Advertisement
Gran Turismo 5:n odottelu venähtää?

Gran Turismo 5:n odottelu venähtää?

Eemeli Rekunen Kirjoittanut 15.03.2010 Eemeli Rekunen

Gran Turismo 5:n odottelun povataan venyvän odotettuakin pidemmäksi. Italialainen pelisivusto kertoo kuulleensa Sonyn edustajalta GDC:ssä GT5:n julkaisun tapahtuvan vasta lokakuussa 2010.

Ilmeisesti tekemistä pelissä vielä riittää, sillä sen vahvistettiin tukevan PlayStation Move -liikkeentunnistusohjainta. Sonylla on varmasti mielessään myös 3d-teknologian valjastaminen Gran Turismo 5:een. PS3:n on kerrottu saavan 3D-ominaisuuden jo tänä kesänä.

Toistaiseksi Sony ei ole vielä vahvistanut GT5:n julkaisupäivämäärää. Pelin on kuitenkin luvattu ilmestyvän vielä tämän vuoden puolella.

Lähde: GTPlanet

Tuoreimmat uutiset

All Points Bulletin -pelin luojien uusin on täyskäännös (0) 30.07.2010 11:40
Rikollisliigapelin luojien uusin peli on hyvin erilainen
Halo: Reach näyttää komealta - katso! (4) 30.07.2010 10:03
Uusi traileri kehissä
Päivä jolloin 3DS saa julkaisupäivän paljastettiin (6) 29.07.2010 16:50
Tuore julkistus julkistuksesta
Vuoden 2010 myydyin XBLA-peli on yllättävä (12) 29.07.2010 15:43
Myyntiluvut ovat yllättäviä
Rockstar-taide jää sittenkin näkemättä (6) 29.07.2010 14:24
Massiivinen taidekirjakokoelma ei tulekaan myyntiin

161 kommenttia. Lisää kommentti...

Web0

Pisteet: +18

Web0 sanoi:

Jee jee! Tämähän ei ollutkaan odotettavissa.
Gran Turismo 5, The next ikuisuuprojekti?

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Enpä tiedä, voi olla hyvin mahdollista, että venähtää vielä monet kerrat.

Vierailija

Pisteet: +15

Vierailija sanoi:

FFFUUUU- on se jo valmis, mitää 3Deetä tarvi, patchilla se jakoon!

Evegeni

Pisteet: +12

Evegeni sanoi:

Gran Turismo FOREVER! :D

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

joo-o. Odotetaan ilmestyvän :D piti jo viime jouluksi kerkee.. Herättäkää sitte ku ilmestyy. Muuten vois tehä sitä hiton pelii pleikalle eikä mitää kikkelinvenyttely 4xps3:illa 4x fullHD screenillä.. Vois sen ajan paremminki käyttää.

NicolasPS3

Pisteet: +14

NicolasPS3 sanoi:

Ei vittu ketään kiinnosta se 3D. Pistävät sen 3D tuen päivityksenä!!!!!!!

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

se on kuin iisakin kirkko; ei valmiina koskaan.

Barrakuda

Pisteet: +10

Barrakuda sanoi:

IKÖ TÄÄ IKINÄ TULE!!!! Vittu sentää mitä pelleilyä!

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Ja sit ku julkistetaan PS4 ni sit ne siirtääkin julkasun et ne saa sen sille alustalle tehtyä, ja kun ovat saamassa valmiiksi, ni julkaistaan ps5 ja sama oravanpyörä alkaa uudestaa :)

Vierailija

Pisteet: +8

Vierailija sanoi:

mitä jos vaan julkaisitte jo sen pelin prkl

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Minä vilpittömästi toivon, että tämä peli olisi kaiken odotuksen arvoinen :(

Vierailija

Pisteet: +12

Vierailija sanoi:

mitä vittua? joo pelataan gt5 3deenä sauvalla huitoen..

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Jos tää peli floppaa kuten PSP versio niin marssin saman tien kauppaan ja ostan… en nyt sentään boksia mutta vaikka edellisestä uutisesta tutun Millennium Falcon Dreamcastin. Sille ainakin ovat pelit jo valmiita.

Mä oon niin kyllästynyt odottamaan Sonyllä kaikkea.

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Ostin viime lokakuussa PS3 Slimin, enpä olisi uskonut että takuu kerkeää mennä umpeen ennenkuin GT5 ilmestyy :/

Vierailija

Pisteet: +12

Vierailija sanoi:

lokakuu, mutta onko se japanin lokakuu, euroopan joulukuu?

