Segalla voi olla sinunkin henkilökohtaisia tietojasi
Kirjoittanut 31.07.2010
Jussi Malinen
Jonkin aikaa sitten nettiin julkistettiin tiedosto, jossa oli 100 miljoonan ihmisen henkilökohtaisia tietoja. Tietoja ei varsinaisesti ollut hakkeroitu vaan ne oli kaikki kerätty ihmisten Facebook-profiilien julkisesta puolesta. Lista on kiinnostanut monia ja myös suuret firmat ovat sitä ladanneet. Ei kuitenkaan voida sanoa, ovatko nämä firmat ladanneet listan johonkin tarkoitukseen, sillä lataajien paikkatieto oli otettu vain lataajien ip-osoitteista joten kyseessä voi olla vain yksittäisen työntekijän teko.
Joukossa on myös pari pelifirmaa: Sega ja Ubisoft. Voi toki olla, että kyseessä oli vain joku työntekijä, mutta toisaalta tällainen lista on mitä kätevin tapa kerätä asiakastietoja. Myös Sony oli ladannut tiedoston, joskaan Sonyn toiminta ei ole rajattu vain videopelibisnekseen. Suurista firmoista muita ladanneita olivat esimerkiksi Apple, Time Warner ja Pepsi Cola.
Lähde: Gizmodo
Tuoreimmat uutiset
- Uusi Batman näyttää lupaavalta - Katso ensimmäiset kuvat! (31) 02.09.2010 13:19
- Arkham Asylum -kuvissa
- Bangai-O ladattavaksi Live Arcadeen (3) 02.09.2010 12:43
- Treasuren räiskintä Xbox 360:lle
- Klassiset Super Mario -pelit tulevat takaisin? (9) 02.09.2010 12:13
- Jälleenmyyjät: Super Mario All-Stars Wiille
- Call of Duty: Black Ops - Tältä näyttää moninpeli! (26) 02.09.2010 11:38
- Moninpelivideoita seuraavasta CoDista
- Trials HD:n tekijöiden seuraava peli paljastui (4) 02.09.2010 08:51
- MotoHeroz alkuvuonna 2011
10 kommenttia. Lisää kommentti...
Pisteet: +9
Velokki sanoi:
Pisteet: +17
SEPPO-SILAKKA sanoi:
Pisteet: +17
TkHX sanoi:
Pisteet: +11
Esatzu sanoi:
Pisteet: +14
Tahvo619 sanoi:
Pisteet: +12
zamanlee sanoi:
Pisteet: +8
Myffe sanoi:
Pisteet: +10
gamelife sanoi:
Pisteet: -4
Smoothskin sanoi:
Pisteet: +2
ps3 Fanboy sanoi:
Kommentointi on sallittu vain Pelaaja-lehden tilaajille.
Kirjaudu sisään tai tilaa lehti tästä!