Project Natal – hiiren veroinen vallankumous?

Project Natal – hiiren veroinen vallankumous?

Eemeli Rekunen Kirjoittanut 08.02.2010 Eemeli Rekunen

Project Natalista povataan hiiren kaltaista edistysaskelta tietotekniikan markkinoille. Xbox 360:lle loppuvuonna ilmestyvä Project Natal -liikkeentunnistuskamera on kehittäjä Peter Molyneuxin mukaan potentiaalisesti samanlainen harppaus eteenpäin kuin tietokoneisiin liitettävät hiiret olivat aikanaan.

-Hiiri oli tietokoneiden todellinen vallankumous. Ennen sitä kontrolloimme tietokonetta pelkällä näppäimistöllä, kunnes alle kympin hintainen lisävaruste muutti kaiken. Natal voi olla samanlainen edistysaskel, Molyneux hehkuttaa.

Molyneux ei kuitenkaan usko näkevänsä Project Natalin oikeaoppista käyttöä vielä tänä vuonna:

-Luulen, että ensimmäiset Project Natal -pelit ovat viimeisteltyjä ja todella hyviä, mutta ne ovat kuitenkin myös niitä kaikkein ilmeisimpiä ratkaisuja, joihin ohjainta voi käyttää.

Project Natal -liikkeentunnistuskamera tunnistaa koko vartalon liikkeet. Se osaa laskea erikseen eri raajojen liikkeet, joten ohjainta voi käyttää eri tavalla hyödykseen pelien lisäksi myös valikoissa. Liikkeentunnistuksen lisäksi Natal sisältää myös äänentunnistuksen. Project Natal ilmestyy Xbox 360:lle loppuvuonna. Ohjainta voi käyttää myös pc:ssä.

Lähde: CVG

Tuoreimmat uutiset

Uusi Batman näyttää lupaavalta - Katso ensimmäiset kuvat! (31) 02.09.2010 13:19
Arkham Asylum -kuvissa
Bangai-O ladattavaksi Live Arcadeen (3) 02.09.2010 12:43
Treasuren räiskintä Xbox 360:lle
Klassiset Super Mario -pelit tulevat takaisin? (9) 02.09.2010 12:13
Jälleenmyyjät: Super Mario All-Stars Wiille
Call of Duty: Black Ops - Tältä näyttää moninpeli! (26) 02.09.2010 11:38
Moninpelivideoita seuraavasta CoDista
Trials HD:n tekijöiden seuraava peli paljastui (4) 02.09.2010 08:51
MotoHeroz alkuvuonna 2011

107 kommenttia. Lisää kommentti...

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

:D Eikö sen pitäisi olla 1st

Tahvo619

Pisteet: +1

Tahvo619 sanoi:

Dataus nurkassa on kiva pomppia kameran edessä…..itse olen kyllä eri mieltä tästä.
Uskon että myy X boxil hyvin mutta Pc osalta en usko monen ostavan

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Peter Molyneux… Voiko yliarvostetumpaa hypettäjää edes olla olemassa?

Mieshän on valehdellut ihmiskunnalle päin naamaa jo yhdeksänkymmentäluvulta lähtien, eikä kukaan näytä kaveria pysäyttävän.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Mitäköhän hienoa pelaamisessa tuosta on? Pelaaja voi heilua kameran edessä rajallisesti niin kuin eyetoyn kanssa. Olisi mielenkiintoista pelata jotain tomb raideria tuollaisella. Taitaa kyllä PC:n hiiri+näppis, konsoleiden padit, sekä nintendon kapulat vähän parempia tuohon hommaan. Onhan noissa pelilaitteissa sentään niitä toiminnallisia nappeja!

Mölinöxiltä olisi mielenkiintoista kysyä millä tavalla tämä on niin mullistava muihin ohjaustapoihin verrattuna. Kuitenkin kun on se yrittää olla Wii Remote tai Sony Arc… jäädään ihmettelemmään :)

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

On se kätevä laite sitten. jos sitä pystyy hiirenkorvikkeenakin käyttämään vähän niinkun piirtopöytää.

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

eli sama kuin ps3:en pelkkä kamera.. Saa nähdä mihin nämä uudet liikutus jutut menevät.. itse en haluaisi käyttää noita muussa, kuin ehkä fps:issä ja ajopeleissä pään kääntelyyn ja kurkkailuun.