Vierailija

Pisteet: +9

Vierailija sanoi:

kylmä veikkaus; ne keksii lisätä siihen jotain aivan uutta taas, projekti viivästyy ensi vuoden huhtikuulle, jolloin taas luvataan jotain uutta peliin ja peli venähtääkin ensi vuoden joulukuulle :D on se niin mahtava peli, voi että, aina vain mahtavempia ominaisuuksia. vielä kun pääsisi joskus pelaamaankin.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

ehkä se onkin vain koe, ne katsoo kumpi myy paremmin konsoleita, itse peli vai hype.

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Voi vittu! Ketä tekijät oikein luulevat olevansa?!

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Boikottiin.

Vinn123

Pisteet: +15

Vinn123 sanoi:

Hyvinhän tuo on venähtänyt jo tähänkin asti. Kova on usko teokseensa tekijöillä kun on pokkaa antaa ostajien odottaa vuodesta toiseen.

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Saavat haistaa paskan

Vierailija

Pisteet: +11

Vierailija sanoi:

Ja taas…

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Mielenkiintoinen ajatus että mälväävät vielä movenkin toimimaan GT5:n kanssa. Vaikuttaa suoraansanottuna ajanhukalta. Sen vielä ymmärtäisin jos peli vaatii hiomista mutta jumalauta johonkin pitäisi osata lopettaa. Tässä vaiheessa 3D vielä saattaisi toimia mutta move? Ei kiitos.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

:( Huijaavat pelaajia koko ajan. Koko ajan laittelevat turhia toiveita. Tekee kyllä nyt todella mieli ostaa se boxi: Alan Wake

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

kuten olen aiemmin jo sanonut. Granturismo forever 5!

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Huijaavat pelaajia koko ajan. Koko ajan laittelevat turhia toiveita. Tekee kyllä nyt todella mieli ostaa se boxi: Alan Wake

-Kas kun nytten vasta tajuat ostaa,ois kannattanut jo aikanaan hommata niin ei tarvis ootella paskaa vuosikausia.

G_amer

Pisteet: +9

G_amer sanoi:

kappas kappas..ei nyt hirvee yllätys

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

GT 5 on empiirisessti todistettu olevan vittuparanoijaa ja mäyrän kolmannesta reijästä

Gohe

Pisteet: +5

Gohe sanoi:

Paskaa.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Jumanperkule, että nyt tulee kaikkien aikojen autopeli! Odotukset ovat jo toisissa galakseissa. Siirä vaan hiomaan ja täydentämään!

Nakkilokki

Pisteet: +4

Nakkilokki sanoi:

Haluaisin nähdä Pelaajaboardin kärsivällisten käyttäjien tekemän pelin.

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

Ei kai kukaan tosissaan usko ilmestymisen olevan kiinni ominaisuuksien lisäämisestä ja pelin hiomisesta ?!?

Peli tulee silloin ulos kun se on Sonylle optimaalisinta. Eli pidetään hype yllä, ja kun tulee sopiva väli julkaistaan GT5 joka myy varmasti konsoleita. Sonylla on jo hyvä vauhti päällä joten ei ole järkeä julkaista tällä hetkellä. Siinä ei paljoa ”fanien” sana paina.

Jos olisi pelinkehittäjästä kiinni GT5 olisi todennäköisesti jo ilmestynyt.

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

Taitaa Sony ovelasti julkaista vasta, kun PS4 on ulkona, niin saa vielä mukavaa nostetta PS3:lle. Touche, Sony, Touche…

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Ei tää viivästyminen mua paljookaan haittaa. Sama tapahtu KZ2:n kanssa, mutta saivatpahan guerillan pojat viimeisteltyä pelin eikä siitä paljoo haittaakaan ollu (oli nimittäin melekosen hyvä peli), joten varmasti tästäkin tulee odotuksen arvonen tekele. Hyvää kannattaa odottaa…

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Taisi se Forza 3 sittenkin olla aika haaste GT5:lle, eivät pojat tätä muuten tuunailisi niin täydelliseksi.

SuperSanttu

Pisteet: -1

SuperSanttu sanoi:

Surprise!

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Voi saatana! Oikeasti mitä v1ttua?!

Vierailija

Pisteet: +6

Vierailija sanoi:

Aahaahaha ja taas siirtyy:D Tää GT5 on jo uskomaton läppä, nyt venaillaan taas puoli vuotta lisää että päästään pelaamaan ko. peliä jätskitötteröllä:D Tokkopa tuo tulee silloinkaan. Projektipäällikölle potkujen paikka?

