Katsastimme uuden Terminatorin – Lue ensitunnelmat!

Katsastimme uuden Terminatorin – Lue ensitunnelmat!

Ville Arvekari Kirjoittanut 04.05.2009 Ville Arvekari

Terminator: Salvation

Kehittäjä: GRIN / Halcyon Games
Julkaisija: Warner Bros.
Pelikoneet: PlayStation 3 (testattu), Xbox 360 (testattu), pc
Julkaisuaika: 5. kesäkuuta 2009

Tulevaisuus on muuttunut. Tuomiopäivän koitettua sota Skynetin ohjaamia tappajarobotteja vastaan on käynnistynyt, mutta ihmiskunnan ainoaksi toivoksi aiemmin nostettu John Connor ei tunnista maailmaa samaksi, johon äitinsä sekä tulevaisuudesta lähetetyt terminaattori-robotit ovat häntä koko elämänsä ajan valmentaneet. Monet asiat ovat toisin Terminator: Salvationissa, mutta muuttaako se Terminator-lisenssipelien kyseenalaista mainetta?

Halcyon Gamesin ja ruotsalaisen Grinin kehittämä Terminator: Salvation ei nimestään huolimatta jaa samaa tarinaa piakkoin elokuvateattereihin ilmestyvän neljännen Terminator -elokuvan kanssa. Sen sijaan pelin tapahtumat käynnistyvät kaksi vuotta ennen uutuusleffan alkua. Varttunut John Connor ei ole ihmisvastarinnan suuri johtaja, kuten klassisissa elokuvissa maalailtiin, vaan tavallinen rivisotilas alkutekijöissään olevien vastarintajoukkojen hapuilevissa riveissä.

Grinin Tukholmassa sijaitsevalla studiolla testaamamme versio vie Johnin etsimään ydintuhosta ja Skynetin säälimättömien robottien kynsistä eloon jääneitä ihmisiä. Hänen tiimitoverinsa ovat vastahakoisia miehen aikeet kuullessaan, eivätkä osa heistä vakuutu pelastusoperaatiosta lainkaan. John kuitenkin uskoo vakaasti, että jättämällä eloonjääneet oman onnensa nojaan he eivät olisi itsekään sen parempia kuin säälimättömät ja sieluttomat terminaattorit, joiden ainoana tehtävänä on hävittää ihmiskunta maan tasalle.

Testiversio lähtee käyntiin pimeästä huoneesta, jossa Connor ja muut sotilaat ovat kokoontuneet käskynjakoon. Connoria ohjatessa silmiin osuu oviaukko, josta hohkaa kellertävä päivänvalo synkkään huoneeseen. Sitä lähestyessä korviin kajahtaa käsky palata taistelukentälle, joka avartuu nopeasti pelaajan edessä: raunioitunut ja kuolleen hiljainen kaupunkimaisema kellertävine, ruskeine ja harmaine värisävyineen. Maisema on hyvin erilainen verrattuna sinimustaan värimaisemaan, jota esiteltiin klassisten Terminator-elokuvien tulevaisuudenkuvissa.

Hiivimme tietokoneen ohjaaman naissotilaan kanssa kohti astetta avarampaa aukiota, jolloin hiljaisuus kaikkoaa. Kiirehdimme nopeasti suojaan, kun paikalle tallustaa laajahko robotti, joka neljällä jalalla kävellessään muistuttaa etäisesti hämähäkkiä. Kyseessä on T-7-T-mallin terminaattori, joka ihmisjoukot huomatessaan alkaa tulittamaan tiivisti. Muurinpätkä, johon olen itsekin Connorina nojautunut, alkaa mureta, ja paniikki meinaa iskeä.

Katsastan nopeasti ruudun keskellä olevaa indikaattoria, joka osoittaa muut lähistöllä olevat suojapaikat. Päätän siirtyä hieman rahallisemman näköiseen paikkaan, mikä tapahtuu sulavasti nojautumalla kyseiseen suuntaan ja painamalla näppäintä. Näppärää, ajattelin. Päädyn yksinäiseltä näyttävän pylvään taakse, mutta automaattisen siirtymisen aikana T-7-T kiinnittää huomionsa Connoriin. Sen sijaan oma huomioni kiinnittyy siihen, ettei pylväs vaurioidu lainkaan tulituksessa. Tätä miettiessäni tietokoneen ohjaama ihmisliittolainen ampuukin jo selkänsä kääntäneen robotin taakse sijoitettua virtayksikköä. Sepä vaikutti helpolta.

Tilanne näyttää jo rauhoittuneen. Lähdemme jatkamaan jo matkaa, kun sokkeloiselle autiolle jalkautuu kaksi T-7-T:tä lisää. Yritän suojautua auton taakse, mutta Connor ei suostu nojautumaan ydintuhon jäljiltä tuhoutuneeseen peltipurkkiin. Sama päti myös muutamiin muihin täysin loogisilta vaikuttaviin suojapaikkoihin, mutta en antanut sen häiritä pahemmin taktikointiani. Oivan suojapaikan löydettyäni tiimikaverini jo oli kiinnittänyt robottien huomion sivustalta, jolloin oli minun vuoroni hoitaa peltikasat pois päiväjärjestyksestä. Tähtään suojan turvista ja ammun konekiväärillä virtalähdettä, vaurioittaen sitä vain osittain. Lähestulkoon saman tien toinen roboteista kohdistaa tulituksen kohti ohjaamaani Connoria.