YritaEdes

Pisteet: +5

YritaEdes sanoi:

Muuten hyvä, mutta koska kyseessä on Molyneux, joka hehkutkaa, niin herran tuntien Natal ei ole lähimainkaan niin mahtava, kuin hän sanoo sen olevan.
Hieno tapa vetää matto omien jalkojen alta Microsoft.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Uskon täysin nataliin, pakko ostos!!!

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

Molyneux on MS narri, varsinainen rotta

Stupid gamer

Pisteet: +3

Stupid gamer sanoi:

Ohjainta voi käyttää myös pc:ssä. WTF

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

”Peter Molyneux… Voiko yliarvostetumpaa hypettäjää edes olla olemassa?”

Uutisotsikko, joka sisältää kohdan Peter Molyneux on aina hyvä suhtautua pienellä varauksella. Kuten sanoitkin on tämä mies jaaritellut olemattomia juurikin ysäriltä asti. Ei paljon yliarvostetumpaa kaveria näissä kuvioissa pyöri.

Natalista itsestään sen verran, että tuskin tulen tutustumaan. Ei nappaa sitten ollenkaan se riehuminen pelatessa. Ne jätetään jonnekkin aivan muualle ne sellaset hommat.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Haha, tossa videossa hyvin Natalia kuvaillaan.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Pelaaminen on sitä kivempaa mitä vähemmän tarvii itse heilua ja liikkua. Hiiri toimi koska se ei vaadi paljoa liikettä, mutta tuo nadal saattaa hyvinkin jo vaatia liikaa, jotta se olisi ollenkaan nautinnollista. Saattaa käydä samoin kuin Wii:n waggle-kontrollille.

Monco Carser

Pisteet: +3

Monco Carser sanoi:

Taidan suosia normi ohjainta jatkossakin..

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

täytyy ehdottomasti ostaa. hinnankin uskotaan asettuvan 50-100€ tuntumaan, ei paha. molyneux puhuu yleensä tuubaa, vaikkakin fablesarja onkin huippu. ostan tämän, koska uskon sen mahdollisuuksiin.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Sanoisinpa että paska laite, hiiri-näppis combo jyrää yhä kovemmin kuin joku liikkeentunnistus.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Natalissa on potentiaalia korvata kosketusnäyttö, jonka toteutus ei olohuoneessa olekaan kovin helppoa. Saa nähdä miten Natal toimii heti aluksi, mutta teknologiassa saattaa olla tulevaisuus.

Hiiri ja näppi tullaan korvaamaan, ne on vieläkin vain ne ekat mitä keksittiin jo 1970-luvun lopulla.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”Uutisotsikko, joka sisältää kohdan Peter Molyneux on aina hyvä suhtautua pienellä varauksella. Kuten sanoitkin on tämä mies jaaritellut olemattomia juurikin ysäriltä asti.”

Mies on visionääri, teknologia ei vain ole sallinut tähän asti ajatusten toteutusta.

DaffyD

Pisteet: 0

DaffyD sanoi:

Natalin todelliset kyvyt tulee esiin vasta kun PC puolella käyttäjät pääsevät innovoimaan sille sovelluksia.

Tänä päivänä monet nerokkaimmista keksinnöistä tulee juuri käyttäjien jatkokehittämistä projekteista ja koska MS aikoo integroida Natalin osaksi PC:tä, niin uskon että kyseisellä teknologialla on vielä loistava tulevaisuus edessä.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Ostan

makke111

Pisteet: +3

makke111 sanoi:

Natal voi tuoda pienen piristeen pelaajan elämään, mutta se ei kyllä tule minulla syrjäyttämään normaalia ohjainta.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Natal voi tuoda pienen piristeen pelaajan elämään, mutta se ei kyllä tule minulla syrjäyttämään normaalia ohjainta.”

Ei tietenkään, siksi se onkin suunnteltu toimimaan ohjaimen kanssa.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

siis eikö tuota natalia käyttäessä tarvitse monta helvetin metriä kameran ja henkilön väliin, että pelaaja näkyisi kokonaan? Mahtaa onnistua jokaiselta.
Ei tästä tule konsoli pelaamiseen mitään maailmaa mullistavaa, ainoastaan saadaan lisää näitä casual pelaajia.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Ei tästä tule konsoli pelaamiseen mitään maailmaa mullistavaa, ainoastaan saadaan lisää näitä casual pelaajia.

hahha, olet ilmeisesti ”HC konsolipelaaja” :) )))) eli vitsi. Hienoa, että kehittävät uusia innovatiivisia tapoja pelata/ohjata masiinoita. Toivottavasti löis tulta alleen.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Natalin suurimmaksi ongelmaksi nousee se seikka, että se liian kunnianhimoinen.