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”GT5 on jo omassa luokassaan konsoleilla. Forza on arcade ja suunnattu enemmän nuoremmille.”

Mitäs arcademaista muka Forzassa on ? Vai sanotko tuon sen takia että olet PS-Fanipoika?

-AlbiinoSaatana

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

No jos ”kauppakassilla” pääsee Ferrarin ohi niin se on arcadea :D

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Ja oletko sitten pelannut GT5:sta :) ? Luulenpa että et pysty vielä realistisesti vertailemaan näitä kahta ennenkuin niitä molempia olet pelannut.

-AlbiinoSaatana

Ellipsis

Pisteet: +9

Ellipsis sanoi:

Itse asiassa….ei oikein kiinnostakkaan että tuleeko tämä peli. Jossain kohtaa odotin kuiin kuuta nousevaa, mutta enää ei kiinnosta yhtään. Miksiköhän? ;)

Panssarikolonna

Pisteet: +7

Panssarikolonna sanoi:

Jotenkin oli sellanen kutina, että näin saattas käydä.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Ihan olen kyl tekijöiden puolella tässä asiassa, kun ovat aiemmat GT -pelit olleet niin eeppisiä että eikun vaan paremmaksi eikä ole varaa virheisiin. Kyllä tuollaisen grafiikan, vaurimallinnuksen ja muiden hienojen ominaisuuksien kanssa menee aikaa ja antaa heidän tehdä ny oikee hieno paketti ettei tarvitse sitte valitella että oisipa tuo ja tuo ominaisuus tässä. Kaikki tämä vie aikaa ja on tämä uskottavampi projekti (4 osaa kuitenkin jo jaksetty tuottaa) että kyllä tätä ny vielä jonkin aikaa voi odotella, vaikka onhan se valitettavaa jos myöhästyy luvatusta julkaisusta. Tähänkin olisi varmaa vielä lisättävää, mutta tässäpä tärkeimpiä pointteja..

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

nyt alkaa riittää tää touhu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Loppujen lopuks siitä tulee hirvee sekasikiö! Gran Turismo 5 HD BLUE-RAY 3D MOVE- edition

Myffe

Pisteet: +6

Myffe sanoi:

vou vou vou…minä en ala lokakuuhun oottamaan! Japanissa ehkä suurimmallaosalla on 3d telkku mutta eihän kaikilla Suomessa ole edes hd töllöä(en usko että esim. amerikassakaan on kovin monta 3d töllöä verrattuna väkilukuun). Jos noin myöhään tulee, niin en osta ellei mukaan tule jotain ISOA plussaa/netistä voi ladata jonkinlaista dlc pakettia ”anteeksi pyyntönä”. Tämmönen peli ei vetele >:(

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Kaikki aika taitaa mennä uusien trailereiden tekoon niin eivät saa peliä millään valmiiksi.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

mun mummoki tekee nopeemmin pelejä

-Mummonpoika

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Siis mitä nuo ajattelee? Miks ei peliä voisi pistää saman tien markkinoille sillä GOW3:n jälkeen on hyvä rako pistää peli ja valmishan se on kun demo oli tuntumaltaan loistava pari kuukautta sitten sanottiin että peliä hiotaan loppusuoralla ja nyt sony kertoo julkaisevansa move-ohjaimen ja 3d-toiminnon, ja eikun taas aloittamaan homma alusta. Miksiköhän ei näitäkin voitaisi sitten myöhemmin pistää storeen add-onssina niin kuin tärinä toiminnon peleihin ladattavaksi silloin aikoinaan!??

Fodi

Pisteet: +9

Fodi sanoi:

Seuraavaks tulee ilmotus, että Kazuonori halus et pistetää moottoripyörät peliin, ni sori tais mennä ens sukupolveen. =(

Vierailija

Pisteet: +5

Vierailija sanoi:

Turhaa ihmiset vielä tätä odottelee, kun ei ole vielä edes julkaisupäivämäärää vahvistettu. Sitten kun se vahvistetaan ja jos se silloin myöhästyisi niin siitä vasta tarvitsisi vihastua.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Noh tää onkin vain gran turismo 4 parannetuilla grafiikoilla. Alkaa pikkuhiljaa jo maistumaan puulta se turismo moodikin, kun se on aina samaa joka osassa. Toivon mukaan ne nytten tällä myöhästyneellä ajalla, lisäisi uusia virityksiä autoihin, kuten vaikkapa konekiväärit auton sivuille, piikit puskuriin ja voisi vaikkapa puottaa nastoja tai öljypläntin maahan takaatulevien harmiksi.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Sonyn ikuisuus projekti vähän kuin Duke Nukem…:-p

