Suomen pelialan palkinnon suunnittelukilpailu käynnissä
Kirjoittanut 09.02.2010
Ville Arvekari
Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry järjestää Suomen pelialan palkinnon suunnittelukilpailun.
Kilpailutehtävänä on suunnitella vuosittain jaettava pelialan palkinto, joka on kulkenut aikaisemmin nimellä Aapeli. Aapeli on miehen nimi, mutta viittaa samalla tietenkin hyvien pelien AAA-sarjaan. Nimi voi myös muuttua palkinnon valinnan myötä, joten palkinnon suunnittelija voi samalla ehdottaa palkinnolle myös uutta nimeä.
Kilpailuun osallistuminen on avoin kaikille.
Suunnittelukilpailun palkintona on 1000 euroa sekä viiden pelin paketti voittajan valitsemalle pelilaitteelle. Voittaja vastaa mahdollisista veroseuraamuksista. FIGMA lunastaa palkintosummalla kaikki oikeudet palkinnon käyttöön jatkossa. Voittopalkinnon suunnittelija kutsutaan myös pelialan gaalaan, jossa palkinnot jaetaan – gaalan ikärajana 18 vuotta.
Palkinnon suunnittelun voi aloittaa tyhjältä pöydältä, eikä FIGMA rajoita tai ohjaa työn suunnittelua. Kilpailutyön yhteydessä suunnittelijaa pyydetään esittämään kustannusarvio ja aikataulu palkinnon sarjatuotannosta.
Kilpailutyöt suunnittelijan yhteystietoineen tulee toimittaa postitse ja niiden tulee olla perillä 5.3.2010 kello 16 osoitteessa:
FIGMA
c/o Riku Olkkonen
Sopulitie 20
00800 HELSINKI
Voittaja julkistetaan 19.3.2010 mennessä.
Tuomaristo koostuu pelialan ammattilaisista ja vierailevasta muotoilualan ammattilaisesta.
Tämä kilpailuohjelma sekä kilpailuun liittyvät kysymykset vastauksineen löytyvät FIGMAn kotisivuilta osoitteesta www.figma.fi/tiedotteet.
Tuoreimmat uutiset
- Uusi Batman näyttää lupaavalta - Katso ensimmäiset kuvat! (31) 02.09.2010 13:19
- Arkham Asylum -kuvissa
- Bangai-O ladattavaksi Live Arcadeen (3) 02.09.2010 12:43
- Treasuren räiskintä Xbox 360:lle
- Klassiset Super Mario -pelit tulevat takaisin? (9) 02.09.2010 12:13
- Jälleenmyyjät: Super Mario All-Stars Wiille
- Call of Duty: Black Ops - Tältä näyttää moninpeli! (26) 02.09.2010 11:38
- Moninpelivideoita seuraavasta CoDista
- Trials HD:n tekijöiden seuraava peli paljastui (4) 02.09.2010 08:51
- MotoHeroz alkuvuonna 2011
7 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +3
Riepu sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: -3
Vierailija sanoi:
Pisteet: -2
gamelife sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Pisteet: +2
Rosecenze sanoi:
Pisteet: 0
Vierailija sanoi:
Kommentointi on sallittu vain Pelaaja-lehden tilaajille.
Kirjaudu sisään tai tilaa lehti tästä!