Joka tapauksessa perinteiset padit eivät tule helppokäyttöisyyden vuoksi koskaan katoamaan. Wiin valtti on se, että pohjimmiltaan sen liikkeentunnistusohjaimet ovat myös pelkkiä peliohjaimia. Wiillä saa heilua niin paljon kuin haluaa, mutta jaksavatko kaikki heilua pakosti Natalin edessä? Epäilen vahvasti.

Pelaamisen pitäisi olla rentouttavaa touhua ja Natal tekee koko hommasta liiankin aktiivista.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

”Pelaamisen pitäisi olla rentouttavaa touhua ja Natal tekee koko hommasta liiankin aktiivista.”

Yks kaveri sano et se rentoutuu pelaamalla sulista?
En näe pahana ohjata esim valikoita ja tietyntyyppiisiä pelejä kevyellä käden liikkeella. Kaikki alansa osaavat scifi-leffat käyttävät jo teknologiaa.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Kaikki alansa osaavat scifi-leffat käyttävät jo teknologiaa.”

Tuossa nyt ei ollut järjen hiventäkään.
Menes lapsi katsomann niitä scifi elokuvia eläkä ajattele liikaa, se ei sovi kaikille.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

”Tuossa nyt ei ollut järjen hiventäkään.
Menes lapsi katsomann niitä scifi elokuvia eläkä ajattele liikaa, se ei sovi kaikille.”

Mene sinä käärmeen ja olmin risteytys hankkimaan itselles aivot.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Satusetä taas vauhdissa :D Aika näyttää mite käy, se on ainoa varma asia koko jutussa :)

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

eihän siihe tartte kuin kaks erinoimaista peliä ja peleille erinomainen markkinointi.
Kyseessä pitää olla parempaa kuin wiin sport resort ominaisuksiltaan.
Natalissa on tosin yksi hyvä puoli?
Et tarvitse kuin yhden kameran jos pelaat moninpeliä? Joten rahaa ei pala sentään neljään ohjaimeen.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

niivarmaan…

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

En helvetissä alkaa heilumaan tv edessä edes räiskintäpelien muodossa. Kyllä Wii on niin pitkällä liiketunnistuksessa kuin tarvitsee. Ei huvita mennä virtuaalipojan kanssa kalaan. Kyllä pitäydyn peliohjaimessa. Ja muuten saa nähdä minkälaisia uusi syrjäytyneitä tulee kun kokoajan vain heilutaan sisätiloissa tv ääressä…. Menee saatana pihalle liikkumaan raittiiseen ilmaan ja jättää pelaamisen pelaamiseksi. Tuo tuollainen heilutettava kapula on vielä ihan innovatiivinen, mutta tämä natal on vain Mikkisoftan yritys tehdä rahaa ja viedä ihmisiltä loputkin muusta elämästä.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Wiitähän haukuttiin ja haukutaan. Natalia haukutaan, mutta kumpaakaan ei ole pakko ostaa.
Ajattelin katsoa läpi mistä on kyse, ennenkuin alan vaahtoamaan.
Joitakin häiritsee kaikenlainen teknologian eteenpäin meneminen, tai jopa se, että sitä edes joku uskaltaa ehdottaa.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Oho Natal tulee myös pc:lle. Itse en laitetta vielä kauheasti odota. Toivon mukaan laitteelle ei tule yli 100€ hintalappua. Kovasti ainakin on hypeä. :)

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Porukoilla on aika kapea näkökulma asiaan.. Voe Voe.. Pakkohan sen kehityksen on jossain muodossa edetä ;)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Oho Natal tulee myös pc:lle.”