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

vittu mitä paskaa, hautais nyt jo koko vitun projektin.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

”Sonyn ikuisuus projekti vähän kuin Duke Nukem…:-p”

Erona on se että Duke tulee todennäköisemmin

mcsulevi7

Pisteet: 0

mcsulevi7 sanoi:

siis tää peli ei ilmesty koskaan ja jos ilmestyy niin se on ihan paska ku sitä on tehty liian kauan!!! ainakin demon perusteella on tulossa paskaa isolla P!!!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

ei kyl tuu sillonkaan :0

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Buahahahahahhaahahahhaahahahahahahahahhaa

Tota paskaa ei julkaista varmaan koskaan.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

VOI VITTUJEN VITTU VITTU VITTU KU VITUTTAA NII VITUSTI VITTU!! VITTUVITTU!!

Myffe

Pisteet: +4

Myffe sanoi:

Ehkä hyödyntävät move sauvaa siten, että sitä voi käyttää rattina kuten wii kapulaa? Who knows…En olisi muuten uskonut että jonakin päivänä PLUSSAAN negatiivisia kommentteja sonya kohtaan.

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

nU EIKÖS SIIN PERKEE OO JO SE EYE GIGULI JUTSKA

Happy Suicide

Pisteet: +11

Happy Suicide sanoi:

Mitähän julkaisun venytys ennätystä Sony hakee ? :D

Vierailija

Pisteet: -5

Vierailija sanoi:

Ei helvetti tätä porukkaa täällä, sääliks käy.

Tontsa

Pisteet: +4

Tontsa sanoi:

Ei venytys haittaa ainakaan mulle, koska tulee siinä välissä paljon muitakin hyviä pelejä. Pitää keritä ostamaan ne ensin. :D

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

GT5=Duke nuker 4ever molemmat ei koskaan tuu :( (

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Ei tule ennen maailman loppua. Julkaisu on 2013

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Ehkä hyödyntävät move sauvaa siten, että sitä voi käyttää rattina kuten wii kapulaa? Who knows…En olisi muuten uskonut että jonakin päivänä PLUSSAAN negatiivisia kommentteja sonya kohtaan

-Get a life!!!!! Floppi3 FaNBoY!!!!

JuzzTo

Pisteet: +6

JuzzTo sanoi:

Tämän täytyy olla yksi Jumalan vitsauksista… :|

Vierailija

Pisteet: +7

Vierailija sanoi:

tällä päästään guinnessin ennätystenkirjaan otsikolla pisimpään venähtänyt peli

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

ketään ei oikeesti kiinnosta joku dildonmuotonen ohjain vittu siitä tulee muutenkin floppi

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

VOI JUMALAUTA VITTU EIKÖ NE OSAA LAITTAA VAIKKA PÄIVITYSTÄ MYÖHEMMI SIT

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

On kyllä jo uskomattomin homma ikinä, aina uutiset on vain että myöhästyy…
Saa kyllä jo tänä vuonna vihdoin tulla tai sitten Prologueen niitä laajennuksia.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Paras ohjaimella pelattava ajopeli tällähetkellä on ylivoimaisesti Ferrari Challenge (olemassa myös saman tekijöiden Supercar Challenge). Ajotuntumaltaan ja fiilikseltään eniten autolla ajoa muistuttava peli mitä olen koskaan pelannut (siis huom ohjaimella!)

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

Odottakaa ihmiset nyt rauhas.. onha täs muitaki pelei mitä voi sil aikaa pelaa ei tarvii sekoo jos yks autopeli mitä suurinosa ei jokatapukses pelaa kokoaikaa.. sit vikistää ku pelist tulee keskeneräne ku fanit haluu äkkii hyllyy.. sigh

videoprick

Pisteet: +4

videoprick sanoi:

Tämä menee jo naurettavaksi. Ei oikeasti jaksa enää miettiä ”hyvää kannattaa odottaa”.

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

toi on mahtava peli ja sitä kannattaa odottaa… ja sit kuitenkaa ku ostatte ni pelaatte pari viikkoo ja lopetatte… järkee ???

