. Makuasioita, mielestäni monet elementit olivat paremmin kohdallaan Fallout 2. Huumori oli ajoittain sopivan ylilyötyä ja maailma paljon sielukkaampi. Samaten pahimmista suunnittelukömmähdyksistä päästiin eroon. Molemmat huippuja, mutta en näe miten tuo on mitenkään merkitsevä tekijä. Eli mistä se kertoo ”jo jotain”?”

Juuri siitä, että kyseessä on makuasia, aivan kuten tämäkin arvostelu on yhden arvostelijan henkilökohtainen mielipide.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Mielestäni on ihan positiivista, että peliä vertailtiin reippaasti vanhaan. Todennäköisesti suurin osa epäilevistä tuomaista on juuri vanhoja pelejä reippaanlaisesti sahanneita jääriä, kuten itsekin olen. Odotukseni ensimmäisten previkoiden jälkeen olivat pelistä korkealla, trailereiden perusteella taas odotukset putosivat hyvinkin matalalle, koska peli vaikutti liian räiskintäpainotteiselta. Tämä arvostelu nyt kuitenkin palautti luottoa peliin huomattavasti.

Vanhoista Fallouteista puhuttaessa, ensimmäisessä osassa tarina ja sen eteneminen oli mielestäni paljonkin parempi kuin jälkimmäisessä. Fallout 2 taas oli muulta toteutukseltaan bugisuudessaankin parempi ja monipuolisempi. Paha noista kuitenkaan omaa suosikkia on valita.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Mitä Oblivioniin tulee, niin kyllä tämä peli sen pieksää huonoista puolistaan huolimatta helposti. Oblivion oli kaikkea muuta kuin messias. Laaja ja vapaa maailma, mutta kömpelöt kontrollit, hirvittävä määrä lataustaukoja, surkea ääninäyttely ja paljon muuta.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Itse en kostu mitään sellaisista fallout arvosteluista, jotka on kirjoittanut aiempia osia rakastanut veteraani. Niille on paikkansa sarjan vanhojen fanien odotusten laskemiseen realistiselle tasolle, mutta loppupeleissä pisteytys jää silti typerästi alakanttiin.

Fallout 3 on nykypäivän roolipelaamista todella hienossa ja eeppisessä muodossa. Fallout veteraanille tämä on varmasti sarjan huonoin osa. Toisaalta peli on varmasti parempi kuin Oblivion, joten sen tulisi näkyä myös pisteissä.

Vaihtoehto arvostelu jonkun fallout ummikon kirjoittamana kiitos. Hyötysuhde ostopäätöksen sekä pisteiden todenmukaisuuden kannalta valtavastipaljon suurempi.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Tämän arvostelun kirjoittaja taitaa pelailla vielä myös commodore 64:lla…….

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Falloutin arvosanassa ei tarvitse näkyä mitään erityistä, jos pelissä on ongelmansa. Maailma on täynnä kovia arvosanoja vetäneitä pelejä, jotka eivät niitä ansaitsisi. Ja edelleen, suuria odotuksia pelistä ei taida olla vanhoilla faneilla nähtyjen videoiden jälkeen. Vanhat fanit eivät kaipaa nykypäivän roolipelaamisen eliittiä, vaan niitä oikeasti hyviä roolipelejä ;)

Muutenkin roolipelaaminen muualla kuin paperilla kaveriporukalla on vähän teeskentelyä ja meno yleensä kovin rajoitettua. Enpä usko, että vielä vähään aikaan nähdään sitä roolipeliä, missä lomaketta ylähyllyltä noudettaessa koko ryhmä onnistuu lopulta tappamaan itsensä.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

hyvä arvostelu. Peliä noin kolmisen viikkoa pelanneena yhdyn arvostelijan mielipiteeseen.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Kyllä kai tämä sentään ysin ansaitsee. Mielestäni tämä on paljon suurempi nimike kuin monet muut tämän vuoden aikana ilmestyneistä huippupeleistä. Enpä ole pelannut, joten eipä tässä kai muutakaan voi sanoa. Ja roolipelit ovat pelien parhaimmistoa siinä missä legendaarisimmat tasohyppelyt, onnistuneimmat räiskinnät ja uskomattoman upealla toteutuksella ja uniikilla olemuksellaan häikäisevät toimintaseikkailut. Fallout ei ehkä ole klassisten japsiroolipelien veroinen, mutta nykyaikana jrpg:t ovatkin kehnompia kuin ennen. Mielestäni tämä peli on kovin roolipeli pitkiin aikoihin.