Ei itse peli käytöön

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Pahin floppi tulee olemaan sitten forza 3:sen ;)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Kumpi tulee ensin: MS:n seuraavan sukupolven liiketunnistusohjain, vai Sonyn sauva? Sonyn pitäis kyllä saada omansa ulos aiemmin.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Dynaaminen Sony voittaa kaikki!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Tässä näkyy ihmisen vanhoollisuus: Pelaajat, jotka ovat tietyn pelaamistyylin omaksuneet, vastustavat muutoksia. Uusi sukupolvi (tai pelaamiseen vasta tustustuvat) sitten ottaa uudet pelaamistavat omikseen.

Shanghai Kid

Pisteet: +2

Shanghai Kid sanoi:

Jos minä pelaan niin minä pelaan ohjain kädessä, enkä pyöritä pyllyä television edessä esimerkiksi vihollisia listiessä

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Jos minä pelaan niin minä pelaan ohjain kädessä, enkä pyöritä pyllyä television edessä esimerkiksi vihollisia listiessä”

Muistaakseni intin taistelija-oppaassakaan ei kehoitettu heiluttamaan persettä vihollisen edessä, vaikka mahdollisuus olisi.

Demppa

Pisteet: +1

Demppa sanoi:

Haiseeko täällä paska? Taitaa olla Molyneuxin puheet..

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Onhan tuossa potentiaalia, ei se siitä katoa vaikka Sony-pojkarna lyttää Molyneuxin sanomalla sen ääneen.
Veikkaan, että viiden vuoden sisään näemme kopiot kilpailijoillakin.

Optimus Prime

Pisteet: +3

Optimus Prime sanoi:

Natalilla on potentiaalia siirtää fitness-pelit uudelle tasolle. Wiillä pystyy huijaamaan liian helposti, Natalilla ei niinkään.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

The new age of porn!

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Jos Natal toimii ja vakiintuu, se voi luoda uudenlaisia pelityyppejä. Luulisin, että on hankala suhteuttaa täysin uusi ohjaustapa olemassa oleviin peleihin, mutta kaikki miettii vain olemassa olevia pelejä. Eihän tuo Wiimotekaan ole kuten Natal. Wiimote on kuten seuraava Sonyn liiketunnistusohjain.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Minä repesin jo kun mainittiin Molyneuxin nimi, oi että tuo mies on kyllä uskomaton :D Jo miehen ”täydellinen AI” joka pyörii vuosia sitten vanhaksi menneellä tekniikalla oli jo aika huvittava. Koodasi senkin muutamassa kuukaudessa Natalille :D

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Höpöti höpöti.

NicolasPS3

Pisteet: 0

NicolasPS3 sanoi:

Ostan ja milloin tulee infoa pleikkarin liiketunnistus ohjamesta? :)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Itse tuppaan aina mieltämään itseni ukkelin aivoiksi, joten tämä värkki ei selkeästikään ole minua varten. Vai oletteko kuulleet lattialla hyppelevistä aivoista?

Karibu

Pisteet: +2

Karibu sanoi:

Näppikset pois ja Gabe Nevellin kaltaiset läskit pudottaisivat painoaan kun joutuisivat parin koodirivin vuoksi kameran edessä pomppimaan.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

veikkaan että pädi on parempi ainakin jos paremmuus lasketaa pelaamisen helppoutena ja tuloksissa.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Iso TV, Xbox 360, Natal ja Strategia pelit :)

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

vitut tää oo hiiren veronen, täyttä rahastus paskaa

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

”Pahin floppi tulee olemaan sitten forza 3:sen ;) ” TOTTA

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Monilla HC pelaajilla ei taida olla HD tv:tä, kun he eivät halua pysyä kehityksessä mukana.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Maksaako sitten Natalkin alle 10 €?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

ei mahu mun kämppään

John_Rambo

Pisteet: +1

John_Rambo sanoi:

HUOM!

Molyneux puhuu.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

PASKATTTTTT

Teppo-Man

Pisteet: -3

Teppo-Man sanoi:

Suuret ovat puheet.
Saa jätkä kyllä melkoisen totuuden nyrkin naamaa.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Jos Natal TOIMII, siitä LUULTAVASTI tulee isokin hitti… itselleni kelpaisi moinen tomivana

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Ja pleikkapellet taas itkee. Tosin kyllä minäkin itkisin jos joutuisin pelaamaan paskoja pelejä äärettömän epäergonomisella ps3 ohjaimella jolla pelaaminen on yhtä tuskaa.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

”vitut tää oo hiiren veronen, täyttä rahastus paskaa”

Kun Xeroxin inssit ensimmäistä kertaa esitteli hiiren johtoportaalleen, johto sanoi että täyttä paskaa. Hiiri meni mappiin ö- kunnes muut hoksasivat asian. Xerox katui asiaa loppuun asti.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Uskoisin oli kommentissa. Xbox ei ole ensimmäisen konsolinsa jälkeen esittänyt mitään uutta ja parempaa. Tuokin Kiinassa väsätty häkkyrä luultavasti matkustaa Saksaan takuuhuoltoon niin runsaissa määrin, että tappio on yhtä väistämätöntä kirjanpidossa kuin on ollut 360:n kohdalla.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Xerox katui asiaa loppuun asti.”