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

HAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahahaAHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahaHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahahaAhahaAahaAHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahahaAHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahaHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahahaAhahaAahaAHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahahaAHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahaHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahahaAhahaAahaAHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahahaAHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahaHAHAHAHAHAHAHAHhahahahaHAHAHAhahahaHAHAHAHahahahaAhahaAahaA

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Kuten epäilinkin niin se taitaa tulla vasta PS4:lle. Ei tule tänä vuonna tai edes ensi vuonnakaan. TOTALLY FAIL!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Porukka vielä ihan tappi ojossa luulee, että tämä tulee tämän vuoden puolella. Turha luulo…

Sevchef

Pisteet: +4

Sevchef sanoi:

jejejejeee,julkasisivat ees toisen demon vaikka :)

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

HAHAHAAHHA EPIC FAIL FAIL FAilllllll. Mut hyvää ”kannattaa” odottaa!

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Sanokaahan PS3 fanipojat nytte jotaki puolustukseksi. xD

Panssarikolonna

Pisteet: +3

Panssarikolonna sanoi:

”Ehkä hyödyntävät move sauvaa siten, että sitä voi käyttää rattina kuten wii kapulaa?”
Mielestäni jossain sanottiin, että movea käytettäisiin pelkästään valikoissa.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

ON SE HELVETTI!!!!!!! tätä paskaa on venattu jo jumalauta koht 3 vuotta ja aina vaan venähtää
en todellakaa osta tämmöst paskaa.. myyn koko paska ps3 pois ja ostan xbox 360

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Taitaa olla julkaisu peruttu :(

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Varmaan joku julkaisu strategia sonylla on että ei kantsi nyt julkasta ku tullu ihan just kuitenki heavy rain ja god of war 3.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

Tämä ei kyllä tule ikinä, hyvä etten ole suuri autopelifani

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Tämä hiotaan niin hyväksi että siitä tulee ihan helvetin paska.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Peli alkaa olla kyllä jo aika huono vitsi :D Miten forzia on ennättäny tulla boxille jo kaksi kappaletta :D

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Saatana, julkaisisivat edes jonkun demon josta löytyy nürburgring en tarvitse muuta. Vauriomallinnuksesta viis kunhan olisi muutamia autoja muutamalta vuosikymmeneltä esim: r32 tai r33 gt-r skylle olisi aika nannaa:)

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

”Forzia on ennättäny tulla boxille jo kaksi kappaletta”

Vielä kuntoimisi tuo G25 ratti boksilla, sitten voisin GT odotellessa boksin hommatakkin.

Vierailija

Pisteet: +2

Vierailija sanoi:

monella näyttää olevan ongelmia tajuta ettei peli voi myöhästyä ennen kuin sille on annettu julkaisupäivä… Gran Turismo 5:lle ei ole annettu julkaisupäivää (japanin ulkopuolella) joten miten ihmeessä pelin odottaminen voi viivästyä?

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Kehittävät ja kehittävät peliä, jottei peli häviäisi Forzalle ja pleikkarimiehet saisivat sen unelma ajopelin.

Newfriikki577

Pisteet: +3

Newfriikki577 sanoi:

Duke Nukem Foreverkin tulee ennemmin kuin tää.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

Mitäh? GT5:n odottelu venähtää? kaikkea sitä kuuleekin

FEAR

Pisteet: +4

FEAR sanoi:

Vaikka en tiedä ostanko peliä niin on tämä kyllä jo todella naurettavaa. Miksei laita päivityksenä mieluumin sitä move tuke ja 3d tukea ennenmin kuin että viivästyttää pelin julkaisua.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Tämä nyt ole mikään yllätys… onhan se saapumis aika venähtänyt jo muutamaan otteeseen :(

No jokatapauksessa tulee varmaan olemaan ihan kova peli, pakkohan se sitten varmaan on ostaa kun vaan tulee

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

koska sony

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Seuraavaksi ilmotetaan että ”joo me hypätään vitosen yli ja tehään suoraan kutonen moottoripyörillä höystettynä, alustava julkaisu 2015.”

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Ei tätä paskaa enää jaksa odottaa. :/

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Lokakuussa Japaniin, Eurooppaan joskus ensi vuoden puolella. Ellei Sonyn dildo-ohjain myöhästy, mikä tietenkin siirtäisi myös GT5:n julkaisua entisestäänkin.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Uutisia muualta: Uwe Boll on valittu GT5:n elokuvaversion ohjaajaksi.