Final Fantasy X

Pisteet: +6

Final Fantasy X sanoi:

8/10 ei ole ollenkaan paha.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Onkohan siinä vielä niitä jättiskorppiiooneja? pelottaa:D

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

yhtään arvostelun laatua tai arvosanon paikkansa pitävyyttä kommentoiden. Erittäin paljon kiitoksi että julkaisitte näin netissä ja vieläpä kaikille luettavana. KIITOS. tälläinen käytäntö saisi yleistyä…

petrijuh

Pisteet: +5

petrijuh sanoi:

Voisi ostaa halpislaatikosta. Samaan kyytiin voisi lähteä Bioshock.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Oivoi, ”vain” 8/10, tämän pelin takia pelkästään hankittuna kuitenkin 42 full HD TV ja PS3. Kallis kasin arvoinen peli siis omalla kohdallani…

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Enpä ole pelannut, joten eipä tässä kai muutakaan voi sanoa.”
”Mielestäni tämä peli on kovin roolipeli pitkiin aikoihin.”

Melkoisen ristiriitaista kommentointia. Paras pelaamatta?

Arvostelu oli hyvä. Vaikka jotkut ei siedä tuota vanhojen Falloutien tuomista esille, on se pakko tehdä kun kyseessä on kuitenkin omalla tavallaan jatko-osa.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

8 tarkoittaa, että täytyy odotella jos joku frendi ostais pelin ja käydä vakoilemassa onko edes kokeilemisen arvoinen. Epäilyttää, koska Oblivion oli todella pahvinen ja kuiva kokemus, että tämäkin jää keskinkertaiseksi ei välttämättömyydeksi.

Eemeli Rekunen

Pisteet: +3

Eemeli Rekunen sanoi:

”Ihme selittelyä tuollainen. Kun pelilehdistöllä on kuitenkin ollut jo kymmeniä vuosia käytännössä standardoitu arvosana-asteikko, niin miksi sitä pitää vastustaa? Jos annetaisiin vain niiden tuulimyllyjen olla ja kannettaisiin kunnolla vastuu siitä mitä julkaistaan.”

Ehei, vaan pelilehdistöllä on aina toisistaan poikkeava asteikko. Arvosanat ovat loppujen lopuksi hyvin harvoin verrannollisia keskenään.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Kiitos että tämä tuli ei tilaajillekin

Hyvä arvostelu muuten

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Antamalla kasin kympin tai ysin tilalla vahvistitte ostopäätökseni.

Jontius

Pisteet: +3

Jontius sanoi:

NAMS! Juuri noudin oman kappaleeni gamestopista :)

Nyt pelaamaan niin näkee et palkittiinko pitkä odotus, ainakin ton arvostelun perusteella pitäs olla toimiva paketti.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Tänään tuli Amazonista viesti, että Fallout 3: Collectors Edition on laitettu sieltä tulemaan.
Voi Perskuta!!!! En malta odottaa!!!

asukas

Pisteet: +2

asukas sanoi:

Arvostelua lukemalla itselleni tulee vaikutelma kiitettävästä pelistä, jolle on jääräpäisesti laitettu kahdeksan, ettei olisi oltu etukäteen Bethesda-tuskailuissa niin väärässä.

Sujuva ja hyvin perusteltu arvostelu kyllä: annankin sille 8/10.

finngamer

Pisteet: +4

finngamer sanoi:

”Antamalla kasin kympin tai ysin tilalla vahvistitte ostopäätökseni.”

Kyllä, kasin peli todellakin kannattaa ostaa.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Eikös Oblivion saanut 9 ?

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

kyl pitäis antaa 10+ pelkäst yrittämisest

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

Paskaa 10 eikä kasi

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Itselläni on tämä peli ollut jo muutaman päivän ajan (asun Amerikassa), ja täytyy sanoa, että se on todella hyvä. Kouluarvosana olisi noin 9½.

Fallout 3 on paljon parempi kuin 8/10.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Pelissä ei pääse level 20:tä ylemmäs. Kun pääset 20 levelille niin XP pisteiden saanti loppuu.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Sain tänään Fallout 3 postissa ja pelannut sitä jo tovin. Olen itseasiassa aika pettynyt alhaisista ennakko-odotuksista huolimatta, sillä siinä on niin paljon ominaisuuksia, jotka tuo vähemmästäkin mieleen Oblivionin aseilla. Grafiikoiltaan kylläkin loistava ja todella hieno alku, mut toteutus meni vähäsen sivulle, kuitenkin kyseessä on fallout-sarjan jatko-osa. arvostelu liikkuu siinä 7.5-8 arvosanan paikkeilla

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Pelinä ihan jees mutta Fallouttina aivan täysi paska.
Sarjalle ominaiset vitsit ja huumori kadonnut lähes kokonaan.

Eemeli Rekunen

Pisteet: +4

Eemeli Rekunen sanoi:

”Itselläni on tämä peli ollut jo muutaman päivän ajan (asun Amerikassa), ja täytyy sanoa, että se on todella hyvä. Kouluarvosana olisi noin 9½.”