Olen kuullut legendan, että eräät nuoret herrat nimeltään Steven Jobs ja Bill Bates olisivat nähneet Xeroxin labran ”mappi -ö”:ssä ensimmäisen kerran koneen, jossa oli word+write. Ohjaus hiirellä. Tapahtui 1970-luvulla.
Uskoisin tämän ohjauslaitteen epäsuosion johtuvan siitä, ettei se ole Sonyn.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

vessapaperi, paras keksintö sitten kuusen oksien

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Hiiren veroinen vallankumous.. tai trackballin veroinen fail.

Ei toi Wiimotekaan koko maailmaa mullistanut loppujen lopuksi, joten miksi tämä olisi yhtään sen kummempi.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Kertokaa tämä yksiölleni..

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Ja Molyneux vois pitää vaihteeksi turhat molyt mahassaan. Saamarin ranskis.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Mölönkyykkenin Pertsa nähny unta. Katso mitä unta miss Suomi näki!

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

”Ei toi Wiimotekaan koko maailmaa mullistanut loppujen lopuksi, joten miksi tämä olisi yhtään sen kummempi.”

Tässä ohjain on ihminen itse. Se vie Wiimoten perusajatuksen seuraavalle sukupolvelle. Tästä ei pääse enää eteenpäin kuin tökkäämällä kaapeli kiinni takaraivoon ja ohjata ajatuksella.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Parhaat pelit ja peliohjaimen ilmestyvät vain ja ainoastaan boxille ja sekös pientä pleikkaluuseria itkettää.

Zidan

Pisteet: +2

Zidan sanoi:

Kyllähän youtubessa on joku video missä pelataan half-life 2:sta tällä natalilla ja todella hyvin näyttää kyllä toimivan kun ottaa huomioon, että on vielä kumminkin kehityksessä oleva laite.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Paljonkohan maksaa tää laite?

Moldy

Pisteet: +1

Moldy sanoi:

”Paljonkohan maksaa tää laite?”

Mitä ny huhuja uskomaan ni jotain 40-70€ … Itse en kyllä usko tätä mitenkää mullistavaks ennen ku nään … Meinaa EyeToy oli aikamoista sontaa näin ”HARDCORE” pelaajalle [krhm!]…

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Eniten tässä odotetaan että PC:n modaajat saa tän käsiin ja ottaa tästä kaiken irti.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Tämä ei sitten varmaan alle kympin hintainen olekaan…

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Pyh! Tuo natal on pelkkä lelu. Tosi pelaajat pelaavat pädeillä ja tulevat aina pelaamaan. Aamen!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Mitä vittuja on ”Hardcore” pelaajat? Hikiset nörtit jotka eivät sohvastaan jaksa nousta ku vessassa käymään (pahimmassa tapauksessa vessa tuodaan heidän luokse), ”casual” pelaajat joilla on oikeesti jotain muutakin elämää kun pelaaminen on taas sit iha nynnyjä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Arveluttaa tuo hintaluokka laitteelle, jos se lämpökuvana ihmistä tunnistaa, niin halvimpien markkinoilla olevien lämpökameroiden hinta taitaa alkaa n.250€ että natalia tuskin saa alta satasen…. mutta uskokaa puoli-ilmaseen microsoft tuotteeseen.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Arveluttaa tuo hintaluokka laitteelle, jos se lämpökuvana ihmistä tunnistaa,”

Ei liity lämpöön mitenkään. 3D liiketunnistava kamera joka perustuu infrapunan hyödyntämiseen ja erittäin kehittyneeseen softaan. Perustuu israelilaisen firman kehittämään sotilaskäyttöön tarkoitettuun kameraan, jonka patentin MS osti.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Ei varmasti korvaa hyvää kunnon hiirtä tai edes pääse lähelle. Itse teen tietokonetta tai konsolia käytettäessä mieluiten pieniä liikkeitä, kuin että heiluttaisin käsiä ja huutaisin vihaisena että avaa nyt se tiedosto, kun ei se kuitenkaan ymmärtäisi mitä haluan vaan saattaisi pahimmassa tapauksessa poistaa sen :D . On paljon pienenpi vaiva tehdä pieniä ranneliikkeitä kuin käyttää tuollaista vehjettä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Ei liity lämpöön mitenkään.”