IcyUnlimited91

Pisteet: +4

IcyUnlimited91 sanoi:

Perfectionismi on hyvä asia tiettyyn rajaan asti = / Alkaa jo mielestäni mennä tekotaiteellisuuden puolelle tämä säätö. Lisäksi tuolla kehitysajalla mitä GT5ttä on väsätty on turha leuhkia pelinsä ylivertaisuutta

Karibu

Pisteet: +2

Karibu sanoi:

Alan Wakea on odotettu yhtä kauan, muttei silti marista tai tälläisisä artikkeleita kirjoiteta. Nähtävästi GT5 kiinostaa kaikkia enemmän.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Kyllä sitä nyt jaksetaan kitistä, kun mitä luultavammin mahtava autopeli ei tule tarpeeksi nopeasti ulos. Kyllä sitten kiitellään, kun vääntävät ulos uskomattoman laajan, että teknisesti lähes täydellisesti hiotun paketin mitä pelihistoriassa ei ennen olla koettu. Onhan tätä peliä väännetty vaikka kuinka kauan, mutta eiköhän se maksa itsensä takaisinkin.

Nonni

Pisteet: -1

Nonni sanoi:

Tämä peli ei tule kyllä koskaan ulos, jos haluavat koko ajan käyttää aikansa uusinta tekniikkaa = loputon kiertokulku.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Ainakin itseltä meni jo into tähän peliin ikävä kyllä ja alkaa epäröittää se että tuleeko se vielä PS3:lle vai onko julkaisu peruttu PS3:n osalta ja siirretty PS4:ään???

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Vai olisiko niin että GT5 ja PS5 ne yhten soppii :D

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Nämä on vain tekosyitä. Sanoisivat suoraan vaan että melkeen tuhannen auton erittäin tarkaan mallinnukseen menee noin 3 vuotta ja sitten radat. Tämä peli tulee olemaan niin ultra- realistinen että en yhtään ihmettele jos menee 5 vuotta kehittämisessä ja Sony tietää että GT myy vaikka sen kehittämisessä menisi 10 vuotta. Eihän täälläkään näin paljon valitettaisi jos peliä ei kaipaisi kukaan.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

GT5 julkaistaan PS4:lle. Asia alkaa varmistumaan.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

GT5:stä julkaistaan HD-versio PS4:lle, kun PS3 saa tyytyä 720p-versioon. Asia alkaa varmistumaan.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Maailmanloppu tulee 2012. Asia alkaa varmistumaan.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

”Alan Wakea on odotettu yhtä kauan, muttei silti marista tai tälläisisä artikkeleita kirjoiteta. Nähtävästi GT5 kiinostaa kaikkia enemmän.”

Ei asia. GT5:lle on luvattu jo todella monia kertoja julkaisuajankohtia ja ne eivät ole ikinä pitäneet. Nytkin kaikki luulivat että se tulee nyt kesän kiepeillä mutta kun ei.
Alan Wakelle ei ole sanottu yhtään julkaisuaikaa mikä ei ole pitänyt paikkaansa. Ainoa julkaisuajan kohta mikä on annettu on kevät 2010. Ja se pitää. Alan Wake tulee toukokuussa.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Ketä ne tekijät oikein luulevat olevansa?! Luulevat voivansa vain kusettaa pelaajia koko ajan.

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

Taattua Sonyn toimintaa. Gaystationin pelaajat kiittävät!

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”GT5:stä julkaistaan HD-versio PS4:lle, kun PS3 saa tyytyä 720p-versioon.”

Eikös 720p kuule ole HD, 1080p on Full Hd joshon ps3 pelit on kyenneet jo kauan, ei kaikki mutta monet.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

”Tämä peli tulee olemaan niin ultra- realistinen että en yhtään ihmettele jos menee 5 vuotta kehittämisessä”

Aika hiljasta on ultra-realistista eihän PS3:ssa ole riittävästi tehoja jotta siitä tulisi realistisen näkönen peli vaikka ne tekisi 10 vuotta sitä niin ei PS3:lle tule ikinä onnistumaan realistista grafiikkaa ja ainut missä voi olla realistista on autojen ajettavuudessa.

GT5:sta on tullut ikuisuus projekti ja muutenkin GT pelit ei jostain nappaa enää olenkaa silloin GT oli huippu kun tuli GT1 PS1:selle mutta nykyään löytyy parempiakin auto pelejä kuin GT sarja kuten Forza ja Grid.

Enforcer

Pisteet: +1

Enforcer sanoi:

Kauan ne on tätä näpertäny? Menee pian Alan Waken ohi.

Vierailija

Pisteet: +4

Vierailija sanoi:

”GT5:sta on tullut ikuisuus projekti”

PS3:n takia. Kuten FFXIII:n kanssa alettiin ensin tekemään jotain, jota ei ollut mahdollista saada tehtyä.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

no kiva ku tulee 3-D ominaisuus ku on 3-D lasitkin

Vierailija

Pisteet: -3

Vierailija sanoi:

”Alan Wakea on odotettu yhtä kauan, muttei silti marista tai tälläisisä artikkeleita kirjoiteta. Nähtävästi GT5 kiinostaa kaikkia enemmän.”