Yritän kiertää ja kaartaa saadakseni paremman tähtäyspaikan, mutta tulitus seuraa tiivisti perässä. Viholliset tietävät mitä tekevät, eivätkä ne unohda pelaajan sijaintia. Selaan kiireissäni asevalikoimaa ja huomaan kranaatit. Nopeasti tähdätty heitto vaurioittaa robotin suojapanssaria ja vasemmanpuoleista asetta, minkä seurauksena virtalähde paljastuu tähdättäväksi myös edestä. Tämän jälkeen vastustajat olivat suhteellisen helppoa kukistaa.

Joitakin yhteenottoja myöhemmin kohtaamme lentäviä pikkurobotteja, jotka ovat vikkeliä, mutta sangen heikkoja. Nopeista väistöliikkeistä huolimatta otukset eivät kuitenkaan pääse karkuun laukausta matkan varrella noukitusta haulikosta. Kolmen lentorobotin kukistuttua tiimikaverit ilmoittavat hädissänsä takaa hyökkäävistä roboteista. Niin sanottua Schwarzenegger-mallia edeltäneet T-600-terminaattorit ovat koko tähtäysrumban aikana kiertäneet taaksemme. Punaiset silmät kiiluen robotit lähestyvät pelaajia välittämättä suojautumisesta lainkaan. Heidän ei tarvitse.

T-7-T-robottien tavoin myös ikonimaisempien terminaattoreiden pussittaminen onnistuu, mutta tuhoa saadaan hyvin vähän aikaiseksi ilman räjähteitä. Horisontissa näkyy myös seinän takana olevien kranaattien siluetti, joita kohti suunnistaessa kuolo korjaa satoaan. Vaaratilanteen väheksyminen oli virhearvio, Terminator: Salvation vaatii jatkuvasti pelisilmää ja suojasta toiseen liikkumista. Ensimmäisestä kerrasta ei selvästikään tullut otettua opiksi, sillä sorrun toistamiseen samaan virheeseen. Jo normaalivaikeustasolla viholliset tuntuvat armottomilta tappajakoneilta.

Jonkinmoisen taipaleen jälkeen löydämme bussillisen eloonjääneitä, jonka jälkeen käynnistyy yksi pelin raiteilla kulkevista ajoneuvokohtauksista. Connor asettuu kyyditettäväksi aseen varteen, ja tehtäväksi osoittautuu joukkiota seuraavien vihollisten loitolla pitäminen. Räiskintä toimii kuten raiteilla kulkevalta peliltä voi odottaa, ilman sen suurempia hankaluuksia.

Pian saavutamme parhaat päivänsä nähneen moottoritien, jonka rösöilevää ja kumpareista pintaa pitkin ajaessa autonromut vilisevät silmissä. Perään lähtevät elokuvan trailerissakin vilahtaneet moottoripyörärobotit, jotka käyvät armottomasti suoraan bussin kimppuun. Niiden tähtääminen osoittautuu melko haastavaksi töyssyisellä tiellä, varsinkin kun kiiltäväpintaisia pyöriä lähestyy jatkuvalla syötöllä. Välillä ne pääsevät ohitse pelaajan tähtäimestä, ja onnistuvat vahingoittamaan bussia. Tilanne näyttää jo epätoivoiselta, kunnes huomaan ampuneeni viimeisen ruudulla näkyvän takaa-ajajan. Huomasin vasta jälkeenpäin, kuinka kiivas tilanne oli nostanut oman adrenaliinitasoni.

Tilanne rauhoittuu, ja matkaamme jalan yhä syvemmälle Skynetin valvomaa aluetta…

Ensivaikutelmat Terminator: Salvationista ovat hieman sekavat. Toisaalta pelissä on juuri se tiivis toiminnan katku, jota voi odottaa tappajarobotteja vastaan käytävästä sodasta. Samalla mukaan mahtuu pieniä puutteita niin suojautumisessa, tekoälyssä ja loppujen lopuksi melko suoraviivaisissa kenttärakenteissa, jotka estävät pelikokemusta olemasta täysin sulava. Nämä seikat eivät kuitenkaan estäneet viihtymistä pelin parissa, etenkin samalla konsolilla pelattavan yhteistyöpelimoodi vaikutti kelvolliselta huvilta.

Terminator: Salvation saapuu Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja pc:lle.