No siinä tapauksessa voi olla halpakin laite, mutta enää ei tarvi, kun uskoa puoli-ilmaseen microsoft tuoetteeseen :D

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

”No siinä tapauksessa voi olla halpakin laite, mutta enää ei tarvi, kun uskoa puoli-ilmaseen microsoft tuoetteeseen :D

Ei tarvi, aina voi ostaa Sixaxis -ohjaimen ja antaa muiden leikkiä tällä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Negatiiviset kommentit on taas plussattu. Käy vähän sääliksi näitä Suomen takametsien juntteja, jotka rystyset valkoisina puristaa sitä Sonyn aikamme huonointa ohjainta.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Negatiiviset kommentit on taas plussattu. Käy vähän sääliksi näitä Suomen takametsien juntteja, jotka rystyset valkoisina puristaa sitä Sonyn aikamme huonointa ohjainta.”

Mene pelaamaan xboxia. Ps3:n ohjain näyttää päällisin puolin samalta, mutta sen strategisia mittoja on jonkin verran muutettu todella onnistuneesti. Ps3:lla oli se ihme bumerangi ohjain mikä ei juuri ottanut tuulta allensa ja vanhenpaan malliin palattiin. Tämä kertoo mielestäni sen että hyvin tehty työ kannattaa ja tästä MS:n kannattaisi ottaa mallia. Ihmisen käsi ei ole mielestäni juuri muuttunut 15 vuoteen :) . Minkä takia silloin ei olisi ymmärretty ergonomian päälle?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Hiirellä voi tehdä töitä. M$ näytti itse, millaista jälkeä tulee Natalilla roiskimalla. Roiskeita. Totta kai siitä tulee vallankumous, jos sitä kysytään M$:lta. Samoin niistä PS3:n dildoista tulee dildojen veroinen vallankumous, jos kysytään $onylta.

Yleensä jos pitää sanoa jostain tulevan hiiren veroinen vallankumous, siitä ei tule hiiren paskankaan veroista tapausta.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Nyt tuntuu pahasti siltä, että kukaan ei tajua tästä Natalista mitään, ja vielä vähemmän siitä mihin sitä olisi tarkoitus käyttää.

Koko käyttöjärjestelmä ja pelit olisi pakko muuttaa jos tätä haluttaisiin käyttää. Kaikki on suunniteltu toimimaan hiirellä.
Mutta toistaalta saa olla täysi idiootti, jos epäonnistuu ymmärtämään tämän mahdollisuudet hiiren seuraajana. Ei Natal välttämättä(kun se niin helvetisti korpeaa eräitä idiootteja), vaan koko teknologia yleensä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Ihmisen käsi ei ole mielestäni juuri muuttunut 15 vuoteen :) . Minkä takia silloin ei olisi ymmärretty ergonomian päälle?”

Ei ole muuttunut, mutta otahan vaikka 15v vanha auto ja uusi. Näetkö eroa? Sitä kutsutaan teolliseksi muotoiluksi ja sen eteenpäin viemiseksi. Yhtä hyvin voisi ottaa NES:n padi ja alkaa selittämään samaa.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Ei vois vittu vähempää kiinnostaa heilua siinä TVn edessä mielummin sohvan uumenista pelaan!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Nyt tuntuu pahasti siltä, että kukaan ei tajua tästä Natalista mitään, ja vielä vähemmän siitä mihin sitä olisi tarkoitus käyttää.”