Ei asia. GT5:lle on luvattu jo todella monia kertoja julkaisuajankohtia ja ne eivät ole ikinä pitäneet. Nytkin kaikki luulivat että se tulee nyt kesän kiepeillä mutta kun ei.
Alan Wakelle ei ole sanottu yhtään julkaisuaikaa mikä ei ole pitänyt paikkaansa. Ainoa julkaisuajan kohta mikä on annettu on kevät 2010. Ja se pitää. Alan Wake tulee toukokuussa.

Kannattais varmaan ottaa faktoista selvää ennen tuollaisen väittämistä. Se et media on pelin julkaisulla spekuloinut ei tarkoita sitä et sillä mitään virallista julkaisuaikaa olisi ollut.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”Kannattais varmaan ottaa faktoista selvää ennen tuollaisen väittämistä. Se et media on pelin julkaisulla spekuloinut ei tarkoita sitä et sillä mitään virallista julkaisuaikaa olisi ollut.”

Kyllä ne on antanut julkaisuajankohtia

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

”Kannattais varmaan ottaa faktoista selvää ennen tuollaisen väittämistä. Se et media on pelin julkaisulla spekuloinut ei tarkoita sitä et sillä mitään virallista julkaisuaikaa olisi ollut.”

Kyllä ne on antanut julkaisuajankohtia

No heitäs jotain faktaa tosta pöytään ? Käsittääkseni tuo maaliskuun aika oli eka mikä on virallisesti annettu. Niin ja Suomeen ei käsittääkseni ole annettu vielä yhtään virallista julkaisuaikaa.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

ja me poijaat keretään saavuttaa 10000 achievementssii forza3,ennen kuin tää peli on valmis.ja seuraavaksi sony iskee tauluun viisi kuvaa,että kyllä on tulossa hieno peli!!!!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Minkäs vuoden lokakuusta puhutaan? ;D

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

tän vuoden pässi

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

ja kuminyrkkiä hanuriin tarjoilee taas Sony.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

”Kauan ne on tätä näpertäny? Menee pian Alan Waken ohi.” mennyt jo ohi kauan sitten

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

”Ei tule ennen maailman loppua. Julkaisu on 2013″

Mut jos se tuleekin 21.12.2012

IcyUnlimited91

Pisteet: +4

IcyUnlimited91 sanoi:

”Alan Wakea on odotettu yhtä kauan, muttei silti marista tai tälläisisä artikkeleita kirjoiteta. Nähtävästi GT5 kiinostaa kaikkia enemmän.” Remedy ei ole tehnyt pelistään lähellekkään niin suurta numeroa kuin GT5n tekijät mikä kertoo nöyrästä asenteesta. GT5 herättää huomiota pelkästään huonolla tavalla tällä hetkellä.

GameAddict

Pisteet: +4

GameAddict sanoi:

Ei tässä oikein jaksa edes hämmästyä enää. Tulkoot sitten kuin tulee.

Samson

Pisteet: +5

Samson sanoi:

No enpä tätä muutakuin 2010 jouluksi odotellut eli vasta sen jälkeen pinna palaa!

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

”Pelin on kuitenkin luvattu ilmestyvän vielä tämän vuoden puolella.”

Mitä painoarvoa Sonyn lupauksilla on?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

Sony teki ylimielisyyksissään pahan virheen kun ajatteli, että se voi itsepäisesti tykittää markkinoille taas näin hankalaa rautaa. Sony huomasi kesken PS3:n kehityksen virheensä, mutta sitä oli liian myöhäistä enää peruakaan, kun XBox oli tulossa yllättävän nopeasti niin edullisena markkinoille ja Wiikin oli lähti aggressiviseen hintasotaan. Sonyn piti hädissään karsia rautaa, saadakseen nopeammin koneesta järkevän hintaisen, mutta tehot jäivät suunnittelupöydälle ja tilalle otettiin nopsa purkkaratkaisu NVidialta. Tuloksena edelleen kallis kone, jonka kaikki vertailukelpoiset pelit ovat XBoxia heikompia(paitsi kaikkien aikojen huonoin FF, joka peliin kohdistuvista leikkauksista ja yksinkertaistamisista huolimatta kävi liian kalliiksi projektiksi, ja PS3:n liian hitaan leviämisen johdosta Squaren oli välttämätöntä saada käännettyä peli myös XBoxille mahdollisimman nopeasti). Gran Turismollakaan tuskin tehdään enää kummoisesti suoraa liiketoimintaa, luultavammin se on enää Sonyn kansikuvapoika, jolla yritettään vahvistaa imagoa(mitä PS3:n ostamisen arvoiset pelit ovat enemän tai vähemmän olleet kaikki, muutama kappaletta).