Tuoreimmat uutiset

God of War III:n erikoisversio esittelyssä (40) 19.03.2010 14:42
GoW 3 Ultimate Trilogy Edition
Alan Wake ei ole lapsilta kielletty (54) 19.03.2010 13:43
Alan Waken ikärajaksi 15
Perjantaikevennys: Half-Life-mies heiluu Beatlesin tahdissa (21) 19.03.2010 13:33
Mega64:n tuorein
GTA IV: Episodes from Liberty City myöhästyy (32) 19.03.2010 09:53
GTA IV:n lisäosat myöhästyvät
Sony: Varastamme Nintendon asiakkaat (44) 19.03.2010 09:14
Liikeentunnistusohjainten sota alkaa

24 kommenttia. Lisää kommentti...

GameAddict

Pisteet: +13

GameAddict sanoi:

Kyl täst varmaa ihan hyvä tulee, varsinkin co-opin ansiosta

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Halcyon. Ei Halycon.

himopelaaja

Pisteet: +8

himopelaaja sanoi:

Olipas hyvin otteessaanpitävä tarina. Rupesi ihan jänskättämään kun luki. :D Peli vaikutti kyllä ihan kivalta perusräiskeeltä,mutta ei oikein mitään sen kummempaa. Demoa voisi testata kun ilmestyy,niin voisi sen perusteella tehdä ostopäätöksiä.

Kaze88

Pisteet: +6

Kaze88 sanoi:

Pelin traileri oli oikein hyvä mikä sai minut kiinnostumaan tästä pelistä, mutta sekin innostus tyssäsi kun näin yhdellä ranskalaisella sivulla kun peliä demottiin. aika samaa puuroa kokoajan eikä muutenkaan niin ihmeellinen. jää tänävuonna pahasti parempien pelien varjoon.

Newfriikki577

Pisteet: +7

Newfriikki577 sanoi:

Tämä arvostelu tuli kuin tilauksesta, kiitos!

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Olisiko tämä ensimmäinen OIKEASTI hyvä lisenssipeli? Jää nähtäväksi…

illosipuli

Pisteet: +11

illosipuli sanoi:

Olen tästä samaa mieltä kuin uudesta elokuvastakin: Ilman Arskaa tämä ei ole oikea Terminaattori.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Höpölöpö mitään Arskaa tarvita. Kaanonin mukaan T-1 on ensimmäinen ja ainoa oikea Terminator-robotti. Olkoonkin telaketjuilla kulkeva tekoälytön kaksoiskonetykki, on siinä silti ”sitä jotakin” :)

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

No eipä tuo peli paljonkaan kiinnosta, mutta leffa pitää toki katsastaa…

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

Mitä ne terminaattorit tekee sen jälkeen kun ne on tuhonneet kaikki ihmiset?

Monco Carser

Pisteet: +7

Monco Carser sanoi:

Tässä on peli josta toivoisi tulevan hyvä. Ei sinne Arskaa tarvita jos muuten osaavat hommansa.

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

Tuleeko Wiille yhtään peliä?

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

My name is Shit. Licence Shit.

Lightbringer

Pisteet: +5

Lightbringer sanoi:

”Mitä ne terminaattorit tekee sen jälkeen kun ne on tuhonneet kaikki ihmiset?” Niimpä :D Tuo on tullut itsellenikin mieleen. Varmaan perustavat perheitä ja elävät onnellista elämää. Joo mut peli vaikuttaa ihan mukavalta varsin kun on kaksinpeli mutta en kyllä täydellä hinnalla ostaisi.

Whiteman

Pisteet: +5

Whiteman sanoi:

Looking good.

Intrasigent

Pisteet: +4

Intrasigent sanoi:

Tämä vaikuttaa taas tälläiseltä ”ihan kivaa hetken hupia” peliltä, jonka jaksaa pelata yhden kerran läpi ja sen jälkeen se unohtuu sinne hyllyn pohjalle. Jostain syystä kesäksi tuntuu tulevan nyt juuri näitä ”menettelee” pelejä, eikä viimevuoden tapaan oikein hitin aineksia ole ilmassa. InFamous nyt lievästi kiinnostaa, mutta saa nähdä, mitä siitäkin sitten loppupeleissä kuoriutuu.

OsKu

Pisteet: +4

OsKu sanoi:

Eipä ole kovin korkealla odotukset pelin suhteen. Tosin eipä leffakaan kovin ihmeelliseltä vaikuta.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Lisenssikuraa

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

paskapeli!

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

Jos on yhtä huono kuin itse leffa niin välttäkää hukkaamasta rahojanne. Leffaa ei jaksanu edes loppuun kattoa ja tulikin tunnin jälkeen häippästyä.

Portable

Pisteet: +4

Portable sanoi:

Varmas ostos alelaarista!

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Mitä ne terminaattorit tekee sen jälkeen kun ne on tuhonneet kaikki ihmiset?

menevät kortistoon? o.O

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

where is john connah

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Jos on yhtä huono kuin itse leffa niin välttäkää hukkaamasta rahojanne. Leffaa ei jaksanu edes loppuun kattoa ja tulikin tunnin jälkeen häippästyä.”

Leffa oli kyllä tosi hyvä ! Ja peli täyttä skeidaa!

Lisää kommentti

Kommentti jätetään anonyyminä. Jos sinulla on tunnus, kirjaudu sisään ennen kommentin jättämistä!