Nyt ei olla koulussa, vaan tämä on Pelaajan asteikko. Pelaajan asteikolla keskinkertainen peli ei saa seiskaa, vaan vitosen, kun taas koulussa seiska on keskinkertainen.

NÄin ollen siis Pelaajan kasi on helvetin hyvä numero ja kasin saanut peli on helvetin hyvä.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Kotona Fable 2 joka ei jostain syystä suostu käynnistymään enää yhden pelikerran jälkeen ja tämäkin peli kiinnostaisi…aikaa ei oikeen olisi kummankaan pelaamiseen ja uuden pelikoneen hankinta voi tulla kyseeseen joka tapauksessa…jos vaikka v’tutuksessa heittäisi xboxin seinään ja jatkaisi kirjan lukemista…ugh

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Parasta fallouteissa oli se musta, ironinen ja sarkastinen huumori sekä elokuviin viittaukset ja persoonalliset, koomiset hahmot. Ei tämä oikeen enää tunnu falloutilta..

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Kyllä niitä hauskoja juttuja löytää roppakaupalla kun osaa katsoa, eivät vain niin silmiinpistävästi tule naamalle, ite sain jo alun vaulttielelyn aikaan kun tarkkaan tutkiskelin niin naureskella muutamaan otteeseen :) .. Ite olen kyllä pelannut fallout 1 / 2 läpi ja molemmat ovat kyllä aivan mahtavia, fallout 3:n ei ehkä yllä samanlaiselle kulttitasolle, mutta pelinä sekin vaikuttaa erinomaiselta ja kyllä siinäkin sitä fallout-henkeä on roppakaupalla, eläytykää vain siihen pelaamiseen oikein kunnolla ja nauttikaa! :)

Newfriikki577

Pisteet: +3

Newfriikki577 sanoi:

Tuleekos tämä tällaisenaan marraskuun lehteen?

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

jollain tasolla oli pettymys, mutta silti on paras peli mitä olen pelannut. 30tuntia pelattu eikä vieläkään toista itseään

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

ÄMY PELI. MITEN??

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

jee

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Eihän pelissä ole mitään uutta ja ihmeellistä. On kuin vanha Deus Ex paremilla graffoilla ja huonomalla pelattavuudella.

Isossa tölsyssä raina näyttää kyllä mainiolta ja dialogi on vakuuttava. Mutta siihen se sitten jääkin.
Aneeminen pelattavuus syö fiiliksen heti alkuunsa. Vitsit ovat falskeja, eivätkä naurata ketään. Omatoiminen ajattelu on tapettu tyyliin: mene tuonne, tapa äijä ja avaa ovi. Olet suorittanut osion.
Elikästen peli on rakennettu jenkkilään, jossa keskimääräinen äö on luokkaa +90.
Itseäni harmitti 70 euron sijoitus mokomaan skeidaan.
Hyvät ihmiset: kokeilkaa ensin, ostakaa vasta sitten.
+/- 0.
Rautaa vai roskaa?
Roskaa.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Fallout 3: Operation Anchorage
UUSI VERIO TULOSSA!!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Enter a military simulation and fight in one of the greatest battles of the Fallout universe – the liberation of Anchorage, Alaska from its Chinese Communist invaders. Gain access to unique armor, weapons, and exotic gadgets while you build and command interactive Strike Teams to win the battle and defeat the Chinese base

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Huh sentään, kun oli huonosti kirjoitettu fanipoika-arvostelu. Mitään olennaista ei mainittu esim. juonesta tai dialogista, mutta pyssyt kyllä kiinnostaa. Koko arvostelu jää avautumatta jos ei ole peliä pelannut, tai ainakin Fallout 2:sta ja Oblivionioa.

Mikähän siinä Fallout 1:ssä muuten on vikana, sitä kun kukaan ei tunnu pelanneen…

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Aina te vaan sanotte, että ”oikea” Fallout on 2.. AINOA kunnollinen Fallout on Fallout 1.
Ensimmäinen osa tietenkin. Koska Fallout 2:nkin on jatko-osa.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

en oo pelannu muita osia mut aion ostaa tän

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

olen pelannut kaikkia falloutteja. fallout 3 otettiin vastaan varauksella, mutta huomasin sen olevan TURHAA. vaikka pidän falloutin ensimmäisiä osia pelihistorian parhainpina tekeleinä. joten: FALLOUT 3 ei ole keneltäkään pois! se on hyvä peli. pidit sitten sitä fallouttina tai et.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

ja vielä lisätäkseni edelliseen: lopettakaa turha trollaus!
fallout 1 oli aikanaan pelaamisen vallankumous. eikä sellaista enään tapahdu. ainakaan takertumalla siihen kuinka fallout 3 poikkeaa muusta sarjan peleistä!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Oblivion + Fallout 2 = Fallout 3??

Kommentointi on sallittu vain Pelaaja-lehden tilaajille.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti tästä!