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Siis eikö ne voisi hitto soikoon laittaa vaikka päivityksenä, kun sitä varten se on olemassa että voi lisäillä tai korjailla jotain. Ei jukolauta Polyphony, ei näin!

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

Sony on paska kusettajafirma.

Miinus

Pisteet: -4

Miinus sanoi:

Eipä tuo Forza 3 ja GT5 paini samassa sarjassa. Luulempa ettö Forza tulee pelattua aivan puhki, ennen kuin edes GT5 ilmestyy. :D

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Forza 4 kyykyttää GT5:n helposti

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

put, put, putkiajoa

awkward

Pisteet: +5

awkward sanoi:

eh… eikö kannattaisi nyt kuitenkin hiukan miettiä ja lisätä nuo Move ja 3D tuet vaikka patchilla jälkikäteen, tuskin kukaan ostaa Gran Turismoa niiden takia enivei..

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

”Mitä painoarvoa Sonyn lupauksilla on?”

Ei mitään.

Vierailija

Pisteet: -2

Vierailija sanoi:

GT5 = keskinkertaista arcadea kakaroille

Vierailija

Pisteet: -4

Vierailija sanoi:

Eihän tämä muuten haittaa – hyvä että viimeistelevät teoksensa ennen kuin alkavat myymään, toisin kuin eräs nimeltä mainitsematon Fallout 3 (eiku) – mutta nyt pitää sitten joka foorumilla kuunnella 360-fanipoikien loputtomia ”BUAHAAAHHAHAHolenNeoCortex”- kommentteja. Mutta kyllä tämä silti hankitaan, vähän niinkuin Mafia II.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Lisätkää vielä lisää ominaisuuksia niin ei tule ikinä valmiiksi!

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

loool tän piti tulla jo 2008 :D

XD13

Pisteet: -2

XD13 sanoi:

ostakaa xbox 360 ja forza motorsport 3 se on parempi kumikään gt5

Mctrapper

Pisteet: +5

Mctrapper sanoi:

”Gran Turismo FOREVER!” Joono ei tossa muu olekkaan ikuista kuin se lykkääntyminen

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

”ostakaa xbox 360 ja forza motorsport 3 se on parempi kumikään gt5″

Onko siihen rattia tai sopiiko G25 BOKSIIN.

Vierailija

Pisteet: +1

Vierailija sanoi:

Joko Prologueen on tullut se vuonna 2008 luvattu vauriomallinnus.

Vierailija

Pisteet: +3

Vierailija sanoi:

Jos tämä joskus ilmestyy, niin sen on parempi olla niin hiottu, että kiillon näkee kuuhun asti!! Tämmöstä pelleilyä, pistää !!RAGEks!! >:((

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

Gran Flop 5 ei taida koskaan tulla. :( Voi voi. Käy sääliksi ps 3 fanipoikia. Jos boxille ois tää tullu, niin se olisi jo julkaistu koska sen tehot riittäisi tän pyörittämiseen sulavasti, mutta ps3 tehot ei näköjään riitä, niin he joutuvat huonontamaan grafiikoita että se pyörisisi. Mitä tästä voimme ottaa opiksi? No sen, että ei kannata yliarvoida playstationia.

Vierailija

Pisteet: -1

Vierailija sanoi:

3D On turha kuka jaksaa pelata 3D:nä on paljon kalliinpaa.

Patsiits

Pisteet: +1

Patsiits sanoi:

Suprise?

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

En ole kyllä enään varma, että kiinnostaako koko peli enään. Vielä tammikuussa odotin aivan tajuttomasti GT5:sta.

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

no nyt haisee!

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

3D:stä tulee vaan pää kipeeks ja pitää syödä pään särky pillereitä ja jää niihin koukkuun ja kuolee.ps 3D tv:t tulee vasta vuonna 2011

Vierailija

Pisteet: 0

Vierailija sanoi:

GT5 rataeditori Move ohjaimella <3. Juu taitaa olla viimesimmät autot, mitä peliin on tehty, niin klassikoita, kun tämä julkaistaan :)

Kommentointi on sallittu vain Pelaaja-lehden tilaajille.

Kirjaudu sisään tai tilaa lehti tästä!