Joo oon samaa mieltä. Jospa lukisit siitä?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Paskat on.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Kukaan täysjärkinen ei usko Peterin puheita sinisilmäisesti. Minä tiedän että Natal tulee olemaan huikea laite, koska Johnny Lee sanoi niin!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Kuten Pelaaja-lehden lukijat paremmin tietävät: hiiri on ikuinen. Siinä on viety ihmisen ja koneen välinen interaktiivinen toiminta niin pitkälle kuin suomalainen pää voi asian ymmärtää. Ei nää molynexit(vaikk onkin pelialan arvostetuimipa)voi ymmärtää mistään mitään. Hiiri keksittiin suomessa kaiken lisäksi, että otahan molynex se huomioon. Suomi sanoo ja määrää miten kehitys kehittyy.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

^ Hiirtä ei kyllä ole ainakaan Suomessa keksitty ellei Douglas Engelbart ole mielestäsi suomalainen.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Miltä kuulostaisi sotapeli, jota voisi pelata padilla sieltä sohvan nurkasta, mutta ryhmälle voisi antaa käskyjä käsimerkein? Kyllä se mielestäni toisi peliin tunnelmaa nostaa käsi huomion merkiksi, jonka jälkeen voisi viitata vihollisen puollustaman kukkulan suuntaan hyökkäyksen aloittamiseksi. Hakkais 10-0 näppäinyhdistelmien taputtelut.

Captain Price

Pisteet: +2

Captain Price sanoi:

Saattaa hyvin ollakkin hiiren veroinen vallankumous , mutta ei ikinä tulee kymppiä maksamaan.Touché.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Ei ole muuttunut, mutta otahan vaikka 15v vanha auto ja uusi. Näetkö eroa? Sitä kutsutaan teolliseksi muotoiluksi ja sen eteenpäin viemiseksi. Yhtä hyvin voisi ottaa NES:n padi ja alkaa selittämään samaa.”

Kyllähän ohjainta on vähän muuteltu. Muutoset ovat olleet kuitenkin pienenpiä kuin MS:llä. Kuten sanoin, jos jotain ei ole suuresti muutettu se tarkoittaa, että siinä on onnistuttu. Toisin kuin autojen valmistuksesessa, ei ohjaimen mukavuus tieteessä (eikö olekin hieno sana :D ) ole tehty suuria mullistuksia. Et voi yksinkertaisesti haukkua playstationin suorastaan legendaksi noussutta ohjainta sillä perusteella että ohjain on suurimmilta piirteiltään pysynyt samana.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Olohuoneen pöytä pitää heivata kuuseen koko pskan Natalin takia!!!!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Miltä kuulostaisi sotapeli, jota voisi pelata padilla sieltä sohvan nurkasta, mutta ryhmälle voisi antaa käskyjä käsimerkein?”
Tarkoitatko myös keskarin näyttämistä vastustajille? Jos meinaat sitä niin sitten kävis tää Natali

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Koko käyttöjärjestelmä ja pelit olisi pakko muuttaa jos tätä haluttaisiin käyttää. Kaikki on suunniteltu toimimaan hiirellä.”
Tuohon operaatioon tarvitaan vain ajurit Natalille.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Ps3:n ohjain näyttää päällisin puolin samalta, mutta sen strategisia mittoja on jonkin verran muutettu todella onnistuneesti.”

Kun pelaa Ps3- tai ps2-ohjaimella tulee kädet kipeiksi :S
Että sillee. Äläkä väitä vastaan

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Kun ohjaimella pelaa sotapelejä on vaikea kuvitella pitävänsä asetta kädessä ja tähtäilevänsä sillä. Joku lisäohjain tuohon kuintenkin tarvitaan sitä ei voi välttää. Ja jos lisäohjaimet tulee pelien mukana voitte lapset hyvin unohtaa käydä vaarin säästöillä ottamassa sieltä 60-70 ekee rahaa, vaan teidän pitää kävästä ryöstään pankki enneku saatatte saada 170€ maksavan pelin.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Tarkoitin (teille jotka ovat turhan tarkkoja) että kun pelaa Natalilla on vaikea kuvitella pitävänsä asetta kädessä ja tähtäilevänsä sillä. Joku lisäohjain tuohon kuintenkin tarvitaan sitä ei voi välttää. Ja jos lisäohjaimet tulee pelien mukana voitte lapset hyvin unohtaa käydä vaarin säästöillä ottamassa sieltä 60-70 ekee rahaa, vaan teidän pitää kävästä ryöstään pankki enneku saatatte saada 170€ maksavan pelin.

Kommentointi on sallittu vain Pelaaja-lehden tilaajille.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti tästä!